16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Chase on Day

Jason Day pelasi vahvasti synttäreillään

Australialaisten esiinmarssi tapahtui maan avoimissa viimeistään kolmannella kierroksella. Kärkeen nousi kaukaa kärjen takaa ilmiömäisen kierroksen 63 (-9) pelannut John Senden (-12). Zonessa etenkin loppukierroksesta ollut Senden päätti kierroksensa tyylillä katsomoiden edessä upottaen kahdeksan metrisen birdien. Sendenin lennon ei kuitenkaan odoteta jatkuvan viimeisenä päivänä, kun pariksi astelee tasaisen 68:n (-4) lyönnin kierroksen merkannut tuore 24-vuotias Jason Day (-11). Aussi on ollut nousujohteinen läpi turnauksen sijoituksen parantuessa jokaisen kierroksen päätteeksi. Mikäli tahti jatkuu, ei liene epäselvyyttä mikä on viimeisen päivän jälkeinen sijoitus.

Tiger petti faninsa kolmannella kierroksella

Tiger petti faninsa kolmannella kierroksella

Päivän suurin yllätys koettiin kuitenkin viimeisessä ryhmässä. Tiger Woodsin (-6) tappavan tarkka kenttäpeli takkuili, eikä ruosteinen Niken putteri onnistunut pelastamaan mestaria. Ensimmäiset kolme reikää bogi-peliä esittänyt Woods pelasi tuloksen 75 (+3), joka oli huonoin tulos yhdessä parina pelanneen Peter O´Malleyn ja Dustin Johnsonin kanssa 30 parhaan joukossa olevista pelaajista. Tiger Woods (-6) kiirehti suoraan kortin allekirjoittamisen jälkeen rangelle, josta matka jatkui chippigreenille yhdessä Nick Watneyn (-9) kanssa ja päättyi puttigreenille, jonka jälkeen hän poistui areenalta turvamiesten saattelemana. Viimeiseen päivään Tiger lähtee tavoittelemaan ensimmäistä voittoaan kahteen vuoteen kuusi lyöntiä kärjen takaa. Pelikaveriksi saattaa hyvinkin osua Bubba Watson, joka koki vakavaa erimielisyyttä putterinsa kanssa kolmannella kierroksella. Watson puttasi viimeisen kymmenen reiän aikana birdietä alle kolmen metrin matkalta peräti seitsemän kertaa, joista vain yksi upposi. Mukaan mahtui kaksi kolmeputtista. Mukana matkassa oleva vaimo ja mentaalivalmentaja Angie Watson tekee varmasti pitkää päivää valmistaessaan miestään huomisen päivän birdie-putteihin. Kolmannen kierroksen anti Australiassa oli paikallisten juhlaa. Saaren omia poikia löytyy kärkiviisikosta neljä. Neljättä sijaa yhdessä Nick O´Hernin kanssa jakava Nick Watney jatkoi harjoituksia chippigreenillä parin tunnin ajan yrittäessään hioa tekniikkaa kuntoon. Päättäväinen PGA Tourin rahalistan kolmonen jaksoi myös jutella hetken pitkän session jälkeen. ”Harvemmin näitä tilaisuuksia voittaa tulee eteen. Haluan olla täydellisesti valmistautunut huomiseen mahdollisuuteen”, Watney kertoi. Lisää tulossa myöhemmin Watneyn ja Tigerin harjoituksista. Internet yhteyksien heikkouden takia videoiden lataaminen kestää erittäin kauan. Kolmannen päivän video Australiasta on nähtävissä aikaisintaan iltapäivällä Suomen aikaa, mutta venynee jälleen seuraavaan aamuun. Alla myös video toisesta päivästä, joka saatiin lopulta ulos pitkien nettitaisteluiden jälkeen (sama video kuin etusivun toisessa uutisessa). DownUnder kuittaa. Nikke Tyry, Juho Vesanen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje