16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Wales Open

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 29)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mikon 69 on loistava tulos. Lainamailat jotka on hieman lyhyemmät. Avaan skumpan kun kaikki suomalaiset tekee cutin.

    Aivan mahtavaa on. Olisko ottanut hyökkäävämään asenteen tällä kertaa. Tulee mieleen kun korttia katsoo – ’birkut korvaa menetykset’ -meinigillä? HIenoa Mikko! Ja ehdottomasti myös Erof ja Korhonen, etenkin ensimainittu, jolle etenkin kovasti suo onnistumista.

    salmon kirjoitti: (29.8.2013 18:53:30)
    Mikon 69 on loistava tulos. Lainamailat jotka on hieman lyhyemmät. Avaan skumpan kun kaikki suomalaiset tekee cutin.

    Ei siis tulleet omat mailat vielä tänäkään aamuna…?
    Mahtisuoritus siihen nähden.

    Mikko lienee liittynyt alati kasvavaan Heathrowssa mailansa menettäneiden klubiin,
    toivottavasti eivät ole jo tehokkaan albanialaisen alihankintaketjun kautta kiertämässä ravintoketjussa!

    Hana kirjoitti: (29.8.2013 20:26:12)
    Aivan mahtavaa on. Olisko ottanut hyökkäävämään asenteen tällä kertaa. Tulee mieleen kun korttia katsoo – ’birkut korvaa menetykset’ -meinigillä? HIenoa Mikko! Ja ehdottomasti myös Erof ja Korhonen, etenkin ensimainittu, jolle etenkin kovasti suo onnistumista.

    Muista, että Mikko aloitti reiältä 11 ja päätti reiälle 10. Eli hyökkäys tapahtui ennen tappioita.

    Q8 kirjoitti: (29.8.2013 20:49:40)

    Näin oli. Tarkoitinkin pelisuunnitelman laadintavaihetta, että siinä jo lähdetään vähän etunojassa ja tässä pysytään läpi kierroksen, vaikka kaatuilisikin. Sellainen olo tuli. Seuraillaan, josko Mikko vaikka valottaisi strategiaa jossakin kohtaa.

    Mikon flaitti (Ilonen-Manassero-Fleetwood) esitti tv-lähetyksen toista pääosaa ensimmäiset kaksi tuntia. Toinen seurattu ryhmä oli Rock-Wood-Willett.

    Seitsemän birkkua oli kova suoritus lainamailoilla. Olivatkohan edes samaa merkkiä kuin omat?

    Tänään Mikon ryhmää tuskin nähdään tv:ssä. Pelikumppanitkin ovat startissa cut-rajan alapuolella.

    Muuten: Cabrera-Bello pyyhki eilen kämmenellään hiekkaa pois puttilinjalta. Eikös tuo kämmenen käyttö ole rankun arvoista?

    Ballmarker kirjoitti: (30.8.2013 5:33:46)

    Jos ei paineta mitään alas eikä tulkita pinnan testaamiseksi niin on sallittua. Decision 16-1a/9.

    Ballmarker kirjoitti: (30.8.2013 5:33:46)
    Seitsemän birkkua oli kova suoritus lainamailoilla. Olivatkohan edes samaa merkkiä kuin omat?

    Kuulin että olisivat olleet myös vasenkätisiä.

    Käkkäräpäälle muuten terveisiä, että näin tapahtuu mailanvaihto oikeasti.

    -> Ballmarker, taisi ne samaa merkkiä olla, mutta eri mallia ja lyhyemmät.

    Onko siinä perää, että Paul McGinley olisi kironnut raskaasti, kun ei päässyt samaan flightiin Mikon kanssa tarkkaillakseen, miten Mikko pelaa lainamailoilla, jos Ryder Cup – joukkueen mailat aikanaan häviävät?

    Mikko voisi antaa tuon lainasetin seuraavaksi Rorylle. Noillahan pelaa alle parin.

    Ballmarker kirjoitti: (30.8.2013 5:33:46)
    Mikon flaitti (Ilonen-Manassero-Fleetwood) esitti tv-lähetyksen toista pääosaa ensimmäiset kaksi tuntia. Toinen seurattu ryhmä oli Rock-Wood-Willett.

    Vaatii jonkinlaista erityislahjakkuutta seurata lähetystä kaksi tuntia ja nähdä Mikon flaitissa Manassero 🙂

    AAH kirjoitti: (30.8.2013 12:56:04)

    Ballmarker kirjoitti: (30.8.2013 5:33:46)
    Mikon flaitti (Ilonen-Manassero-Fleetwood) esitti tv-lähetyksen toista pääosaa ensimmäiset kaksi tuntia. Toinen seurattu ryhmä oli Rock-Wood-Willett.

    Vaatii jonkinlaista erityislahjakkuutta seurata lähetystä kaksi tuntia ja nähdä Mikon flaitissa Manassero 🙂

    No eihän se tietenkään Manassero ollut vaan se toinen italialainen, Oosthuitzen!

    Johtaja XXL kirjoitti: (30.8.2013 13:20:07)
    Oosthuitzen!

    Laus. Uusthaisen (toim.huom.)

    AAH kirjoitti: (30.8.2013 13:41:58)

    Johtaja XXL kirjoitti: (30.8.2013 13:20:07)
    Oosthuitzen!

    Laus. Uusthaisen (toim.huom.)

    Just näin. Toscanalaisella aksentilla.

    Johtaja XXL kirjoitti: (30.8.2013 8:51:34)
    Onko siinä perää, että Paul McGinley olisi kironnut raskaasti, kun ei päässyt samaan flightiin Mikon kanssa tarkkaillakseen, miten Mikko pelaa lainamailoilla, jos Ryder Cup – joukkueen mailat aikanaan häviävät?

    Tässä on osittain perää, kyse ei kuitenkaan ollut lainamailojen soveltuvuudesta, vaan lainavaatteista. Ryder Cupissa kun ei tarvi omia vaatteita ollenkaan, ja se sotkee monen peliä, erityisesti ykköstiillä, jos kalsarit eivät ole vielä oikein asettuneet.

    ShoulderTurn kirjoitti: (30.8.2013 14:11:01)

    Pitäisiköhän tästä vähän keskustella Jugin ketjussa lisää? Onhan tämä ihan selkeästi huomioitava asia varustuksessa, etenkin jos me muutkin lähdemme pelaamaan Ryder Cupiin. Hyvä huomio!

    Henkka kirjoitti: (30.8.2013 14:16:26)

    Korjaus edelliseen, Jugi ei kuulemma lähde.

    Ai niillä on lainavaatteet. No ymmärtäähän sen, kun eletään taloudellisessa taantumassa. Onko niillä ”one size fits all” kuteet? Tämä tiputtaa Montyn joukkueesta.

    Olen kuullut, että talkki kuuluu RC-varusteisiin, ja että rouva McGinley tupruttelee sitä poikien nivusiin. Varma tieto.

    Johtaja XXL kirjoitti: (30.8.2013 14:27:59)

    Täällä on nyt paljon ollut esillä talkki. Mikä/Mitä helvattia toi talkki oikein on? Mistä sitä saa? Miten se edistää etenemistä golfkentällä?

    salmon kirjoitti: (29.8.2013 18:53:30)
    Mikon 69 on loistava tulos. Lainamailat jotka on hieman lyhyemmät. Avaan skumpan kun kaikki suomalaiset tekee cutin.

    Täällä odottaa G.H. Mumm brut jääkaapissa. On myös Anna de Codorniu brut varulta, jos ei tuu ihan koko pottia. Voi olla sittenkin niin, ettei kannata avata kumpaakaan, kun on tilapäisesti vain yksi nauttija ja huomenna pitää olla ajoissa tikissä. Punkkua mennyt Hardysin lärvilootasta koko iltapäivän TV:n ääreessä tarpeeksi.

    Ballmarker kirjoitti: (30.8.2013 17:59:46)

    Johtaja XXL kirjoitti: (30.8.2013 14:27:59)
    Olen kuullut, että talkki kuuluu RC-varusteisiin, ja että rouva McGinley tupruttelee sitä poikien nivusiin. Varma tieto.

    Täällä on nyt paljon ollut esillä talkki. Mikä/Mitä helvattia toi talkki oikein on? Mistä sitä saa? Miten se edistää etenemistä golfkentällä?

    KL:n määritelmähän tuolla golfin tärkeimpien varusteiden ketjussa oli, että kyseessä on ’köyhän miehen kokaiini’. Tämän golfkentällä etenemistä edistävää vaikutusta en tohdi arvioida, mutta sen tiedän, että kuumissa ja kosteissa oloissa jotkut väittävät sen ehkäisevän hiertymiä esim. varpaiden välissä ja myöskin isovarpaiden välissä, ja näin ollen (erityisesti jäljemmässä tapauksessa) voi kuvitella etenemisen olevan rennompaa.

    Pecos Bill kirjoitti: (30.8.2013 18:49:43)

    salmon kirjoitti: (29.8.2013 18:53:30)
    Mikon 69 on loistava tulos. Lainamailat jotka on hieman lyhyemmät. Avaan skumpan kun kaikki suomalaiset tekee cutin.

    Täällä odottaa G.H. Mumm brut jääkaapissa. On myös Anna de Codorniu brut varulta, jos ei tuu ihan koko pottia. Voi olla sittenkin niin, ettei kannata avata kumpaakaan, kun on tilapäisesti vain yksi nauttija ja huomenna pitää olla ajoissa tikissä. Punkkua mennyt Hardysin lärvilootasta koko iltapäivän TV:n ääreessä tarpeeksi.

    Voit korkata!
    Petun kortti suht’ värikästä luettavaa, joten Mummista irronnee korkki helposti…

    Kolme suomalaista kahdelle viimeiselle kierrokselle ET:n kilpailussa – onkohan näin tapahtunut koskaan aiemmin ja jos onkin vaikkapa Skandinaviassa, niin ei varmaankaan koskaan Brittein saarilla. Hyvä me ja hyviä loppuja kaikille.

    Näyttää olevan haastavia tänään par 3:set Korhoselle. Kun on pelannut 3 kpl par 3:ia, niin niiden tulos 5 yli (tripla, bogi,bogi).

    Ilman, että muilla olisi jossiteltavaa, maksoi Korhosen tripla lähes varman ensi vuoden kortin. Ollessaan yksin neljäs olisi kokonaisansiot tältä vuodelta ET:lla yli tuplaantuneet.

    Miksi muuten MK ei ole ollenkaan Sveitsin kisan entry listalla? Nyt pitää takoa, kun peli on formussa! Toivottavasti nimi tulee vielä listalle, sillä eikö sijoitus kympin sakkiin anna jo pelioikeuden.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 29)
Vastaa aiheeseen: Wales Open