16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Vapautuminen kiinteästä haitasta

Etusivu Foorumit Säännöt Vapautuminen kiinteästä haitasta

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ihan äsken Soudal Openissa Belgiassa Ryan Fox pelasi 9. väylän niin, että toinen lyönti päätyi 10. väylän teeboxin viereisen telttarakennelman seinustalle. Kuvien mukaan lähin vapauttava paikka näytti olevan noin puolen metrin päässä teltan seinästä. Siihen teetikku, josta draiverin mitan päähän toinen teetikku. Mutta sen jälkeen mitattiin vielä toinen draiverin mitta, jonne droppi, siis noin kahden draiverin mitan päähän lähimmästä vapauttavasta paikasta. Ei mitään mainostauluja tms. teltan seinustan ja 9. griinin välissä. Omasta mielestäni tuo toinen draiverin mitta ei ollut sääntöjen mukainen?

    KL1

    Tilannetta näkemättä arvelen seuraavaa:

    Telttarakennelma on ollut TIO ja sen vuoksi moinen proseduuri. Siinähän määritetään eräänlainen turvakäytävä ja siksi mittailtiin kaksi mailanmittaa. Pallo tulee pudottaa siihen 1. ja 2. mailanmitan väliselle alueelle.

    Näin varmaankin. randa.org -sivuilla näyttää olevan 13 sivua sääntöjä koskien vapautuksia TIO-paikoista. Kun en isoissa kisoissa käy, niin enpä juuri ole TIO-kohteisiin törmännyt. Mutta ilmeisesti on niin, että jos kyseessä olisi ollut kentän pysyvä rakennelma, niin droppaus olisi pitänyt tehdä tuon ensimmäisen draiverinmitan sisään.

    Voi kilpailumääräyksiä olla myös kiinteille rakenteille, kuten Augustan kiinteät tulostaulut

    KL1

    P-P, sinun täytyy varmaankin kirjoittaa hyvin vakavasävyinen kirje sinne Augustaan ja kertoa heille, että he toimivat väärin. Tuntuu meinaten siinä määrin sinua hiertävän tämä tilapäisen kiinteän haitan konsepti.

    KL1

    Mutta ilmeisesti on niin, että jos kyseessä olisi ollut kentän pysyvä rakennelma, niin droppaus olisi pitänyt tehdä tuon ensimmäisen draiverinmitan sisään.

    Kyllä vain.

    Mikä tämä TIO on. Tänne vastatessa voi kertoa ihan selväsanaisesti eikä briljeerata jollain koodilla.

    Temporary Immovable Obstruction, esim kiinteät kamerat golf kisoissa. Tio kohteet pitää ilmeisesti ilmoittaa kilpailu ohjeessa.

    Voi kilpailumääräyksiä olla myös kiinteille rakenteille, kuten Augustan kiinteät tulostaulut

    KL: P-P, sinun täytyy varmaankin kirjoittaa hyvin vakavasävyinen kirje sinne Augustaan ja kertoa heille, että he toimivat väärin. Tuntuu meinaten siinä määrin sinua hiertävän tämä tilapäisen kiinteän haitan konsepti.

    Ei tarvitse kirjoittaa, eikä hierrä missään määrin. Kilpailumääräyksissä voidaan tehdä haittoja koskevia määräyksiä, jotka ovat voimassa vain kyseisessä kilpailussa. Esimerkiksi ne mainostaulut, jotka ovat irrallisia, mutta kilpailumääräyksissä voidaan kieltää niiden siirtely (kuten R.Kakko varmaan hyvin muistaa). Samoin GUR-alueet piirretään usein kilpailikohtaisesti, eli vaikka sama olosuhde ennen maalausta olisi ihan pelattava

    P-P on hyvinkin oikeassa, joillain kentillä on kummallisia rakenteita, kuten suojaverkkoja tai aitarakennelmia, jotka pelilinjalle osuessaan ovat hankalia ohitettavia, joskus jopa mahdottomia. Tavan tuuppareita varten TIO (!) on sääntönä liian vaikea, eikä sitä kannata laittaa voimaan. Niissä kilpailuissa, missä on tuomari, on tilanne toinen.

    KL1

    Enpä ole vielä koskaan minkään kentän paikallissäännöissä nähnyt Tilapäistä Kiinteää Haittaa ja siitä vapautumista kuvattuna, juurikin säännön mutkikkuuden vuoksi. Peuramaalla VP15 ja P3 välissä olevasta suoja-aidastakin vapaudutaan joko normaalin kiinteän haitan vapautumissäännön mukaisesti tai käyttämällä droppialuetta. Ratkaisu on mielestäni vallan hyvä ja pelaajille helposti ymmärrettävä.

    Tilapäinen kiinteä haitta
    Kohta f-23.
    Ja eikö tuo ensimmäinen kohta mennyt oikein, koska paiklla oli neuvoa antamassa oikea golftuomari, joka näki tilanteen.

    KL1

    Eiköhän.

    Tuossa on varsin hyvä kaavio (Diagram 3), jossa pallo 6 kuvaa tuota turvakäytävän roolia. TIO siis vaikuttaa, jos pallo on tuon yhden mailanmitan levyisen käytävän (’corridor’) sisällä, ja vapautumisen vertailupiste on tuon käytävän ulkorajalla, kuviosta katsottuna siis oikealle TIOsta. Siitä sitten mitataan se yksi mailanmitta (edelleen pois päin TIOsta), jonka sisään pallo tulee pudottaa.

    KL1

    Ihan äsken Soudal Openissa Belgiassa Ryan Fox pelasi 9. väylän niin, että toinen lyönti päätyi 10. väylän teeboxin viereisen telttarakennelman seinustalle. Kuvien mukaan lähin vapauttava paikka näytti olevan noin puolen metrin päässä teltan seinästä. Siihen teetikku, josta draiverin mitan päähän toinen teetikku. Mutta sen jälkeen mitattiin vielä toinen draiverin mitta, jonne droppi, siis noin kahden draiverin mitan päähän lähimmästä vapauttavasta paikasta.

    Tämä kuvaus on herättänyt kummastusta eräässä henkilössä siinä määrin, että hän otti minuun yhteyttä. Jos tuo oikeasti on mennyt noin, niin vaikuttaa pikkaisen hämärältä. Voiko kyseessä olla sellainen ketju, että ensin on vapauduttu pelkästään TIOn fyysisestä vaikutuksesta ja sattumalta täsmälleen siten, että TIOn reuna on ko. vapautumispaikan ja reiän välisellä suoralla linjalla? Ja sen jälkeen on lähdetty vapautumaan ns. pelilinjalla olevasta TIOsta edellä postaamani kaavion #3 mukaisesti?

    Muussa tapauksessa tilanne ei ole KUVAUKSEN perusteella mennyt oikein, mutta koska en itse ole tapausta nähnyt, niin voin vain arvailla.

    Minusta vastaava tapaus oli jossain kisassa, itse ajattelin että se vertailu piste on mailan mitan päässä lähimmästä vapauttavasta paikasta siitähän pääsee sitten vielä mailan mitan päähän kun menee aivan vapautumis alueen nurkkaan.

    KL1

    itse ajattelin että se vertailu piste on mailan mitan päässä lähimmästä vapauttavasta paikasta

    Nyt menevät käsitteet pikkaisen sekaisin. Vertailupiste on tässä tapauksessa sama kuin lähin täydellisen vapautumisen piste.

    MLR F-23 b): Reference Point: The nearest point of complete relief where both physical and line of sight interference no longer exist.

    Siitä vertailupisteestähän golfin säännöissä vasta lähdetään määrittelemään vapautumisaluetta.

    Tämä osoittanee kuinka hankala koko TIO-sääntö on, jos peruskäsitteet eivät ole täysin hallussa, ja harvalla on. Tätä en tarkoita mitenkään halveksuvassa sävyssä, vaan nimenomaan korostamaan ko. paikallissäännön ymmärtämisen haasteellisuutta. Perin harva ylipäätään joutuu moisten asioiden kanssa painimaan, joten kenenkään ei tule tämän asian vuoksi sirotella tuhkaa ylleen.

    Hyvä, että viikko sitten selvisi ainakin yksi TIO:n mysteeri. Muuten olisin taas tänään ihmetellyt, kun Scottie Scheffler sai mitata droppinsa kahden draiverin mitan päähän TV-tornin tms. TIO:n juurelta.

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Vastaa aiheeseen: Vapautuminen kiinteästä haitasta

Etusivu Foorumit Säännöt Vapautuminen kiinteästä haitasta