Gil Hansen luomus on golfnautinto, niin pelillisesti kuin visuaalisestikin.
Kurvaan vanhasta tottumuksesta I95-moottoritieltä Forrest Hill Boulevardille. Nyt ollaan jo lähellä. Kerran vielä oikealle, niin aletaan olla pihassa. Hetkinen. Eihän klubille enää ajetakaan tätä kautta, huomaan. Reilun tunnin ajomatkan päässä Miamista pohjoiseen sijaitsevan West Palm Beachin kaupungin ympäristö on täynnä monenlaisia golfkenttiä. Mutta harva niistä sijaitsee niin keskeisellä sijainnilla kuin Miamista Kanadan rajalle asti kulkevan I95-moottorietien vieressä sijainnut West Palm Beach Golf Course. Mutta siitä kentästä ei ole jäljellä enää kuin ränsistynyt kyltti puiden takana. Tilalla on West Palm Beachin uusin golfkenttäylpeys, The Park West Palm Beach. Hurautan vuokra-autollani uuden hienon klubitalon parkkipaikalle. Tasonnosto edelliseen ”klubitaloon” on melkoinen. Aiemmin pro shopin ja klubitalon yhteisvirkaa hoiti merikontti, joka oli hinattu kentän laidalla olleelle parkkipaikalle. Nyt kaikki rakennukset kiiltävät uutuuttaan, ja tilaa on vaikka muille jakaa. Historiaan havinaa löytyy vielä puiden takaa, kun oikein kurkistaa. Kuva: Juha Hakulinen Miksi sitten halusin väkisin päästä tutustumaan tähän kenttäuutuuteen? Vastaus piilee helmikuun 26. päivässä. Vuodesta 2018 lähtien eri kokoonpanoilla pelattu The Match pelataan helmikuun 26. päivänä juuri The Park -kentällä. Matsissa toisistaan mittaa ottavat Rory McIlroy, Max Homa, Lexi Thompson ja Rose Zhang. Hyväntekeväisyys edellä pelattavassa matsissa pelataan 12 reikää valaistulla kentällä. Valoja kentällä ei tosin vielä ole, vaan väliaikaiset stadionvalot tuodaan sinne pelkästään tätä tapahtumaa varten. The Parkin par 3 -kentällä valot löytyvät vakiona. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mies- ja naistähdet pelaavat samassa matsissa. He pelaavat kaikilla neljällä par 3:lla samalta tiiltä, mutta kahdeksalla muulla reiällä heillä on käytössään omat tiiauspaikat. Täällä ei ole sitten yhtään vesiestettä. Kilpailu pelataan skinipelinä, jossa jokaisella reiällä on jaossa erisuuruinen potti hyväntekeväisyyteen. Kuka onnistuu keräämään eniten rahaa hyväntekeväisyyteen, on tämänvuotisen The Matchin voittaja. Rion olympialaisten kisakentän suunnittelijana tunnettu Gil Hanse sai käyttöönsä tyhjän kankaan, niin kuin taiteilijat sanovat. Puskutraktorit lanasivat heikkoon kuntoon päästetyn vanhan kentän jäänteet, ja Hanse tiimeineen suunnitteli tilalle todella epätyypillisen floridalaiskentän. ”Täällä ei ole sitten yhtään vesiestettä”, caddieni Bryan sanoo, kun olemme lähdössä kohti ykköstiitä. Olen lukenut kentästä paljon erilaisia artikkeleita, joten Bryanin lausahdus ei saa minua hämmästymään. Mutta moni muu asia aiheuttaakin hämmästystä. Aloitetaan tiiajoista ja muista käytännön seikoista. Jos lähtee pelaamaan ennen aamuyhdeksää, caddie on pakollinen. Jos pelaa yhdeksän ja kahdentoista välillä, kierros pitää pelata kävellen. Autolla kentälle päästetään vasta puolenpäivän jälkeen. Tämä on todella harvinaista Floridassa, jossa kierrokset on totuttu pelaamaan autoilla. Silmä lepää kenttää katsellessa heti klubitalolta alkaen. Laajat ruohoalueet kumpuilevat kauniisti. Waste-alueet reunustavat väylien reunoja luoden sopivaa rosoisuutta suunnitteluun. Kenttä on saanut uuden elämän. Pelaan ensimmäistä kertaa elämässäni caddien kanssa. Sanon Bryanille, että se on muuten sellainen juttu, että kun kello on kerran heilahtanut yli puolenpäivän, niin me otamme pirssin. Tällä retkellä on saanut köpötellä golfkentillä ihan riittämiin pitkin Kaliforniaa ja Meksikoa, joten nyt otetaan homma silkan nautinnon kannalta. Mutta kivaa meillä on, se on tärkeintä. Yritän koko ajan hahmottaa, missä kohtaa vanhan kentän väylät menivät, kun kierrämme Bryanin kanssa uutta luomusta. Connecticutin osavaltiosta kotoisin oleva caddie ihmettelee, miten voin muistaa jotkut väylät niin tarkasti. Hän ei ehtinyt koskaan pelata vanhaa kenttää, joka isännöi PGA Tourin kilpailujakin 1900-luvun puolivälissä. Itse pelasin vanhalla, välillä varsin kehnokuntoisellakin kentällä noin kymmenkunta kierrosta 2010-luvulla. Bryanin harjaantunut silmä antaa hyviä linjoja putteihin, mutta vuokra-Odyssey ei kovasta yrityksestä huolimatta työnnä palloja reikään asti. Mutta kivaa meillä on, se on tärkeintä. Kentän arkkitehtuurissa korostuu nykyaikaisuus, jossa kentän annetaan olla mahdollisimman luonnollisen näköinen. Esimerkiksi tiipaikkoja ei ole erikseen korotettu tai rakennettu muutenkaan mahtipontisesti, vaan ruohoalue jatkuu sujuvasti tasaisena alueena, johon on helppo sijoittaa tiimerkit. 11. reiän viheriötä vartioi useampi bunkkeri. Parhaiten kentältä jäävät mieleen kaksi komeaa par 3:sta, 11 ja 17. Niissä isot bunkkerit luovat särmää viheriön ympäristöön. 11:llä on myös Floridan kentillä harvinaista korkeuseroa muutama metri. Autolla pelattuna kierros menee kahteen tuntiin. Ajoitus on täydellinen, sillä heti kierroksen jälkeen pieni tihkusade yltyy reippaammaksi vesisateeksi. Harvaa asiaa inhoan yhtä paljon kuin vesisateessa pelaamista, joten siltä harmitukselta vältyttiin. Etelä-Floridan PGA sekä Yhdysvaltojen PGA ovat vahvasti mukana The Parkin toiminnassa. Kenttä on asettanut itselleen tärkeäksi tehtäväksi tarjota paikallisille lapsille ja nuorille kohtuuhintaisen paikan harrastaa golfia. Myös muita nuorisoprojekteja kentällä on käynnissä jatkuvasti, joten The Park on paikallisille perheille paljon muutakin kuin vain uusi hieno golfkenttä. Vierailin kentällä sunnuntainakin, jolloin par 3 -kentällä oli käynnissä lasten kisa. Porukan pienimmät olivat vain hiukan vaahtosammuttimia pidempiä, mutta siellä he pelasivat oransseissa tiimipaidoissaan innokkaasti isompien lasten kanssa tasapäisesti. Muutenkin harjoitusalueilla oli sunnuntaina poikkeuksellisen paljon lapsiperheitä puttailemassa ja nauttimassa lähipelialueen mahdollisuuksista. Golfkipinä sytytetään jo pienestä pitäen. Pääsen PGA:n jäsenenä pelaamaan kentälle ilman green fee -maksua. Se on todella reilu vastaantulo kentältä, jonka listahinta kierrokselle olisi ollut 239,40 dollaria. Ihan ilman kuluja päivästä ei selvitty, enkä niin olettanutkaan, vaan kentällä on sellainen linja, että PGA-ammattilaisilta ei peritä green fee -maksua, mutta heitä pyydetään tukemaan kentän caddie-ohjelmaa maksamalla 120 dollarin caddie-maksu. Teen sen ilomielin. The Parkissa on nelisenkymmentä caddiea, jotka työskentelevät aktiivisesti kentällä. Bryan on yliopisto-opiskelija, joka tekee caddie-hommia muutamana päivänä viikossa. Maanantaina hänelle sattui leppoisa työpäivä, sillä menimme autolla kuin tuulispäät, enkä järjestänyt hänelle suurempia pallonetsintätalkoita. Kierroksen jälkeisen hyvän klubievään jälkeen on enää yksi rasti selvitettävänä. Parkkipaikalla on nimittäin ällistyttävät 17 stop-merkkiä. Jokaisen kohdalla kun pysähtyy, niin liikenne on varmasti turvallista, eikä ikäviä parkkipaikkakolhuja satu. Ei sattunut maanantainakaan.
Maailmantähdet vastakkain
Huippuarkkitehdin taidonnäyte
Vikkelä retki
Vahva panostus paikallisiin nuoriin
Caddie-ohjelmalle tukea
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (1 kpl)
Oma kommentti
2010 luvulla tuli pelattua useasti tuolla paikalla. Viimeisillä kierroksilla kentä oli jo lähes pelaamattomassa kunnossa. Koko alue on vahvasti hiekkapohjainen ja dirtland alueita oli paljon eli bunkkerimaisia alueita ilman bunkkerisääntöä. Alussa oli vielä klubitalo, mut se purettiin pois homevaurioiden takia ja caddiemasterin shop oli parakin omaisessa rakenteessa. Autovaja oli yhtä huonossa kunnossa. Kenttä oli ja on edelleen ns municipal kenttä ja oli pitkään suljettuna kun sen remontin rahoitus ym kuviot olivat epäselvät. Kentästä on lahjakirja ja sen mukaan mennään eli se oli pidettävä municipal periaatteella toimivana eli kaikilla pääsy kentälle. GF vaan on varmaan yksi kalleimpia municipal kentän pelimaksuka USAssa. Kentän kohtalo oli aika pitkään epäselvä, mut lopulta kuvio saatiin kuntoon ja uuden kentän rakentaminen pääsi alkuun. Muodonmuutos on valtava.