Aihe: Tähtäysviiva pallossa - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Tähtäysviiva pallossa

Etusivu Foorumit Säännöt Tähtäysviiva pallossa

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 76)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Otetaanpas tämä asia erilleen Pikakysymyksistä, jottei kyseisen ketjun tarkoitus pääse hämärtymään.

    Gloffare kirjoitti näin:

    Koska sääntöjen mukaisesti linjaa osoittavia apuja ei saa käyttää, niin miksi ihmeessä linjamerkit on sallittuja käyttää pallossa itsessään.

    Jos golfia pelattaisiin täysin sileällä pallolla, johon valmistaja ei saisi laittaa omaa logoaan tai pallon tyyppiä tahi merkkiä, niin tähtäysviivan piirtäminen palloon voisi kenties jopa perustellusti olla kiellettyä. Palloissa kuitenkin on jo niiden lähtiessä tehtaalta erilaisia kuvioita ja painatuksia,joskus jopa sauma, joita pelaaja voi käyttää pallon linjaamiseen. Niinpä tähtäysviivan piirtämisestä vouhkaaminen on nähdäkseni aivan turhaa.

    Ja jos periaatteessa pitää pelata pallo siitä missä se on, niin pelataan se siitä!

    Pallon paikan merkkaaminen ja sen pyörittäminen paikallaan tähtäämisen helpottamiseksi ei millään muotoa riko tuota periaatetta.

    Ilman merkkailuja tai nosteluita, jos puhdistamiselle ei ole todellista tarvetta.

    No niin, nyt tullaan taas tulkinnan äärelle. Kuka sanoo, onko puhdistamiselle todellista tarvetta? Pelaaja? Vastustaja? Kanssapelaaja? Tuomari? Kenen sana on painavin?

    Mielipiteitä pitää esittää, sitä(kin) varten tämä forum on olemassa. Jos kuitenkin lähdetään vaatimaan sääntöjen muuttamiseta, niin silloin pelkkä mielipide on pölyhiukkanen ulkoilmassa, siis tyystin merkityksetön. Hyvät argumentit sen sijaan ovat rakentavan keskustelun pilareita, joten niihin kannattaa keskittyä, jos muutosta haluaa saada aikaan.

    KL1: Pallon paikan merkkaaminen ja sen pyörittäminen paikallaan tähtäämisen helpottamiseksi ei millään muotoa riko tuota periaatetta.

    Tästä nyt voi kysyä vaikka sitä.
    – miksi sitä palloa pitää pyöritellä?

    Eikä olisi parempi asettaa pallo takaisin greenille, mahdollisimman tarkkaan samaan paikkaan ja juuri sellaiseen asentoon kuin oli ja makasi lyönnin jälkeen?

    Toki tiedämme molemmat sen pääasiallisen syyn pyörittelylle.
    – säännöt antavat mahdollisuuden käyttää pallossa olevia merkintöjä osoittamaan pelaajan arvioimaa puttilinjaa.
    – pelaajille on kerrottu että linjaamisesta on hyötyä puttaamisessa.
    – siksi monet piirtää palloonsa tähtäysviivan, jopa useampia.
    – käsittääkseni muita apuja tai merkintöjä linjaamisen ei ole lupa käyttää.
    – siksi tuota samaa logiikkaa seuraten olisi ehkä fiksumpaa jopa kieltää pallon apuviivat, aiheeton nostelu ja tarkoituksellinen pyörittely ja suuntailu.
    – kaikki ylimääräinen ”touhuaminen” ottaa myös oman aikansa.
    – mutta tämä ei ole minulle mikään erityinen asia..vaikka sitä hieman ihmettelenkin.

    Omalta kohdaltani pidän tuollaista linjaamista hieman ”kepulikonstina” tai jopa humpuukina. Enkä näe siitä mitään hyötyä. Minusta se on turhaa ja oikeastaan jopa haittaa putin suorittamista. Haluan myös pitää pelaamisen muiltakin osin mahdollisimman yksinkertaisena.

    Koska säännöt sallii pelaamisen ilman tarpeetonta merkkailua, nostelemista ja suuntailua, katson oikeudekseni jättää tuollaisen turhan ”säätäminen” kokonaan pois omasta suorituksesta.
    – en mielestäni aiheuta myöskään haittaa muille.

    Näillä mennään ja kesä on tulossa…

    KL1

    Tästä nyt voi kysyä vaikka sitä.
    – miksi sitä palloa pitää pyöritellä?

    Eikä olisi parempi asettaa pallo takaisin greenille, mahdollisimman tarkkaan samaan paikkaan ja juuri sellaiseen asentoon kuin oli ja makasi lyönnin jälkeen?

    Keskustelu saa tässä vaiheessa perin epäloogisen sävyn. Ensin sanot, ettei palloa pidä lainkaan nostaa, ja nyt olet palloa nostamassa.

    Jos palloon lähdetään kajoamaan, niin sen asettaminen täsmälleen samaan paikkaan ja samaan asentoon kuin missä se oli nostettaessa on täysin mahdotonta. Sen vuoksi on paljon helpompaa sallia pallon asettaminen mihn asentoon tahansa.

    Gloffare, toki voimme tätä keskustelua jatkaa aivan loputtomiin, mutten näe siinä mitään järkeä. Pallon nostaminen tulee kyseeseen tietyissä tilanteissa ja pallon nostamisen kieltäminen noissa tilanteissa olisi paluuta lähes sata vuotta taaksepäin ja reikäpeliin. Lyöntipelissä nostamisen kieltäminen noissa tilanteissa olisi kerrassaan hölmöä, joten eiköhän mennä näillä ja yritä tehdä itsesi näillä onnelliseksi.

    Onko kenelläkään linkkiä tutkimukseen siitä, miten paljon mikäkin manööveri hidastaa golfkierrosta. Jos ei ole, joku aktiivi voisi sellaisen koejärjestelyn tehdä kesällä. Esimerkiksi seuraavasti:
    – ensin kierroksen pelaa tyhjään kenttään 4 hengen porukka, joka pyrkii paitsi kävelemään ripeästi, välttämään kaikenlaisia harkkaswingejä, lipputangon nostoja, griinien monenkanttista lukemista, jne. Vieressä on sekuntikellon kanssa tarkkailija, joka kirjaa ylös kaikki toimet, joissa kuluu aikaa enemmän kuin minimi
    – perässä pelaa toinen samankuntoinen 4 hengen porukka, joka pelaa ei hidastellen, mutta muutoin toteuttaen nuo em. manööverit
    – ehkä vielä kolmas porukka, joka edellämainittujen lisäksi hidastelee muutenkin, eli esimerkiksi tiiboxissa ”mieleeni tulee yks juttu, jonka kuulin eilen …” tai ”viittiks joku ottaa videolle, tämän mun swingini”

    KL1

    Tähtäysviivasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että yhden asteen virhe 5 metrin matkalla tarkoittaa 8,7 cm virhettä reiän kohdalla. Viiva on siis tuolta matkalta putattaessa saatava asetettua alle puolen asteen tarkkuudella, jotta pallolla on mahdollisuus mennä reikään. En usko sen olevan mitenkään mahdollista.

    KL1

    Onko kenelläkään linkkiä tutkimukseen siitä, miten paljon mikäkin manööveri hidastaa golfkierrosta?

    Eipä ole, mutta sen verran on tietoa, ettei mikään manööveri hidasta, kun sen tekee toisen pelaajan lyöntivuorolla. Siinä on ripeän pelaamisen ydin eikä siihen tarvita tutkimuksia.

    KL1: Tähtäysviivasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että yhden asteen virhe 5 metrin matkalla tarkoittaa 8,7 cm virhettä reiän kohdalla. Viiva on siis tuolta matkalta putattaessa saatava asetettua alle puolen asteen tarkkuudella, jotta pallolla on mahdollisuus mennä reikään. En usko sen olevan mitenkään mahdollista.

    Tästä olen täysin samaa mieltä..

    Vaikka putin suunta on tärkeää…niin voimakkuus/vauhti on vähintäänkin yhtä keskeinen asia. Pidemmissä puteissa erityisesti.
    – jos vauhti on (suurin piirtein) oikea niin pallo harvemmin päätyy kovin kauaksi reiästä. Siitäkään huolimatta että suunta mahdollisesti hieman heittää.

    (Tämä on jo puttauksen psykologiaa mutta olkoon…)
    Mielestäni on eduksi keskittyä (sen viimeisen heilahduksen osalta) kokonaan suorituksen voimakkuuteen.
    – tällä nimenomaisella hetkellä se pallossa oleva viiva on pelkästään ns. ”huomiovaras” ja sen viivan seuraaminen (tai huomion kiinnittyminen siihen) ei ole toivottavaa.
    – Putin suunta ja mailan osuminen oikeassa linjassa on katsottu jo aikaisemmin.

    En tiedä ymmärsikö tuota kukaan, mutta se riittää että minä tiedän mitä teen.

    Olen Gloffaren kanssa täysin eri mieltä pallossa olevan tähtäysviivan hyödyllisyydestä. Putin suunnan selvittäminen ja siinä pitäytyminen ei onnistu ilman, että on kiintopisteitä mihin suuntaus perustuu. Se, että pallo saattaa kuitenkin päätyä suurin piirtein aiottuun paikkaan on eri asia kuin se, että se tähdätään ja tietoisesti sinne lyödään. Harha syntyy siitä, että tasaisella griinillä pallo päätyy usein lähelle kuviteltua paikkaa.

    Haastavammalla griinillä tilanne on toinen. Putin suunnan voi selvittä kukin haluamallaan menetelmällä (tähänkin on parempia ja huonompia metodeja, samoin kuin nopeampia tai aikaavievempiä tapoja) ja suunnata sen jälkeen pallossa oleva viiva / viivat haluttuun suuntaan. Kun asetutaan lyöntiasentoon, ei suuntaus enää olekaan niin luotettava, mutta viivojen avulla todennäköisyys onnistua paranee. Kun suuntaus on tehty huolellisesti ja myös näkyvästi, voi keskittyä itse lyöntiin ja sen voimakkuuteen.

    Kun lisäksi aiottu suunta ja lyöntivoima riippuvat jossain määrin toisistaan, sallittujen apuvälineiden käyttäminen on hyödyllistä.

    Oman kokemukseni perusteella näin toimien ei peli hidastu vaan päinvastoin nopeutuu.

    Puttikin on muuten lyönti eikä mikään ”heilahdus”.

    Tähtäysviivaa ei tarvita. Pitkissä puteissa kuvitellaan syöttölautasen kokoinen alue reiän ympärille ja putataan, niin että pallo pysähtyy sen keskelle. Ei siis esim hiukan pitkäksi, koska sillä tavalla tulee 3-puttisia. Lyhyissä puteissa ei anneta ajatustakaan sille että pallo päätyisi muualle kuin reikään. Niissäkin sopiva vauhti on tärkeä. Näillä opeilla itselläni 3 puttia on harvinaisuus. Kallistukset ja greenien nopeus täytyy tietenkin olla hallussa, mutta niissäkään ei viivoista ole apua. En silti väitä etteikö jollekin ole viivoista apua, mutta voi olla että monen puttaus paranisi, kun lopettaisi viivojen kanssa sihtailun.

    En silti väitä etteikö jollekin ole viivoista apua, mutta voi olla että monen puttaus paranisi, kun lopettaisi viivojen kanssa sihtailun

    Lähdetään siitä, että kun griini on luettu yleensä pallon takaa reikää kohden tähystäen, niin pelaaja päätyy optimaaliseen ”puttirataan”. Kun sitten siirrytään pallon viereen putterin kanssa, ymmärtääkseni on kolme vaihtoehtoa (tai niiden yhdistelmää), miten pallon saa lähtemään päätylle puttiradalle:
    1. Asetetaan putteri kohtisuoraan pallon taakse ja ehkä hyödyntäen putterissa olevaa viivaa ja vasta sen jälkeen asetutaan stanssiin
    2. Otetaan puttiradalta jokin tähtäyspiste esim 1-2 metrin päästä, jota kohden putataan
    3. Asetetaan viivat tai logo puttiradan suuntaiseksi, jolloin putataan palloa pyörimään tämän kehän ympäri

    Minun on vaikea kuvitella, miten pystyisin omaa puttaamistani parantamaan jättämällä griinin lukemisen pois tai jonkin edellämainituista suuntaamistavoista. Minä käytin aikaisemmin 2-kodassa mainittua tähtäyspistettä, mutta olen parantanut puttaamistani siirtymällä 3-kohdan mukaisesti viivan käyttöön.

    Onko jollain vielä jotain muita tapoja, kun siis puhutaan puteista yli 5m ja griinistä, joka kallistuu ainakin jonkin verran? Jos siis on ideoita (jotka ovat lisäksi nopeampia kuin edellämainitut), niin voisin kokeille hallilla vaikka heti huomenna.

    Slowhand998: Kallistukset ja greenien nopeus täytyy tietenkin olla hallussa, mutta niissäkään ei viivoista ole apua. En silti väitä etteikö jollekin ole viivoista apua, mutta voi olla että monen puttaus paranisi, kun lopettaisi viivojen kanssa sihtailun.

    Juuri näin…

    Avain koko suoritukseen on tieto siitä ettei puttilinja ole palloon piirretty viiva..vaan täysin muuta.
    Puttilinja ei ole myöskään (merkattuna) greenillä…vaan sen pitää olla pelaajan päänupissa.
    – minä tiedän jo putatessani mitä reittiä ja vauhtia palloni (tulee)kulkee(maan) greenillä, sekä kaartaa lopuksi kupin pohjalle. (tai kuten ”Slowhand” fiksusti sanoi, vähintäänkin siihen reiän viereen). Eihän ne nyt ihan aina putoa..
    – tottakai huomioidaan greenin kallistukset ja tietyt ”reittipisteet” joiden kautta pallo ikäänkuin löytää tiensä kuppiin.

    Miten tämä edellä mainittu on mahdollista?

    Siihen ei ole mitään oikoteitä. Näkemys pallon kulkuradasta (suunnasta ja liikkeen voimakkuudesta) tulee vain ja ainoastaan harjoittelun kautta.
    – satojen ja tuhansien greenillä vietettyjen tuntien myötä.
    – mitä enemmän harjoittelee sitä paremmin putit onnistuu ja uppoaa.
    – minulle puttaaminen, jopa pelkkä harjoittelu, on kaikkein hauskin osa golf’ia.

    Harjoitteluun löytyy vaikka kuinka paljon erilaisia metodeita..
    – uskoisin että kaikki ovat hyviä ja auttavat pelaajan suoritusta.
    – ja aikojen myötä jokainen löytää itselle parhaiten sopivat ”temput”.

    Mutta, palloon piirretyt viivat, merkkaialut, kyykkimiset, pallon pyörittelyt jne. voi aivan hyvin unohtaa. Siitäkin huolimatta että näemme ammattilaisten tekevän näin TV:ssä…he pelaavat ihan omaa peliään.

    Silti jokainen pelatkoon ja tehköön kuten parhaakseen näkee..

    Vähän OT, mutta samaan luokkaan kuuluu myös ruohotupsujen heittely ennen lyöntiä.
    Yhtä hyvin voisi heitellä suolaa kuten judokat.

    Kyllä tämä ruoho tupsujen heittely kertoo tuulen suunnasta ja voimasta, sillä on oikeasti merkitystä. Ei tätä aina kannata tehdä , mutta silloin kun on sellainen tuuli jolla itse kokee olevan merkitystä.

    Mitä tulee tuohon puttilinjan ”liialliseen” tuumailuun ja tähtäysviivaan, niin osittain samaan mieltä kuin gloffare. Eli helposti käy niin, että liikaa kun tuuppari kiinnittäää huomiota kallistuksiin ja tähtäysviivaan, niin sitten homma jäykistyy ja unohtuu putata sitä palloa. Se pituuskontrollin haltuun saaminen olisi mielestäni tärkeämpi juttu.
    Omalla klubillani järkättiin viime vuonna aim point -koulutusta. Ja varmasti mielenkiintoista shittiä, mitä sitten muutama kanssatuuppari hehkuttelikin. Heille saman tien vaan esitin huoleni siitä, että toivottavasti en ala tulevaisuudessa kentällä näkemään sankoin joukoin pelureita tuumailemassa putteja sormet pystyssä.

    Kyllä tämä ruoho tupsujen heittely kertoo tuulen suunnasta ja voimasta, sillä on oikeasti merkitystä. Ei tätä aina kannata tehdä , mutta silloin kun on sellainen tuuli jolla itse kokee olevan merkitystä.

    No joo, kertoo siinä käden vieressä ja just heittohetkellä, ei silloin kun palloa lyödään. Ja se pallo vaan ei ole missään vaiheessa tuossa ruohotupsun kohdassa, ja tuuli, jossain tapauksissa myös sen suunta, on jotain ihan muuta siellä missä pallo lyönnin jälkeen lentää. Eli enemmän kuin samaa mieltä @kuukkeli:n kanssa.

    KL1

    Otetaan puttiradalta jokin tähtäyspiste esim 1-2 metrin päästä, jota kohden putataan

    Tätä olen käyttänyt ja hyväksi havainnut, tosin minun tähtäyspisteeni on alle metrissä. On merkittävästi nopeampi tapa kuin viivan kanssa tuhraaminen.

    Mutta, loppujen lopuksi aivan sama, kunhan aikaa ei pala liikaa. Jos joku tuntee viivan auttavan, niin siitä vain. Onhan placebolääkityksenkin todettu auttavan, vahvasta uskosta puhumattakaan.

    KL1

    Ja se pallo vaan ei ole missään vaiheessa tuossa ruohotupsun kohdassa, ja tuuli, jossain tapauksissa myös sen suunta, on jotain ihan muuta siellä missä pallo lyönnin jälkeen lentää.

    Näinhän se on. Kyllä välillä naurattaa, kun tyypit viskovat ruohoa ilmaan tiipaikalla, jota ympäröi metsä kolmelta puolelta 😀

    Paljon hyödyllisempää on selvittää päätuulen suunta ja pitää se mielessä. Maan pinnalla ilma voi virtailla mihin sattuu maastosta johtuen, mutta siellä 10-30 metrin korkeudessa vaikuttaa se oikea tuuli.

    Metodeja on monia. Itse pidän aim point- menetelmää ihan pätevänä ja huomattavasti kyykkimistä nopeampana tapana selvittää griinin kallistukset. Pidemmissä puteissa tähtäyskohdan haen mieluiten griinin takaa ja suuntaan pallossa olevat viivat sinne. Toimii ainakin itsellä huomattavasti paremmin ja nopeammin kuin muut tässä luetellut menetelmät.

    Klubipelaaja upottaa yli viiden tai edes kolmen metrin putin erittäin harvoin, eikä mielestäni kannata panostaa siihen että näitä uppoaisi enemmän. Sen sijaan kannattaa panostaa vauhdin hallintaan. Pidempien puttien suuntauksessa riittää että menee max 40 cm ohi, kunhan putti ei ole myöskään yli 40 cm pitkä tai lyhyt. Lyhyet putit pitää sitten saada yhdellä reikään ja uppoavat ne pitkätkin silti aina välillä. Tämä on mielestäni hyvä tapa vähentää puttien kokonaismäärää. Ei ole hyvä, jos putti menee hiuksenhienosti ohi reiän, mutta on metrin pitkä. Metrin päästä onnistumisprosentti vaihtelee eri pelaajilla, mutta ohi niitä laittaa jokainen. Harjoittelussa painopiste siis pituuskontrolliin. Ammattilaiset ovat tässä uskomattoman hyviä, vaikka pelaavat erittäin nopeilla ja usein muodokkailla griineillä.

    Slowhand: Pidempien puttien suuntauksessa riittää että menee max 40 cm ohi, kunhan putti ei ole myöskään yli 40 cm pitkä tai lyhyt

    Hieman yllättävä kommentti. Jos pallo menee 40 cm ohi, niin varmaankin se päätyy yli aika kauas reiästä. Sen sijaan 40 cm lyhyt putti vanhan sanonnan mukaan ei koskaan voi upota.

    Mutta kuten kommenteista voidaan huomata, jokaisella on omat maneerinsa, eikä otsikossa ollut tähtäysviivan käyttö ole sen parempi tai huonompi, eikä myöskään hitaampi verrattuna muihin menetelmiin.

    Harjoittelu on tärkeää, mutta miten harjoitellaan ”pelkkää pituuskontrollia”. Yleensä pelaamisessa ja harjoittelussa on olennaista on systemaattisuus, eli toistat kentällä samoja rutiineja kuin harkkagriinilläkin. Kuten TV-golfista huomaamme, myös ammattilaisilla on toisistaan poikkeavia maneereja, jopa erilaisia puttereita – miksei siis harrastelijoilla. Minusta nämä kaikki menetelmät ovat ok, kunhan nämä maneerit eivät tarpeettomasti hidastuta peliä. Tarpeettomasti tarkoittaa sitä, ettei ryhmä jää jälkeen edellisestä ryhmästä. Sen sijaan ruuhkaisina hetkinä on minusta myös hyväksyttävää käyttää griinillä normaalia enemmän aikaa tähtäilyihin sen sijaan, että kiirehdittäisiin seuraavaan tiiboxiin odottelemaan – eli sovitetaan oma pelirytmi kentän rytmiin … eikä tästä pidä kenenkään pahastua, jos ei menettelyllä hidasteta/ruuhkautetan kenttää lisää.

    Pituuskontrolli ja suuntaus ovat toisistaan riippuvaisia tekijöitä, eivät irrallisia asioita. Toki on niin, että putteja uppoaa eri matkoilta tietyllä todennäköisyydellä, joka riippuu taitotasosta.

    On helppo olla samaa mieltä tavoitteista, eli saada pallo pidempää mahdollisimman lähelle reikää ja läheltä sitten yhdellä sisään.

    On kuitenkin eri asia miten tuo toteutetaan. Toiset luottaa kokemukseen, toiset ovat muuten vaan varmoja itsestään. Jotkut joutuvat sitten käyttämään sallittuja apuvälineitä tavoitteeseen pääsemiseksi.

    Siksi olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka tässäkin keskustelussa useat ”tuntumalla” puttaajat tekevät suuntauksen ja tarvittavan vauhdin arvioinnin ?

    Suuntauksen teen kuvittelemalla mitä reittiä pallo kulkisi, jotta se pysähtyisi reiän kohdalle, vaikka siinä ei reikää olisikaan. Sitten valitsen jonkun kohdan pallon ja reiän välissä, josta pallon on kuljettava. Pallo ei välttämättä kulje tuohon kohtaan suoraan. Yleensä en tee harjoitusheilautuksia, mutta putissa teen aina, jotta saisin vauhdin kohdalleen. Todellakin tuntumalla ja kokemuksella mennään. Aiemmin kääntelin tähtäysviivaa, mutta kun lopetin sen niin puttien määrä yllättäen väheni. Lyhyissä puteissa yritän olla huolellinen ja itseluottamus on niissä avainasemassa. Tämä ei varmasti sovi kaikille, mutta varsinkin jos putteja tulee enemmän kuin 36/kierros niin suosittele ainakin kokeilemaan enemmän visualisointiin ja tunteeseen perustuvaa tapaa.

    KL1

    Joitain vuosia sitten sitten muuan oman seurani FT-peluri minulle harkkaviheriöllä sanoi suunnilleen näin: ’Pitkässä putissa tärkeintä on se, että seuraava putti on alle metrin mittainen’. Slowhand on mielestäni asian ytimessä ja tähtäysviivan voi huoletta unohtaa kaikissa niissä puteissa, joissa upottaminen ei ole se keskeinen asia. Tarkoittaa klubituupparilla suunnilleen yli 5-metristä puttia.

    Sitten valitsen jonkun kohdan pallon ja reiän välissä, josta pallon on kuljettava.

    Näin tekevät kaikki hyvät puttaajat. Tai ainakin ne, jotka ymmärtävät puttaamisesta jotakin.

    KL1

    Harjoittelu on tärkeää, mutta miten harjoitellaan ”pelkkää pituuskontrollia”. Yleensä pelaamisessa ja harjoittelussa on olennaista on systemaattisuus, eli toistat kentällä samoja rutiineja kuin harkkagriinilläkin.

    Pelkkää pituuskontrollia monet opettajat opettavat siten, että stanssin ottamisen jälkeen katsotaan reikää eikä palloa ja sitten lyödään. Jos et ole kokeillut, niin suosittelen.

    Tuota jälkimmäistä en ymmärrä lainkaan. Miten maneerien toistaminen auttaa pituuskontrolliin? Tai ylipäätään mihinkään muuhun kuin pään sisäpuolen hallintaan? Tulee mieleen kaikki taikauskot lähtien tennispelaajan pallon pomputtelun lukumäärästä ennen ykkös- ja kakkossyöttöä jalkapalloammattilaisen tapaan laittaa aina vasen kenkä ensin jalkaan…

    Tuota jälkimmäistä en ymmärrä lainkaan. Miten maneerien toistaminen auttaa pituuskontrolliin?

    Tarkoitin sitä, että toistat kentällä sitä, mitä olet harjoitellut. Jos esimerkiksi luet griililtä tähtäyspisteen, niin tämä sama menetelmä sitten kentän griineille. Toisaalta, jos puttaat harkoissa tähtäysviivan kanssa, sama sitten kentälläkin.

    Muutoin on vaara käydä siten, kun eräs golfkaverini, joka kyllä tähtää ja puttaa harkjoituksissa on, mutta sanoo, että kentällä toimii yleensä toisin – eli asettuu pallolle ja sitten vasta puttiasennon ottamisen jälkeen päättää mihin puttaa … siis fiiliksen mukaan.

    Myös pituuskontrollissa yksi elementti on se, miten heilauttaa ja etenkin saattaa putteria osuman jälkeen. Pari tyypillistä virhettä on heilauttaa liiaksi taakse, jolloin joutuu hidastamaan ennen osumaa palloon. Edelleen moni kääntää putteria liian nopeasti osuman jälkeen kehon puolelle, jolloin pallo päätyy reiän vasemmalle puolelle. Tätä ilmiötä sitten voi kompensoida puttaamalla vähän oikealle. Tällä tavoin puttaamisesta (samoin kuin myös golfswingistä) kovin ”kotikutoinen”, kun yhtä virhettä yritetään kompensoida toisella.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 76)
Vastaa aiheeseen: Tähtäysviiva pallossa

Etusivu Foorumit Säännöt Tähtäysviiva pallossa