Kaksi golfpisteläistä sai täyteen 100 kenttää Suomessa. Päätimme istua alas ja pohtia, millainen on heidän mielestään hyvä golfkenttä.
Golfpisteen tapahtumapuolella ja toimituksen tukena häärivä Vellu Hakala havahtui hiljattain siihen, että maaginen sadan kentän raja tuli Suomessa täyteen. Se on paljon golfia ja golfkenttiä. Niin paljon, että ymmärrys golfkentistä, niiden eroista, hyvistä ja huonoista puolista, perisynneistä ja erityispiirteistä kasvaa puolipakolla.
Vellun innoittamana vilkaisin omaa listaani Golfpisteen Kenttäbongauslaskurissa, ja tulos on 101. Ulkomailla laskin pelanneeni reilut 50 kenttää. Rajapyykin rikkomisen kunniaksi päätimme virittää pienen keskustelun aiheesta.
Golfkenttien yhteismitallinen arvioiminen on hankalaa. Yksi arvostaa yhtä, toinen toista. Joku kaipaa kentältä tuntuvasti haastetta, monia sellainen golf ei kiinnosta pätkääkään. Huomasimme keskustelumme edetessä nopeasti, että meidänkin näkemyksemme eroavat monessa kohtaa toisistaan.
Paras tapa arvioida Suomen golfkentät on suuri kyselytutkimus, jossa suomalaiset golfarit, siis ihan tavalliset harrastajat pääsevät kertomaan, mitä mieltä he maamme golfkentistä ovat. Erilaiset raadit asettavat itsensä tavallisen harrastajan yläpuolelle ja julistavat norsunluutornista, millaista golfkenttää itseään golfariksi kutsuvan ihmisen tulisi osata arvostaa. Mutta eihän se niin mene.
Kuten demokratia on sittenkin puutteineenkin valtiomuodoista paras, on Kenttärankingin kaltainen tutkimus asiantuntijaraatia parempi tapa selvittää, millaisella golfkentällä suomalaiset keskimäärin viihtyvät. Kenttärankingin tuloksia joudutaan odottamaan pitkälle syksyyn, mutta toimikoon tämä juttu vaikka alustuksena sille.
Tässä välissä on syytä muistuttaa, ettei tämän dialogin ole tarkoitus ohjata kenenkään mielipiteitä mihinkään suuntaan, vaan antaa ideoita ja näkökulmia golfkenttien kriittiseenkin arviointiin kaikille niille, joita asia kiinnostaa. Itse olen sitä mieltä, että golfkentän merkitys on harrastuksen mielekkyyden kannalta valtava. Golf on luontoliikuntaa, se on sosiaalista toimintaa ja henkinen haaste. Kyllä, se on kaikkia näitä, mutta jos golfkenttä ei ole hyvä, pelistä on vaikea nauttia, vaikka maisemat olisivat kauniita ja seura hyvää.
Mutta mennäänpä pitkän alustuksen jälkeen vihdoin asiaan.
Millainen on kiva golfkenttä?
Sami: Minulle kentän rytmitys ja vaihtelevuus on iso juttu. Kenttä, jonka väylät toistavat itseään, on tylsä. Avauslyönneissä on oltava varianssia. Eli ei niin, että aina taotaan draivia ja sen perään rautakasia par-nelosilla ja niin edelleen. Vaihtelevat pelisuunnat, väylien muotoilut, turvapuolet, lähestymiset jne. tekevät golfista aivojumppaa suoraviivaisen suorittamisen sijaan.
Ja lyöntipinnalla on iso merkitys. Jos saisin valita, niin golfkenttä olisi hiekkamaalla tai mäntykankaalla. Napakka tuntuma on paras. Ja maa, joka päästää veden läpi.
Vellu: Hyvässä kunnossa olevaa kenttää on aina kiva pelata, on kentän layout sitten melkein minkälainen tahansa. Etenkin viheriöiden tulisi olla tikissä, jotta tulosorientoitunut pelaaja, jollaiseksi itseni lasken, voi kokea itse hallitsevansa omaa kohtaloaan kentällä. Kiva kenttä on reilu, mutta sopivasti haastava, ja se antaa ennen kaikkea paljon onnistumisen mahdollisuuksia.
Millaista on hyvä kenttäsuunnittelu?
Sami: Lajin hienoimpia puolia on se, ettei tässä ole kyseessä suoritus, joka on yksiselitteisesti paras siksi, että olet nopein tai voimakkain tai edes taitavin, vaan tätä peliä on osattava myös pelata. On osattava tehdä kentällä oikeita ratkaisuja ja asioita. Sitä kenttäsuunnittelun pitää tukea tai oikeammin vaatia. Ja sen pitää mitata lyöntivalikoimaa monipuolisesti. Kentällä on oltava reikiä, joilla slaissattu draivi ei ole vaihtoehto. Reikiä, joilla lipulle on tultava 150 metristä ilmassa, ei pomputellen ja reikiä, joilla voi ottaa riskiä tai lyödä huolettoman turvalyönnin.
Vellu: Pidän selkeistä golfkentistä, joilla väylän haasteet ovat pitkälti hahmotettavissa jo tiiboksista käsin. Hyvä kenttäsuunnittelu sisältää erilaisia väyliä, kuten eri mittaisia par 3 -väyliä tai päälle lyötäviä par 4 -väyliä. Griinien ja niiden ympärysalueiden tulee olla muodokkaita, jotta erilaiset lipunpaikat heräävät eloon ja kenttä pelaa niiden mukaisesti erilaisena joka päivä.
Mikä on tunnelman tappaja?
Sami: Liika vesi. Ja tähän heti tarkennus, vesi golfkentällä häiritse yhtään, jos se sinne luontaisesti kuuluu, mutta ne kentät, joilla vaikeus on tehty puolipakolla vesiesteillä, ovat raskaita pelata. Vettä saa olla, mutta maltillisesti.
Amerikkalaistyylisiä bulldoser-kenttiä kaihdan. Ne eivät kunnioita luontoa ja sovi maisemaan. Ja bunkkerit, jotka on tehty näön vuoksi. Bunun pitää olla oikea este, tai sitten sitä ei tarvita. Kaikkein pahinta on huono bunkkerihiekka, sellainen kovaksi pakkautunut santa, joka saa mailan kimmahtamaan pallon kylkeen.
Tasaiset, muotoilemattomat griinien ympäristöt. Griineillä tasaisuuden vielä kestää, mutta hauskuus golfissa syntyy vahvasti muotoilluista griinien ympäristöistä – jälleen kyse on taktikoinnista, millainen lyönti, mihin pudotan, millä mailalla lyön – eli pään käyttämistä suoraviivaisen suorittamisen sijaan.
Vellu: Erikoinen sokkoväylä, jonka optimaalinen pelikirja ei tunnu aukeavat ensimmäisellä, toisella eikä välttämättä kymmenelläkään kerralla. Tunnelman latistumisen kruunaa väylää reunustavaan kanervikkoiseen metsään tuleva lost ball, joka syö pelifiilistä rotan lailla. Huomaan aina miettiväni näissä tilanteissa, että Tiger Woodsin pallo ei olisi tänne hukkunut, koska katsojat olisivat nähneet mihin pallo putosi. Voi toki olla, että Tigerin pallo olisi löytynyt keskeltä väylää, mene ja tiedä.
Onko se, että olet pelannut sata kenttää Suomessa muuttanut käsitystäsi golfkentistä, tehnyt sinusta kriittisemmän tai miten uskot sen vaikuttaneen suhtautumiseesi golfkenttiin?
Sami: On se lisännyt kriittisyyttä. Mutta samalla se on lisännyt myötätuntoisuutta. Ymmärrän, että realiteetit, yleensä taloudelliset, raamittavat tiukasti monen kentän olemusta. Siksi en haikaile kentällä, että olisipa tämä jotenkin toisenlainen väylä tai että tämä olisi paljon parempi, jos sitä ja jos tätä. Teen niitä huomioita paljon ja totta kai jokin epäkohta voi harmittaa vietävästi, mutta pyrin pelaaman kentän sellaisena kun se on. Poikkeuksetta on kivampi pelata golfia, vaikka sitten vähän vaatimattomammalla golfkentällä, kuin olla pelaamatta.
Vellu: Jos jotakin, niin uskon sen tehneen minusta suopeamman erilaisia golfkokemuksia kohtaan. Parasta lääkettä minunlaiselleni pelaajalle, jolla on taipumusta ottaa peli liian vakavasti, on pelata kentällä, joka ei ota itseään liian vakavasti. Tällöin, ainakin minun, on helpointa päästä pelin alkulähteille ja nautinto on taattu.
Mitä muuta haluat sanoa aiheesta?
Sami: Golfin pelaaminen on aina hauskaa, kun löytää oikean mielentilan kyseiselle kentälle. Se voi tarkoittaa luonnon ihmettelemistä, yhden hienon väylä fiilistelyä, erilaisten lyöntien kokeilemista ja ehkä niissä onnistumistakin tai milloin mitäkin. Tässä ei ole mitään sen ylevämpää takana. Lapsiperheen isälle jokainen kerta golfkentällä on kuitenkin aina arjen luksusta, enkä halua sitä itseltäni pilata nillittämällä jostain, mihin en voi vaikuttaa. Mieluummin yritän löytää hyvän mielentilan ja nauttia golfista.
Vielä vähemmän haluaisin, että minun valittamiseni vaikuttaisi muiden pelifiilikseen. Sellaiseenkin joskus törmää, mutta moiseen ei minun mielestäni kenenkään kannata varata itselleen oikeutta.
Sitten kun edessä on aidosti mielenkiintoinen ja haastava golfkenttä, keskityn golfin pelaamiseen ja siihen keskittymiseen myös tuloksenteko mielessäni. Useimmilla kentillä joutuu keksimään muun tavan saada pelikierroksesta paras mahdollinen irti, mutta se löytyy kyllä aina, jos itse haluaa. Jos se ei onnistu, kannattaa tehdä jotain muuta.
Vellu: Uusien kenttien bongaaminen on yksi golfharrastamisen mielekkäimmistä aspekteista. Se on ainoita lajeja maailmassa, jossa pelialustaa voit muuttaa päivästä toiseen. Sulkapallokenttä on aina samankokoinen ja niin on keilaratakin, mutta golfkentistä jokainen on erilainen. Sata kenttää Suomessa kiertäneenä on todettava, että suomalaisen golfkentän perustaso hämmentävän hyvä, varsinkin jos miettii luonnon heittämää haastetta golfkentän ylläpitämiselle näillä leveysasteilla. Tästä iso peukku suomalaiselle kentänhoidolle!
Mitä vaadit kotikentältäsi tai miten sen valitset?
Sami: Standardit tiukkenevat eksponentiaalisesti, jos mietin, mikä kenttä olisi kiva kotikenttä. Kotikentän on oltava vaihteleva, hyväkuntoinen kauden kummassakin päässä, jotta pelikausi on pitkä. Sen on oltava tarpeeksi haastava pitkälläkin juoksulla, mutta ei silti sellainen, että koko ajan on veitsi kurkulla. Eikä se saa olla liian raskas fyysisesti. On kivaa, että kentän jaksaa käydä pelaamassa leppoisasti töiden jälkeenkin. Urheilen aika paljon muuta, joten minulle golf ei ole ensisijaisesti fyysistä harjoittelua, vaan palautumista, aivojumppaa ja kai vähän mentaalitreeniäkin.
Vellu: Oman synnyinseutuni lähikenttä sattuu olemaan Suomen parhaimpiin golfkeskuksiin kuuluva Kytäjä Golf, enkä ole ikinä ajatellut sieltä pois lähtemistä. Korkea kynnys vaihtamiselle ainakin olisi. Kotiseurani tarjoaa minulle kaksi maailmanluokan layouttia, väljähkön ajanvarauskalenterin ja rutosti tuttuja pelikavereita. Mitä muuta golfari voisi kotikentältään kaivata? No ehkä hole in onen se voisi minulle vielä antaa.
Lisää pohdintaa aiheesta tuoreimmassa podcastissa.
Hyvä kirjoitus, kiitos. Kierroksen hintaa ei mainittu, hyvä niin. Kuitenkin kenttärankingissa hinnalla on iso merkitys. Mielestäni parempi olisi rankata kentät paremmuusjärjestykseen ja mainita vain hinta-laatusuhde erikseen. Näinhän Vellu ja Samikin tässä jutussa ovat kenttiä arvioineet.
Kuvituskuvassa Vanha Tarina väylä #15.