26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

David Toms asemissa Mexicossa

Viiden vuoden tauon voittamisesta pitänyt David Toms on jälleen valmis?

Playa Del Carmenissa Mexicossa käytävä PGA Tourin pikkukisa käynnistyi erittäin tasaisissa merkeissä. Tuulisissa olosuhteissa käyty ensimmäinen kierros piti kärjen hyvin tiiviinä. Kahden lyönnin sisällä kärjestä on yhteensä 22 pelaajaa. Tuloksen 66 (-5) kirjautti neljä pelaajaa, joista tunnetuin on David Toms. 12 kertainen PGA Tour-voittaja on urallaan voittanut PGA Championshipin (2001) ja reikäpelimestaruuden (2005). Mikäli voittajaksi kuoriutuu kuluvan viikon kisassa kokemus – on David Toms erittäin vahvoilla. Tomsin edellinen voitto on vuodelta 2006 Sony Openista Hawaijilta. Tuulisissa olosuhteissa viihtyvä tarkka lyöjä voi toivoa kolmelle viimeiselle päivälle vaikeita olosuhteita. Saman tuloksen 66 onnistui pelaamaan kolme muutakin pelaajaa. Australian Mark Hensby tavoittelee uransa toista PGA Tour voittoa seitsemän vuoden takaisen John Deere Classicin jatkoksi. Andres Gonzalesilla ja Kyle Stanleylla tulee olemaan vielä pitkä tie edellämainittujen lisäksi säilyttää kärkipaikkansa. Ruotsalaispelaajista Fredrik Jacobson ja Richard S. Johnson esiintyivät edukseen ensimmäisellä kierroksella. tulokset 68 (-3) säilyttävät erittäin hyvät näköyhteydet kärkeen. Mikäli sinikeltaiset pystyvät roikkumaan kärjen tahdissa vielä pari päivää, voidaan sunnuntaina juhlia ruotsalaisten väreissä. Suurimmat suosikit Aaron Baddeley ja Jhonattan Vegas epäonnistuivat ensimmäisellä kierroksella. Tulokset 74 (+3) jättivät kilpailun vetonaulat kolmen lyönnin päähän jatkoonpääsyrajasta. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje