16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Varapallolla valintatilanne

Etusivu Foorumit Säännöt Varapallolla valintatilanne

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelaaja lyö tiiltä varapallon. Alkuperäinen pallo ja varapallo löytyvät kentän puolelta. Onko olemassa tilannetta, jossa pelaaja voi valita kummalla pallolla jatkaa peliä?

    Dekkari 27/11 kohta 4. Mikäli molemmat pallot löytyvät vesiesteen ulkopuolelta ja pelaaja ei pysty erottamaan pallojaan toisistaan, valitsee hän jomman kumman ja siitä tulee ”varapallo”. Eli näin 4. lähtee.

    Dekkarissa selitetään kolme muutakin tapausta, mutta ne eivät ole kysymyksen mukaisia.

    http://www.randa.org/Rules-of-Golf/MainRules/27-Ball-Lost-or-Out-of-Bounds-Provisional-Ball#alldecisions

    Entä tavanomainen tilanne:
    – pelaaja lyö pelipallon ”metsään”
    – pelaaja lyö varapallon lähelle ensimmäistä, väylälle ja pidemmälle kuin eka
    – tullessaan paikalle pelaaja näkee ensimmäisen pallon todennäköisen sijainnin, mikä näyttää toivottomalta eikä droppialuettakaan ole näkyvissä
    – sen sijaan, että pelaaja lähtisi etsimään ensimmäistä palloa, hän valitsee jatkamisen varapallolla ja lyö sitä eteenpäin ennen kuin kukaan ehtii löytää ensimmäistä palloa (jolloin varapallo muuttuu pelipalloksi)

    Eikö mennyt sääntöjen mukaan ja tavallaan pelaaja valitsee varapallon nähdessään, miten hankala alue ensimmäisellä pallolla ilmeisesti on. Eikö tässä ole syntynyt otsikon tarkoittaman ”valintatilanne”

    Meni oikein ja näinhän tapahtuu aika usein. Ykköspalloa etsitään joku aika ”paremmista” paikoista, mutta kun pitäisi alkaa siirtyä vadelma-/nokkospuskiin pelaaja ilmoittaa pelaavansa varapalloa.

    Mutta alkuperäinen kysymyshän oli tilanteesta, jossa molemmat pallot ovat jo löytyneet. Sinun tilanteessasi ei varapalloa ole vielä löytynyt, joten varsinaista valintaa ei tarvitse tehdä pallojen välillä. Pallon hylkääminen etsimättä kannattaa tietysti miettiä tarkkaan, koska lyönnin säästö voi olla mahdollista.

    – pelaaja lyö varapallon lähelle ensimmäistä, väylälle ja pidemmälle kuin eka

    Tässä menettelyssä kannattaa tosiaan huomioida tuo ”pidemmälle kuin eka” – jos varapallo jääkin hieman ensimmäistä lyhyemmäksi, niin siitä tulee pelipallo vasta sitten kun sitä lyödään ensimmäisen pallon todennäköiseltä paikalta tai lähempää reikää. Eli jos kaverit tässä tapauksessa löytävätkin pallon ennen kuin ehdit marssia sen 200 metrin väyläpuulyönnin perään lyömään uudestaan, niin vaihtoehdoiksi jää pelata ensimmäistä palloa puskasta tai palata alkuperäisen lyönnin paikalle pelaamaan uusi pallo (jos ei droppia pelaamattoman paikan mukaan pysty ottamaan).

    PG

    Tässä menettelyssä kannattaa tosiaan huomioida tuo ”pidemmälle kuin eka” – jos varapallo jääkin hieman ensimmäistä lyhyemmäksi, niin siitä tulee pelipallo vasta sitten kun sitä lyödään ensimmäisen pallon todennäköiseltä paikalta tai lähempää reikää. Eli jos kaverit tässä tapauksessa löytävätkin pallon ennen kuin ehdit marssia sen 200 metrin väyläpuulyönnin perään lyömään uudestaan, niin vaihtoehdoiksi jää pelata ensimmäistä palloa puskasta tai palata alkuperäisen lyönnin paikalle pelaamaan uusi pallo (jos ei droppia pelaamattoman paikan mukaan pysty ottamaan).

    Aivan. Tässä tapauksessa ei auta, vaikka pelaaja olisi ’hylännyt’ alkuperäisen pallonsa ja kieltänyt sen etsimisen. Mielestäni sääntömuutos olisi tarpeen pelin nopeuttamiseksi: ennen varapallollaan pelaamista pelaajalla tulisi olla oikeus hylätä hukassa oleva alkuperäinen pallo.

    Mielestäni sääntömuutos olisi tarpeen pelin nopeuttamiseksi: ennen varapallollaan pelaamista pelaajalla tulisi olla oikeus hylätä hukassa oleva alkuperäinen pallo.

    En oikein osaa kuvitella tilannetta jossa tuo vaikuttaisi ratkaisevasti pelin nopeuteen.

    Mutta 2019 sääntömuutoksissa tuo on ehdotuksena mukana.

    En oikein osaa kuvitella tilannetta jossa tuo vaikuttaisi ratkaisevasti pelin nopeuteen.

    Kyllä se säästää 5 min, jos paikalle tultaessa pelaaja päättää hylätä ilmeisen mahdottomaan paikkaan (ei kunnollista droppipaikkaa) olevan pallon ja jatkaa varapallolla (joka on kauempana reiästä verrattuna ekaan palloon). Tiukassa pelitilanteessa ja erityisesti reikäpelissä pelikaveri(t) haluaa käyttää täydet 5min ekan pallon etsimiseen.

    KL1

    Mutta 2019 sääntömuutoksissa tuo on ehdotuksena mukana.

    Selasin nopeasti nuo muutosehdotukset enkä löytänyt ehdotusta pallon hylkäämisestä. Voitko Q8 laittaa ehdotuksen näkyville?

    Onko ehdotus nimenomaan pallon hylkäämisestä ilman etsintää vai onko siinä jotenkin muuten estetty se, ettei pelaaja voi valita kahdesta näkyvillä olevasta pallosta?

    PG

    En oikein osaa kuvitella tilannetta jossa tuo vaikuttaisi ratkaisevasti pelin nopeuteen.

    Esim. pelaajan 250 m avaus on mennyt ’metsään’ ja 200 m kantanut varapallo väylälle. Pelaaja ei mene etsimään alkuperäistä palloaan, vaan sanoo hylkäävänsä sen, lyö varapallonsa 200 m päässä olevalle viheriölle ja kävelee varapallolleen aikomuksenaan jatkaa sillä. Ennen kuin pelaaja ehtii sitä lyödä, pelikaveri ilmoittaa löytäneensä pelaajan alkuperäisen pallon. Pelaaja palaa takaisin ja toteaa, että a) pallo ei ole hänen b) pallo on hänen. Tapauksessa a) turha edestakaisin käveleminen viivyttää peliä minuuttikaupalla, b) -tapauksessa jopa yli 10 min, ainakin silloin, jos pelaaja päättää lyödä/joutuu lyömään 3. lyöntinsä tiiauspaikalta.

    Onko ehdotus nimenomaan pallon hylkäämisestä ilman etsintää vai onko siinä jotenkin muuten estetty se, ettei pelaaja voi valita kahdesta näkyvillä olevasta pallosta?

    Miksi juuri valinta kahden pallon välillä pitäisi erityisesti estää? Onhan pelaajalla muitakin valintatilanteita (esim droppi mailanmitta / lipunlinja / lyönti+lyöntimatka), joten miksei voisi valita kahden pallonkin välillä? Psykologista asetelmaa se toki jonkin verran muuttaisi, jos voisi ”turvallisesti” valita onnistuneen varapallon sen sijaan että painelisi puolijuoksua takaisin boksiin paineet niskassa, mutta ei se minusta varsinaisesti mikään menetys lajille olisi.

    Selasin nopeasti nuo muutosehdotukset enkä löytänyt ehdotusta pallon hylkäämisestä. Voitko Q8 laittaa ehdotuksen näkyville?

    En voi, koska en sitä löydä R&A:n ehdotuksista. Olikin näköjään vasta seuraavassa jonossa USGAn sivuilla:

    Allowing a ball to be “declared lost” – Another proposal still being considered is to allow a player, who has played a provisional ball, to declare the original ball lost and continue with the provisional ball as the ball in play. This proposal has a number of attractions, but it is a complicated area of the Rules and there is a need for further analysis.

    Esim. pelaajan 250 m avaus on mennyt ’metsään’ ja 200 m kantanut varapallo väylälle. Pelaaja ei mene etsimään alkuperäistä palloaan, vaan sanoo hylkäävänsä sen, lyö varapallonsa 200 m päässä olevalle viheriölle ja kävelee varapallolleen aikomuksenaan jatkaa sillä. Ennen kuin pelaaja ehtii sitä lyödä, pelikaveri ilmoittaa löytäneensä pelaajan alkuperäisen pallon.

    Näin voi käydä, mutta taitaa aika harvoin tulla eteen.

    KL1

    Miksi juuri valinta kahden pallon välillä pitäisi erityisesti estää?

    Yksi sääntöjen perusperiaatteita on, ettei pelaajalla pidä olla valinnan mahdollisuutta kahden ’pelissä olevan’ pallon välillä. Vesiestevarapallo on tällä hetkellä se ainoa poikkeus, jossa pelaajalle moinen tilanne voi eteen tulla.

    Onhan tässä vuosien varrella monesti esitetty, että varapallolla saisi ajan säästämiseksi jatkaa myös silloin, jos alkuperäinen löytyy pelialueelta, mutta pelaamattomasta paikasta ja pelaaja joutuisi palaamaan edellisen lyönnin paikalle. Näitä tilanteita tulee kuitenkin vastaan niin käsittämättömän harvoin, että mielestäni tuon salliminen yleisesti johtaisi eräänlaiseen säännön hyväksikäyttöön, jota en kannata.

    PG

    Näin voi käydä, mutta taitaa aika harvoin tulla eteen.

    Kyllä, mutta silloin kun tuonkaltainen tilanne tulee eteen, niin oikeus alkuperäisen kateissa olevan pallon hylkämiseen voisi lyhentää ryhmän kierrosaikaa huomattavasti.

    En oikein osaa kuvitella tilannetta jossa tuo vaikuttaisi ratkaisevasti pelin nopeuteen.

    Jos pelaaja luopuu vapaaehtoisesti jopa 5 min kestävästä pallon etsinnästä, niin reiän pelaamiseen käytetty peliaika lyhenee parhaassa tapauksessa jopa 5 min.

    Ratkaisevaa vaikutusta pelinopeuteen tarkoittamallani sääntömutoksella tuskin olisi, mutta millä vireillä olevalla sääntömuutoksella olisi sellainen vaikutus?

    Yksi sääntöjen perusperiaatteita on, ettei pelaajalla pidä olla valinnan mahdollisuutta kahden ’pelissä olevan’ pallon välillä.

    mielestäni tuon salliminen yleisesti johtaisi eräänlaiseen säännön hyväksikäyttöön, jota en kannata.

    Hmm juu, ymmärrän kyllä että tuo on perusperiaate, mutta sitä en ymmärrä, missä kohtaa tuo hyväksikäytön mahdollisuus realistisesti tulisi. Varapallossa on kuitenkin kaksi lyöntiä enemmän, joten jos sen syystä tai toisesta joutuu valitsemaan, niin kyllä se reikä on jo aika lailla taputeltu.

    Olisiko jotain sellaista, että huonon lyönnin jälkeen voisi lyödä varan vähän niinkuin kokeilumielessä isommalla riskillä ja katsoa jos se vaikka menisikin niin hyvin, että kaksi lyöntiä kannattaisi ottaa takkiin? Varapallonhan saa kuitenkin lyödä vain jos on mahdollista että pallo on kadonnut vesiesteen ulkopuolelle tai mennyt outtiin, joten ei sitä ihan minkä tahansa topin jälkeen voisi edes lyödä. Mikä olisi tilanne, jossa pelaaja oikeasti saisi hyötyä (muuta kuin ajansäästöä) varapallon käyttämisestä alkuperäisen pallon löytymisen jälkeen? Jos alkuperäinen löytyy paikasta jossa varapallolla jatkaminen olisi edullisempaa, niin eikö silloin joka tapauksessa nykysäännöillä pelaajan kannattaisi palata takaisin lyömään uusi pallo, mistä minusta seuraa vain tarpeetonta viivytystä?

    Ratkaisevaa vaikutusta pelinopeuteen tarkoittamallani sääntömutoksella tuskin olisi, mutta millä vireillä olevalla sääntömuutoksella olisi sellainen vaikutus?

    Kuinka pitkä aika on ”ratkaiseva”? Droppaamisen muuttuminen lyhentänee ainakin joidenkin pelaajien säätämistä. Samoin etsintäajan lyheneminen kolmeen minuuttiin.

    Toisaalta griinillä saa jatkossa taputella jälkiä…

    Siis jos ehdotukset tulevat voimaan.

    PG

    Q8
    En oikein osaa kuvitella tilannetta jossa tuo vaikuttaisi ratkaisevasti pelin nopeuteen.

    Q8
    Kuinka pitkä aika on ”ratkaiseva”?

    Erittäin hyvä kysymys… 🙂

    Mikä olisi tilanne, jossa pelaaja oikeasti saisi hyötyä (muuta kuin ajansäästöä) varapallon käyttämisestä alkuperäisen pallon löytymisen jälkeen?

    Vastaan itse itselleni. Pelaaja lyö avauksen metsään ja varapallon samaan paikkaan. Molemmat löytyvät, mutta paikasta josta ainoa jatkovaihtoehto on palata tiiboksiin. Nykysäännöillä tilanne on selvä, varapallo ei tule peliin ja pelaaja palaa lyömään kolmatta. Sääntömuutoksella tilanne on periaatteessa sama, mutta pelaaja VALITSEE jatkavansa alkuperäisellä pallolla ja palaa lyömään kolmatta. Tässä on kuitenkin se vivahde-ero, että pelaaja ikään kuin saa kaksi yritystä kolmanneksi lyönniksi, sen varapallon ja palaamisen jälkeen lyötävän pallon.

    Juuär: Sääntömuutoksella tilanne on periaatteessa sama, mutta pelaaja VALITSEE jatkavansa alkuperäisellä pallolla ja palaa lyömään kolmatta.

    Mistä olet löytänyt tällaisen sääntömuutoksen. Tämä varmuudella hidastaa peliä, kun aina kannattaa lyödä varapallo, jos paikan päällä voisi valita a) jatkaa alkuperäisellä, b) jatkaa varapallolla ”3.lähtee” tai c) palata takaisin tiiboxiin ja lyödä uudelleen ”3.lähtee”.

    Mistä olet löytänyt tällaisen sääntömuutoksen.

    En siis mistään, tuo oli vain spekulaatiota siitä, miksi löytyneen pallon hylkäämisen ja jo lyödyllä varapallolla jatkamisen salliva muutos tosiaan olisi aika hankala. Vaikea tilanne tulisi siis juuri silloin, jos myös varapallo tai useampi päätyy pelaamattomaan paikkaan, nykysäännöillä tällainen on ihan yksiselitteinen ja helppo.

    Miten muuten on sääntöuudistuksessa (että ykköspallon saa hylätä ja jatkaa varapallolla) ajateltu se tilanne kun pelaaja tekee päätöstään ensimmäisen pallon löytyessä.
    Mielestäni olisi loogista että hänellä ei olisi enää käytössään mahdollisuutta valita alkuperäinen pallo, julistaa se pelaamattomaksi ja pelata edellisen lyönnin paikalta.
    Se varapallo edustaa juuri tuota ratkaisua.

    Kuten USGA kirjoittaa, niin tuo muutos ei ole 2019 listalla ja sisältää useita mietittäviä seikkoja.

    Kuten kirjoitat, tässä voitaisiin toimia kuten vesiestevarapallopaikallissäännön (huh) kohdalla. Mutta se ei ainakaan yksinkertaista sääntöjä.

    Mutta se ei ainakaan yksinkertaista sääntöjä.

    No näinpä. Ajattelin itse samaa että näissä uudistuksissa täytyy lordien olla hyvin tarkkana. Asioiden monimutkaistaminen on helppoa, yksinkertaistaminen vaatii oikeasti korkeampaa ymmärrystä.

    Mielestäni olisi loogista että hänellä ei olisi enää käytössään mahdollisuutta valita alkuperäinen pallo, julistaa se pelaamattomaksi ja pelata edellisen lyönnin paikalta.
    Se varapallo edustaa juuri tuota ratkaisua.

    Tämän kai pitäisi mennä niin, että lyönti ja lyöntimatka -rangaistusta voisi soveltaa vain viimeisimmäksi lyötyyn palloon tai varapalloon. Toisin sanoen, lyöt vaikka pallon ja kaksi varaa, eikä yksikään päädy pelattavaan paikkaan. Jos kuitenkin ensimmäinen löytyy, voit (on pakko) nykysäännöillä palata lyömään kolmatta, mutta tuollaisen muutoksen jälkeen seitsemättä. Sen verran harvinainen tilanne, että ei varmaan olisi merkittävä tiukennus sääntöihin (ja sitä tasapainottaisi mahdollisuus jatkaa ensimmäisen pallon löytymisen jälkeen varapallolla ilman palaamista takaisin).

    Jotenkin minulla kuitenkin oli mielikuva, että tästäkin seuraisi jokin hankaluus, mutta en nyt saa käännettyä ajatustani siihen että mikä se oli.

    Kun mietin tuota yksinkertaistamisasiaa ja pelin sujuvuuden lisäämistä niin yksi vaihtoehto olisi mahdollistaa pelin jatkuminen kaikissa tilanteissa ilman paluuta edellisen lyönnin lähtöpaikalle.
    Jos pallo hukkuu niin peliä jatketaan oletetusta hukkumispaikasta kahdella rankulla,

    Pelaamattoman paikan pelaamista (+ muita vastaavia tilanteita) muutettaisiin niin että vaihtoehdoista poistetaan paluu edellisen lyönninpaikalle ja vaihtoehdoksi lisätään että peliä voi jatkaa mistä tahansa (ei lähempää lippua) kahdella rankulla.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
Vastaa aiheeseen: Varapallolla valintatilanne

Etusivu Foorumit Säännöt Varapallolla valintatilanne