16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tapiola Golf

Etusivu Foorumit Yleistä Tapiola Golf

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 42)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Saammekohan vielä yhden kentän lisää Espooseen? Sijainti olisi monelle loistavan keskeinen..kävelymatkan päässä ainakin meikäläisellä ;-) Vieläköhän tästä väännetään kovastikin kättä, moni haluaisi edelleen nähdä tuon vanhan kaatopaikan tilalla kaikille avoimen suuren ulkoilualueen. Lainaus tapiolagolf.fi -sivuilta: ’Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavaehdotuksen kokouksessaan 31.1. Tapiola Golfin kenttähanke nytkähti merkittävästi eteenpäin, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti myöhään keskiviikkoiltana päättyneessä kokouksessaan hyväksyä täysimittaista golfkenttää ja puistoaluetta koskevan asemakaavaehdotuksen. ’ Golfkenttäsuunnitelmaa tarkistettiin tätä ennen joiltakin osin, ja kaupunki pyysi suunnitelmasta Suomen Golfliiton lausunnon. Sen mukaan kenttä on turvallinen pelaajille ja kentän ulkoiseen turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. ’

    Joku golftietäjä jossain kommentoi hiljain että alue olisi melko tiukka 18r kentälle ja että paljon parempi tulisi jos se toteutettaisiin 9r:enä. Mene ja tiedä. Marvelin siteeraama päätös tarkoittaa kyllä 18r.

    Kyllä se alua aika tiukka täysmittaselle kentälle on. Ja sitten on vielä sekin että sinne varmaan tulee polkuja ristiin rastiin että koirankus… siis -ulkoiluttajat pääsee myls nauttimaan tuosta ’luonnonkauniista’ puistosta. Ne jotka on alueen joskus nähneet ymmärtävät miksi tuo on lainausmerkeissä.

    No tietty sitä varmaan maisemoidaan vähän paremman näköiseksi.

    MUTTA: vaikka se kenttä olisi millainen nysä, niin itse ainakin siitä osakkeen hankin. 5 minuutin automatka kotoa… Katotaan miten tossa nyt oikeesti käy. Voihan sieltä löytyä vaikka järjettömän harvinaisen rauhoitetun kääpiö-viherkuukunan jätöksiä, ja homma menee jäihin…

    Tetsa kirjoitti: (1.2.2007 14:01:03)
    … vaikka se kenttä olisi millainen nysä, niin itse ainakin siitä osakkeen hankin

    Mieti nyt kuitenkin toisenkin kerran tuota asiaa. Olemme lankomiehen kanssa olleet saman golfseuran jäseniä vuodesta 2002. Hän osti sieltä osakkeen, minä olen vuokrannut joka vuosi pelioikeuteni. Laskimme tuossa vuoden vaihteessa, että osakkeenomistajana hän on joutunut pulittamaan kenttäyhtiölle enemmän rahaa kuin minä vuokraajana pelioikeudestani. Sijoitin oman 10.000 euroani pörssiin, ja sen sijoituksen tuotoilla olen rahoittanut vuosittaiset vuokrapelioikeuteni, joten pääomani on jopa vähän paisuneena edelleen tallessa ja pelioikeudet olen maksanut saamillani myyntivoitoilla ja osingoilla.

    Joten odota rauhassa ja anna muiden ostaa ne osakkeet, vuokraa sen jälkeen sieltä pelioikeus.

    Ballmarker kirjoitti: (1.2.2007 16:34:04)
    Joten odota rauhassa ja anna muiden ostaa ne osakkeet, vuokraa sen jälkeen sieltä pelioikeus.

    Näinhän me kaikki muut ajattellaan. Kuka perhana nuita osakkeita ylipäätään ostaa? Bill Gates vai?

    Toivottavasti saavat pian jotain aikaiseksi. Alue on kyllä älyttömän pieni 18-reikäselle ulkoilualueineen niinkuin aikovat. Olisi tosin uusi nautinto pelata syöpäpelon vallassa raskasmetallien ja muiden jätteiden seassa. Pelioikeus ja gf -hinnatkin tulevat varmasti olemaan maan korkeimpien joukossa, ellei jopa korkeimmat. Mutta sijainti on kyllä kiva jos ajatellaan kentälle ’matkustamista’. Odotetaan mielenkiinnolla.

    kebax kirjoitti: (1.2.2007 16:37:18)Kuka perhana nuita osakkeita ylipäätään ostaa? Bill Gates vai?

    Totta. Missäköhän on halvin osake? Varmaan Kotojärvellä 4,000 € ja muualla kunnon kentillä 20,000€. Okei uus auto vai osake? auto. 2 mopoautoa vai osake? osake. Pitääkö muuten se hoitovastike maksaa vaan osakkeen omistajien?

    Tetsa kirjoitti: (1.2.2007 14:01:03)
    MUTTA: vaikka se kenttä olisi millainen nysä, niin itse ainakin siitä osakkeen hankin. 5 minuutin automatka kotoa… Katotaan miten tossa nyt oikeesti käy. Voihan sieltä löytyä vaikka järjettömän harvinaisen rauhoitetun kääpiö-viherkuukunan jätöksiä, ja homma menee jäihin…

    No mulla on 5 minuutin kävelymatka. Kyllä kutkuttaa myös ajatus osakkeenostosta.

    Hankkikohan Henkka muuten sen papanakoneen? Tekee kuulemma autenttista vaikka minkä elukan papanaa ja oli aika halpakin, jotain 30 donaa muistaakseni.

    Juttelin Henkan kanssa tänään muuten puhelimessa. Se vaikutti jotenkin salaperäisen oloiselta. Nyt alan ymmärtämään miksi. Se varmaan virittää sitä papanamasiinaa tekemään Kaakkois-Gruusialaisen ökkö-mölliäisen kikkareita, ja kaikkihan tietää että noita arkoja yöeläimiä on vaan 72 jäljellä maailmassa.

    Sori 70.

    Eiku 57.

    Juuri saamani tiedon mukaan toi laji kuoli just sukupuuttoon, koska Kaakkois-Gruusian ainoa puu, lajin kehto, paloi juuri poroksi. Ilmeisesti paikallisten pontikankeittäjien, jotka hakivat näkösuojaa virkavallalta tuon puun takaa, kattila oli räjähtänyt ja levittänyt palavaa 90 prosenttista palsamointiainetta niin sanotusti ympäri kyliä.

    Ehkä se kenttä rakennetaan sittenkin.

    Se on hyvä että kaupsu hyväksyi ehdotuksen mutta tässä vaihessa ollaan vasta
    päästy saatille ja saatu suukko poskelle ja kevyenlainen lupaus että tekstaillaan.

    Tässä nimenomaisessa tapauksessa morsmaikku ( lupakokonaisuus ) on hyvin ailahtelevainen ja vietävissä ihan mihin suuntaan tahansa.

    Sulho ( projektin vastaava ) on luvannut tuoda kuun taivaalta jos projektille saadaan
    luvat kuntoon.

    Projektin todelliset vaikeudet ovat seuraavat:Lupa-asiat, suunnitelma ja sen ahtaus, osakkeeseen kohdistuvat hintapaineet golfyhtiön maanpuhdistusvelvotteiden myötä.

    Eikä tässä vielä ole kaikki vaan matkan varrella tulee lisää lunta tupaan koska kateus
    on kuten tiedämme kiimaa vahvempi ja yrittäjää ei auteta.

    Pitkä ja kivinen on yrittäjän tie tässä projektissa ja mikäli kenttä valmistuu niin on
    kyllä hatun-noston ja syvän kummarruksen paikka.

    Jyrkkä Draw kirjoitti: (1.2.2007 18:36:45)

    No mulla on 5 minuutin kävelymatka…

    Kyllä tässä tapauksessa yhdeksän reikäinen kenttä riittää. Sitähän on aivan puhki tuollaisen siirtymän jälkeen!

    Jäsen XXL kirjoitti: (1.2.2007 22:07:25)

    Jyrkkä Draw kirjoitti: (1.2.2007 18:36:45)

    No mulla on 5 minuutin kävelymatka…

    Kyllä tässä tapauksessa yhdeksän reikäinen kenttä riittää. Sitähän on aivan puhki tuollaisen siirtymän jälkeen!

    Mä en taida tuossa ajassa ehtiä 11. ja 12. väliä taittamaan. Vai onko se 2. j 3.? Hitostako nuista tolkkuva ottaa. Jokatapauksessa mehut imee se tien ylitys kepuksista.

    Löylykauha kirjoitti: (1.2.2007 18:12:33)

    Pitääkö muuten se hoitovastike maksaa vaan osakkeen omistajien?

    Haloo…mikäs kysymys tämä tämmöinen on? Kukas muukaan sen hoitovastikkeen maksaa? Kuka maksaa asunto-osakkeen hoitovastikeen??? Oikea vastaus on yllättäen: osakkeen omistaja.

    Hyvät herrat,

    Nyt kun sitten menette sinne yhtiökokoukseen niin ehdottanette ,notta osakkaan vieras pääsee puoleen hintaan kentälle, vai mitä. Takaan ,notta teidän ei tarvitse yhdenkään kierroksen jälkeen itse bearia maksaa.

    Kenttähanke alkoi kiinnostaa myös minua, vaikken sinne kävellen menisikään. Mutta autolla pääsee vartissa, tosin kaupungin raja pitää ylittää, mutta se menee jo rutiinilla.

    Varmistaakseni edullisen pelaamisen uudella kentällä aloitan jo nyt tulevien osakkeenomistajien liehittelyn: kaverit hei, kyllä teilläkin on tosi makeet pelibyysat!

    On se niin perkeleen kumma kun yhden marginaaliryhmän harrastusta tuetaan tällä tavalla. Siellä koiraani PÄIVITTÄIN ulkoiluttavana empä ole ketään teistä, jotka sitä aluetta niin rakastatte nähnyt siellä pakkasella, kaatosateella kun me siellä ulkoilemme.

    Miksi ihmeessä teitä pitäisi suosia. Minä en ainakaan suostu siihen, että 15 miljoonaa Espoolaisten verorahoja käytetään golf-kenttään joita on jo ihan tarpeeksi Espoossa ja lähialueilla.

    Ratsastajia on Suomessa paljon enemmän. Alue tulisi yksipuolisesti siis vaatia ratsastuskeskukseksi jos teidän itsekästä esimerkkiänne pitäisi seurata.

    Jos jostain kumman syystä se kenttä sinne tulisi, niin aion edelleen koiraani siellä ulkoiluttaa. Löytyypähän sitten 18 kakkakoloa valmiiksi kaivettuna.

    Hehheh, olipas hauska juttu. 🙂 Saapas näkee ketä tähänkin menee. 😉

    Juu ja kyllä minuakin wduttaa ku tota kerpeleen valkosta töhnää taas putuaa. Huomenna kai kyl pitäis jo vallan vettä tulla taivaalta. Hallelujah! Ja ugh.

    aivotonta kirjoitti: (1.3.2007 22:43:25)
    On se niin perkeleen kumma kun yhden marginaaliryhmän harrastusta tuetaan tällä tavalla. Siellä koiraani PÄIVITTÄIN ulkoiluttavana empä ole ketään teistä, jotka sitä aluetta niin rakastatte nähnyt siellä pakkasella, kaatosateella kun me siellä ulkoilemme.

    Miksi ihmeessä teitä pitäisi suosia. Minä en ainakaan suostu siihen, että 15 miljoonaa Espoolaisten verorahoja käytetään golf-kenttään joita on jo ihan tarpeeksi Espoossa ja lähialueilla.

    Ratsastajia on Suomessa paljon enemmän. Alue tulisi yksipuolisesti siis vaatia ratsastuskeskukseksi jos teidän itsekästä esimerkkiänne pitäisi seurata.

    Jos jostain kumman syystä se kenttä sinne tulisi, niin aion edelleen koiraani siellä ulkoiluttaa. Löytyypähän sitten 18 kakkakoloa valmiiksi kaivettuna.

    Eikös ne koiran kakat pidä lain mukaan poimia pussiin? Vai jätätkö ne tälläkin hetkellä keräämättä?
    Ja mitäs me siellä sateella/ pakkasella tehtäisiin?
    Ja miksi yleensä ketään pitäisi suosia? Koirapuistotkin voisi ulkoiluttajat itse rahoittaa ja huoltaa. Varsinkin kun niiden käyttäjäryhmä on erittäin rajattu. Vai voiko siellä hiihtää tai ulkoilla?
    Koiraa voi toki ulkoiluttaa missä ikinä haluat, mutta omalla vastuulla. Nyyh Nyyh…

    aivotonta kirjoitti: (1.3.2007 22:43:25)
    On se niin perkeleen kumma kun yhden marginaaliryhmän harrastusta tuetaan tällä tavalla. Siellä koiraani PÄIVITTÄIN ulkoiluttavana empä ole ketään teistä, jotka sitä aluetta niin rakastatte nähnyt siellä pakkasella, kaatosateella kun me siellä ulkoilemme.

    Miksi ihmeessä teitä pitäisi suosia. Minä en ainakaan suostu siihen, että 15 miljoonaa Espoolaisten verorahoja käytetään golf-kenttään joita on jo ihan tarpeeksi Espoossa ja lähialueilla.

    Ratsastajia on Suomessa paljon enemmän. Alue tulisi yksipuolisesti siis vaatia ratsastuskeskukseksi jos teidän itsekästä esimerkkiänne pitäisi seurata.

    Jos jostain kumman syystä se kenttä sinne tulisi, niin aion edelleen koiraani siellä ulkoiluttaa. Löytyypähän sitten 18 kakkakoloa valmiiksi kaivettuna.

    Siinä on muuten Suomen kalleinta koiranpaskaa. Keskellä Espoota on varattu koirankusettajia varten hirvittävän suuri määrä arvokasta maata, jolle ei käytännössä ole tällä hetkellä muuta käyttöä, kun toimiminen harvalukuisten city-koirien vessana.

    Jos olet huolissasi Espoon kaupungin taloudesta, niin mikset ehdota, että kaupunki myisi maat yksityiselle rakennusliikkeelle talorakentamista varten? Kyllä miljoonat kilisisivät kassaan.

    aivotonta kirjoitti: (1.3.2007 22:43:25)
    On se niin perkeleen kumma kun yhden marginaaliryhmän harrastusta tuetaan tällä…

    … Ratsastajia on Suomessa paljon enemmän. Alue tulisi yksipuolisesti siis vaatia ratsastuskeskukseksi jos teidän itsekästä esimerkkiänne pitäisi seurata.

    Löytyisköhän faktaa tuon väitteen tueksi?

    #482602 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Pikkuhiljaa nytkähtelee tämäkin hanke eteenpäin:

    ’Valtuusto hyväksyi asemakaavan yksimielisesti kokouksessaan 12.11.2007

    Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12.11. yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen Kiiltokallionpuiston asemakaavaksi. Kiiltokallionpuiston kaavamuutos siihen liittyvine osineen sisältää noin 55 hehtaarin golfkenttäalueen ja noin 20 hehtaarin puiston. Koska kaava rajautuu jo olemassa oleviin puistoalueisiin, golfkentän ja asutuksen välissä on noin 40 hehtaarin yhtenäinen viheralue.

    Kaavamääräykset edellyttävät, että golfkauden ulkopuolella yleiselle liikkumiselle ovat avoinna golfkentän kävely- ja huoltotiet ja muutkin golfkentän alueet, joilla liikkumisen ei voida osoittaa aiheuttavan haittaa golfkentän ylläpidolle.

    Golfkenttä ja ympäriöivä puisto muodostavat yhdessä lähes 100 hehtaarin virkistysaluekokonaisuuden.’

    #482603 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    marvel kirjoitti: (13.11.2007 12:31:23)
    Pikkuhiljaa nytkähtelee tämäkin hanke eteenpäin:

    ’Valtuusto hyväksyi asemakaavan yksimielisesti kokouksessaan 12.11.2007

    Kaavamääräykset edellyttävät, että golfkauden ulkopuolella yleiselle liikkumiselle ovat avoinna golfkentän kävely- ja huoltotiet ja muutkin golfkentän alueet, joilla liikkumisen ei voida osoittaa aiheuttavan haittaa golfkentän ylläpidolle.

    ….’

    Tämä tulee olemaan mielenkiintoinen kädenväännön paikka, pian ovat kaikki hiihtäjät vaatimassa latuja väylille ja koirankusettajat omia polkujaan.

    Kesäkuussa Katinkullassa oli avartavaa nähdä millaista tuhoa talvinen hiihtolatu voi saada aikaan golfkentän nurmipeitteelle. Muun kentän vihertäessä enemmän tai vähemmän kauniisti kentällä kulkevat latupohjat olivat ruskeankeltaisia ja kuolleen näköisiä. Tuho oli selvästi ollut etukäteen tiedossa, koskapa latupohjat kulkivat pitkin metsänreunoja ja raffeja ja ylittivät väylät aina tiiboksien ja väylän välisessä raffissa kulkien, siten minimoiden kentälle koituvan haitan.

    Joskus on myös tullut havaittua talvisten kävelyretkien aiheuttamia tuhoja: ruskeankeltaiset, selvät askelten jäljet muutoin vihertävässä nurmessa kertovat karua kieltään siitä, mitä tapahtuu, kun kävellään sohjoisessa hangessa suojakelillä ja kun ne askeleenjäljet sitten jäätyvät kiinni nurmikkoon.

    #482604 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (13.11.2007 13:12:44)

    Tästä olisi mielenkiintoista kuulla kentänhoidon ammattilaisten kommentteja. Tiedän useitakin golfkenttiä, joilla hiihdetään talvisin. Olen itsekin ollut hiihtelemässä mm. Sarfvikin kentillä, joille on joka talvi vedelty latuja jopa pitkin väyliä. Onko laduista sellaista haittaa, joka näkyy vielä helluntainakin? Vai onko tilanne toinen Etelä-Suomessa kuin pohjoisempana?

    #482605 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Ballmarker kirjoitti: (13.11.2007 13:32:10)

    En ole kentänhoidon ammattilainen, mutta heitän elämänkokemukseen perustuvan arvauksen.

    Paksulla hangella hiihtäminen ei arvatenkään mitenkään vaurioita ruohoa (muutenhan lapsuuden takapihat olisivat olleet aina keltaisia….), mutta kun mennään painamaan sohjoinen lumi suksilla tahi kengillä jään ja veden sekaiseksi tiiviiksi mössöksi maata vasten ja kun tuo mössö sitten vielä (yö)pakkasilla jäätyy, niin seurauksena on tuo legendaarinen jääpolte.

    Edellisinä kesinä en moisia latu-uria Katinkullassa nähnyt. Liekö syynä hiihtajien loistaminen poissaolollaan vai erilainen talvi, mene ja tiedä.

    Muutamassa Suomen kolkassa pelataan myös lumigolfia. Siinä lumi tampataan tiiviiksi kävelyä kestäväksi kerrokseksi, jonka noin äkkipäätään luulisi vahingoittavan väyläruohoa. Näissä tapauksissa lumi ei ilmeisestikään muutu vetiseksi jäämössöksi, vaan sulaa (pikku apukeinoilla avitettuna) ilman jäänmuodostusta.

    Yhtään en pane pahakseni, jos joku kumoaa väitteeni, tämä on ihan puhdasta mutua.

    #482606 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hiihtelen Talin ladulla talvisin, enkä ole ainakaan kesällä noteerannut kentällä mitään erityistä tästä aiheutuvaa haittaa. Joissain kohdin latu ainakin leikkaa väyliä eikä ihan 90 kulmassa.

    #482607 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Niin Espoon kaupunginvaltuuston päätös on tietenkin hyvin myönteinen asia tälle hankkeelle
    mutta ’ei taida tulla paraatimarssia Uraaliin kun on ilma täys lyyjyä, lausui alikersantti Lahtinen tuntemattomassa sotilaassa’ koska rakkaan isänmaamme laki sallii kenen tahansa
    sen kunnan alueella asuvan tekemään päätöksestä kansalaisvalituksen tässä tapauksessa
    Helsingin hallinto-oikeuteen.

    Mää ole kovin hämmästyny mää olen ku klapil päähän lyöty jos kukaan ei käytä valitusoikeutta tässä asiassa.

    Eikä siin kaikki kun hallinto-oikeus on päätöksensä tehnyt niin asiasta voi valittaa
    Korkeimpaan hallinto-oikeuteen eli tästä päivästä lähtien noin kolme vuotta, niin
    valitusprosessi on käyty.

    Tämän päivän golfosakemarkkinat eivät ole Tapiola golfille myönteiset eli täytyy
    toivoa että kolmen vuoden kuluttua markkinat olisivat paremmat.

    Älä pelkää! Mennähän rauhas. Ei se oo ihmises se on suuremmas käres.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 42)
Vastaa aiheeseen: Tapiola Golf

Etusivu Foorumit Yleistä Tapiola Golf