16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Toinen pallosotku

Etusivu Foorumit Säännöt Toinen pallosotku

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Muutamia vuosia sitten pelasin reikäpeliä metsästä löytämälläni smartcore ’laatupallolla’ johon aikaisempi omistaja oli raapustanut ison R-kirjaimen tunnisteeksi. Flaitissa oli mukana vastustajani lisäksi myös kolmas minulle ennestään tuntematon herrasmies.

    Pelattiin 4. Väylää par 4, vastustajani löi tiiltä kaksi palloa syvälle metsään oikealle ja kolmannen vasemmalle heinikkoon. Muut avasivat väylälle ja kaveri lähti etsimään palloaan heinikosta. Kävelin väylää pitkin pallolle ja totesin että siinähän se R-merkitty pallo onkin, jäipäs avaus lyhyeksi tällä kertaa…no isompi rauta bägistä ja kiskaisin pallon griinin suuntaan. Heinikosta kuului sadattelua ja kaveri löi sieltä pari kertaa saaden pallon vihdoin yhdeksännellä lyönnillä väylälle, käveli sieltä sitten minua kohti ja sanoi luovuttavansa tämän väylän minulle. OK sanoin ja mentiin eteenpäin – sitten kolmas kaveri asettui pallolle lyömään ja hetken päästä huusi ’tämä ei ole minun palloni’! No katsomaan ja sehän olikin minun palloni, olin lyönyt hänen palloaan aikaisemmin – samalla selvisi sekin että juuri hän merkitsee pallonsa isolla R-kirjaimella (mutta pelasi tätä kierrosta samaisen laatumerkin deep red-mallilla).

    Reikä merkittiin minulle mutta taisi mennä väärin vai mitä?

    KL1

    Sinä hävisit reiän sillä hetkellä, kun löit väärää palloa. Tuon hetken jälkeisillä tapahtumilla ei enää ollut merkitystä reiän tuloksen kannalta.

    Silläkään ei ole merkitystä, ettei vastustajasi lähtenyt etsimään niitä kahta ensimmäistä palloaan, eikä edes sillä, jos ne olisivat molemmat vaikka menneet ulos kentältä.

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
Vastaa aiheeseen: Toinen pallosotku

Etusivu Foorumit Säännöt Toinen pallosotku