16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Castren kiipesi jo kakkoseksi – pelaa päätöskierroksella LPGA-kisan kärkiryhmässä

Vahvassa vireessä oleva Matilda Castren teki kolmannen kierroksen jokaisella par-viitosella birdien. Kuva: Getty Images

Matilda Castren kamppailee sunnuntaina uransa ensimmäisestä voitosta Yhdysvaltain kiertueella.

Matilda Castren painoi lisää kaasua lauantaina San Franciscon seudulla jatkuneessa LPGA Mediheal Championshipissä. Hän pelasi LPGA Tourin ohjelmaan kuuluvan turnauksen kolmantena päivänä toistamiseen tuloksen 69, ja nousi jo jaetulle toiselle sijalle.

Castren ei ulosmenossa virheisiin sortunut. Hänelle kirjattiin parien ohella birdiet Lake Merced Golf Clubin kentän etuysin molemmilla par-viitosilla ja meno jatkui tasapainoisena myös jälkimmäisellä kenttäpuoliskolla.

Hän teki kierroksen viimeisen kolmanneksen alkajaisiksi päivän ainoa bogin, mutta puhtia riitti vielä kahteen birdieen takaysin kummallakin pitkällä väylällä.

”Tänään oli parempaa pallonlyömistä, hyvää par 5 -peliä ja muutama hyvä par-pelastus. Virheet olivat minimissä ja pystyin hyödyntämään birkkupaikkoja. Olin rauhallinen ja kärsivällinen kentällä”, Castren sanoi.

”Pelasin lauantaina ensimmäisen kerran toiseksi viimeisessä ryhmässä ja viimeisessä huomenna. Otetaan kaikki oppina vastaan, kävi miten kävi.”

Castren on 54 reiän jälkeen kahden lyönnin päässä johdossa olevasta lauantain pelikaveristaan Min Leestä (-9). Kaksikko jatkaa yhdessä myös sunnuntaina ja kolmantena pyöränä päätöskierroksen johtopalloon liittyy Castrenin kanssa toista sijaa jakava USA:n Lauren Kim (-7).

Muista eurooppalaisista top 10:een mahtuu ainoastaan jaetulla neljännellä sijalla oleva Sveitsin Albane Valenzuela (-6). Tanskan Nanna Koerstz Madsen (-1) jakaa toiseksi parhaana pohjoismaalaisena 32. sijaa.

Castrenin paras sijoitus LPGA-kiertueella on kahdeksas tila, joka tuli lyhyeksi jääneellä tulokaskaudella lokakuussa pelatussa LPGA Drive On Championshipissä. Se on myös hänen ainoa top 10 -sijoituksensa pääkiertueella.

Castren, Lee ja Kim aloittavat Kalifornian turnauksen neljännen kierroksen maanantaina kello 0.10 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)