Aihe: Titleist Ti3-driverin ongelma - Golfpiste.com

30.11.–7.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][3]
KilpailuaSuomalaista

Titleist Ti3-driverin ongelma

Etusivu Foorumit Välineet Titleist Ti3-driverin ongelma

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1347004 Ilmoita asiaton viesti
    MO

    Kenelle muulle on sattunut vastaavaa? Sijoitin Ti3-mailaan. Olin käynyt lyömässä mailalla kaupassa ja hyvä oli. Korillinen rangella ja kierrokselle. Tämän jälkeen lyöntipinnassa oli jo, mahtavaksi ja avaruusteollisuudenkin käyttämän metalliseoksen läpi menneitä reikiä, kirkkaaseen metalliin asti. Kaupassa ottivat kuvat ja viesti maahantuojalle. Normaalia kulumista, ei vaikuta pelaamiseen, pallojen pinnassa olevat hiekanjyväset aiheuttavat reikiä ja vähitellen pinta voi lähteä kokonaan pois, kuulemma. Myynnin aikana tästä ei mainittu, maahantuoja ei ole ohjeistanut varoittamaan asiasta. Vaikuttaisi varmaan myyntiin, arvelisin. Oikea maahantuojan reagointi olisi mielestäni ollut, että kerran saa vastaavassa tilanteessa uuden mailanpään tilalle ja myyjiä ohjeistetaan kertomaan pallojen puhtauden tarpeesta, mutta ei. Pallojen aiheuttamat valkoiset jäljet ymmärrän, mutta tätä toimintatapaa en. Nyt ei auta kuin pyyhkiä pallot putipuhtaiksi aina ennen lyöntiä sen ajan kun pinta kestää. Helppoa on tietysti sanoa, kaikki mailat ovat nykyään vastaavanlaisia, mutta edellinen Titu kirkaspintaisella metallilla ei kärsinyt vastaavasta ongelmasta. Harmittaa, ellei enemmän.

    #1347006 Ilmoita asiaton viesti

    Minun mielestä sinun pitäisi ottaa suoraan yhteys Titleistiin.
    Vähät välität mitä maahantuoja sanoo vaan otat kuvat ja laittelet viestiä niille.
    Eihän tuo nyt ihan normaalia oikein voi olla.

    Nyt joudut vaan ennen jokaista tiilyöntiä käyttämään pallopesuria niin kauan kuin aiheeseen tulee vastausta.

    #1347007 Ilmoita asiaton viesti
    MO

    Hyvä idea, kiitos! Kohta onkin jo sisähallikelit, niin homma helpottuu pesun suhteen.

    #1347009 Ilmoita asiaton viesti

    Suoraan valmistajaan tosiaan sähköpostiyhteys valokuvineen, ei ole iso vaiva. Sen jälkeen jos ei ala vastaantuloa näkymään, yhteys kuluttajaviranomaisiin ja mediaan. Teet asiasta julkisen (tämän foorumin lisäksi).

    Ei ole normaalia tuollainen ”kuluminen” tai ”ominaisuus”.

    #1347010 Ilmoita asiaton viesti

    Erittäin huonoa palvelua myyjältä ja maahantuojalta. Uusi nuppi tilalle, ei maksa heille paljon. Nyt tulee vain huonoa mainosta.
    Itselläni oli 25 vuotta sitten ajan huippumaila Callaway Big Bertha. Varsi meni kahdesti poikki juuri nupin ja varren liitoskohdasta. Myyjäliike otti mailan ja toimitti Ruotsiin takuukorjaukseen. Suomessa ei ollut kenelläkään tehtaan antamaa vaihtolupaa. Kyseessä oli tehtaan myöntämä laatuvirhe. Ja maila toimitettiin kotiin DHL:n kujetuksella ja kaikki veloituksetta. Ajat ovat ilmeisesti muuttunet paljon.

    #1347015 Ilmoita asiaton viesti
    MO

    Kiitos neuvoista, lähetetty viesti Titulle.

    #1347042 Ilmoita asiaton viesti

    Ihan mielenkiinnostaa kiinnostaisi kuulla miten sinun jutussa käy…
    Jos viitsit niin laita tähän ketjuun päivitystä mitä Titleist vastaa?

    Nim aina titun draivereilla pelannut 🙂
    Nykyinen tosin TS3, ei tämä uusi TSi3

    #1347046 Ilmoita asiaton viesti
    MO

    👍🏻

    #1347047 Ilmoita asiaton viesti

    Ketju avaaja voisi myös kertoa myyntiliikkeen täällä, niin osataan muut golfaajat välttää kyseistä paikkaa! Kuluttajasuojalain mukaan myyjä on muuten sitten aina lopulta vastuussa tuotteen virheettömyydestä, ei maahantuoja:

    https://www.kkv.fi/ratkaisut-ja-julkaisut/julkaisut/kuluttaja-asiamiehen-linjaukset/aihekohtaiset/virhevastuu-ja-takuu-kulutustavaran-kaupassa/

    #1347052 Ilmoita asiaton viesti

    Onko tuotteesta virhe? Minusta aika selvää että jälkiä syntyy kun lyö hiekkaista palloa. Mielenkiinnolla odotan Titun vastausta.

    #1347058 Ilmoita asiaton viesti
    MO

    En nyt viitsi liikettä ryhtyä nimeämään, enkä ole tarkoittanut, että ko. mailayksilössä olisi välttämättä virhe. Pinnan kestokyky ei vain ole sitä, mitä mainonnan perusteella voi olettaa. Olennaista mielestäni on toimintatapa, eli se, että asiasta ei sanota etukäteen mitään. Uusia nykymailoja käyttävät voivat olla sitä mieltä, että tottakai mailaan tulee jälkiä, jos hiekkaa on pallossa. Vanhemmasta mailasta uuteen siirtyneet ovat todennäköisesti toista mieltä. Jos vielä mainostetaan, että kestävää ja kovapintaista avaruusteknologiaa käytetään, niin on mielestäni ristiriitaista, että pinnoituksesta mennään heti läpi.

    #1347063 Ilmoita asiaton viesti

    Kaikissa golfmailoissa joissa on pinnoite se kuluu pois. Tässäkin lavassa on tumma pinnoite ja se siihen tulee aina naarmu hiekanjyvistä. Tuo ei vaikuta millään tavalla tuotteen toimivuuteen. Kaikkiin muihinkin mailoihin tulee samat jäljet, mutta kirkkaassa lyöntipinnassa ne ovat vain naarmuja eivätkä loista. Katsokaa vaikka kaikkia värillisiä wedgeja ja rautamailoja niin pinnoite kuluu aina pois. Se ei ole takuu asia. Saisivat antaa muuten aina uuden nupin. Myyjäliikkeellä ei ole tuossa mitään osaa, joten on turha alkaa sitä lynkkaamaan. Jokainen kommentoija voi käydä tarkistamassa oman draiverin lavan ja jos ei löydy yhtään naarmua niin ihme juttu.

    #1347065 Ilmoita asiaton viesti

    Totta kai jälkiä tulee, mutta ei missään nimessä mitään reikiä lyöntipintaan. Arvaan kyllä jo mistä myyntiliikkeestä on kysymys, takuuasiat ja reklamaatiot ohitetaan olankohautuksella. Kyseistä liikettä on jo aikaisemmin käsitelty täällä.

    #1347070 Ilmoita asiaton viesti

    Nyt kun täällä jo yleisesti puhutaan reikien tulemisesta lyöntipintaan niin voisiko ”MO” laittaa kuvan lavasta niin nähdään
    kaikki mitä sille on tapahtunut ja onko kaikilla sama käsitys sanasta reikä.

    #1347072 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Ketju avaaja voisi myös kertoa myyntiliikkeen täällä, niin osataan muut golfaajat välttää kyseistä paikkaa!

    Toisin sanoen yksittäinen liike on huono, ellei peräti umpisurkea heti, jos sieltä on myyty ulos yksikin virheellinen tavara?

    Mielenkiintoinen näkökulma ja uskoakseni täysin uniikki. Tuolla periaatteella Suomessa ei olisi enää yhtään kauppaa, jossa voisi asioida. Kauppahan on vastuussa siitä, että asiakas saa virheettömän tuotteen ja yleensä virheellinen tuote vaihdetaan uuteen. Missään maailman kaupassa ei kuitenkaan myydä pelkästään täysin virheettömiä tuotteita, aina sekaan mahtuu virheellisiäkin tuotteita.

    Tässä nimenomaisessa tapauksessa nähdäkseni ensin täytyy selvittää onko kyseessä virheellinen tuote vai ei, ja jos myyjäliikkeen mielestä tuote ei ole virheellinen, on asiakkaan ainoa mahdollisuus kääntyä maahantuojan tai valmistajan puoleen asian selvittämiseksi.

    #1347073 Ilmoita asiaton viesti

    Toisin sanoen yksittäinen liike on huono, ellei peräti umpisurkea heti, jos sieltä on myyty ulos yksikin virheellinen tavara?

    Melko huono provosointiyritys, kysehän on siitä että kyseinen liike ei kanna vastuutaan reklamaatiotapauksissa. On vaikeuksia vastata puhelimeen, sähköposteihin jne. Mainitsemani tapaus on jo kuluttajaneuvonnan ”vanha tuttu”, eli ongelmia on heillä ollut aikaisemminkin…

    #1347075 Ilmoita asiaton viesti

    Virhe on tapahtunut jo siinä kohtaa jos on sekaantunut Titleistin tuotteisiin. Täysin ylihinnoiteltuja ja suorituskyvyltään ovat kilpailijoitaan huonompia.

    #1347543 Ilmoita asiaton viesti

    Niinno virhe on tapahtunut siinä kohtaa kun pistää likaisen pallon tiin päälle. Oma vika. ei taida tulla uutta nuppia takuuseen koska on rikkoutunut oman virheen seurauksena, vai onko normaalia tiiata likainen/hiekkainen pallo?

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Välineet Titleist Ti3-driverin ongelma