Crane ei anna periksi Memphisissä - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Crane ei anna periksi Memphisissä

Ben Crane piiskaamassa avaustaan TPC Southwind -kentän viidennellä reiällä. Kuva: © Getty Images

Memphisin kisan kaksi tärkeintä asiaa ovat olleet alusta saakka: Ben Crane johtaa ja peli jouduttiin keskeyttämään ennen aikojaan. Näin oli myös lauantaina, jonka jälkeen Cranen johto on neljä lyöntiä. Hänellä riittää sunnuntaina urakoitavaa 30 reikää, koska kärkiryhmä pääsi aloittamaan kolmannen kierroksen pelinsä vasta klo 16.50 paikallista aikaa.

Crane aloitti kierroksensa upottamalla kuusimetrisen birdieputin. Ennen kilpailun keskeyttämistä klo 18.49 hän oli kokonaistilanteessa -13 tehtyään birdiensä jälkeen viisi peräkkäistä paria. Ajan säästämiseksi pelaajat pelaavat samoissa ryhmissä kilpailun loppuun saakka.

Troy Merritt (-9) on toisena ja kiertuetulokas Peter Malnati (-8) kolmantena. Merritt ja Malnati ovat selvittäneet tällä kaudella kisan jatkokierroksille vain kolme kertaa.

Standardi 18 reiän kierros on kiertänyt meneillään olevalla viikolla Merrittiä. Hän pelasi maanantaina 36 reiän karsintakilpailun tavoitellessaan paikkaa U.S. Openiin. Karsinta ei ollut kuitenkaan Merrittille suosiollinen.

Perjantaina hän ei lyönyt kentällä lyöntiäkään, kunnes lauantaina peliä riitti 26 reiän edestä. Sunnuntain ohjelmassa Merrittillä on 28 reikää, mikäli kaikki menee kuten on kaavailtu.

Merritt lahjoittaa jokaisesta kisassa tekemästään birdiestä 100 dollaria St. Jude lastensairaalan hyväksi. Hän johti tilastoa kahden kierroksen jälkeen 15 birdiellään, kolmannen kierroksen seitsemän ensimmäisen reiän sisällä tuli kaksi birdietä lisää.

Kausi on ollut kärjessä olevalle Cranelle kokeiluluonteinen, sillä hän joutui tekemään selkävaivojensa välttämiseksi muutoksia svingiinsä. Muutokset vievät aikaa, mikä näkyy myös hänen tilastoistaan. Crane on FedExCupin pisteissä sijalla 150. Kauden 16 starttia ovat tuoneet hänelle vain yhden Top 10 -sijoituksen.

”En olisi viikon alussa arvannut, että olisin näissä asemissa”, sanoi Crane, jonka edellinen voitto on vuoden 2011 McGladrey Classic -turnauksesta.

Kisaa on vielä paljon pelaamatta, joten seuraavien joukossa on varteenotettavia takaa-ajajia voittotaistelua ajatellen. Billy Horschel, Retief Goosen ja Camilo Villegas jakavat neljättä sijaa tilanteessa -7. Heillä riittää sunnuntaina pelattavaa 28-30 reiän edestä.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje