Yksilölaji vai sosiaalinen tapahtuma?

[Jupetius]

Nautin golfkierroksesta eniten, kun saan olla rauhassa. Toki ystävällinen pitää olla kanssapelaajia kohtaan. Haluaisin kuitenkin keskittyä omaan peliin ja myös pelata omalla tavallani: esim. jos pallon lie on huono, siirrän sitä. Korttia en tietenkään tällaisella kierroksella jätä.

Kuitenkin usein koen, että muut pelaajat katsovat oikeudekseen neuvoa tai kommentoida toisten lyöntejä. Onpa joku tullut oikein valmentamaankin ja tarttunut fyysisesti kiinni neuvoakseen oikeaa asentoa. Tällainen ärsyttää minua: itse kommentoin toisten lyöntejä vain kehuakseni poikkeuksellisen hyvää suoritusta.

Missä teidän mielestänne menee yksilösuorituksen ja ryhmääntymisen raja, kun ei pelata kilpailukierrosta?

[KL1]

Eri ihmisillä se menee eri kohdassa, kuten varmaankin arvasit kysymyksen esittäessäsi. Toiset ovat perisosiaalisia ja toiset umpisulkeutuneita, suurin osa tuolta väliltä.

Omasta näkövinkkelistäni tuntemattomien kanssa kierrokselle lähteminen on aluksi sellaista varovaista tunnustelua. Yleensä ei tarvita kuin pari reikää, niin ihmisten perussuhtautuminen kyseiseen kierrokseen on jo selvillä. Siitä on sitten paljon helpompi jatkaa. Toisaalta on myös sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kemiat kohtaavat jo ykköstiillä tavattaessa. Nuo tilanteet ovat todellisia helmiä eivätkä onneksi niin harvassa kuin joku voisi kuvitella.

Mitä tulee tuohon kehumiseen, niin se on vain nieltävä. Neuvomisen sen sijaan saa lopetettua monellakin eri tavalla, kuten vaikkapa valehtelemalla, että on juuri aloittanut pron kanssa tavoitteellisen harjoittelun ja sitä ohjelmaa pitää tiukasti noudattaa. Muitakin keinoja on, mutta ne usein johtavat mykkäkouluun loppukierroksen ajaksi…

[Putti-Possu]

Itse pelaan vuodessa aika monta kierrosta ja niistä puolet tuntemattomassa seurassa – aika monta vierasmaalaisten kanssa. En tiedä mistä johtuu ero, mutta minä en ole koskaan kokenut samanlaista neuvomista – vaikka ehkä aihetta olisi ollutkin.

Jos pelaan selkeästi sääntöjen vastaisesti harkkakierroksella (esim. droppaan/siirrän pallon parempaan paikkaan tai lyön kakkospallon epäonnistuneen tilalle tai annan itselleni putin), on kohtuullista että kerron pelikavereilleni, että pelaan harkkakierrosta enkä tulosta. Jos lyön ”terapiapallon”, siihen pitää mielestäni pyytää lupa tyyliin ”sopiiko, että lyön harjoituksen vuoksi kakkospallon, kun joudumme joka tapauksessa odottelemaan seuraavalla tiillä”. Tämä senkin takia, että muut eivät lähde kävelemään epähuomiossa pallon tielle.

Mutta minusta yksi hyvä tapa välttää neuvoista häiriintyminen on ”jättää ne omaan arvoonsa” tai vielä parempi poimia neuvoista hyödylliset ja hymyillä muille. Muistan viime kesältä, kun pelikaveri naurahti epäonnistuneen bunkkerilyöntini jälkeen, että eihän se voi onnistua, kun lapa ei ole riittävästi auki … jolloin oli syytä korjata. Tai kerran kaveri mittasi doglegin vesiesteen ja totesi, että kädessäsi oleva draiveri saattaa olla aika tykki ottaen huomioon 180m päässä olevan veden. Tai Aurinkorannikolla toteamus, että tuo perinteinen santamaila ”betonisesta bunkkerista” on tuhoon tuomittu.

Eli lopulta ihan oma valinta, mutta oma neuvoni on:
– poimii neuvoista hyödylliset ja yrittää oppia niistä
– jättää hyödyttömät omaan arvoonsa ja vain hymyilee kommentoijalle
– kehut kannattaa jättää joka tapauksessa huomiotta, ettei nouse xxx päähän

[Julkaisija]

Artikkelit