16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tasoitusjärjestelmän muutokset 2016

Etusivu Foorumit Säännöt Tasoitusjärjestelmän muutokset 2016

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #178667 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Melkoinen kasa muutoksia tulossa tasoitussysteemeihin ja maailmalla hieman ristiriitaistakin tietoa liikkeellä joistain asioista. Suomessa en ole törmännyt vielä aiheesta käytyyn keskusteluun jostain syystä lainkaan EGA pumaska 2016

    #266562 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    J_M

    Äkkiä katsottuna tavan tuupparille ei järisyttäviä muutoksia. Omasta mielestä isoin, itseäkin koskeva, on 9 reikänen tasoituskierros tasoitusryhmä kakkoseen.

    En olisi itse tuota muuttanut, omasta mielestä kategoria kakkosen pelaajan / singelin pitää pystyä täydelle kierrokselle saamaan tulos jota katsotaan. Itsekkin tänä kesänä hyvä kasa yhdeksikköjä yhdestä kolmeen yli, mutta täydellä kierroksella aina sen verran ohjelmaa löytyy että seiskalla alkavat täydet kierrokset oli enemmän kuin harvinaisia. Jopa kylän sahurin yhden käden sormilla laskettavissa.

    Eli olen malliesimerkki pelaajasta joka halutessaan käyttää tuota hyväksi saisi hilattua hcp:n melko alas. Mutta mun mielestä edelleen jos ihan perusajatuksesta puhutaan, eli hcp pitäis kuvata pelaajan potentiaalia hyvänä päivänä, se koskee nimenomaan täyttä 18r kierrosta kun puhutaan singeli tai paremmasta pelaajasta. No, händärihuijaus suuntaan jos toiseen jatkunee edelleen, eihän tämä sitä muuta.

    #266563 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Sitten mennäänkin mielenkiintoiselle alueelle kun katsotaan tämän Espanjan liiton kiertokirjeen taulukoita

    #266564 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hola! Mitään en espanjasta ymmärrä, mutta onko heillä siis exponentiaalinen tasoituksen lasku?

    #266565 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Q8 kirjoitti: (22.12.2015 7:33:43)
    Hola! Mitään en espanjasta ymmärrä, mutta onko heillä siis exponentiaalinen tasoituksen lasku?

    Ja sitten vielä jotain paripelejäkin mukana? Loco!

    Ei EGAn muutoksissa tuollaisista ollut juttua, mielestäni.

    #266566 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Q8 kirjoitti: (22.12.2015 7:53:24)

    Q8 kirjoitti: (22.12.2015 7:33:43)
    Hola! Mitään en espanjasta ymmärrä, mutta onko heillä siis exponentiaalinen tasoituksen lasku?

    Ja sitten vielä jotain paripelejäkin mukana? Loco!

    Ei EGAn muutoksissa tuollaisista ollut juttua, mielestäni.

    Espanjassa on ollut koekäytössä parikisat tasoituslaskennassa jo monta vuotta, samoin Italiassa. Näiden maiden menetelmät poikkeavat hiukan toisistaan. Katsotaan kerkeävätkö koskaan EGAn systeemiin tai kelpaavatko mahdolliseen uuteen systeemiin. Aika näyttää…

    #266567 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    BayStream kirjoitti: (22.12.2015 19:09:51)

    Q8 kirjoitti: (22.12.2015 7:53:24)

    Q8 kirjoitti: (22.12.2015 7:33:43)
    Hola! Mitään en espanjasta ymmärrä, mutta onko heillä siis exponentiaalinen tasoituksen lasku?

    Ja sitten vielä jotain paripelejäkin mukana? Loco!

    Ei EGAn muutoksissa tuollaisista ollut juttua, mielestäni.

    Espanjassa on ollut koekäytössä parikisat tasoituslaskennassa jo monta vuotta, samoin Italiassa. Näiden maiden menetelmät poikkeavat hiukan toisistaan. Katsotaan kerkeävätkö koskaan EGAn systeemiin tai kelpaavatko mahdolliseen uuteen systeemiin. Aika näyttää…

    Ok, tämä selittää osan. Mutta onko niillä tuo exponentiaalinen tasoituksen lasku myös? Kokeilussa?

    CBA ja AHR laskennat muuttuvat molemmat.

    CBA on nyt sitten +1, 0, -1, -2 taii -2&RO, eli ei enää niin isoja miinuksia.
    Viime kaudella laskenta huomioi vain kuinka moni kisassa pelasi bufferiin tai paremmin. Nyt jos CBA menee miinus puolelle, huomioidaan myös 1 ja/tai 2 lyöntiä bufferia huonommin pelanneiden määrät. Vaikuttaisi että miinus CBA ei tule uudessa systeemissä yhtä helposti kuin ennen.

    Esim. ennen jos kukaan ei pääsyt edes bufferiin oli CBA käytännössä aina -4, eikä nostavia. Nyt jos riittävän moni on kuitenkin pelannut edes 1 tai 2 pisteen päähän bufferista, niin CBA on -1 tai -2, Vain jos riittävä määrä pelaajista ei ole päässyt edes kahden lyönnin päähän bufferista, niin CBA = -2 eikä nostavia. Mielestäni tämä uusi systeemi heijastaa vähän paremmin tulostasoa.

    AHR laskennasta poistuu puhdas CBA korjattujen pisteiden mediaanin vertaaminen odotusarvoon. Samalla CBA -2&RO tuloksia ei huomioida.
    Yksinkertaistettuna systeemin näyttäisi menevän jotensakin näin:
    Lasketaan joka tasoituskierrokselta ’standardi bruttoerotus’
    SGD = HCP + (36 – Pisteet – CBA) * 113 / Slope
    Niiden SGD tulosten perusteella (lukumäärä, keskiarvo, keskihajonta, yms.) lasketaan väli jolla tasoituksen pitäisi olla. Jos tasoitus on rajojen ulkopuolella, niin sitä korjataan. Maksimikorjaus riippuu tasoitusryhmästä.

    Sarpakunnaksen kirjoituksessa (uutinen 3.2.) tuo kappale 7 alkaa näin:

    ’Tarkastus tehdään lähtökohtaisesti heti kun se mahdollista tehdä, eli kun pelaaja saa kasaan vaaditut kahdeksan tasoituskorttia. ’

    Tuo on siis yksi uutisesta poimittu lause johon juutuin. Tarkoittaako tuo siis sitä, että kevään viikko- ja muiden kisojen perusteella juhannuksena tasoitusta voidaan jo korjata tai korjataan? Entäs sitten kun tulee toiset kahdeksan tasoituskorttia syyskaudella? Korjataanko kenties taas?

    Tuossa uutisessa on mainittu tasoituskomiteoiden ja pelaajan muut mahdollisuudet tasoituksen tarkennuksiin, jotka tässä viestissä siis sivuutin.

    KL

    ligopi kirjoitti: (7.2.2016 22:28:28)

    Aloin heti haaveilla sellaisesta tiedonkäpistelyjärjestelmästä, joka aina kahdeksan tasoituskelpoisen tuloksen jälkeen automaattisesti tekisi HR-tarkistuksen ja mahdollisen korjauksen. Käytännössä taitaa kuitenkin käydä niin, että kesällä kentän toimihenkilöillä on kädet täynnä ihan tähdellisiäkin hommia ja tarkistukset jäävät sinne syksyyn tai vuodenvaihteeseen.

    Tuli myös mieleeni semmoinenkin, että jos (ja kun) näitä tarkistuksia tehdään kauden mittaan, niin pelaaja saattaa osallistua kilpailuihin väärällä tasoituksella, koska ei tiedä, että tarkistus on juuri edellisenä päivänä tehty. Tämä aiheuttaisi paitsi suurta hämmennystä myös hirmuisesti töitä tasoituksen laskemiseksi takautuvasti.

    Kaunis ajatus kuitenkin, ei kuitenkaan kovin toimiva. Paitsi tietenkin, jos kaikki tehdään heti ja automaattisesti ja pelaajalle lähetetään tekstiviesti heti laskennan tuloksen selvittyä. Siis kaksi sekuntia sen jälkeen, kun hän on sen kahdeksannen korttinsa jättänyt…

    Jake2 kirjoitti: (7.1.2016 22:46:59)
    CBA ja AHR laskennat muuttuvat molemmat.

    CBA on nyt sitten +1, 0, -1, -2 taii -2&RO, eli ei enää niin isoja miinuksia.
    Viime kaudella laskenta huomioi vain kuinka moni kisassa pelasi bufferiin tai paremmin. Nyt jos CBA menee miinus puolelle, huomioidaan myös 1 ja/tai 2 lyöntiä bufferia huonommin pelanneiden määrät. Vaikuttaisi että miinus CBA ei tule uudessa systeemissä yhtä helposti kuin ennen.

    Esim. ennen jos kukaan ei pääsyt edes bufferiin oli CBA käytännössä aina -4, eikä nostavia. Nyt jos riittävän moni on kuitenkin pelannut edes 1 tai 2 pisteen päähän bufferista, niin CBA on -1 tai -2, Vain jos riittävä määrä pelaajista ei ole päässyt edes kahden lyönnin päähän bufferista, niin CBA = -2 eikä nostavia. Mielestäni tämä uusi systeemi heijastaa vähän paremmin tulostasoa.

    AHR laskennasta poistuu puhdas CBA korjattujen pisteiden mediaanin vertaaminen odotusarvoon. Samalla CBA -2&RO tuloksia ei huomioida.
    Yksinkertaistettuna systeemin näyttäisi menevän jotensakin näin:
    Lasketaan joka tasoituskierrokselta ’standardi bruttoerotus’
    SGD = HCP + (36 – Pisteet – CBA) * 113 / Slope
    Niiden SGD tulosten perusteella (lukumäärä, keskiarvo, keskihajonta, yms.) lasketaan väli jolla tasoituksen pitäisi olla. Jos tasoitus on rajojen ulkopuolella, niin sitä korjataan. Maksimikorjaus riippuu tasoitusryhmästä.

    Viime vuonna CBA -4 merkitsi käsittäkseni myös sitä, ettei kenenkään tasoitus noussut, vain laskevat huomioitiin. (CBA -4 muuten oli sennukisoissa aika usein, vaikka osa oli pelannut tasoitukseensakin tai paremmin.) Jäikö tämä myös uuteen CBA-systeemiin ?

    pmo

    EGA Handicap System 2016-19 antaa kansallisille golfliitoille useita säännöstön sovellusmahdollisuuksia mm. kulttuuriin ja maan olosuhteisiin pohjautuen.

    golfpiste.com’n juttu ei SGL:n päätöksisten sisällöstä kirjoittanut mitään. Viittasi vain muihin pohjoismaisiin käytäntöihin. Kaikissa pohjoismaissa oli perusteltua kriittisyyttä vanhaan EGAhcpSystem- järjestelmään. Ainakin cba-laskentaan, lisäksi kilpa- ja sosiaalikierrosten tasoituksen laskemiseen so. toinen cba:lla ja toinen ilman. Lisäksi vuotuinen tarkistuslaskenta tammikuussa jälkikäteen tarkoitti, että useat olivat pelanneet loppukauden kisat väärällä tasoituksella. Kuka liian korkealla kuka liian matalalla.
    Oikeudenmukainen hcp-järjestelmä on haasteellinen toteutettava, kun ratkaisevana lenkkinä on vielä golfari itse. Mutta sillä mennään mitä EGAn ja SGLn hallitukset ovat päättäneet.

    Putti-Possu kirjoitti: (8.2.2016 4:43:58)
    Viime vuonna CBA -4 merkitsi käsittäkseni myös sitä, ettei kenenkään tasoitus noussut, vain laskevat huomioitiin. (CBA -4 muuten oli sennukisoissa aika usein, vaikka osa oli pelannut tasoitukseensakin tai paremmin.) Jäikö tämä myös uuteen CBA-systeemiin ?

    Kyllä siellä on CBA-2&RO, joka tarkoittaa että kenenkään tasoitusta ei nosteta. Se ei mielestäni tule läheskään yhtä helposti kuin edellisen järjestelmän CBA-4/RO.

    Tein excel vertailua noista järjestelmista ja sen perusteella esimerkkinä 100 pelaajan kisa joista puolet 1. ja toinen puoli 2. tasoitusryhmäläisiä näyttäisi tältä (jos excel kaavani menivä oikein):

    Edellisessä järjestelmässä CBA -4/RO tuli jos korkeintaan 18 pelaajaa pelasi ilman CBA korjausta bufferrin tai laskevan kortin. 19-22 pelaajaa tuolla alueella, niin CBA-3, 23-26 pelaajaa, niin CBA-2, jne. (eli tutkittiin vain % osuutta bufferiin tai paremmin).

    Nyt jos vähintään 21 pelaaja pelaa ilman CBA korjausta bufferrin tai laskevan kortin, niin CBA = 0. Sehän tarkoittaisi sitä että vanhan CBA-1, CBA-2 ja osa CBA-3 tulostasosta antaisi nyt CBA 0:n.
    Jos CBA 0 ehto ei täyty, niin lisätään mukaan 1 pisteen päähän bufferista pelanneet ja katsotaan tuliko 21 täyteen. Jos tuli niin CBA -1.
    Jos CBA -1 ehto ei täyty, niin lisätään mukaan 2 pisteen päähän bufferista pelanneet ja katsotaan tuliko 21 täyteen. Jos tuli niin CBA -2.
    Jos sekään ei täyty, niin sitten vasta tulee CBA-2&RO, eli ei tule nostavia kortteja, mutta CBA pysyy silti -2:ssa.
    Edit: on tuossa tietenkin CBA+1 mahdollisuus, jonka rajat ovat myös muuttuneet hieman. Esimerkin tapauksessa bufferiin tai paremmin raja vanhassa 56, uudessa 64 pelaajaa.

    Eli RO (reduction only) on mukana, mutta sanoisin tämän 100 pelaajan esimerkin perusteella että vanhan korkeintaan 18 pelajaa 100:sta bufferiin tai paremmin tuli paljon helpommin kuin uuden korkeintaan 20 pelajaa kahden pisteen päähän bufferista tai paremmin.

    Tasoitusasioissa on mietitty päätä puhki monella suunnalla. Välillä tuntuu siltä, että liika nokkeluus on vienyt ajatukset solmuun. Nythän on aloitettu ponnistelu tasoituskäytäntöjen yhdenmukaistamiseen ja globaalin käytännön synnyttämiseen. Mitä jos asiat olisivatkin huomenna paremmin? Yritin valottaa kysymystä muutama viikko sitten spikebar-jutussa.

    KL

    Jake2 kirjoitti: (8.2.2016 11:18:25)
    Eli RO (reduction only) on mukana, mutta sanoisin tämän 100 pelaajan esimerkin perusteella että vanhan korkeintaan 18 pelajaa 100:sta bufferiin tai paremmin tuli paljon helpommin kuin uuden korkeintaan 20 pelajaa kahden pisteen päähän bufferista tai paremmin.

    Tuohon lopputulemaan päätyy väkisinkin ihan tutkailemalla minkä tahansa kisan tuloksia.

    Oikean suuntainen muutos ja erittäin tervetullut. Itse olisin mieluiten nähnyt koko CBA:sta luopumisen.

    Hyvä uudistus. Viime kaudella tasoitus oli 4.5. Tasoitus nousi kesän aikana 5.5. Vuositarkastus nosti kaksi lyöntiä eli 7.5. Nyt pelaan kahdeksan kierrosta ja tasoitus nousee 8.3. Järjestelmä nostaa kaksi lyöntiä 10.3. Vielä viikon hankaa tasoituskierroksia ja tasoitus 11.1 ja järjestelmä nostaa 13.1.

    Kolmessa viikossa saan händärin kohdilleen.

    Tasoitusasioissa on mietitty päätä puhki monella suunnalla. Välillä tuntuu siltä, että liika nokkeluus on vienyt ajatukset solmuun.

    Monien eri tekijöiden eri suuntiin vaikuttavien monimutkaisten tasoitustekijöiden summa vaikuttaa jo itsetarkoitukselta kuin todelliselta tarpeelta ?

    Yksin jo sekin, jos pelikohtaiseen tasoitukselliseen tulokseen vaikuttavat muidenkin pelaajien tulokset erilaisten mekanismien kautta on yksilölajissa oudon oloista.
    Lajissä on luonnostaan hyviä ja huonoja päiviä jokaisella, miksi tätä vaikutusta pyritään paketoimaan pumpuliin ?

    Eri asia on, jos kaikella on tarkoitus estää tasoituksen tietoista hallinnointia hmm… etujen saamiseksi, mutta kyllä sellaiset arvokilpailut käydään perinteisesti aina ilman näitä tasoituksen ongelmia.

    Mitenkäs tämä uudistus toimi 2016? Omalla kohdalla tuli tuo vanhan kaavan mukainen tasoitustarkistus tammikuussa.

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
Vastaa aiheeseen: Tasoitusjärjestelmän muutokset 2016

Etusivu Foorumit Säännöt Tasoitusjärjestelmän muutokset 2016