Augusta kova pala purtavaksi Riihijärvelle – oululainen amatöörien huippukisassa 28:s - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Augusta kova pala purtavaksi Riihijärvelle – oululainen amatöörien huippukisassa 28:s

Kiira Riihijärvi teki suomalaista golfhistoriaa Augusta National Golf Clubilla.

Kiira Riihijärvellä jäi birdiet tekemättä legendaarisella kentällä.

Kiira Riihijärven ensimmäinen visiitti maailman kuuluisimpien kenttien joukkoon kuuluvalle Augusta National Golf Clubille ei tuonut toivottua tulosta. Hän käytti hehkeällä kisa-areenalla pelatun Augusta National Women’s Amateur -turnauksen viimeiseen kierrokseen 80 lyöntiä, ja sijoittui 30 jatkoon päässeen pelaajan joukossa jaetulle 28. tilalle.

Kokonaistulokseen 230 (+14) päätyneelle Riihijärvelle lauantain kierroksen alku oli hankala. Hän teki viiden ensimmäisen reiän aikana kolme bogia ja yhden tuplabogin, mutta jatko sujui hieman tasapainoisemmin.

Ilman birdiejä jäänyt Suomen ykkösamatööri teki kentän puolivälissä kaksi peräkkäistä bogia ja vielä yhden 16. reiällä.

Kahdeksaisella alkavan kierrostuloksen pelasi finaalikierroksella kaikkiaan neljä pelaajaa. Vaativa Augusta piti huolen, ettei kentällä vietetä muutenkaan tulosjuhlaa: ainoan kuutosella alkavan tuloksen – 69 – pelasi 10. sijan toisen ruotsalaisen kanssa jakanut Maja Stark. Parin alittavaan tulokseen ylsi viisi kilpailijaa, tulos 75 tai sitä heikompi noteeraus löytyi puolestaan 17 pelaajan kortista.

Kilpailun ratkaisu nähtiin uusinnassa, kun 17-vuotias japanilainen Tsubasa Kajitani päihitti USA:n Emilia Migliaccion ensimmäisellä playoff-reiällä tekemällään parilla. Pohjoismaalaisten panos turnauksessa oli mainio, sillä 54 reiän tuloksen 218 (+2) pelanneet Tanskan Karen Fredgaard ja Ruotsin Ingrid Lindblad jakoivat kolmatta sijaa jääden lyönnin uusinnasta.

Vaikka tuloksellisesti päivä ei ollut Riihijärvelle suotuisa, jäänee kulunut viikko myönteisenä kokemuksena hänen mieleensä. Hän pelasi perjantaina ensimmäisenä suomalaisnaisena Augustan pyhätössä, ja oli ensimmäinen kentällä kilpailukierroksen pelannut suomalainen sitten Mikko Ilosen, jonka kahdesta Mastersista jälkimmäisestä on tullut kuluneeksi kuusi vuotta.

Riihijärven, 23, oli alun perin tarkoitus ryhtyä ammattilaiseksi viime vuonna, mutta koronaepidemia ja peruuntuneet LPGA Tourin karsinnat muuttivat suunnitelmia. Hän päätti palata Tampan yliopistoon vielä vuodeksi suorittamaan maisterin tutkintoa.

Riihijärvi otti maaliskuun lopussa käydyssä Barry Invitational -turnauksessa kauden toisen henkilökohtaisen voittonsa yliopistokilpailuissa, joissa hän on saavuttanut vuosien varrella komeat 12 ykköstilaa. Naisten WAGR-listalla sijalla 38 oleva pelaaja jättää amatöörikentät tulevan kesän aikana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje