16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tigerin paluu

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Tigerin paluu

Esillä 25 viestiä, 176 - 200 (kaikkiaan 263)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kyllä oli tiikeriltä hyvää peliä ja hermojen hallintaa. Joku auttilyönti pantiin katsojien syyksi, mutta se kai on normaalia. Kentällä oli juhlavan pitkät par3 väylät, mutta muuten näytti olevan p&p kenttä, jossa ei juuri draiveria tarvita. Liput oli laitettu todella tiukkoihin paikkoihin, ihan kuin tilauksesta.
    Tiikeri huito draiverilla sen muutaman kerran aika laveasti, niinku ois ollu jossain Peuramaalla. Sillä menolla ei pärjänne kapeilla pitkillä kentillä. Katsotaan miten draiveri ja kuuppa kestää Mastersissa.
    Koko kisa oli kuin tilaustyö parantaa PGA Tourin suosiota ja juuri oikeaan aikaan ennen Mastersia.

    EFC kirjoitti: (26.3.2012 19:17:45)
    38-2 nyt Tigerin saldo, vikalle rundille johdossa lähtiessään. Harvinaisen tyytyväiselle mies näytti ja myhäili #18 greenillä jo ennen puttejaan. Varmaan tuntui hyvälle, kun osa oli jo polkenut miehen syvälle suohon.
    Mutta missä viipyy Chipin hehkutus?

    Olen malttanut mieleni ja päästänyt hätäisemmät kommentoimaan ensiksi.

    Jäätävä suoritus Tiger’iltä. Gmac roikkui jotenkin mukana alussa laittaessaan sisään 14. ja 15. metrin putit, mutta muuten ei hänellä, vaikka ei hermoilumiehiä olekaan, ollut mitään mahdollisuuksia. Tiger löi lähes koko ajan tarkasti ja pidemmälle sekä lähemmäksi lippua, viiden lyönnin ero maalissa on paljon. Saimme nähdä hyväntuulisen Tiger’in, jonka pokka juuri ennen lyöntiä petti ensimmäistä kertaa minun nähteni hänen asetellessaan palloa merkin eteen ennen toiseksiviimeistä puttia.

    On mielenkiintoista nähdä mitä Masters’issa tapahtuu. Mahdollisesti saamme ainakin todistaa historian suurimman media- ja yleisöhuomion saavaa golfturnausta, niin kovat ennakko-odotukset tulevat lännenmiehet tilaisuudelle luomaan. Jäämme jännityksestä jäykkinä odottelemaan mitä tuleman pitää. Veikkaan, että Rory’kin hieman tutisee, mikäli miehet pannaan samaan flight’iin eka rundeille.

    Ulkomaille kirjoitti: (26.3.2012 20:21:51)
    Tämä 38-2 tarkoittaa ilmeisesti niitä kisoja, joita on yksin johtanut kolmen kierroksen jälkeen. Eli 40 kerrasta tullut 38 voittoa ja 2 ’tappiota’. Tämä on kyllä yksi käsittämättömimmissä tilastoista kilpagolfissa. Jos joku voittaisi edes 50% vastaavasta asemasta, niin sekin olisi huikeaa. Mutta että 95%…

    Kenties näinkin, mutta laittaisitko jonkin lähteen / linkin tuon ylläolevan boldatun statistiikan tueksi.

    Tai ei tarvista – Tigerin voittosuhde ko. asetelmassa on kuitenkin ylivertainen esim. Greg Normaniin verrattuna.

    Lipulle kirjoitti: (26.3.2012 21:50:16)

    Kohdassa 1:10

    greeninone kirjoitti: (26.3.2012 22:41:26)

    Sieltähän se löytyi. Kiitos linkistä.

    Loistavaan paikkaan voitto.
    Itseluottamaus tekemiseen on korkealla.
    Master tulossa, jossa toivottavasti kaikki Top 10 ovat mukana
    Menestyksen paineet huopussaan.
    Tiger taisi ottaa niskalenkin muilta voittamalla kisan viime viikolla.
    Hermot/ taito tulee oikeuksiin.

    Mielenkintoista

    Mä odotan edelleen Tigerin paluuta – koskakohan se alkaa?

    Kaksi iltaa kuunnellut Sky Sportsin lähetystä Mastersista. Kommentoijina ollut Monty, Butch Harmon, torstaina Jack ja heidän normikommentaattorinsa. Erityisesti Harmonin kommentit oli mielenkiintoisia, olihan herra Tigerin valmentaja vuosien ajan, mm. kolme yhteistä Masters-voittoa.

    Torstaina odotukset Tigerin tekemiseen olivat korkealla ja Roryä lukuunottamatta mulle ei annettu mahdollisuuksia. Mieli muuttui perjantaina noin 180 astetta.

    Eilinen Tigerin peliesitys ei jättänyt herroja kylmäksi. Tuli aika jyrkkää tekstiä malliin ’huonointa peliä koskaan Tigerilta’ ja vastaavaa. Putti nelosgriinillä sai melkoisen tuomion, samoin muutama muu. avaukset, rautapeli, lähipeli saivat kyytiä. Pyysivät muutaman kerran anteeksi Tigerin kiroilua joka mikkien välityksellä tuli lähetykseen. Käytös 16. tiillä sai yllättävän vähän arvostelua vaikka aihetta olisi ollut enempäänkin.

    Loppukeskustelussa totesivat yhteen ääneen, että taitaa luottamus tekemiseen lähennellä nollaa ja tässä tulos.

    Jurppi muuten, että kun Tigeriltä näytettiin suunnilleen jokainen lyönti niin samassa ryhmässä paremmin pelaavaa Jimenesiä näytettiin vain silloin tällöin, toki loppua kohti hieman lisääntyen. Itse mielummin katselisin hyvin käyttäytyvien pelaajien hyvää peliä kun huonosti käyttäytyvien pelaajien huonoa peliä.

    Lopputulema edellisestä. Menee vielä aikaa ennen kuin Tiger on takaisin. Vähän tuntuu siltä, että ei koskaan. Ja Nicklauksen major-voittoja Tiger ei koskaan tule saavuttamaan, se on varma. Ottivat herrat muuten esiin sellaisen näkökohdan, että Tigeriltä puuttuu takaa-ajossaan major voittoja vielä yhtä paljon kun niinkin hyvä pelaaja kun Seve koko uransa aikana saavutti. Puhumattakaan kaikista nyt kentällä olevista pelaajista, joista kenelläkään ei ole (Tigeriä lukuunottamatta) yli viittä majoria (montakos leftyllä on?).

    McEwan kirjoitti: (7.4.2012 11:23:11)
    Eilinen Tigerin peliesitys ei jättänyt herroja kylmäksi. Tuli aika jyrkkää tekstiä malliin ’huonointa peliä koskaan Tigerilta’ ja vastaavaa. Putti nelosgriinillä sai melkoisen tuomion, samoin muutama muu. avaukset, rautapeli, lähipeli saivat kyytiä. Pyysivät muutaman kerran anteeksi Tigerin kiroilua joka mikkien välityksellä tuli lähetykseen. Käytös 16. tiillä sai yllättävän vähän arvostelua vaikka aihetta olisi ollut enempäänkin.

    En muista kyllä että olisivat pyytäneet Tigerin GD:tä anteeksi, toisin kuin ET:llä muutaman pelaajan pahempaa tekstiä.

    Loppukeskustelussa totesivat yhteen ääneen, että taitaa luottamus tekemiseen lähennellä nollaa ja tässä tulos.

    Mainitsivat kyllä sen, että Tiikeriltä löytyi kuitenkin hyviäkin lyöntejä. Kuten kaikki par pelastukset lähes varmoilta bogeilta/tuplilta. Eli ainekset olisivat olleet ainakin viittä lyöntiä huonompaankin tulokseen.

    Butch oli edelleen sitä mieltä, että svingimuutos on kesken ja kyllä se sieltä vielä tulee. Mutta oli se aikamoista arpomista, enkä ihmettele vaikka joskus vähän harmittikin.

    Jurppi muuten, että kun Tigeriltä näytettiin suunnilleen jokainen lyönti niin samassa ryhmässä paremmin pelaavaa Jimenesiä näytettiin vain silloin tällöin, toki loppua kohti hieman lisääntyen.

    Tämä on totta. Itse seurailin ATT:ltä alkuun heidän lähetyksiään jotta näkisin muitakin. Samoin yritin seurata masters.comin featured gruppina Poulteria, mutta joko masters tai atlantin kaapelit tökkivät sen verran, että ei oikein toiminut. Kuvan laatu olisi ollut loistava mutta se tökkiminen.

    McEwan kirjoitti: (7.4.2012 11:23:11)
    Kaksi iltaa kuunnellut Sky Sportsin lähetystä Mastersista. Kommentoijina ollut Monty, Butch Harmon, torstaina Jack ja heidän normikommentaattorinsa.

    Sen verran piti Montystä valittaa, että vaikka hauskoja juttuja miehellä riittää ja varmaan tietää golfin pelaamisesta normi klubillista enemmän, niin tuntuu yli-inhimilliseltä miehen kyky nähdä esim putatessa tapahtuvia virheitä. Tai sitten jätkä lavastaa.

    Tiikeri voi tehdä ihmeitä kahdella viimeisellä kirroksella, kunhan laittaa se Puu ykkösen naftaliiniin. Kenttä vaan taitaa olla liian pitkä W3 avauksille.

    Kaatuuko tässä ’historian suurmies’. Ehkä Hitlerkin kirosi punkkerissaan viime hetkinään kuten Tikru eilen. Jeesus sentään totesi viime hetkenään: ’antakaa heile anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät’ tai ainakin sinne päin. Ja varsinkin ajankohtainen sanonta.

    Q8 kirjoitti: (7.4.2012 11:54:16)

    McEwan kirjoitti: (7.4.2012 11:23:11)
    Kaksi iltaa kuunnellut Sky Sportsin lähetystä Mastersista. Kommentoijina ollut Monty, Butch Harmon, torstaina Jack ja heidän normikommentaattorinsa.

    Sen verran piti Montystä valittaa, että vaikka hauskoja juttuja miehellä riittää ja varmaan tietää golfin pelaamisesta normi klubillista enemmän, niin tuntuu yli-inhimilliseltä miehen kyky nähdä esim putatessa tapahtuvia virheitä. Tai sitten jätkä lavastaa.

    Monty jakaa mielipiteitä, joskin ihan lavastavaksi ’jätkäksi’ nimittäminen arveluttaa.

    Muutamassa aikaisemmassa ketjussa puttaamisen peruselementeistä ollut puhetta ja aivan liian vähälle on jäänyt (nimim. ts. tainnut joskus sivulauseessa vihjata) ’puttistroken’
    mekaniikasta – helposti hahmotetaan ko. stroken lähtevän jostakin hartia – yläselkä akselilta.

    Tämän herrasmiehen pakeille ovat tulleet mm. Vijay, R. Palmer, Els, Immelman, Wier paluttamaan mieliin vanhaa ja uutta.

    MF:n artikkeleistakin voi saada ideaa omaan puttityöskentelyyn. Googlaamalla löytyy asiaa / tarinaa aiheesta.

    Puttaaminen on muutakin, kuin pelkkä puttilyönti – jostain on kuitenkin lähdettävä.

    Toisaalla palstalla on mainittu pilvenpiirtäjien rakentamisen kivijaloista / sokkeleiden valuusta ym., mutta voisi pelin osa- aluetta nimeltä puttaaminen hahmottaa vaikka Irish Coffeen valmistamisesta:

    – tarvitaan irlantilaista viskiä (alkuasento)
    – kahvia (stroke)
    – sokeria (griinien lukeminen)
    – kermakuorrutus kruunuksi päälle (etäisyyskontrolli)

    Yksikin näistä kun puuttuu (sokeri joissakin tapauksissa ehkä), niin puhutaan muusta, kuin Irish Coffeesta.

    Tämän yksinkertaistetun ja ei niin insinöörimäisen vertauksen myötä aurinkoista pääsiäisen jatkoa kaikille!

    EFC

    Mun mielestä Tiger palasi terävimmälle huipulle 2 viikkoa sitten voittamalla Bay Hillissä, sitä ennen jo väläytteli tulemistaan Doralin Blue Monsterilla. Ihan turha luulla että kaikilla kulkisi aina ja onhan tossa vielä pari kierrosta jäljellä. Mainitaan vielä että täällä toivotaan Pornon voittoa.

    Hyvin se Tiger lyö vaikka lyökin huonosti.

    Hiljaista tuli tällekin ketjulle kun historian suurmiehellä pyyhitiin pöytää.

    Todelliseen paluuseen aikaa parisen kuukautta.

    Kisakenttänä pitkästä aikaa Olympic.

    Neljä vuotta menee uskomattoman nopeasti.

    Reikäpeliähän tuo edellinen Major- voitto oli.

    Mikäli ei 2012 US Open tuota menestystä, niin todellinen paluu Mestariksi ja Nicklauksen (18) Major- voittojen määrän murskaajaksi jäänee TW:n haaveksi.

    Ennen huipulle paluuta pitäisi päästä mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Tai tietysti, mikä on huipulla ja mihin verrattuna.

    Arvaan, että tuttu punainen paita päällä Tikru tekee tap- in voittoputin illemmalla.

    Veikkaan, että Steve Williams virnuilee Tikrun kasetin sekaisin, jossain välissä, eikä uppoo enää mikää. G Mac vie potin.

    Onnistuneen lenkin jälkeen single maltia siemaillen tunnustan iloisena olleeni väärässä. Earnie on mestari.

    Vähän keljusti loppui Scottin peli, mutta hyvälle miehelle kannu kuitenkin päätyi!

    Iso mies hiipi taka-9:n -4 ja päivysteli klubilla, kun Aatu ’ojensi’ loppujonolla kannun syliin.

    JuKo kirjoitti: (5.5.2012 18:49:09)
    Ennen huipulle paluuta pitäisi päästä mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Tai tietysti, mikä on huipulla ja mihin verrattuna.

    Naita on aina hauska lukea pari kuukauden jalkeen (itsekin ’syyllistynyt’ hatailyyn useasti ;-)) .

    Kaverilla on kuitenkin 4 turnausvoittoa reilun puolen vuoden aikana, johtaa FedEx Cupia ja on World Rankingissa paras amerikkalainen. Ja mita majoreihin tulee, niin miehella on viela reilu 10 vuotta aikaa voittaa 5 majoria. Se on yksi major joka toinen vuosi… Nytkin major meni ohi suun harmittavan epaonnen takia. Sunnuntain kutosta lukuunottamatta mieshan pelasi varsin hyvin taas kerran.

    Kerrassaan upea turnaus oli kylla taas tuo The Open.

    Golfinn kirjoitti: (24.7.2012 7:41:58)
    Nytkin major meni ohi suun harmittavan epaonnen takia. Sunnuntain kutosta lukuunottamatta mieshan pelasi varsin hyvin taas kerran..

    Tämähän oli erikoinen mielipide. Olet siis sitä mieltä että Tigerin voitto meni siihen, kun hän neljä päivää pelattuaan löi bunkkeriin, josta sankarilyöntiä kahdesti koittaessaa teki muistaakseni kolmella huonolla (epäonnekkaalla) putilla triplan? Kun taas oikeasti McDowell on paljon heikompi pelaaja mitä sija T5 antaa ymmärtää. Hän vaan oli onnekas kun chippasi pallon keskelle bunkkeria ja teki hyvästä paikasta erinomaisella bunkkerilyönnillä siistin bogin? Vai oliko mielessäsi joku toinen huono-onninen väylä, jossa muut olivat onnekkaampia?

    Siinä lienemme kaikki samaa mieltä että mies pelasi varsin hyvin.

    Eihän Tigerin kisa yhteen epäonniseen bunkkeriin kaatunut. Esittelihän mies takaysillä muutaman epäonnisen ”draivin”, joiden seurauksena teki epäonnisia bogeja, ihan putkeksi asti.

Esillä 25 viestiä, 176 - 200 (kaikkiaan 263)
Vastaa aiheeseen: Tigerin paluu

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Tigerin paluu