14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Ahokas valahti Lyonissa

Julien Quesnella on paikka sinetöidä korttinsa ET:lle ensi kaudeksi kotiyleisön edessä

Antti Ahokkaan päivä Ranskan Lyonissa vei mahdollisuudet kilpailun voiton kannalta. Lappeenrantalainen lähti viikonloppuun kolmen lyönnin päässä kärjestä, mutta toivottua huippukierrosta ei löytynyt. Antti teki kierroksellaan tuplabogeyn, kolme bogeyta ja kolme birdietä pelaten tuloksen 73 (+2). Seitsemänneltä sijalta päivään lähtenyt Saipa-fani tippui 14 sijaa 21:ksi. Matkaa kympin sakkiin on kaksi lyöntiä, toiseen sijaankin vain viisi. Yhteistuloksessa -4 oleva Ahokas on kärjestä jo yhdeksän lyönnin päässä. Huippukierros viimeisellä kierroksella voi muuttaa vielä viikon erittäin arvokkaaksi. Birdie-altis Ahokas tarvitsee loppurutistukseen kuuman putterin ja paljon birdieitä. ”Aika vaikeaa oli. Tuonlaisilla rautalyönneilla ei pärjätä, huomenna on onneksi uudet lyönnit käytössä. Kelikin kovenee koko ajan, joka käy minulle erittäin hyvin”, Ahokas kertoi positiivisesti. Lyonin kilpailun johdossa etenee vakuuttavasti kotimaassaan pelaava Julien Quesne tuloksella -13. Ranskalainen on rahalistan sijalla 28 ja voitto veisi hänet erittäin lähelle varmaa European Tour -paikkaa. Kaulaa toisena oleviin ennen 18:aa viimeistä reikää on jo neljä lyöntiä. Kaudella 2009 CT:n kautta European Tourille noussut 31-vuotias on voittanut kerran urallaan CT-kilpailun. Kuluva kausi on ollut erityisesti tasainen ranskalaisen sijoittuessa jo kuusi kertaa kymmenen parhaan joukkoon. Toista sijaa neljän lyönnin päässä jakavat Skotlannin Craig Lee ja Chris Doak tuloksessa -9 yhdessä Belgian Pierre Relecomin kanssa. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje