Peräti kahdeksan Keski-Suomen alueella olevaa kenttää rikkoo kokonaisarvioissa 80 pisteen rajan.
Golfliiton aluejaossa Keski-Suomen alueeseen kuuluu 23 golfklubia, joilla oli Kenttärankingissa 2021 yhteensä 28 arvioitavaa golfkenttää. Alue on laaja ja ulottuu etelä-pohjoissuunnassa Loimaalta Laukaalle ja itä-länsisuunnassa Hankasalmelta Sastamalaan. Keski-Suomen kenttiä onkin järkevintä tarkastella jakamalla ne suurimpien kaupunkien vaikutuspiirin mukaan.
Merkittävimmät kaupungit Keski-Suomen alueella ovat Tampere, Lahti, Jyväskylä ja Hämeenlinna. Viimeksi mainitussa sijaitsee Suomen parhaaksi äänestetty golfkenttä, Vanajanlinna Golf & Country Club.
Kenttärankingissa 80 pisteen rajaa voi pitää erinomaisen kentän mittarina. Sen yli pääsi 44 kenttää. Niistä peräti kahdeksan löytyy Keski-Suomesta. Merkillepantavaa on, että Tampereen seudun jokaisen top 4 -kentän pisteet laskivat edellisiin arvioihin verrattuna. Niiden keskimääräinen sijoitus oli 24,25. Vielä kaksi vuotta sitten se oli 16:s. Tampere haastaa silti Hämeenlinnan paitsi Keski-Suomen alueen myös Suomen kovatasoisimpana golfkeskittymänä.
Vanajanlinna on tottunut keikkumaan rankingin kärkisijoilla vuodesta toiseen. Vuoden 2017 rankingissa se joutui väistymään Viipurin Golfin tieltä Etelä-Saimaan vietyä ykkössijan. Kaksi vuotta myöhemmin Linna Golf iski takaisin kiilaten ykköseksi, ja nyt se otti toisen peräkkäisen kärkipaikkansa. Isoimman eron haastajiinsa Linna Golf repii tälläkin kertaa kentän kunnossa – se on Vanajanlinnassa aina huippua. Ero haastajiin oli todella iso. Viimeistelty lopputulos heijastuu myös esteettisyyteen, josta kenttä kerää erinomaiset pisteet.
Ykkönen Linna oli myös design, reititys ja pelattavuus -kategoriassa sekä palvelussa. Linna on Suomen bongatuin, ja monien silmissä kiinnostavin golfkenttä. Se hyödyttää Hämeenlinnan alueen muita kenttiä, joskin yhteistyö niiden kesken ei merkittävästi realisoidu esimerkiksi erilaisiin pelipaketteihin tai vastaaviin, jotka voisivat houkutella enemmänkin matkailijoita etenkin kotimaasta.
Golfarille Hämeenlinnan ”Tiilaakso” on kuitenkin Suomen olosuhteissa poikkeuksellinen keskittymä. Linna, Aulanko, Tawast ja Hattula sijaitsevat alle parinkymmenen kilometrin säteellä toisistaan eikä Lepaan ysireikäiselle kentällekään ole matkaa juuri tämän enempää.
Hämeenlinnan kakkonen, ja Keski-Suomen alueen yhdeksikkö on Aulangon Eversti. Se putoaa nyt sijalle 46 menettäen vuoden 2019 rankingiin verrattuna asemiaan 17 pykälää. Edellisessä arvioinnissa Everstillä jäätiin alle kasin vain esteettisyydessä ja hinta-laatusuhteessa, nyt seiskalla alkavat pisteet tulevat myös design, reititys ja pelattavuus -kategoriassa sekä ilmapiiristä ja viihtyvyydestä. Ravintola on totutusti ollut kentän vahvin valttikortti, ja vain Linnan ravintola arvioitiin viimeksi aavistuksen verran paremmaksi alueen sisäisessä kilvassa. Sijoitus on edelleen vahva, vaikka nyt ravintolakategoriassa edelle menevät Linnan lisäksi Pirkkala, Nokia River Golf ja Tawast. Kokonaispisteissä Eversti jää täpärästi alle 80:n.
Klubin toisen kentän, Hugon, sijoitus (108:s) on niin ikään laskusuuntainen. Sen vanhat jalopuut ja romanttinen tunnelma kiehtovat monia ja kentällä onkin omat niin sanotut hard core -faninsa. Ei ihme, että esteettisyyden osalta Hugo pitää vuodesta toiseen pintansa. Kunnon, ravintolan ja oheispalveluiden osalta Suomen vanhimmalla alkuperäisessä formaatissaan olevalla kentällä on kuitenkin rutkasti parantamisen varaa.
Tawast Golf nousee rankingissa hienosti 19 sijaa ja loikkaa Everstin kantaan 50:nneksi. Sen parhaat avut ovat toimiva suunnittelu ja hyvä palvelu. Myös ravintolan osalta on tapahtunut huomattavaa edistymistä, ja nyt Tawastille heltiää paikka maan 20 parhaan golfravintolan joukossa. Vielä kovempaa nousua hillitsee kentän kunto, joka tosin on parantunut edellisistä pohjalukemista.
Ypäjän Loimijoki Golf (71:s) ei ole Hämeenlinnan talousalueella, mutta sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa. Se on siksi järkevintä käsitellä Tiilaakson kenttien yhteydessä. Mukavasti 14 sijaa nousseella Loimijoella on edelleen puutteita kentän kunnossa, mutta ilmapiiri, palvelu ja hinta-laatusuhde ovat hyvällä tasolla. Hattula on sijalla 115. ja Lepaa sijalla 123.
Tampere
Tampereen alueen kentiksi voidaan laskea kuuluvaksi Tammer-Golf, Pirkanmaan Golf, Golf Pirkkala sekä Nokia River Golf. Vähän venyttämällä mukaan ylettyvät Hiisi-Golf Lempäälässä, Lakeside Golf Sastamalassa ja Poltinkoski Golf eli entinen Ikaalisten Golf.
Seudun ykköskentän tittelistä kamppailevat tasapäisesti Lakesiden Pirunpelto sekä Nokia River Golfin Rock- ja River-kentät. Niiden asema koko maan rankingissa on kuitenkin laskussa, kuten on kahdella muullakin Pirkanmaan kärkikentällä.
Pirunpelto (17.) ja Rock (23.) ovat pudonneet Kenttärankingin top 10:stä. Jälkimmäinen on joutunut päästämään Keski-Suomen kärkikolmikossa Laukaan Peurunkagolfin edelleen. Pirunpellossa palvelu ja ilmapiiri ovat selvästi heikentyneet ja hinta-laatusuhteen ykköstila on vaihtunut 17. sijaan, joka sekin on yhä erinomainen. Rock on kärsinyt kunto-ongelmista, etenkin sateisilla keleillä, mikä heijastuu tyypillisesti myös muihin kenttää koskeviin osa-alueisiin. Palvelu Rockilla toimii ja ravintola on laadukas.
Sastamalasta löytyy Nokian tavoin kaksi 18-reikäistä golfkenttää. Lakesiden vanhemman kentän, Järvenrannan (32.), kenttään kohdistuvat pisteet ovat hieman parantuneet, mutta kokonaispisteet ovat pudonneet samasta syystä kuin Pirunpellossa. Nokian River-kentän pisteet ovat säilyneet lähes ennallaan kahden vuoden takaiseen rankingiin nähden. Pientä laskua on kuitenkin ollut. Sijoitus on nyt 25. ja ero sisarkenttä Rockiin on kaventunut huomattavasti.
Tammer-Golf on pudonnut Kenttärankingissa viisi pykälää löytyen sijalta 126. Kenttä väistyy tulevaisuudessa asuinrakentamisen tieltä uusiin maisemiin ja hankkeen vetäjäksi on valittu Ilonen Design suunnittelutoimisto. Poltinkoski Golf kiilaa nyt Tammer-Golfin edelle sijalle 118. Pirkanmaan Golfin sijoitus on 142:s ja pitkästä kaudestaan tunnetun Hiisi-Golfin kohtaloksi koitui jäädä Kenttärankingin hännänhupuksi sijalle 146.
Lahti
Lahden seudulla sijaitsee seitsemän kenttää, kun tarkastelussa huomioidaan Vierumäen kaksi kenttää sekä Kanavagolf Vääksy ja mukaan kahmaistaan omavaltaisesti vielä 80 kilometrin päässä Lahden keskustasta sijaitseva Hartola.
Lahden alueen kentät eivät yllä aivan samalle tasolle kuin Hämeenlinnan ja Tampereen parhaimmisto. Alueen ykköseksi nousee Kanavagolf Vääksyn ohittava Vierumäen Cooke. Se pokkaa rankingista 81,04 pistettä ja 34. sijan. Cooke on lay outiltaan maamme parhaimmistoa, monen mielestä jopa paras. Kentän pahimmat kunto-ongelmat on selätetty, mikä heijastuu pisteisiin. Palvelukokonaisuuden hajanaisuus kuitenkin rokottaa pistemäärää.
Kuusi sijaa Cooken alapuolella oleva Kanavagolf parantaa edellisen rankingin tapaan pisteitään, vaikka sijoitus laskee. Kenttä on kohtuullista keskitasoa, ja kuntokin on hyvä. Kanavagolfissa palvelu on kohdillaan ja ilmapiiri leppoisa, mutta kenttä ei yllä esteettisyydellään aivan samalle tasolle. Isossa kuvassa kokonaisuus on hyvissä kantimissa.
Uutena kenttänä Keski-Suomen alueen top 50:een kiipeää Hartolan Golfklubi (49:s). Hartola yltää viihtyisyydessä lähes kymmenen parhaan joukkoon, ja ravintolakategoriasta on tullut yli puoli pistettä enemmän kuin vuonna 2019. Myös kenttään liittyvät pisteet ovat kohentuneet kautta linjan, eikä kokonaispistemäärä jää kuin 0,16 alle 80:n.
Sijalle 58 putoava Messilä on esteettinen, hyvin suunniteltu ja kunnoltaan erinomainen kenttä, josta se saa paremmat pisteet kuin Cooke tai Kanavagolf. Huippusijoitus kuitenkin karahtaa ilmapiirin ja hinta-laatusuhteen mataliin pisteisiin. Vuoden 2019 Kenttärankingissa vahvasti noussut Vierumäen Classic (73:s) jatkaa kipuamistaan, vaikka Urheiluopiston oheispalvelut eivät golfareita miellytä. Lahden Golfin Mestari-kenttä nousee kuusi pykälää sijoituksen ollessa nyt 91:s.
Jyväskylä
Jyväskylän alueeseen niputetaan myös Golf-Virrat ja Himos-Golf, vaikka niistä kertyy matkaa Suomen Ateenaan. Revontuli Golf ja Laukaa ovat jo selkeästi lähempänä, Muurame Golf aivan Jyväskylän kupeessa ja Jyväs-Golf lähes kaupungin ytimessä.
Alueen ykkönen on kauneusarvoillaan ja hienolla suunnittelullaan loistava Laukaan Peurunkagolf (19:s). Ronald Freamin piirtämä kenttä on niin hyvä, että parannuskohteita on vaikea löytää. Laukaalla onkin satsattu kentän ulkopuolisiin asioihin, ja Peurunkagolf on ollut tuoreimman Kenttärankingin yksi kovimmista nousijoista: vuoden 2019 sijoitus on kohentunut peräti 33 pykälää aina top 20:een saakka.
Jyväskylän seudun kakkoseksi nousee mahtiloikan 78. sijalta 48:nneksi tehnyt Muurame Golf. Klubitalon ja ravintolan pisteet ovat nousseet tuntuvasti, vaikka edelleen on hieman toivomisen varaa. Vaihtelevassa maastossa kulkevan fyysisen kentän pelattavuus on parantunut, samoin ilmapiiri. Isoimmat pisteet tulevat kentän esteettisyydestä ja palvelusta.
Revontuli Golf, joka ihastuttaa jälleen kunnollaan, ei petä, jos ei loistakaan millään muullakaan mittarilla. Joskin pelattavuudesta tulee yli kahdeksan pistettä. Sijoitus, 61:s, on kaksi pykälää korkeampi kuin vuonna 2019.
Yhdeksänreikäiset Jyväs-Golf ja Golf-Virrat löytyvät sijoilta 122 ja 123. Jyväs-Golf nappaa yli kasin palvelusta, Golf-Virrat jää kyseisessä kategoriassa 0,06 pisteen päähän kahdeksikosta. Alueen uusin kenttä, Himos-Patalahti Golf, on kyntänyt aiempina vuosina pahnanpohjimmaisten joukossa. Nyt kenttä on 100:n alapuolelle jääneiden keskuudessa toiseksi kovin nousija 117. sijallaan. Kasvaneet puut ja pensaat ovat tuoneet lisää ilmettä, ja esteettisyys on kohonnut jo kasin tuntumaan. Ravintolaan ja oheispalveluihin ei ole satsattu, mikä rokottaa tuntuvasti yhteispisteitä.
Keski-Suomessa kenttien taso heittelee enemmän kuin vaikkapa Lounais-Suomessa tai Uudellamaalla. Alueen kenttien keskiarvopisteet olivat 76,43 ja keskimääräinen sijoitus oli 73. Kärki on terävä, mutta alueen kentistä yli kolmannes jää sijan 100 huonommalle puolelle.
Keski-Suomen golfkentät Kenttärankingissa 2021, suluissa edellinen sijoitus
1. Vanajanlinna Golf & Country Club 87,06 (1.)
17. Lakeside Golf – Pirunpelto 83.02 (8.)
19. Laukaan Peurunkagolf 82,65 (52.)
23. Nokia River Golf – Rock 81,99 (10.)
25. Nokia River Golf – River 81,87 (22.)
32. Lakeside Golf – Järvenranta 81,09 (24.)
34. Vierumäen Golfseura – Cooke 81.04 (42.)
40. Kanavagolf Vääksy 80,48 (39.)
46. Aulangon Golfklubi – Eversti 79,94 (29.)
48. Muuramen Golfseura 79,85 (78.)
49. Hartolan Golfklubi 79,84 (70.)
50. Tawast Golf 79,74 (69.)
58. Messilän Golf 78,97 (49.)
61. Revontuli Golf 78,69 (63.)
67. Golf Pirkkala 78,12 (75.)
71. Loimijoki Golf 77,78 (85.)
73. Vierumäen Golfseura – Classic 77,58 (89.)
91. Lahden Golf – Mestari 75,37 (97.)
108. Aulangon Golfklubi – Hugo 73,80 (84.)
115. Hattula Golf 72,23 (113.)
117. Himos-Patalahti Golf 71,98 (136.)
118. Poltinkoski Golf 71,73 (131.)
122. Jyväs-Golf 71.07 (107.)
123. Lepaa Golf 70,80 (130.)
126. Tammer-Golf 70,02 (121.)
133. Golf-Virrat 68.72 (108.)
142. Pirkanmaan Golf 65,62 (132.)
146. Hiisi-Golf 58,89 (138.)