-
JulkaisijaArtikkelit
-
Olet oikeassa, että jako sukupuolen mukaan on naurettavaa. Itsekin SM:na vähän kummastuttaa, että jotain voi kiusata (siis oikeasti), jos joku lyö pallon pitemmälle kuin minä. Enempi voi harmittaa reiän lopullinen tulos.
Meillä vaimo harkitsee siirtymistä keltaisille tai ainakin kokeilua. Itse olen yllyttänyt kokeilemaan, koska hän paukuttelee punaisilta aika usein pitempiä avauksia kuin minä keltaisilta, riippuu vähän boksien sijoittelusta.
Tuo reikäkohtainen hcp-luku annetaan sen mukaan, miten porukka pelaa väyliä. Valitaan ensin jokin aikaväli, josta otetaan talteen kaikkien pelattujen kierrosten tulokset (esim. yhden vuoden kaikki kilpailutulokset) ja sitten otetaan selville väylittäin lyöntimäärien keskiarvo ja sitten verrataan väylän par-lukuun. Sitten katotaan millä väylällä lyöntikeksiarvo on lähimpänä par-lukua, jolloin se väylä laitetaan helpoimmaksi ja sitten se väylä, jolla lyöntikeskiarvo eroaa eniten par-luvusta(paljon suurempi), niin se laitetaan vaikeimmaksi. Tässä laskelmassa voidaan ottaa erikseen huomioon esim. naisten kierrokset punaisilta ja miesten keltaisilta ja sitten taas verrataan.
En tiedä onko kaikilla kentillä näin mutta oma fiilis on että par-3:t on usein sloupattu sinne helpompaan päähän. Aina tämä ei tunnu kohtuulliselta varsinkaan kun yhdellä näistä kolmosista tekee enemmän lyöntejä yli kuin muilla 17 väylällä yhteensä 🙁
Jolla suuritasoituksisen on vaikein tehdä sama tulos kuin scr-pelaajan taitaa olla tuo kriteeri.
Sen vuoksi Par5 väylät ovat yleensä tuolla vaikeimmassa päässä ja kolmoset helpoimmassa.
Yhdellä par-3:lla voi tehdä aika isojakin tuloksia, jopa sellaisia joille ei golfsanasto taida tuntea muuta nimitystä kuin katastrofi…
Ennen hcp -indeksit taidettiin tehdä kuvaamallasi tavalla. Esim Pickalassa muutettiin indeksointi keväällä 2004 Golfliiton ohjeiden mukaisiksi (ks alla). Johtavan ajatuksena on tasoituslyöntien jakautuminen tasaisesti kentälle reikäpelin vuoksi ja väylän pituuden korostaminen.
Mielestäni nämä ohjeet johtivat ainakin Pickalan Parkilla huonoon lopputulokseen. Väylä 12 (pitkä mutta yksinkertainen par 5) on hcp 1; samalla minun tämän kesän peleissä (yhdessä väylän 11, superlyhyt par3) kanssa helpoin suhteessa pariin (kaikkien kierrosten keskiarvo n. 5.3, kun kentän keskiarvo on par+15). Vastaavasti väylä 2 (par 4), hcp 14, keskiarvo on 5.5. toiseksi vaikein minulle).
—-
SGL:n ohjeistus
1) On hyvin tärkeää jakaa tasoituslyönnit kaikille 18 reiälle, jotta erisuuruiset saatujen tasoituslyöntien määrät jakautuvat myös tasaisesti kentän kaikille rei’ille.
2) Parhaiten tämä periaate toteutuu, kun parittomat tasoituslyönnit annetaan kentän vaikeammalle puoliskolle. Vaikein 9-reikää on yleensä pisin. Parilliset tasoituslyönnit annetaan helpommalle puoliskolle.
3) Ensimmäinen ja toinen tasoituslyönti sijoitetaan kunkin puoliskon keskivaiheille. Ensimmäistä kuutta tasoituslyöntiä ei saa sijoittaa peräkkäisille rei’ille.
4) Seitsemäs ja kymmenes tasoituslyönti on sijoitettava siten, että sellainen pelaaja, joka saa kymmenen tasoituslyöntiä ei saa kolmea viimeistä lyöntiään viimeisillä rei’illä.
5) Kahdeksaa ensimmäistä tasoituslyöntiä ei saa sijoittaa ensimmäiselle tai viimeiselle reiälle. Tällä menettelyllä vältetään pelaajaa saamasta tasapelin sattuessa hyötyä ensimmäisellä jatkoreiällä.
6) Yleensä kannattaa ilman painavia syitä sijoittaa tasoituslyönnit 9, 10, 11 ja 12 rei’ille 1, 9, 10 ja 18.
7) Paras lopputulos saavutetaan, kun ensimmäinen tasoituslyönti annetaan par 5 reiälle ja toinen tasoituslyönti pitkälle par 4 reiälle, kolmas tasoituslyönti annetaan lyhyehkölle par 4 reiälle ja neljäs tasoituslyönti par 3 reiälle.
Tälle tasoituslyöntien sijoittelulle ei voida antaa muuta ohjetta kuin sijoittaa ne pelilliseltä vaikeudeltaan vaihteleville rei’ille. Tällä taataan järjestelmän toimivuus reikäpelissä, pistebogeyssä ja par-pelissä. Sijoittamalla lyönnit väylien pituuden mukaan tai parin tekemisen vaikeuden mukaan ei tuo tyydyttävää lopputulosta kaikille näille pelimuodoille.
Reiän par ei kerro reiän pelillisestä vaikeudesta. Pitkä par 3 ja pitkä par 4 valitaan yleensä alhaisen tasoituslyönnin rei’iksi. Perusteena käytetään parin tekemisen vaikeutta näillä rei’illä. Kuitenkin alhaisen tasoituksen pelaajalle pitkä par 3 ja pitkä par 4 ovat vaikeita pelattavia suhteessa pariin. Korkeamman tasoituksen pelaaja tekee näillä rei’illä kuitenkin helpohkosti bogeyn. Tuloksen tekemisen vaikeutta suhteessa pariin ei tule käyttää perusteena tasoituslyöntien sijoittamisessa.
Tasoituslyöntejä sijoitettaessa rei’ille on otettava huomioon, että pelaajien väliset tasoituserot ovat yleensä pieniä seurustelumuotoisissa reikäpeleissä. Tällöin alhaisten tasoituslyöntien tasainen jakautuminen on hyvin tärkeää.
Suomen Golfliitto
Alkuperäiseen viestiin, pelin nopeutus. Taitaa olla provoyritys, sen verran paksua juttua. Syönpäs kuitenkin rapalan.
Höpö höpö. HCP20 saakka punaisilta?
18 händärillä ja max 215m avauksillani ei valkoisilta tule välttämättä YHTÄÄN lyöntiä enempää kuin keltaisilta. Peli nopeutuu, kun järjettömiä toisella päälle yrityksiä ei juurikaan ole, ja malttaa lyödä kunnon välilyönnin vaikka rautaysillä ennen vetkeä lipulle. Puskuriin menee aina, slope antaa kuitenkin muutaman lyönnin joihin ei aikaa juuri mene. Heti lähtee kun kaverin lyönti on maassa.
Par kolmoset saattaa olla vielä liian vaativia pysähtynyttä päällelyöntiä varten, mutta järjellä pelaten puttaa viimeistään kolmatta lyöntiä.
Kaikki yli neljän tunnin kierrokset neljän ryhmällä on syvältä. Mutta yleinen näky on kun neljä aivotonta tuijottaa yhtä lyöjää, sitten alkaa mailanvalinta jota seuraa loputon harkkasvingailu päättyen 15 sekunnin kipsaantumiseen ennen backswingiä. Ja muut kolme idioottia tuijottaa. Siinä on hitaan pelin syy.
Olettekos miesgolffarit useinkin pelanneet siniseltä tiiltä? Itse olen kokeillut sekä sinisiä että punaisia ja todennut, että ainakin kotikentälläni tuloksen kannalta sinisiltä pelaaminen on järkevämpää kuin punaisilta. Siellä menettää vähemmän slopetasoitusta, ja useimmiten siniset tiit ovat lähempänä punaisia kuin keltaisia. Sitä paitsi sininen tiialue on yleensä parhaimmassa kunnossa, koska se on vähiten kulunut.
NimetönMielenkiintoinen pointti. Pitääpä jatkossa katsoa omaa kotikenttää ’sillä silmällä’. Joskus on tullut kokeiltua punaisilta ja sekin on ihan hauskaa, sillä monen pidemmän väylän luonne tosiaankin muuttuu aika tavalla.
Lyöntipaikan voisi valita niinkin, että pelattaisiin sieltä, jossa pelitasoitus on lähimpänä omaa tasoitusta.
Luulisi että olisi mielekästä pelata sieltä, missä birdie-pullolle olisi käyttöä useammin kuin ensi vuonna sitten.
Millähän menetelmällä tuo ehdotuksesi olisi mahdollista toteuttaa? Vaikka tasoitukset ovat lähellä toisiaan, pelaajien vahvuudet ja heikkoudet sekä pelitaktiikka ovat kovin erilaisia.
Oman kokemukseni perusteella pelkästään lyöntien PITUUS ei ole määräävin seikka arvioitaessa, miltä tiiltä pelattaessa saa parhaan scoren. Itse pelaan 20:n tasoituksella yleisimmin keltaisilta, joskus sinisiltä, mutta olen kokeillut myös valkoisilta. Jälkimmäisiltä saa runsaimmin slope-tasoitusta, eikä griinille pääsyn kannalta pituusero valkoisen ja keltaisen välillä vaikuta suhteellisesti yhtä paljon kuin ansaitut lisäslopet. Lyöntien pituus merkitsee scoren kannalta vähemmän kuin niiden tarkkuus (= väylällä pysyminen) ja ennen kaikkea lähestymislyönnin onnistuminen. Se on golfin tärkein lyönti, ei niinkään draivin pituus.
-
JulkaisijaArtikkelit