Golfkentällä on lukuisia asioita, joihin kiinnittää huomiota.
Syksyllä on jälleen Kenttärankingin aika. Joka toinen vuosi golfarit laittavat Suomen kentät paremmuusjärjestykseen. Aikaisempina vuosina kenttärankingkyselyyn on vastannut reilu 7000 pelaajaa, joten tulokset ovat kattavia. Erot kärjessä ovat olleet pieniä, samoin keskikastissa. Joidenkin arvioitavien kriteerien kohdalla pienikin petraus nostaa rankingsijoitusta.
Olen halunnut kesän aikana pelata muutaman itselleni uuden kentän. Heinäkuun alussa pelasin varta vasten St. Laurence Golfin Kalkki-Petterin ja havainnoin kenttää Kenttärankingissa arvioitavien kriteerien pohjalta.
Otin asiakseni kertoa kohtia, joihin kiinnitän huomiota, enkä niinkään pisteyttää kenttää kriteerien mukaisesti.
Design, reititys ja pelattavuus
Pelattavuuden kohdalla huomaan aina keskittyväni reuna-alueisiin. Lähes joka kierroksella joutuu lyömään lyöntejä väylän ulkopuolelta. Näissä tapauksissa on olennaista, löytyykö pallo esimerkiksi raffista vai pitääkö pallon etsimiseen käyttää minuutteja aikaa. Parhaimmissa tapauksissa peliä pääsee jatkamaan välittömästi pallolle saavuttuaan. Raffi antaa jo itsessään rangaistuksen kohteesta vinoon suuntautunen lyönnin seurauksena. Toista rangaistusta ei pitäisi joutua (ennen muuta harrastajapeleissä) kärsimään hukatun pallon myötä.
Pelattavuuteen vaikuttaa olennaisesti esteiden näkyminen. Mikään ei kismitä niin paljoa, kuin suhteellisen onnistunut avauslyönti, joka valuu keskeltä väylää vesiesteeseen. Mielestäni siinä ei ole kysymys pelaajan taidoista, vaan ennemminkin epäonnistuneesta kenttäsuunnittelusta.
Reitityksen suhteen lyhyet siirtymät pitävät pelaamisen miellyttävänä. Vastakohtaisesti pitkä siirtymä väylältä toiselle luo vaikutelman, että kentän suunnittelussa ei ole otettu tai onnistuttu ottamaan pelaamisen jouhevuutta huomioon.
Reitityksen osalta joskus miettii, että pitäisikö tiettyjä väyliä pelata eri suuntiin. Varsinkin suomalaisilla kentillä olen huomannut pitäväni siitä, että yhdeksäs reikä tulee lähelle klubitaloa. Tietenkään se ei aina ole mahdollista.
Kentän designilla pystyy jättämään lähtemättömän jäljen golfarin mieleen. Ensimmäisenä tulevat mieleen maastonmuodot ja se, millä tavalla niitä on onnistuttu käyttämään luonnollisesti hyväksi. Kumpuilevat kentät, joilla pelaamista ohjataan niiden mukaan, istuvat silmääni.
Mahdollisuus leikkiä mailan ja pallon kanssa griinialueilla on golfin hauskimpia asioita. Oveluuden ja taitojen puitteissa useampi lyöntivaihtoehto viheriön lähettyvillä saa golfin tuntumaan nimenomaan peliltä. Yleensä tällaiset viheriöalueet ovat myös näyttäviä.
En ole vielä tavannut golfaria, joka ainakaan myöntäisi pitävänsä lukemattomista sokkoavauksista tai epämääräisellä tavalla kääntyvistä doglegeista. Doglegit voivat parhaimmillaan rikastuttaa peliä ja tehdä pelaamisesta mielenkiintoista. Hevosenkengän tavoin kääntyvä par 5 on ehkäpä kauhein väylänmuoto, jonka tiedän.
Kalkki-Petterin seitsemäs väylä on mainio osoitus siitä, kuinka haastavasta väylästä saadaan mielenkiintoinen. Vaikka avauslyönti on lievästi sokko, tulee sen jälkeen pelaamiseen vaihtoehtoja omien taitotasojen ja päivän vireen mukaan. Kapeaan metsäränniin lyötävä toinen lyönti on suorituksena huomattavasti mielenkiintoisempi kuin mitä se olisi, jos lyönti olisi avauslyönti.
Griineistä moni kenttä joko tunnetaan tai ei tunneta. Mielestäni olennaista on niiden yhtenäinen suunnittelu. Jos kentälle on ollut tarkoitus piirtää isot viheriöt, niin silloin pitäisi mennä koko 18 reikää niillä. Pompottelu erityyppisten viheriöiden välillä on sekavaa, mikä heijastuu väistämättä peliin.
Kunto ja viimeistely
Griinien kunto jää usein mieleen pelaa millä kentällä tahansa. Uskon, että juuri tähän asiaan moni golfari kiinnittää huomiota. Luonnollisesti suuri osa pelistä käydään griineillä ja siksi niitä täytyy pitää suuressa arvossa.
Kun pelaa erinomaisesti hoidetuilla viheriöillä, kuten Kalkki-Petterillä vierailuni aikaan oli, pääsee tosissaan keskittymään itse tekemiseen. Griinin havainnoiminen helpottuu, kun ei tarvitse miettiä sitä, mihin suuntaan pallo jostain kohti mahdollisesti pomppaa.
Griinien lukeminen on oma taiteenlajinsa, josta nautin suunnattomasti. Monesti oikeaan linjaan sopivalla vauhdilla lähtenyt putti tuntuu loistokuntoisella griinillä entistä paremmalta sen kolahtaessa reikään. Kun viheriö on virheetön, antaa se mahdollisuuden huomioida greiniä (ruohon kasvu tai kallistuminen tiettyyn suuntaan), jos sellaista on. Pelaamisesta tulee sen myötä mielenkiintoista.
Viimeistelyssä silmäni kiinnittyvät hyvin paljon bunkkereihin. Terävästi kantatut ja muutenkin siistinä pidetyt bunkkerit antavat vaikutelman kentänhoidon viitseliäisyydestä. Joillain kentillä bunkkereiden reunat annetaan pysyä luonnonmukaisempina, joka on täysin sopivaa, jos itse hiekka on hyvin hoidettu. Molemmat tavat luovat kentille ilmeikkyyttä.
Luulen, että huomaamme helpoimmin ne asiat, jotka ovat huonosti kuin hyvin. Parhaiten sen havaitsee alueilla, joissa peli on pidempään pysähdyksissä. Avauslyöntipaikoilla näkee selvästi, onko kentän viimeistely jätetty puolitiehen vai tehty loppuun saakka riittävällä pieteetillä.
Viimeistelyn osalta yksi huomioni kiinnittyy griinien lipputankoihin. Kun nykyään lippu voi olla reiässä, katson melkeinpä heti ensimmäisellä griinillä onko tankoa kavennettu reiässä olevasta päästä. Itse en tykkää pitää tankoa reiässä varsinkaan alle viiden metrin puteissa. Jos tankoa ei ole kavennettu, otan sen mieluummin joka kerta pois.
Esteettisyys
Augusta National on mielestäni maailman kaunein kenttä. Kirkkaanvihreä ruoho, eri väreissä kukkivat kukat ja valkoinen bunkkerihiekka hivelevät silmää. Oma mielenkiintoni esteettisyyteen liittyvissä asioissa kiinnittyvät näiden lisäksi vesialueisiin. Jos kentältä näkyy järvi, joki, puro tai meri, tuo se kauneuden elementin pelaamiseen.
Joillain pienillä asioilla on mahdollista tuoda estetiikkaa peliin. Omaleimaiset penkit voivat olla vaikkapa tällaisia. Reiän maalaaminen valkoiseksi tuo pilkahduksen augustamaista tunnelmaa pelaamiseen.
Koen, että esteettisyydellä voidaan tehdä viimeinen silaus pelikokemuksen parantamiseksi.
Ilmapiiri ja viihtyvyys
Ihmiset tekevät ilmapiirin. Caddiemasterin ystävällinen hymy ja muiden kanssapelaajien moikkaukset ovat pieniä, mutta merkittäviä eleitä, joilla vieraspelaaja kokee olevansa tervetullut mille tahansa golfklubille.
Jos kentällä on valvoja tai startteri, voi hän parhaassa tapauksessa tehdä pelikokemuksesta entistä antoisamman. Avulias ja ystävällinen kohtaaminen rennolla meiningillä kulkevan valvojan kanssa kääntää sateisenkin päivän aurinkoiseksi.
Viihtyvyys kulkee käsi kädessä siisteyden kanssa. Puhtaat ja järjestyksessä olevat paikat antavat vaikutelman, että golfyhteisössä halutaan ihmisten viihtyvän. Kesäisen letkeä musiikki klubitalon terassilla luo automaattisesti viihtyvyyttä niin ennen kuin jälkeen kierroksen.
Palvelu
Vieraspelaajana palveluketju alkaa ensimmäisestä kontaktista golfkenttään, eli käytännössä peliajan varaamisesta. Netissä tai puhelimessa tapahtuva palvelu on yhtä tärkeää. Tapahtuu kontakti millä tavalla tahansa, sen sujuvuus ratkaisee ensimmäisen mielikuvan värin.
Caddiemasterin toimisto ja klubitalon ravintola ovat merkittävä osa palvelukokonaisuutta. Ennen ensimmäistäkään lyöntiä mielikuviin koko kentästä on pystytty vaikuttamaan jo useamman kerran.
Kenttähenkilökunta on myös osa palvelukokonaisuutta. Harvoin vieraspelaajana välttämättä tuntee kenttämestaria, mutta jos hän sattuu kohdalle osumaan, niin muutama sana kentästä auttaa ymmärtämään joitain asioita paremmin.
Ravintola
Ensin tulee hinta ja sitten maku. Jos nämä asiat kohtaavat, on ravintola onnistunut. Golfravintoloita on tietysti erilaisia, mutta pidän aina siitä, jos on yritetty erottua jollain tavalla. Kermaisella lohikeitolla on hankala erottua, mutta pizzeria klubitalon sisällä on oiva keino tehdä omanlaisensa ero muihin kenttiin.
Klubitalo ja oheispalvelut
Tykkään käydä lyömässä rangella ja puttaamassa harjoitusviheriöllä ennen kierrosta edes muutaman kilkautuksen verran. Uudet ja puhtaat rangepallot houkuttavat keskittymään lyöntiin enemmän kuin kuluneet ja likaiset.
Puttigriini ensimmäisen tiiboksin läheisyydessä on mielestäni palvelua parhaimmillaan. Ymmärrän ettei se aina ole mahdollista. Ja olennaista ei edes ole, onko se vaikkapa muotoiltu näyttävästi, vaan ihan “perusgriini” riittää.
Klubitalon istuvuus muuhun miljööseen kiinnittää monesti huomion, jos malttaa hieman tähyillä ympärilleen ennen oven avaamista. En välttämättä kiinnitä huomiota vaikkapa klubitalon kalusteisiin, elleivät ne tavalla tai toisella hyppää silmille.
Hinta-/laatusuhde
Rahasta on suomalaisessa kulttuurissa hankala puhua. 50 euroa on toiselle iso raha, kun taas 100 euroa ei ole jollekin muulle yhtään mitään. Koska golfia pelataan golfkentällä, on se kaikista olennaisin mittari sille, saako rahoilleen vastinetta. Jos green feen hinta on omalle lompakolle merkittävä, haluan saada nimenomaan kentältä katetta käyttämälleni rahasummalle.
Lue seuraavaksi: 2 x 100 kenttää Suomessa: Kasvaako kriittisyys tai muuttuuko tapa arvioida golfkenttiä?