Vaimo suuttuu neuvomisesta

[Ari Hallamaa]

Vaimoa kuuluu neuvoa, ja vaimon kuuluu suuttua neuvoista.
Sitten ollaan jonkin matkaa neuvomatta, kunnes vaimo kerjää opastusta.
Joskus jokin yksittäinen ohje saattaa jopa natsata kohdilleen, minkä voimalla loppukierros eletään taas sujuvasti.

[Satunnainen lenkkeilijä]

Onneksi itsellä on sellainen rouva, jota saa neuvoa, tietysti silloin kun niin sovitaan tai hän itse pyytää.

En tiedä auttaako, jos kerron omat mielipiteeni jonka olen yrittänyt muistaa kaikessa opettamisessa, ja nämä pätevät myös tekniikkaa vaativiin urheilulajeihinkin ehkäpä jopa erityisen hyvin:

1) aloittelijalta korjataan ensin vain sellaiset virheet, joista voi seurava vammoja.

2) mieluummin aina neuvotaan positiivisen kautta. Siis jos vaikkapa toinen yrittää koko ajan lyödä väkisin liian lujaa riuhtaisemalla, oikea tapa voisi olla

– kun tulee edes hiukan vähemmän riuhtaisu (tai vaikka ei tulisikaan mutta sattuu vahingossa parempi osuma, silloin valehdellaan hiukan):
– ’tuo oli tosi hyvä, rauhallinen ja hidas, koitapa vielä enemmän samaa eli vielä rauhallisemmin ja hitaammin ja katse pallossa niin että näet lyönnin jälkeen osuiko maila maahan…’

SIIS EI NÄIN
– ’taas oli aivan liian riuhtaisu, ei tuo millään onnistu noin…’

Ihmismieli on siitä hassu että se mitä sanotaan, jää mieleen. Siksi ei kannata laisinkaan sanoa mikä oli virheenä (ettei se virhe jää mieleen ja toistu uudestaan ja uudestaan) vaan kannattaa sanoa mikä meni hyvin tai ainakin paremmin kuin yleensä. Silloin se jää mieleen, vahvistuu ja ehkä alkaa toistua.

[Julkaisija]

Artikkelit