16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Vielä varapallosta ja vesiesteestä

Etusivu Foorumit Säännöt Vielä varapallosta ja vesiesteestä

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Ystävämme EKML vastaa palstallaan oheiseen kysymykseen seuraavasti: Kysymys: Jos pallon lyö vesiesteen reunaa kohti, jossa on reilu kivikko ja josta pallo saattaa kimmota melkein minne tahansa. Kun ei ole varmuutta siitä että pallo on vesiesteessä, pelataan varapallo. Palloa etsittäessä se löytyy vesiesteen puolelta, jonka jälkeen jatketaan vesiestesäännön mukaisesti. Onko tässä tilanteessa toimittu oikein? Vastaus: Peliä on jatkettava varapallolla. Säännössä 26-1 nimenomaan sanotaan, että pallon katoaminen vesiesteeseen edellyttää ns. riittävää näyttöä. Jos sitä ei ole, pallon katsotaan kadonneen muulla tavalla. Vaikka pallo löytyykin esteestä, niin sillä ei enää ole merkitystä. Onko asia todellakin näin? Eli jos ensimmäisen lyönnin jälkeen todetaan, että pallo on voinut kadota vesiesteen ulkopuolelle ja lyödään varapallo, niin vesiesteestä löytyneellä pallolla ei enää saa jatkaa? Eihän pallo tässä tapauksessa ole edes kadonnut, vaan löytyy vesiesteestä.

    ts

    No kyllä on Erkki taas keksiny ihan oman tulkinnan. Vaatii jo loistavaa mielikuvitusta.

    Ostetaanko Erkille joululahjaks sääntökirja ja deccari 🙂

    KL

    ts kirjoitti: (4.10.2006 9:44:49)
    No kyllä on Erkki taas keksiny ihan oman tulkinnan. Vaatii jo loistavaa mielikuvitusta.

    Ostetaanko Erkille joululahjaks sääntökirja ja deccari 🙂

    Tehdään niin….

    Juu kyllä nyt Erkki on minunkin mielestä hiukan hukassa.

    Varapallohan nimenomaan pitää lyödä silloin jos ei ole riittäävää näyttöä että pallo katosi esteeseen. Tässä tapauksessa riittävää näyttöä ei ollut jos loiskahdusta ei näkynyt sekä oli epäilys että kivistä pallo voi kimmota ulos esteestä. Siis varapallon pelaaminen oli oikeutettua. Kun pelipallo löytyi muualta kuin outista niin mielestäni peli kyllä automaattisesti jatkuu sillä.

    Alkaa tosiaan olla aika säälittävällä tasolla nämä vastaukset.

    Kaksi viimeistä kyssäriä suoraan jonosta
    – Kastelulaitteen kansi puttilinjalla: Vastaus teilattiin jo toisessa ketjussa.
    – Silta vesiesteessä: Kysyjä nimenomaan sanoo, että sillat on julistettu
    kentän oleellisiksi osiksi. EKML kuitenkin vastauksessaan toteaa, että
    ’on huomattava, että silta on kiinteä haitta’.

    Jotenkin tuntuu, että EKML ei oikeasti ole näin tumpelo sääntöjen kanssa. Veikkaisin, että hän vaan vastailee hirveässä kiireessä luettuaan kysymykset puolihuolimattomasti. Koko tuon palstan merkitys alkaa kyllä olla varsin kyseenalainen, jos vastauksiin ei voi luottaa sataprosenttisesti.

    KL

    Oli siellä Erkin palstalla pari muutakin juhlajulkaisua, mutta ei nyt sentään lyödä miestä ihan lyttyyn. Bogisti on luultavasti aika oikeassa, ei Erkki oikeasti voi olla noin hukassa.

    Ihan aidosti kuitenkin huolestuttaa se, että lukijat hyväksyvät nuo selitykset niitä sen kummemmin miettimättä, ja miksipä eivät hyväksyisi, EKML on sentään huomattavan sääntötuntijan maineessa ja onhan Golf-lehtikin sentään valtakunnan suurin suomenkielinen alan julkaisu. Ajoittain sinne palstalle tulee asiallisia kommentteja annettuihin vastauksiin ja useimmiten nämä kommentit johtavat alkuperäisen vastauksen muokkaamiseen tai peräti muuttamiseen kokonaan.

    Tuommoinen sääntöpalsta pitäisi olla kahden henkilön yhdessä ylläpitämä. Huolimattomuusvirheet paljastuvat varsin herkästi, kun joku toinen lukee toisen kirjoittamaa tekstiä, puhumattakaan suuremmista tulkintavirheistä.

    Onneksi tällä kertaa vastaus oli huonosti perusteltu mutta oikea. kyse oli siitä, saako siltaa koskettaa ennen lyöntiä, ja myös olennaista osaa saa luvallisesti koskettaa.

    Tilanne olisi paljon hankalampi jos pallo ei olisi esteessä ja silta haittaisi lyöntiä. Luultavasti useimmat eivät tarkistaisi paikallissääntöjä ja ottaisivat sillasta vapaan dropin .. ja kaksi penaltia väärästä paikasta pelaamisesta, paitsi tietysti fukke, joka muistaisi asian vasta seuraavalla väylällä, eikä puhuisi mitään kun kukaan muu ei huomannut.

    KL kirjoitti: (4.10.2006 11:53:44)

    Tuommoinen sääntöpalsta pitäisi olla kahden henkilön yhdessä ylläpitämä. Huolimattomuusvirheet paljastuvat varsin herkästi, kun joku toinen lukee toisen kirjoittamaa tekstiä, puhumattakaan suuremmista tulkintavirheistä.

    Tarkoitako, vähän samaan tapaan kuin on hoidettu Nelosen Major – selostukset?

    KL

    Jäsen XXL kirjoitti: (4.10.2006 13:26:50)

    KL kirjoitti: (4.10.2006 11:53:44)

    Tuommoinen sääntöpalsta pitäisi olla kahden henkilön yhdessä ylläpitämä. Huolimattomuusvirheet paljastuvat varsin herkästi, kun joku toinen lukee toisen kirjoittamaa tekstiä, puhumattakaan suuremmista tulkintavirheistä.

    Tarkoitako, vähän samaan tapaan kuin on hoidettu Nelosen Major – selostukset?

    Jotta että paitsi asiantuntemuksella niin myös viihdyttävästi ja mukaansatempaavasti?

    27-2c/1:

    ’Even though the original ball may be in a water hazard, the player is entitled to play a provisional ball if the original ball might also be lost outside the water hazard or out of bounds. In such a case, if the original ball is found in the water hazard, the provisional ball must be abandoned – Rule 27-2c.’

    (The Rules of Golf And the Rules of Amateur Status 2006-2007, Page 232, USGA)

    Sori, siis sivu oli 234 eikä 232!

    KL

    Olipa Erkki mennyt ja kirjoittanut uuden vastauksen tuohon ketjun alussa kuvailemaani kysymykseen ja nyt näyttäisi vastaus olevan ihan oikein. Mitään viittausta edelliseen (väärään) vastaukseen ei kuitenkaan sivustolla ollut.

    #295614 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Eli nyt joku golfari parka on terassilla esittänyt vahvasti ’oman’ mielipiteensä ja:
    A) juttu leviää ja puolet klubista tekee väärän ratkaisun (decision) tai
    B) kaverilta ei enää paljon säännöistä kysellä tai hänen tulkintoihinsa uskota=)

    #295615 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    StiX kirjoitti: (10.10.2006 12:02:09)
    Eli nyt joku golfari parka on terassilla esittänyt vahvasti ’oman’ mielipiteensä ja:
    A) juttu leviää ja puolet klubista tekee väärän ratkaisun (decision) tai
    B) kaverilta ei enää paljon säännöistä kysellä tai hänen tulkintoihinsa uskota=)

    Kyllä, ja pahimmassa tapauksessa väittää, että EKML on näin sanonut ja lyö asian puolesta nelinumeroisen summan vetoa.

    #295616 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Jos ei ole havaintoa mistä kohdasta pallo ylitti esteenrajan viimeiseksi , vaikka pallo sieltä löydetäänkin ,miten määritetään sääntöjen mukaan oikea droppipaikka? Jälkipuinneissahan voi joku videoitsia esittää että pallo dropattu väärään paikkaan. Diskaus? Pelataanko tällöin riskillä vai golfin sääntöjen hengen mukaisesti.

    #295617 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vece kirjoitti: (10.10.2006 17:22:24)
    Jos ei ole havaintoa mistä kohdasta pallo ylitti esteenrajan viimeiseksi , vaikka pallo sieltä löydetäänkin ,miten määritetään sääntöjen mukaan oikea droppipaikka? Jälkipuinneissahan voi joku videoitsia esittää että pallo dropattu väärään paikkaan. Diskaus? Pelataanko tällöin riskillä vai golfin sääntöjen hengen mukaisesti.

    Periaatteessa vesiesteestä vapautumissäännöt edellyttävät, että kohta, josta pallo viimeksi ylitti vesiesteen rajan, pitäisi löytää yhtä tarkasti kuin lähin vapauttava paikka eräissä muissa sääntötapauksissa. Useimmiten tilanne on kuitenkin se, että vesiesteen rajalle ei ole jäänyt sellaista jälkeä, josta täsmälleen oikea paikka näkyisi, ilmaan kun ei jää reikää. Tällaisissa tilanteissa ylityskohta joudutaan arvioimaan.

    Arvion pohjaksi pitää ottaa kaikki käytettävissä oleva tieto, kuten pallon lentorata siltä osin kuin se on nähty, esteestä löytyneen pallon sijainti esteessä suhteessa siihen, mistä pallo on lyöty, katselijoiden ja muiden ulkopuolisten havainnot jne. Joskus tietoa on käytettävissä paljon, joskus niin vähän, että on ihme, että pallo on edes löytynyt.

    Kun pallo tällaisessa tilanteessa löytyy esteestä, mahdollisia ’oikeita’ ylityspaikkoja on lukemattomia. Toiset niistä ovat kuitenkin todennäköisempiä kuin toiset. Mikäli pelaaja arvioi käytettävissä olevien tietojen perusteella rehellisesti todennäköisimmän ylityskohdan ja toimii sen mukaisesti, häntä ei rangaista, vaikka myöhemmin ilmenisi ettei paikka ollut oikea.

    Mikäli oikea paikka selviää ennen pudotetun pallon lyömistä, pallo on pudotettava uudestaan oikean kohdan mukaisesti. Mikäli pelaaja on jo ehtinyt lyödä pudotettua palloa, hänen on jatkettava sillä rangaistuksetta, eikä droppia tarvitse tai saa uusia.

    #295618 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tämähän se milloin milloin rikotaan sääntöjä milloin katsotaan jotain oikeudunmukaaisuusjuttuja! Millainen tapaus milloin kyseessä. Mikähän lienee oikea tulkinta dropista kun ei ole mitään havaintoa esteen ylimenokohdasta? Mene takaisin edelliselle lyöntipaikelle. Jos olisin tuomari sinne vaan.

    #295619 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Vece kirjoitti: (10.10.2006 19:24:31)
    Tämähän se milloin milloin rikotaan sääntöjä milloin katsotaan jotain oikeudunmukaaisuusjuttuja! Millainen tapaus milloin kyseessä. Mikähän lienee oikea tulkinta dropista kun ei ole mitään havaintoa esteen ylimenokohdasta? Mene takaisin edelliselle lyöntipaikelle. Jos olisin tuomari sinne vaan.

    No jos ei ole mitään havaintoa esteen ylityskohdasta, niin miten voi olla riittävä näyttö pallon katoamisesta vestesteeseen ylipäätään??

    Minusta vieraspelaajan selvitys asiasta on kerrassaan erinomainen ja tyhjentävä. Toivoisi valtakunnan ykkösgolflehden sääntöpalstan pitäjältä yhtä hyviä vastauksia.

    #295620 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    KL kirjoitti: (10.10.2006 21:20:34)

    Kun se vesieste on sen kokoinen, että ylikään se ei ole voinut mennä, mutta ei ole sitä voinut sivusuunnassa väistääkään. Esteeseenmenokohta saatetaan silti joutua arvioimaan, kun pallo on näkymättömissä voinut vaikka 20m pomppia sivuttain.

    #295621 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    ts kirjoitti: (10.10.2006 21:28:19)

    Eikös tuossakin tapauksessa pallon lentorata on jossakin vaiheessa kyetty näkemään, jos kerran riittävä näyttö on voitu hankkia? Luulisi, että edes jonkinlainen käsitys pallon kulusta on olemassa ja ylimenokohta arvioidaan sen mukaan, kuten vp asian ilmaisi.

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
Vastaa aiheeseen: Vielä varapallosta ja vesiesteestä

Etusivu Foorumit Säännöt Vielä varapallosta ja vesiesteestä