16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

DP World Tour koventaa otteitaan – lisää LIVille karanneita pelaajia eroamassa kiertueen jäsenyydestä?

Henrik Stenson on edelleen DP World Tourin jäsen. Hän on pelannut LIV-kiertueen turnauksissa aktiivisesti alusta alkaen. Kuva: Getty Images

DPWT:n jäsenyys voi tulla LIV-turnauksissa jatkossakin pelaaville kalliiksi.

DP World Tour ilmoitti viime viikolla Richard Blandin, Sergio Garcian, Ian Poulterin sekä Lee Westwoodin jättäneen eroilmoituksensa kiertueen jäsenyydestä. Eroamiset tuskin ovat kuitenkaan jäämässä tähän.

The Telegraphissa olleen uutisen mukaan LIVin kilpailuun tällä viikolla ilman DPWT:n lupaa osallistuvia jäseniä uhkaa 500 000 punnan eli lähes 574 000 euron sakot.

DP World Tour on aiemmin kevättalvella julkistetun välimiesmenettelyn päätöksellä oikeutettu määräämään sakkoja luvatta LIV-kiertueen turnauksissa pelanneille jäsenilleen. Asian riitauttaneet pelaajat olivat toivoneet voivansa jatkaa DPWT:llä ilman sanktioita.

LIV:illä pelaavista muun muassa Paul Casey, Branden Grace, Martin Kaymer, Charl Schwarzel ja Henrik Stenson ovat edelleen DPWT:n jäseniä. LIV Golf ilmoitti viime vuonna maksavansa niiden 17 DPWT-jäsenen sakot, jotka osallistuivat kesäkuussa 2022 Lontoossa pelattuun sauditaustaisen kiertueen avausturnaukseen. Koko summa on 1,7 miljoonaa puntaa.

LIV Golfin on kerrottu siirtäneen ennen viime viikon määräaikaa 700 000 puntaa DP World Tourin tilille, mutta se ei ole täsmentänyt, keihin pelaajiin suoritus kohdistui. Sen koommin ei ole tiedossa, onko LIV jatkossakin valmis maksamaan kiertueen turnauksiin osallistuvien DPWT:n jäsenten sakkoja.

Telegraphin lähteen mukaan monet LIVillä pelaavat haluaisivat säilyttää jäsenyytensä DP World Tourilla, mutta se on koitumassa heille kalliiksi. Sakot voivat lisäksi nousta, mitä useampaan LIV-kilpailuun DPWT:n jäsen osallistuu.

Viime viikolla uutisoitiin, että Sergio Garcia ei ole maksanut hänelle langetettua 100 000 punnan sakkoa. DP World Tour myös tiettävästi harkitsee määräävänsä asian riitauttaneille pelaajille lisää sakkoja osallistumisestaan Lontoon 2022 turnauksen jälkeen käytyihin LIV-kilpailuihin.

LIV-kiertueen seuraava turnaus käynnistyy perjantaina Tulsassa Oklahomassa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje