16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Beatriz Recari laittoi Finnair Mastersin ensimmäisellä uusintareiällä pakettiin

Finnair Masters 2009 voittaja Espanjan Beatriz Recari

Golf on ihmeellistä. Lauantain kierroksen päätyttyä kisaan viidellä lyönnillä johtanut Beatriz Recari ja takaa-ajajina sunnuntaihin lähteneet Iben Tinning ja Johanna Westerberg toistivat, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Kävi niin, että Recari pelasi huonoimman kierroksensa Talissa kahteen vuoteen, mutta voitti silti. Hän voitti ensimmäisellä uusintareiällä upotettuaan eaglen reilusta 160 metristä. Espanjalaisen Recarin ote alkoi lipsua jo viimeisen kierroksen ensimmäiseltä reiältä. Hän aloitti bogilla. Pitkän parputken päätyttyä ensimmäisen yhdeksikön viimeisen reiän bogiin, pääsi Becky Brewerton jo tasoihin tilanteeseen 11 alle parin. Brewerton jäi kuitenkin peräpeileihin, kun teki tuplabogin 10. reiälle. – En nukkunut viime yönä oikeastaan ollenkaan ja tänään olin heti alusta alkaen jännittynyt, Recari kertoi kierroksensa jälkeen. Omien sanojensa mukaan Recari ei lyönyt koko päivänä lainkaan hyvin. Päivän paras lyönti osui ratkaisevimmalle mahdolliselle hetkelle. Ensimmäisellä uusintareiällä Recari upotti sen historiallisen lyöntinsä. – Näin, että pallo lähti täydellisessä linjassa ja tippui hyvillä kohdin. Näin kun yleisö alkoi huutaa ja pomppia. Se oli päivän ensimmäinen hyvä lyönti, Recari kertoi. Recarin johto oli uudelleen tipotiessään 15 pelatun reiän jälkeen, kun tanskalainen Tinning oli noussut rinnalle. – Tämä päivä opetti paljon, kun menetin reilun johtoni. Toivottavasti niin ei käy enää koskaan, Recari soimasi itseään kierroksensa jälkeen. Lauantain kierroksensa jälkeen Recari oli vielä rento, tuskin kisan tilanne oli oikein vielä selkiytynytkään 22-vuotiaan espanjattaren mielessä. Vakituista mentaalivalmentajaa Recarilla ei enää ole, mutta entinen valmentaja soitti lauantai-iltana, sillä hän ei voinut uskoa Recarin loistavaa menestystä. Recarin puheista päätellen suurempi tekijä ajatusten kasaamisessa oli kuitenkin caddiella, joka on vuoden ollut poikaystävä Andreas. Kärkiryhmässä sunnuntaina startannut Johanna Westerberg ei ollut siis kisan ainoa, jonka mailoja kantoi poikaystävä. – Olin Beatrizin caddiena ensimmäistä kertaa täällä viime vuonna. Silloin olimme kolmansia, nyt voitimme, Andrea kertoi kierroksen jälkeen. Tinningin ja Recarin kanssa viimeisessä ryhmässä pelasi ruotsalainen Johanna Westerberg. Hän tippui voittotaistelusta kuitenkin 11. reiällä tekemällään tuplabogilla. Recari jatkaa matkaansa syksyllä LPGA:n karsintoihin. Voitolla Talissa saa varasuunnitelmana hyvän kategorian Ladies European Tourille kahdeksi vuodeksi. Becky Brewerton yllättynyt tuloksestaan Parkkipaikalta tavoitettu Becky Brewerton oli aidon iloinen ja yllättynyt kolmannesta sijastaan. Walesilainen sai mielettömän alun ja pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää neljä alle parin. Päätettyään kierroksensa ensimmäisen puoliskon, hän jakoi jo johtoa Recarin kanssa. 10. reiällä ote kuitenkin herpaantui. Brewerton avasi reiällä puun alle ja löi sieltä lähestymisensä giinibunkkeriin. Bunkkerista Brewerton löi toiseen bunkkeriin ja otti vielä kaksi puttia. Tuplabogilla hän tippui jo liian kauaksi. – Takayhdeksiköllä tuntui kuin kroppa ei olisi ollut minun. Ote herpaantui, Brewerton kertoi kierroksen jälkeen. Suoraan Solheim Cupista Taliin tullut walesilainen myöntää olleensa alkuviikosta väsynyt. – Jos joku olisi sanonut minulle, että sijoitun täällä kolmanneksi, en olisi sitä uskonut, Brewerton kertoi. Minea Blomqvist teki tulosta, vaikka löi huonosti Kisan paras suomalainen oli viime vuonna Talissa voittanut Minea Blomqvist katsoi aamulla svingiään golfpisteen videoista. – Se näytti kyllä aika pahalta. Backsving on jäykkä ja kieto lähtee enemmän sisälle kuin pitäisi. On tällä kaudella ollut hetkiäkin, että lyönti on ollut parempi, Blomqvist kertoi. Blomqvist on saanut mielestään enemmän rutiinia peliinsä. Huonot lyönnit eivät tuhoa kierrosta, sillä tulosta syntyy ja pareja saa pelastettua. – Puttasin hyvin koko viikonlopun. Putteihin varsinkin on tullut enemmän rutiinia, viikonlopun alle 27 putin keskiarvolla pelannut Blomqvist kertoi. Espoolainen pelasi sunnuntaina kisan parhaan kierroksensa. Kolme alle parin pelannut Blomqvist pääsi yhteistuloksella seitsemän alle parin jaetulle kolmannelle sijalle. Ensi viikolla Kandassa LPGA:n kisaa pelaava Blomqvist jatkaa ainakin seuraavat viisi viikkoa ilman valmentajaa. – Välillä pitää ottaa vähän breikkiä. Alkoi tuntua siltä, että kuuntelin muita enemmän kuin itseäni, Blomqvist kertoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje