16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Vuosaari näyttää esimerkkiä..

Etusivu Foorumit Yleistä Vuosaari näyttää esimerkkiä..

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Vuosaaren osakkaiden/osakkeiden vapaat pelioikeudet on välitetty pelaajien käyttöön jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

    Asiallista palvelua omalta yhtiöltä niille osakkeenomistajille jotka syystä tai toisesta eivät itse käytä pelioikeutta. Kaikki hyötyy, niin yhtiön omistajat, kenttäyhtiö ja pelioikeudella pelaavat harrastajat. Enkä usko että siitä on koitunut mitään kovin suusta vaivaa toimiston porukalle.
    – en silti tiedä mitä kaikkea sisältyy uutiseen ja em. palveluun (oliko mukana yksittäisten omistajien osakkeita jne.)
    – periaatteessa jokaisella yhtiöllä pitäisi olla jonkinlainen osakkeiden sekä pelioikeuksien välityspalvelu.
    – siitäkin huolimatta että vuokrauksen voi hoitaa myös yksityisesti.

    Toki kysymnys lienee myös yhtiön omistajien päämääristä ja tavoitteista.
    – halutaanko kehittää yhtiötä myös tulevaisuudessa ensisijaisesti osakkaiden keskinäisenä harrastauspaikkana jne.?
    – Vuosaaren sijainti on kuitenkin sellainen että siellä riittää pelaajia tehtiinpä mitä hyvänsä.

    KL1

    Vuosaaren sijainti on kuitenkin sellainen että siellä riittää pelaajia tehtiinpä mitä hyvänsä.

    Sijainti on erittäin hyvä, mutta kentän ja sen pelattavuuden (ja turvallisuuden…) suhteen mielipiteet varmasti jakautuvat moneen suuntaan.

    Vuosaaren osakkaiden/osakkeiden vapaat pelioikeudet on välitetty pelaajien käyttöön jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

    Käsittääkseni kaikki vuokralleantajat ovat olleet liikkeellä jo hyvän tovin. Missä on siis tämän ketjun aloituksen uutisarvo?

    KL1: Käsittääkseni kaikki vuokralleantajat ovat olleet liikkeellä jo hyvän tovin. Missä on siis tämän ketjun aloituksen uutisarvo?

    Eihän tällä mitään uutisarvoa ole..juttuhan on tuolla Golfpisteen otsikoissa.

    Mutta, halusin vain nostaa tämän ikäänkuin esimerkkinä siitä että osakeyhtiö voi itsekin osallistua pelioikeuksien välittämiseen.
    Ehkä kyseessä on myös osakkaiden itse itselleen haluama palvelu..hehän siitä viimekädessä päättävät.
    – ottakoon halukkaat esimerkkiä

    Yhtiön kannalta tilanne on hyvä kun osakkeiden pelioikeudet ovat pelaavilla harrastajilla, vastikkeet maksettuina jne.
    – kentän peruskuormitus on kunnossa. Siitä voi suunnitella muiden palveluiden mitoitusta jne.
    – nyt voidaan jo hyvissä ajoin kohdistaa markkinointia ja peliaikojen myyntiä ns. sitoutumattomiin Asiakkaisiin.

    Tai mitä vain.. Pelioikeuksien menekki ennustaa vilkasta golfkesää. Varsinkin jos koronat kartoaa ja säät suosii.

    KL1

    juttuhan on tuolla Golfpisteen otsikoissa.

    Ai jaa? En minä vain sellaista nähnyt, piti hakea tuo uutinen Vuokin omilta kotisivuilta. Etsin sentään kaikki uutiset kolmeen kertaan.

    Eipä silti, että uutinen olisi siitä muuttunut yhtään kiinnostavammaksi.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Vuosaari näyttää esimerkkiä..

Etusivu Foorumit Yleistä Vuosaari näyttää esimerkkiä..