16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Uutta ajattelua golfyhtiöden vastikekäytäntöihin?

Etusivu Foorumit Yleistä Uutta ajattelua golfyhtiöden vastikekäytäntöihin?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 636)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Parti:
    Jos kentälle ei ole aidosti kysyntää niin kummallakin tavalla tulee noutaja, ero on vain siinä kuinka nopeasti noutaja tulee. Lepokentän syöksykierre on paljon nopeampi kuin pakkokentän, mutta lopputulos on sama.

    Hyvä jos pakkovastikkeita ei perittäisi kentän tarpeettomaan ylläpitämiseen. Eli ei sen tarvitse syöksy olla. Kotojärven tapaan vähennettäisiin kuluja vastaamaan pelaajamääriä jopa niin että ylläpidetään vain 9 reikää. Jos kysyntää kentälle ei yksinkertaisesti ole tämänkään verran, niin hyvä vaan että osakkaat säästyvät turhilta pakkovastikkeilta ja saavat rahojaan takaisin kun kenttäalue tai osa siitä jalostetaan muuhun tarkoitukseen, vaikkapa juuri asuntorakentamiseen.

    Asiat näyttävät Hyvigolfissa siis olevan hyvin, toisaalta osakkeen matala hintapyyntö vihjaa toiseen suuntaan (vastikepakon aiheuttama riski?). Kun tilanne on suht hyvä, lepuutuksen käyttöönotto sujuisi jouhevammin kuin huonommassa tilanteessa, koska lepuutusten määrä kai olisi pieni tai jopa olematon.

    Eikös Hyvinkäällä ole nyt jo lepuutus käytössä?

    Siis jos osakkeen saa Hyvinkäällä jättää kentän yhteiseen pooliin vuokrattavaksi, eikä silloin tarvitse maksaa vastiketta siltä vuodelta.

    Korjatkaa jos olen väärässä, mutta tuota kai se lepuutus juuri tarkoittaa?

    Jos siis pooli toimii niin että jos just se mun oma osake ei menisikään vuokralle, mun ei tarvitsisi vastiketta maksaa vaan se hoidettaisiin yhteisesti poolin kesken.

    Siis Hyvinkäällä on lepuutus käytössä (= mahdollisuus jättää yhteiseen pooliin vuokrattavaksi ja silloin ei tarvitse maksaa vastiketta), se toimii hyvin, eikä ole aiheuttanut ongelmia koska kaikki pooliin jätetyt osakkeet saadaan vuokrattua.

    ??? vai onko asia näin, ja jos ei ole, niin mitä olen ymmärtänyt väärin ???

    Lepuutus(oikeus) tarkoittaa sitä, että osakas vapautuu hoitovastikkeen maksuvelvollisuudesta ja tällöin yhtiö voi siihen liittyvän pelioikeuden vuokrata. Eli riski siitä että ei mene lainkaan vuokralle tai että tulee tappiota (alle hoitovastikehinnan) siirtyy yhtiölle, toisaalta mahdollinen voittokin (=menee vuokralle yli hoitovastikkeen) jää osakkaalta saamatta.

    Täysin eri asia on yhtiön toimiminen ”vuokranvälittäjänä” joko poolina (=kaikki poolivuokraajat samassa sopassa) tai että yhtiö toimii ainoastaan yksittäisten pelioikeuksien vuokranvälittäjänä. Näissä kummassakin tapauksessa riskin kantaa osakas, ts. käytännössä maksaa hoitovastikkeen ja vuokrasta saadun hinnan erotuksen. Poolitapauksessa hinta asetettaneen aina yli hoitovastikkeen, silti riski on että eivät mene kaupaksi, myöskään käsittääkseni osakas ei saa mahdollista voittoa vaan se jää yhtiölle (voi toki olla toisinkin). Sen sijaan jälkimmäisessä tapauksessa sekä risk/reward ovat osakkaalla, ja yhtiö aina perinee ainakin muodollisen korvauksen vaivasta.

    Sikäli kun oikein olen ymmärtänyt, ei Hygissä ole lepuutusoikeutta, vaan vuokrapoolijärjestelmä, jota kautta tietty osa pelioikeuksista menee vuokralle. Vastaavasti esim. ERG:ssä käsittääkseni on lepuutusmahdollisuus. Näiden yhtiöiden asioista paremmin tietävät korjatkaa jos meni väärin.

    Onko noissa käytännössä paljonkaan eroa, jos vuokraus on poolissa eli tappiot tasataan?

    Vaikka risk/reward olisi teoriassa osakkaalla, jos suurin osa kuitenkin menee vuokralle, mahdollinen tappio on vain murto-osa siitä kuin jos oma osake jäisi yksin vuokraamatta, tappiota koko vastike.

    Käytännössä en itse näe noissa suurta eroa.

    Molemmissa kuitenkin yhtiö ottaa vastuuta, toisin kuin ”vuosimaksut tänne vaan, ei meitä kiinnosta pelaatko vai et, ja vuokraus on oma ongelmasi, evvk”

    Eikös Hyvinkäällä ole nyt jo lepuutus käytössä?

    Siellä on siis vuokrapooli. Itsekin olen täälläkin joskus ehdotellut vuokrapoolia, lepuutuksen korvikkeena. Yhtiöjärjestyksessä oleva lepuutusoikeus lienee osakkeen ostoa ja vastikevelvollisuuden aiheuttamaa riskiä miettivien silmissä parempi.

    Pooli ei poista vastikevelvollisuutta vaan yleensä maksaa jälkikäteen osakkaalle sen verran kuin on onnistunut vuokraustoiminnassaan ja parhaimmillaan voi tuottaakin osakkaalle jotain, jollei poolin järjestäjä peri maksua. Järjestäjä voi lakkauttaa poolin muttei yhtiöjärjestyksessä olevaa lepuutusta.

    Pooli ja lepuutus eivät muuten sulje toisiaan pois; ainakin Ringsidessä on muistaakseni ainakin ollut molemmat.

    Siis lepuutusoikeudessa ja yhtiön hallinnoimassa poolivuokrauksessa/yksittäisten pelioikeuksien vuokranvälityksessä on luonnollisesti erittäin iso ero, niin iso että tällainen (lepuutusoikeus) ei edes onnistune ilman että asia on yhtiöjärjestykseen kirjattu. Sen sijaan yhtiön hallinnoiman poolivuokrauksen ja yksittäisten pelioikeuksien vuokranvälityksellä ei käytännössä tosiaan kovin suurta eroa ole eli osakas kantaa riskin. Erohan niissä olisi tuo reward, mutta kun useimmilla kentillä mitään mainittavaa rewardia ei oikeastaan käytännössä ole olemassa.

    Kuuma Putteri: Vaikka risk/reward olisi teoriassa osakkaalla, jos suurin osa kuitenkin menee vuokralle, mahdollinen tappio on vain murto-osa siitä kuin jos oma osake jäisi yksin vuokraamatta, tappiota koko vastike.

    Käytännössä en itse näe noissa suurta eroa.

    Onhan siinä toki suuri ero, kantaako riskin vuokraamisen onnistumisesta golfyhtiö vai kantavatko sen poolin jäsenet. Ellei huomattava osa pelioikeuksista menekään kaupaksi, niin tappiota tulee poolin jäsenille, koska heidän on aina maksettava hoitovastike. Jos pelioikeuden ja hoitovastikkeen maksun voi jättää lepäämään, niin riski vuokratulon saamisesta lepäämässä olevista pelioikeuksista siirtyy sataprosenttisesti golfyhtiölle. Toisaalta tällöin riskiä ovat kantamassa kaikki osakkaat yhdessä, eivät vain poolin jäsenet.

    ERG:ssä pelioikeuden voi jättää lepäämään, eli jos ei pelaa niin vastiketta ei tarviyse maksaa. Sen lisäksi on vuokrauspooli. Sen säännöistä minulla ei ole tarkkaa tietoa.
    HYGin malli on erilainen siinä suhteessa että kaikista osakkeista maksetaan aina vastike. Pooli hoitaa vuokrauksen ja jakaa riskin kaikkien vuokraajien kesken. Niin kauan kun kaikille osakkeille löytyy ottaja niin käytännössä homma toimii samalla tavalla. Eroja tulee vasta kun pelioikeuksia jää käyttämättä.

    Parti kirjoitti:

    ERG:ssä pelioikeuden voi jättää lepäämään, eli jos ei pelaa niin vastiketta ei tarviyse maksaa. Sen lisäksi on vuokrauspooli. Sen säännöistä minulla ei ole tarkkaa tietoa.
    HYGin malli on erilainen siinä suhteessa että kaikista osakkeista maksetaan aina vastike. Pooli hoitaa vuokrauksen ja jakaa riskin kaikkien vuokraajien kesken. Niin kauan kun kaikille osakkeille löytyy ottaja niin käytännössä homma toimii samalla tavalla. Eroja tulee vasta kun pelioikeuksia jää käyttämättä.

    Tuota juuri tarkoitin, että käytännössä homma toimii samalla tavalla, jos poolin kaikille (tai lähes kaikille) osakkeille löytyy ottaja.

    Vaikka siis teoriassa tietysti asiassa on ero, eli se että kenelle vastike jää maksettavaksi, jos homma kusee eli pooli ei saa osakkeita vuokrattua.

    Ja jos poolista jäisi vaikkapa 10% osakkeista vuokraamatta, yksittäisen osakkaan tappio on silloin siis noin 10% vastikkeesta, eli riski on merkittävästi pienempi. ja ainakin itse sen muutaman kympin maksaisin ihan mielelläni siitä että joku muu (= pooli) hoitaa vuokrauksen vaivan eikä minun itse tarvitse.

    Kuuma Putteri kirjoitti:
    Ja jos poolista jäisi vaikkapa 10% osakkeista vuokraamatta, yksittäisen osakkaan tappio on silloin siis noin 10% vastikkeesta, eli riski on merkittävästi pienempi. ja ainakin itse sen muutaman kympin maksaisin ihan mielelläni siitä että joku muu (= pooli) hoitaa vuokrauksen vaivan eikä minun itse tarvitse.

    Tuossa riski pysyy pienenä vain jos vuokralle antavien määrä on riittävä. Jos halukkaiden vuokraajien määrä on pieni kasvaa yksittäisen vuokraajien riskikin. Mielestäni lepuuttamismahdollisuus on osakkaan kannalta parempi.Lepuuttamismahdollisuus on selkeämpi; osakas pystyy arvioimaan taloudellisen riskin helpommin. Osakkaan tarvitse vain ilmoittaa asia ja se on silllä selvä. Lisäksi lepuuttamismahdollisuus pitää golfyhtiön paremmin ”varpaillaan”.

    ts

    Kuuma putteri

    Vaikka siis teoriassa tietysti asiassa on ero, eli se että kenelle vastike jää maksettavaksi, jos homma kusee eli pooli ei saa osakkeita vuokrattua.

    Ja jos poolista jäisi vaikkapa 10% osakkeista vuokraamatta, yksittäisen osakkaan tappio on silloin siis noin 10% vastikkeesta, eli riski on merkittävästi pienempi. ja ainakin itse sen muutaman kympin maksaisin ihan mielelläni siitä että joku muu (= pooli) hoitaa vuokrauksen vaivan eikä minun itse tarvitse.

    Taas meni yksinkertaistamisen puolelle, koska poolissa vuokrahinta on vastiketta korkeampi. Ja edelleen se riski toteutuu vain jos kentälle ei pystytä luomaan kysyntää ja silloin pitää pohtia hallituksen ja operatiivisen johdon kykyä hoitaa asiaa.

    ts

    Kuuma putteri

    Ja jos poolista jäisi vaikkapa 10% osakkeista vuokraamatta, yksittäisen osakkaan tappio on silloin siis noin 10% vastikkeesta, eli riski on merkittävästi pienempi. ja ainakin itse sen muutaman kympin maksaisin ihan mielelläni siitä että joku muu (= pooli) hoitaa vuokrauksen vaivan eikä minun itse tarvitse.

    Taas meni yksinkertaistamisen puolelle, koska poolissa vuokrahinta on vastiketta korkeampi. Ja edelleen se riski toteutuu vain jos kentälle ei pystytä luomaan kysyntää ja silloin pitää pohtia hallituksen ja operatiivisen johdon kykyä hoitaa asiaa.

    ts

    Kuulemma Tapiola Golfista pelioikeudet loppuneet kesken. Kyllä menee lajilla huonosti…

    Jokainen tietää jo osaketta hankkiessaan mitä on ostamassa. Samalla hän sitoutuu kaikkia osakkaita yhteisesti koskeviin sääntöihin. Tähän ei ole mitään tarvetta tehdä poikkeuksia koska osakeyhtiössä on kaikenlaisia osakkaita eikä ketään voida asettaa muita parempaan asemaan, muuten kuin mahdollisesti yhtiöjärjestyksessä mainitulla tavalla. Minkä osakkeenomistaja hyväksyy samalla kun sitoutuu omistukseen.

    Osakkeen/vastikkeen maksun ns. lepuuttaminen on joissain tapauksissa erittäin hyvä etu omistajille. Mutta se ei suinkaan ole sitä kaikissa yhtiöissä.

    Suomesta löytyy useampia kenttäyhtiöitä joiden osaketta ei tavallisen harrastajan ole mitään järkeä omistaa. Mutta niiden hankintaan liittyvä taloudellinen riski on ollut osaketta tiedossa. Nyt on turha valittaa..olen nimittäin varma että kaikki olisivat ottaneet myös tarjolla olleen taloudellisen hyödyn itselleen ilman pienintäkään kursailua. Kaikkien kannalta on tietysti ikävää että tämä parempi vaihtoehto ei toteutunutkaan.

    Mutta tunnelin päässä pilkottaa valoa..kun kenttäyhtiön velat saadaan aikanaan maksuun niin osakkaat saavat pelata velattomalla kentällään edullisesti. Samalla myös osakkeen arvo jälkimarkkinoilla nousee.

    En osaa lainata tekstiä mutta kommettina TS:lle…

    Tapiola Golf’in osakkaat ovat varmasti tyytyväisiä hankintaansa. Jollei itse halua pelata niin osakkeen pelioikeuksille riittää kysyntää myös tulevaisuudessa. Hyvä sijainti on erinomainen etu.

    Lakeside Golfin tj. Mäkelä: ”…viimeisen kahden vuoden aikana olemme saaneet 200 uutta osakkeenomistajaa. Täällä golfosake ei ole yhtä kuin pallo jalkaan, koska meillä ei ole vastikepakkoa. Se on purrut hyvin.”

    Lakeside Golfin tj. Mäkelä: Mielestämme olemme hyvällä tiellä

    Lakeside Golfin tj. Mäkelä: ”…viimeisen kahden vuoden aikana olemme saaneet 200 uutta osakkeenomistajaa. Täällä golfosake ei ole yhtä kuin pallo jalkaan, koska meillä ei ole vastikepakkoa. Se on purrut hyvin.”

    Tässä on oivallinen todiste siitä, että pelioikeuden lepuuttamismahdollisuus on omiaan lisäämään golfosakkeen kysyntää. Ja vähäinen kiinnostus golfosakkeita kohtaan on ymmärtääkseeni golfalan suurin ongelma tänä päivänä Suomessa. Juuri sille asialle pitäisi siis tehdä jotain.

    Se on jo nähty, että osakasetujen lisääminen ei juurikaan kasvata kiinnostusta osakepelaamista kohtaan. Tarvitaan järeämpiä korjausliikkeitä. Sellaisia ovat lupaus yhtiöjärjestyksessä osakkeen lunastamisesta yhtiölle osakkaan niin halutessa, pelioikeuden ja samalla hoitovastikkeen maksun lepuuttamismahdollisuus, sekä siirtyminen vuokrapelioikeuksien kiinteään hintaan, jonka golfyhtiön osakkaat vahvistavat vuosittain yhtiökokouksessa.

    On muitakin esimerkkejä kuin Lakeside em. keinojen toimivuudesta. Sen sijaan tiedossa ei ole yhtäkään tapausta, jossa näiden keinojen käyttö olisi johtanut golfyhtiön vaikeuksiin.

    ts

    Calex

    Ja vähäinen kiinnostus golfosakkeita kohtaan on ymmärtääkseeni golfalan suurin ongelma tänä päivänä Suomessa. Juuri sille asialle pitäisi siis tehdä jotain.

    No ei kyllä lainkaan. Siitä vaan puhutaan nyt paljon, mutta eihän tuo oikeastaan ole ongelmana minkään kokoinen. Muutamat äänekkäät vaan nostavat sen sellaiseksi.

    Mä oikeastaan ihmettelen miksi näitä ongelmia pitää keksiä lainkaan?

    Katselin äskettäin Lakesiden sivuja. Tietoa osakkeista, yhtiöjärjestyksestä, yhtiökokouksista jne. en löytänyt muuta kuin ”ota yhteyttä”. Varoituskello alkoi soida. Onko siellä jotain, mitä eivät halua tiedettävän?

    R&A

    TS
    Kyllä ongelma on olemassa. Sen löytää vaikka tuolta pörssin sivuilta. Siellä annetaan/lahjoitetaan osakkeita ilmaiseksi (useita). Tai sitten myydään huimaan 1-50€:n hintaan. Kaupanpäällekin näyttää saavan vaikka mitä.
    Eikä noista ilmoituksista ole vielä edes tingitty. Monella kentällä on ongelma. Itse veikkaan sen johtavan mielenkiintoisiin ratkaisuihin ja tapahtumiin ihan muutaman kauden kuluessa.
    Juu, ei kannata TS väittää, että olen väärässä – menee vaan inttämiseksi.

    ts taitaa katsella tätä asiaa vain golfyhtiöiden kannalta. Niillehän ongelma ei ole kovinkaan akuutti. Sen sijaan muutamalle tuhannelle golfosakkeen omistajalle – ja myös useille kuolinpesille – on ihan kohtuullisen suuri ongelma se, että golfosakkeiden jälkimarkkinat ovat romahtaneet – ja joidenkin osakkeiden osalta kokonaan kadonneet. Ongelmaksi voi nimittää myös sitä, että monessa yhtiössä pelioikeuden vuokraaja pelaa edullisemmin kuin osakkeen omistaja.

    Joissakin tapauksissa aikaisemmin mainituilla keinoilla tilannetta voitaisiin korjata, jos golfyhtiöiden osakkailla olisi siihen riittävästi ymmärrystä ja halua. On myös yhtiöitä, joiden osakkeiden hinta on negatiivinen, mutta ne kitkuttavat vuodesta toiseen pakkovastikkeiden turvin. Pelkästään Länsi-Uudellamaalla tällaisissa yhtiöissä on parisentuhatta osakkeenomistajaa.

    ts

    CNN
    TS
    Kyllä ongelma on olemassa. Sen löytää vaikka tuolta pörssin sivuilta. Siellä annetaan/lahjoitetaan osakkeita ilmaiseksi (useita).

    Ei kannata todeta muutaman ongelmakentän kautta ongelman olevan koko alan ongelma. Jostain syystä edelleen näitä ongelmia pyöritellään ja niistä kuulee vain tällaisilla palstoilla, kentillä asiat tuntuvat olevan pelaajien mielestä varsin ok

    kentillä asiat tuntuvat olevan pelaajien mielestä varsin ok

    No kentällä ei tosiaan varmaan näy niitä osakkaita, jotka eivät syystä tai toisesta halua pelata, mutta joutuvat silti maksamaan vastiketta?

    (Mulla ei ole tässä asiassa omaa eikä naapurin lehmää ojassa, pelaan itse ry-kentällä.)

    No kentällä ei tosiaan varmaan näy niitä osakkaita, jotka eivät syystä tai toisesta halua pelata, mutta joutuvat silti maksamaan vastiketta?

    Tässä on ydin: valtaosalle osakkaista ja etenkin pelaaville osakkaille tilanne ihan ok. Pelaaville osakkaille taitaa olla ihan yks hailee, millä hinnalla jotkut vuokraavat pelioikeuttaan tai vaikka lahjoittavat ihan ilmaiseksi.

    Mitä taas tulee väitteeseen ”osakkeesta ei pääse millään eroon” ei taida pitää paikkaansa. Väitän, että aina löytyy hinta, jolla kauppa syntyy. Joskus hinta on negatiivinen, mutta taso löytyy. Tarjonta ylittää kysynnän, joten hinnoilla on taipumus painua hyvinkin alas, mutta aina löytyy hintataso, kunhan tunnustaa tosiasiat ja nielee tappionsa.

    ts

    Jiiär

    No kentällä ei tosiaan varmaan näy niitä osakkaita, jotka eivät syystä tai toisesta halua pelata, mutta joutuvat silti maksamaan vastiketta?

    Kyllä ne ainakin toimarin toimistossa näkyvät. Silti ovat kovin kovin harvassa.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 636)
Vastaa aiheeseen: Uutta ajattelua golfyhtiöden vastikekäytäntöihin?

Etusivu Foorumit Yleistä Uutta ajattelua golfyhtiöden vastikekäytäntöihin?