16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

43:s Ryder Cup - huomasitko näitä?

Eurooppalaispelaajien ilmeet olivat pettyneet murskatappion jälkeen. Getty Images

43:s Ryder Cup pelattiin Whistling Straitsissa, Wisconsinissa. Keräsimme yhdeksän faktaa, joita et välttämättä ole huomannut.

Kaikkien aikojen dominanssi.

Ylivoimainen. Näin tulisi kuvailla vuoden 2021 Yhdysvaltojen Ryder Cup joukkuetta. 19-9 -lukemin eurooppalaisia ryöpyttäneet jenkit ottivat heti perjantai-aamun foursomeissa niskalenkin voittaen 3-1. Kokonaisuudessaankin perjantai oli yhdysvaltalaisten. Iltapäivän four-ballissa USA:n joukkue siirtyi entistä vankempaan johtoon voittaen 3-1, kun jenkit voittivat kaksi ja tasasivat kaksi ottelua. Lauantaiaamu meni jenkeille niin ikään 3-1 ja vasta lauantai-iltapäivänä Eurooppa sai kaivettua edes tasapelin 2-2. Sunnuntain singlet olivat yhdysvaltalaisille juhlaa, kun kahdestatoista mahdollisesta pisteestä he veivät kahdeksan ja toivat Ryder Cupin Yhdysvaltojen maaperälle viiden vuoden tauon jälkeen ennätyslukemin 19-9.

Tasoero.

Yhdysvaltain joukkue oli paperilla ylivoimainen, kun joukkueen maailmanlistan sijoitus keskiarvoltaan oli 9.s. Euroopalla maailmanlistan sijoitus keskiarvoltaan oli 31:s. Euroopan toiseksi parhaimpana maailmanlistalla majailevaa norjalaista Viktor Hovlandia (14.) suuremmalla sijaluvulla on vain kaksi yhdysvaltalaista, Daniel Berger (16.) ja Scottie Scheffler (21.). Vaikka Eurooppa on kovalla joukkuepelillä ja -hengellä pystynyt voittamaan aikaisemmin paperilla kovemman USA:n, oli se tänä vuonna kuitenkin liian vaikeaa.

Suvereeni.

Maailmanlistan kakkonen, joukkueensa vanhin pelaaja 37-vuotias Dustin Johnson oli pitelemätön voittaen kaikki viidestä pelaamastaan ottelusta. Hänestä tuli vasta viides kaikki viisi mahdollista ottelua voittanut pelaaja.Vuonna 1979 Larry Nelson oli edellinen amerikkalainen joka on pystynyt samaan. Arnold Palmer onnistui samassa 1967 ja Gardner Dickinson 1957. Samaan on pystynyt eurooppalaisista vain italialainen Francesco Molinari vuonna 2018. Tuolloin Johnson itse pelasi vain yhden pisteen omalle joukkueelleen häviten neljä viidestä ottelustaan.

Voittamattomat.

DJ (5-0-0), Collin Morikawa (3-0-1), Patrick Cantlay (3-0-1), Scottie Scheffler (2-0-1) ja Bryson DeChambeau (2-0-1). Kaikki viisi olivat voittamattomia omissa otteluissaan. Parina kolme kertaa nelinpeleissä pelanneet Morikawa ja Johnson voittivat jokaisen nelinpelinsä. Johnson vei sen lisäksi vielä perjantain four-ballissa voiton Xander Schauffelen kanssa ja sunnuntaina kaksinpeleissä hän voitti Paul Caseyn. Morikawalta puolikkaan pisteen sunnuntain singleissä vei tasapelillä europpalaistulokas Viktor Hovland. Cantlay taisteli voiton irlantilaisesta Shane Lowrysta ja DeChambeau espanjalaisesta Sergio Garciasta. Isoimman päänahan sunnuntaina otti kuitenkin tulokas Scottie Scheffler, joka voitti pisteen sunnuntaihin asti voittamattomalta maailmanlistan ykköseltä Jon Rahmilta.

Pisteettömät.

Kolme pelaajaa, ei yhtään pistettä: Paul Casey (0-4-0), Matthew Fitzpatrick (0-3-0) ja Bernd Wiesberger (0-3-0) eivät onnistuneet tuomaan yhtään pistettä Euroopalle viikonlopun peleistään. Englantilainen Fitzpatrick on pelannut nyt kahdessa Ryder Cupissa ja pelannut niissä viisi ottelua, joista saldo on nolla voittoa, nolla tasapeliä ja viisi tappiota. Nelinpeleissä Lee Westwoodin kanssa pelannut Fitzpatrick hävisi molemmat foursome-pelinsä 2&1 ja vielä oman singlensä Daniel Bergerille 1 down.

Konkari.

Lee Westwood teki Wisconsinissa historiaa pelatessaan uransa yhdennessätoista Ryder Cupissa. Maailmanlistalla sijalla 35. majaileva englantilainen tasaa nyt eniten pelattuja Ryder Cupeja niin ikään englantilaisen Nick Faldon kanssa. Ensimmäisen Ryder Cupinsa nyt 48-vuotias Westwood pääsi mukaan vuonna 1997 Valderramassa, jossa tulokkaina kentällä nähtiin myös amerikkalaisista Jim Furyk ja muuan Tiger Woods.

Ennätysmies.

Ehkä jopa kaikkien aikojen Ryder Cup-pelaaja. Sergio Garcian pistesaldo Ryder Cupista on nyt 28.5, 25-12-7. 41-vuotias espanjalaisen saldo Whistling Straitsista 3-1-0, voittaen nelinpelit yhdessä maanmiehensä Jon Rahmin kanssa, mutta hävisi sunnuntain kaksinpelissä Bryson DeChambeaulle. Oli kaikkien aikojen eniten pisteitä tuonut pelaaja jo ennen Whistling Straitsia, mutta nyt hankki itselleen paikan myös eniten voittaneen pelaajan paikalle ohi 23 kertaa voittaneen Nick Faldon.

Tunteikas.

Rory McIlroyn haastattelu oman single-voittonsa jälkeen. Kyynel silmässä haastatteluun astellut pohjois-irlantilainen kertoi heti alkuun rakastavansa Euroopan joukkuetta ja joukkuetovereitaan. 32-vuotias sanoi Ryder Cupin olevan ehdottomasti hänen paras kokemuksensa golfissa ja toivoi että pienet pojat ja tytöt innostuvat tästä pelaamaan Ryder- tai Solheim Cupissa.

Mr. Sunday singles.

Sunnuntain reikäpeleissä eurooppalaisilla oli vaikeaa, kun vain kolme heistä pystyi voittamaan oman ottelunsa. Yksi näistä kavereista oli Ian Poulter, joka ei ole koskaan hävinnyt kaksinpeliään Ryder Cupissa. 45-vuotias Poulter on pelannut nyt seitsemässä Ryder Cupissa, joista voittoja on kuusi ja tasapelejä yksi. Vaikka tänä vuonna Poulter kärsi nelinpeleissä Rory McIlroyn kanssa kaksi tappiota, ei mies pettänyt taaskaan kaksinpelissä voittaen vahvasti pelanneen Tony Finaun omassa ottelussaan.

Lue seuraavaksi: USA murskasi Euroopan Ryder Cupissa ennätyslukemilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje