Par-3 kenttä on mahdollisuuksien maailma.
Onpa nätin näköinen alue. Tämä on ensimmäinen mielikuvani, kun kierrän Loimijoki Golfin klubitalon taakse ja saavun uutuuttaan vihertävälle par-3 kentälle. Tällä hetkellä yhdeksänreikäisen kentän ensimmäinen reikä on vielä pois käytöstä, mutta se tuskin käyttäjiä sen enempää haittaa.
Toinen mielikuvani on, että kenttä on rakennettu verrattain pienelle alueelle. Kaunis kallio hallitsee maisemaa. Se on varmasti ollut tarkoituskin, sillä kallio on putsattu lähes kiiltäväksi kaikesta mahdollisesta kasvillisuudesta. Väylät kulkevat kallion ala- ja yläpuolella sekä vieressä. Näkymä on itse asiassa varsin hellyttävä.
Loimijoella on ollut täysimittainen kenttä vuodesta 2007 lähtien. Jaakkolan suku asettui näille maille jo 1500-luvun puolivälissä. Tilan 20. isäntä on Perttu Jaakkola. Hän hoitaa golfkentän toimitusjohtajan sekä kenttämestarin pestejä. Hänen isänsä Osmo oli 1990-luvun alussa rakentamassa Loimijoelle ensimmäistä, tuolloin yhdeksänreikäistä kenttää.
Par-3 kentän suunnittelu alkoi neljä vuotta sitten. Tänä vuonna tuli vihdoin valmista. Melko kauan kestänyt projekti johtuu yksinkertaisesti siitä, että Loimijoella tehdään paljon itse ja urakoitsijoita käytetään kun on pakko. Tavoitteena oli mukailla maaston muotoja mahdollisimman hyvin. Kenttää tehdessä kallioisen alueen hienous ja vaikeus nousivat molemmat esiin.
”Jos tuolla kaivaisi puoli metriä syvemmälle, niin pelkkää sileää kalliota tulisi vastaan,” Jaakkola kertoo.
”Pääideana meillä oli, että kenttä ikään kuin kaivetaan ja rapsutellaan esiin. Tehdään sellainen, mikä sopii tähän luonnolliseen ympäristöön. Millään hirvittävillä massansiirroilla emme lähteneet tekemään mitään.”
Jos golf keksittäisiin nyt, siinä tuskin pelattaisiin 18 reikää. Nykymaailman menoon vapaa-ajalla tapahtuva 4–5 tunnin ”suoritus” työpäivän päätteeksi ei lähtökohtaisesti kuulosta helpoimmalta mahdolliselta aktiviteetilta. Tämä Jaakkolallakin oli mielessään, kun hän lähti par-3 kenttää työstämään.
”Mielestäni golfin suurin haaste tulevaisuudessa on ajankäyttö. Miten pystyt sanomaan itsellesi, että harrastat golfia käyttämättä siihen viittä tuntia päivässä? Uskon, että niitäkin ihmisiä löytyy jatkossa, jotka haluavat käyttää tunnin päivästä golfiin ja sitä tarkoitusta varten tällainen pieni kenttä palvelee erinomaisesti”, Jaakkola järkeilee.
Kenttää kiertäessä väylät näyttävät siltä kuin perinteinen kenttä olisi kutistettu pienoiskokoon. Tiibokseista johtaa väylä griineille ja fiilis on, että avauslyönnin jälkeen skipataan kaikki sohlaaminen ja siirrytään saman tien puttaamaan.
Reiät ovat mitaltaan noin 40–80 metriä. Jaakkola myöntääkin ettei, niin lyhyillä rei’illä pitäisi mitään lyhyeksi leikattua väylää ollakaan, mutta se vain näyttää paljon mukavammalta.
Aloittelijan saappaisiin on hankala astua monen vuoden golfkokemuksella. En tiedä, mikä on se suurin syy, mistä joku saa varsinaisen kipinän golfiin. Pitkälle lyöty draivi, kiva lyönti klassisella rautaseiskalla vai reikään mennyt putti? Joka tapauksessa, jonkin onnistumisen tunteen se varmasti vaatii, että haluaa ottaa golfmailan uudestaan käteen.
”Meillä ei ole sitä ongelmaa, etteikö tuonne isolle kentälle pääsisi pelaamaan, koska vapaita aikoja riittää paljon. Yhtenä porttina golfin pelaamiseen tuo par-3 toimii mainiosti.”
Par-3 kentällä griinien vieressä on frisbeegolfkorit. Näin molempia pystyy pelaamaan sujuvasti yhdessä. Frisbeegolf onkin yksi sisäänheittotuote, josta Loimijoella toivottaisiin saatavan uusia pelaajia golfin puolellekin.
Frisbeegolf ja golf toimivat ainakin Loimijoen tapauksessa erinomaisesti yhteen. Esimerkiksi vierailupäivänäni takanani tuli ryhmä, jossa isovanhemmat pelasivat golfia ja lapsenlapset frisbeegolfia. Heillä näytti olevan mukavaa koko ajan. Voisin milloin vain kuvitella omien lasteni viettävän leppoisaa kesäpäivää isovanhempiensa kanssa tällaisen helpon toiminnan parissa.
Täysimittaisella kentällä muiden pelaajien keskellä se olisi käytännön mahdottomuus.
Loimijoen par-3 kentän erikoisuus on sinne vedetyt sähkölinjat. Tarvittaessa se pystytään siten valaisemaan ja pelaamaan vaikkapa tunnelmallisia syyskierroksia iltojen pimetessä. Pelikausi pitenee myös alkupäästä, sillä kenttä sijaitsee länteen päin, eli aurinko sulattaa lumet sieltä ensimmäisenä.
Vaikka kallioinen alue oli sinällään suhteellisen haastava paikka tehdä golfkenttä, jotain luonnonmuovaamaa hienoutta se kätki sisälleen.
”Meillä piti tehdä salaojaputki kallion reunaan kahdeksannen väylän kohdalle. Hauska sattuma oli, että sinne oli syntynyt ura koko väylän mitalta jo valmiiksi. Juuri siihen kohtaan, mihin putki oli mietitty. Se tuntui aivan käsittämättömältä”, Jaakkola sanoo.
Väitän, että klubipelaajat kiertävät aivan liian vähän par-3 kenttiä nimenomaan harjoitusmielessä. Tähän samaan sorrun itsekin. Kentällä tulee usein vastaan tilanteita, joissa pallo pitäisi saada 50 metristä lähelle reikää, mutta monelle se on todella hankala rasti suoritettavaksi. Lyhyillä par-3 kentillä näiden lyöntien treenaaminen hoituu kuin automaattisesti itsestään.
Ennen kierrosta on totuttu hakkaamaan palloja rangella, mutta muutaman par-3 väylän kiertäminen kävisi lämmittelystä aivan hyvin ja samalla saisi tuntumaa niihin hankaliin lyönteihin. Klubien tarjoamia mahdollisuuksia eli palveluita voisi tässä mielessä hyödyntää tehokkaamminkin.
Par3-kenttiä saisi olla enemmänkin eritoten ikääntyvien pelaajien käyttöön. Sitten kun lyöntipituus alkaa olla pääosin alle 100 metriä ja pitkät välimatkat kentällä vievät jo voimia, silloin par3-kenttä olisi pelaajalle itselleen paljon palkitsevampi kokemus.