26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Suuri pallosotku

Etusivu Foorumit Säännöt Suuri pallosotku

Esillä 23 viestiä, 26 - 48 (kaikkiaan 48)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Mielenkiintoista. Tuliko minkään tulkinnan lopputulokseksi muuta kuin mitä täällä on oikeaksi tulkittu?

    Siis kummallekin vaihtoehdolle löytyy kannattajansa. Vaikeus piilee juurikin siinä kysymyksessä mihin pelaajan vastuu päättyy.

    KL1

    Kun B sanoo lyöneensä A:n pallon griinille (joka on ainoa pallo griinillä), niin A:n on mielestäni uskottava tämä mikäli ei ole nähnyt omaa palloaan griinillä ennen B:n chippiä. Tässä tilanteessa taitaa toimia A:n eduksi ettei juuri seurannut muiden tekemisiä.

    Jos A olisi ollut edes sen verran hereillä, että olisi kieltänyt B:tä kajoamasta omaan palloonsa ennen kuin hän itse ehtii paikalle, niin hän olisi varmasti nähnyt ne kaksi muuta palloa ja koko sotkulta olisi vältytty. Siltäkin kantilta katsottuna pidän A:n toimintaa löperönä ja siten enemmän rangaistuksen arvoisena kuin ei, mutta kun kyse on seurustelupelistä, niin tällaisia tilanteita sattuu.

    Virallisessa kilpailussahan tätä koko tilannetta ei olisi edes päässyt syntymään, koska pelaajat olisivat olleet jalan ja siten paljon lähempänä toisiaan.

    Siis kummallekin vaihtoehdolle löytyy kannattajansa.

    Minulle on epäselvää mikä tämä toinen vaihtoehto on.

    os A olisi ollut edes sen verran hereillä, että olisi kieltänyt B:tä kajoamasta omaan palloonsa ennen kuin hän itse ehtii paikalle,

    Pelaajan A on aika vaikeaa kieltää pelaajaa B nostamasta omaksi luulemaansa palloa kun pelaaja A ei ole itse saapunut vielä paikalle palaajan B nostaessa pallon.

    Jos A olisi ollut edes sen verran hereillä, että olisi kieltänyt B:tä kajoamasta omaan palloonsa ennen kuin hän itse ehtii paikalle,…

    Uskon A:n olleen täysin hereillä. Miten hänelle olisikaan voinut tulla mieleen kieltää B:tä kajoamasta palloonsa siinä vaiheessa kun hän ei itse ole ehtinyt paikalle? Ei hän ole voinut mitenkään ennakoida sitä, että B tulee merkkaamaan hänen pallonsa.

    KL1

    Parti:

    Minulle on epäselvää mikä tämä toinen vaihtoehto on.

    1) 2 penaa väärästä paikasta pelaamisesta D 20-7c/4 ja pelaajan vastuun perusteella
    2) ei penoja D18-1/6 ja D18-5/3 perusteella

    Calex:

    Uskon A:n olleen täysin hereillä. Miten hänelle olisikaan voinut tulla mieleen kieltää B:tä kajoamasta palloonsa siinä vaiheessa kun hän ei itse ole ehtinyt paikalle? Ei hän ole voinut mitenkään ennakoida sitä, että B tulee merkkaamaan hänen pallonsa.

    Tämä koko sotku olisi kenties mahdollista käsittää, jos olisin ollut paikalla. Koska en ollut, mielessäni herää muuatamia kysymyksiä ja olettamuksia:
    – sekä A että B liikkuvat autolla. Tämä osittain selittäisi sen, miksei A pysynyt tilanteessa lainkaan kärryillä
    – A:n lyödessä kolmannen lyöntinsä, B ei ole voinut olla lähellä griiniä (tai ei ainakaan olisi pitänyt olla). Niinpä pelaajien ei olisi pitänyt saapua sinne raffiin ihan valtavasti eri aikaan.
    – kun A:n ja B:n pallot päätyvät samoille haminoille raffiin, niin ainakin minä olisin A:n sijassa kiinnostunut siitä mitä siellä raffissa tapahtuu.
    – miten B ehtii siirtyä pallolleen, lyödä sitä, siirtyä griinille, nostaa A:n pallon, tunnistaa sen A:n palloksi ja vielä kävellä A:n luokse sinne raffiin, eikä A koko tänä aikana ole ehtinyt vilkaista griinille?
    – miksei B jäänyt auttamaan A:ta etsinnöissä lyötyään omaa palloaan? Näin meillä on aina tapana.

    Näihin kaikkiin olettamuksiin ja kysymyksiin varmasti löytyy jokin selitys, mutta väkisinkin tässä jää sellainen maku suuhun, ettei A ole juurikaan ollut kiinnostunut itse pelistä. Jos näin on, niin seuraavaksi on taas pakko peräänkuuluttaa sitä pelaajan vastuuta.

    En edelleenkään pysty sanomaan kumpi tarjotuista rulingeista olisi soveltuvampi tähän tilanteeseen, mutta onneksi ei minun tarvitsekaan. Kilpailutilanteessa asia olisi varmasti ratkennut helpommin, kun olisin päässyt haastattelemaan kaikkia neljää paikallaolijaa ja näkemään paikan ja pallojen sijainnin.

    – sekä A että B liikkuvat autolla. Tämä osittain selittäisi sen, miksei A pysynyt tilanteessa lainkaan kärryillä
    – A:n lyödessä kolmannen lyöntinsä, B ei ole voinut olla lähellä griiniä (tai ei ainakaan olisi pitänyt olla). Niinpä pelaajien ei olisi pitänyt saapua sinne raffiin ihan valtavasti eri aikaan.
    – kun A:n ja B:n pallot päätyvät samoille haminoille raffiin, niin ainakin minä olisin A:n sijassa kiinnostunut siitä mitä siellä raffissa tapahtuu.
    – miten B ehtii siirtyä pallolleen, lyödä sitä, siirtyä griinille, nostaa A:n pallon, tunnistaa sen A:n palloksi ja vielä kävellä A:n luokse sinne raffiin, eikä A koko tänä aikana ole ehtinyt vilkaista griinille?
    – miksei B jäänyt auttamaan A:ta etsinnöissä lyötyään omaa palloaan? Näin meillä on aina tapana.

    Myönnän olevani hyvin pihalla sääntjutuista. En ole pelannut kisa/tasoituskierrosta sen enempää pelaajana kuin merkkarinakaan vuosikausiin.
    Maallikkona kuitenkin ihmettelen miksi lainatut kohdat vaikuttavat siihen mikä on oikea sääntötulkinta.
    Itse karsisin kaikki muut pois yhtälöstä ja jättäisin jäljelle:
    1- Pelaaja A lyö pallonsa paikkaan 1 jota ei näe.
    2. Pelaaja B luulee lyöneensä pallonsa paikasta 2 paikkaan 1
    3. Pelaaja nostaa pelaajan A pallon paikasta 1.
    4. Pelaaja B päättelee pelanneensa väärää palloa paikasta 2 ja kertoo tämän pelaajalle A
    5. Pelaaja A pelaa pallonsa paikasta 2
    6. Käy ilmi että pelaaja B ei olekaan pelannnut pelaajan A palloa paikasta 2 vaan pelaajan A lyönti on päätynyt alunperin paikkaan 1.

    Toki pelaajan A suurempi huolellisuus ja tarkkaivaasuus olisi ehkä estänyt virheellisestä paikasta pelaamisen, mutta riippuuko tuomio oikeasti siitä kuinka tarkkaavainen hän on ollut? Tai kuinka nopeasti hän ehtinyt tarkkailemaan B:n tekemisiä. Tai auttaako B pallon etsimisessä? Tai missä B oli kun A löi lähestymisen.
    Olen kuvitellut että näistä sääntötulkinnoista pitäisi vähentäää mahdollisimman paljon muuttujia pois.

    Pelaajan A kannalta katsottuna en näe mitään syytä miksei pelaajan B tarina griinillä ei olisi voinut olla totta.Pelaaja A oli kaukana kun B löi pallonsa ja pelaajalla A ei ollut nähnyt minne hänen pallonsa päätyiu. Hänelle annettiin väärää tietoa jonka mukaan hän toimi. Ainoa tapa huomata saamansa tieto vääräksi olisi ollut löytää pelaajan B pallo. Kuinka moni alkaa etsimään pelaajan B palloa vastaavassa tilanteessa? Kun pelaaja B tulee pelaajan A pallo kädessä sanomaan että sori mutta löin sun palloa.
    Kuten sanoin, ymmärrän kyllä että tilanteen olisi voinut välttää olemalla tarkempi. mutta toisaalta pelaaja B antoi tilanteessa väärää tietoa faktana. Ja pelaaja B oli paljon paremmassa asemassa näkemään mitä oli tapahtunut kuin pelaaja A.

    Lordin kirjauksia en tunne. Minusta se, että A joutuu kärsimään yhtään mitään Bn:n sekoilujen vuoksi on käsittämätöntä. Riippumatta siitä, onko A lepsuillut, ollut tarkkaamaton tai muuten hömelö, niin tosiasialliset mokat teki B. Hän oli huolimaton ja teki petoksen antamalla harhaanjohtavaa tietoa.

    A palaa pallolleen ja jatkaa ilman penaltteja.
    B saa kaksi penttiä pelin häirinnästä.

    KL1

    Tässä hieman pohdiskeltavaa tapauksen tiimoilta ja pelaajan vastuusta:

    20-7c/4 Competitor’s Ball Played by Fellow-Competitor; Competitor Substitutes Another Ball at Wrong Place, Plays It and Then Abandons It and Plays Out Original Ball from Right Place

    Q.In stroke play, A, B and C hit their tee shots into the same area. After B and C have played their second shots, A discovers that the remaining ball is not his and, although it is clear that either B or C has played his ball, A assumes that his ball has been played by B. The final paragraph of Rule 15-3b requires A to place a ball on the spot from which his ball was played. A places another ball on the spot from which B played his second shot and plays it to the green. There it is discovered that it was C, not B, who wrongly played A’s ball and that A has therefore played the substituted ball from a wrong place. A accepts a two-stroke penalty under the applicable Rule (Rules 15-3b and 20-7c), but he then abandons the substituted ball, thinking he must correct his error. A picks up his original ball, goes back to the spot where C played his second shot, plays it from there onto the putting green and takes two putts to hole out. A then drives from the next tee. What is the ruling, and what did A score on the hole?

    A.A’s procedure was correct up to the point he abandoned the substituted ball. It is a question of fact who actually played A’s ball, and this fact was something that A could have determined prior to playing the substituted ball. The substituted ball, albeit played from a wrong place, was now A’s ball in play, and his original ball was out of play. As A’s breach was not serious, he was not required to correct the error of playing from a wrong place. Instead of abandoning the substituted ball, A should have played out the hole with it (Rule 13-1) in accordance with Rule 20-7c, adding to his score the two-stroke penalty he had correctly accepted under Rule 15-3b.

    When A went back and played his original ball from the right place (i.e., from where C had wrongly played it), he was substituting a ball for his ball in play in breach of Rule 15-2 as well as playing from the wrong place. Therefore, he incurred an additional penalty of two strokes (Rules 13-1, 15-2 and 20-7c) for a total of four penalty strokes. A’s score for the hole was 9.

    PG

    Mielestäni Partin kuvailema suuri pallosotku on mahdollinen vain, jos

    1. tiedetiin satavarmasti, että B oli lyönyt pallonsa viheriön edessä olevaan raffiin (josta myöhemmin chippasi), eikä suoraan viheriön takaosaan

    2. raffista löytyneen pallon paikka oli sellainen, että sieltä ei voinut nähdä, mihin chipattu pallo viheriöllä vieri (ts. kyseinen paikka oli kauempana kuin 15 m viheriön reunasta)

    Oletan, että nämä molemmat vaatimukset totutuivat. Vaikka B huomasi nostaneensa viheriöltä A:n pallon, sen perusteella hän ei vielä olisi voinut tehdä sellaista johtopäätöstä, että hän oli lyönyt väärää palloa, näköyhteyttähän viheriölle ei ollut (ei voinut olla). Tuossa vaiheessa ei tiedetty vielä tarpeeksi, eikä käytännössä ollut varmaa juuri mikään. Jos kyseessä olisi ollut kilpailu, niin mielestäni silloin A olisi uskonut B:tä liian herkästi. Jos ensin olisi etsitty B:n pallo, ei A olisi lyönyt palloaan väärästä paikasta. Kilpailuissa A:lle asianomaiset rankut, seurustelupelissä birkku.

    KL1

    Siis B löi pallonsa siitä griinin edestä raffista griinin takaosaan.

    PG

    Siis B löi pallonsa siitä griinin edestä raffista griinin takaosaan.

    Kyllä, mutta ensin griinin edessä olevaan raffiin ja vasta sen jälkeen chippaamalla griinin takaosaan.

    Jos ei olisi ollut varmaa, oliko B:n kauempaa (väylältä?) lyömä pallo jäänyt griinin eteen vai yltänyt griinille asti ja vierinyt griinin takaosaan, jäisi mahdollisuus, että B oli chipannut A:n palloa. Tämän mahdollisuuden user_8712312 aiemmin ottikin jo esiin.

    Pari täsmennystä todellisesta casesta:
    Pelaajat Aja B pelasivat melkein identtisillä palloilla. Pelaaja A oli merkannut pallonsa tussilla pienellä punaisella pisteellä.

    Pelaaja B löi pallonsa griinille väylältä, ei raffista. Pelaaja A alkoi etsimään etsi palloaan raffista ja tässä vaiheessa pelaaja B oli jo nostanut pelaajan A pallon griiniltä.

    Olen hieman eri mieltä 20-7c/4 ja tämän casen analogiasta. Deccarissa pelaaja tietää että hänen palloaan on pelattu ja hänen pitää selvittää kumpi kanssapelureista sitä pelasi.
    Tässä tapauksessa A ei tiennyt että mitään selvittämistä tarvitsisi edes tehdä. Pelaaja B kertoo että näin kävi ja A pelasi tilanteen hänelle kerrotun tiedon perusteella. Pelaaja B oli satavarma että tästä hän löi tätä palloa ja tuohon pallo päätyi. Todisteena hänellä oli pelaajan A itse merkkaama pallo. Miksi pelaaja A alkaisi tekemään mitään lisätutkimuksia?

    KL: Onko mainitsemasi toinen forum kaikille avoin? Kiinnostaisi lukea. Ja vielä kysymys: Mistä pelaaja A jatkaisi ja mones lähtisi jos sovellettaisiin mainittua toista ratksisua.

    PG

    Pelaaja B löi pallonsa griinille väylältä, ei raffista.

    Ok, ymmärsin väärin. Casen ratkaisun kannalta tuolla ei ole kuitenkaan merkitystä.

    KL1

    Tämähän menee entistä kiharaisemmaksi…

    Siis B lyö palloa väylältä ja luulee sen olleen A:n pallo, vaikka A:n pallo päätyi joko raffiin tai grijnille? Eikö teistä kukaan seurannut kenenkään toisen lyöntejä??? Eikä A:lle tullut mieleenkään kysyä että ’mistä sinä sitä palloa löit’???? Äiti….

    Molemmat pelaajat diskataan vähä-älyisyyden perusteella ja C ihan vain seuran vuoksi. A:n vaimo joutuu tarjoamaan kaikille diskatuille isot oluet.

    Ei me mielestäni pelattu tilannetta niin hirveän erikoisesti. Minä odotin 170 mterissä griinin vapautumista ja toinen autokunta oli paljon lähempänä griiniä koska heidän pallonsa olivat siellä. Minusta aivan normaali ja pelaamista sujuvoittava menettelytapa. Ei sellaisessa tilanteessa juurikaan näe minne toisen pallo päätyy, se on se huono puoli, kuten tuli todistettua.

    Eikä A:lle tullut mieleenkään kysyä että ’mistä sinä sitä palloa löit’????

    Nyt en ymmärrä kysymystä. Tottaikai pelaaja B näytti paikan mistä löi koska jouduin jatkamaan pelaamista sieltä. Olisi ollut täysin mahdollista että palloni olisi sinne päätynyt. Kuten sanoin en nähnyt pallomn loppulentoa. Olen pelannut tuota kenttää hyvin vähän ja en osaa kovin hyvin vielä hahmottaa minne pallo päätyy jos näkee vain osan pallon lennosta.

    Olen edelleenkin hieman hämmästynyt kuinka paljon sääntötulkintaa tehdessä mietitään miten tuollainen erehtyminen on mahdollista tai kuinka sen olisi voinut estää. Varsinkin kun kyseessä on ainoastaan pelaajan A case. Eli mistä pelaaja A jatkaa ja kuinka mones lähtee. Ei kai siihen vaikuta mitenkään se miksi B erehtyi ja miten erehtymisen olisi voinut välttää.

    KL1

    Olen edelleenkin hieman hämmästynyt kuinka paljon sääntötulkintaa tehdessä mietitään miten tuollainen erehtyminen on mahdollista tai kuinka sen olisi voinut estää. Varsinkin kun kyseessä on ainoastaan pelaajan A case. Eli mistä pelaaja A jatkaa ja kuinka mones lähtee. Ei kai siihen vaikuta mitenkään se miksi B erehtyi ja miten erehtymisen olisi voinut välttää.

    Kuten aiemmin kirjoitin, paikan päällä tilanteen ratkaiseminen olisi ollut merkittävästi helpompaa. Pelaajan kontolle kuitenkin sälytetään tiettyjä asioita, joista hänen tulisi olla selvillä. Voi hyvinkin olla, että teidän tapauksessanne erehtymisen mahdollisuus oli olemassa eikä A:ta silloin voida B:n tunaroinnista rangaista. Toisaalta lyöntinsä ja kentän tuntevalle pelaajalle olisi tuossa samassa tilanteessa voinut tulla mieleen epäilys siitä mihin kenenkin pallo on voinut päätyä.

    Otetaanpa asiaa valaiseva esimerkki hieman väännettynä tuosta teidän tilanteestanne. A tulee paikalle, jossa B pitelee palloa kädessään ja sanoo lyöneensä A:n palloa. A kuitenkin näkee griinillä kaksi muuta palloa, joten B ei voinut lyödä A:n palloa. A kuitenkin toimii B:n sanomisten mukaan käymättä tarkistamassa kenen pallot siellä viheriöllä oikein on. Nyt A on mielestäni selkeästi laiminlyönyt tilanteeseen vaikuttavien tosiseikkojen varmistamisen ja ansaitsee rangaistuksen väärästä paikasta pelaamisesta.

    Aukeniko yhtään, Parti?

    A kuitenkin näkee griinillä kaksi muuta palloa, joten B ei voinut lyödä A:n palloa.

    Jotta A tai B pystyisi tästä päättelemään, että B pelasikin omaa palloaan niin A:n tai B:n pitäisi nähdä joko

    a) A:n pallo griinillä ennen B:n chippiä

    tai

    b) B:n pallon päätyvän väylälle 15m ennen griiniä

    Mielestäni muuten ei pystytä päättelemään että B olisikin pelannut omaa palloaan (onko olemassa joku muu tapa päätellä kumpaa palloa B löi?). Mielestäni on selvää, että kyseisessä tapauksessa a) kohta ei täyty. Minusta on myös selvää, että b) kohta ei täyty, koska muuten B ei olisi missään tapauksessa epäillyt lyöneensä väärää palloa (ainoa pallo väylällä). Koska pelaajilla ei ole tapaa osoittaa B:n pelanneen omaa palloaan on tulkinta väärän pallon pelaamisesta oikea (se että B myöhemmin löysi pallonsa griiniltä ei tätä muuta jos a) tai b) ei täyty). Jos asiaa tulkitaan näin niin A ei saa rankkuja ja B saa rankut väärän pallon pelaamisesta.

    Mielenkiintoinen kysymys on sitten jos esim. B olisi nähnyt oman pallonsa päätyneen väylälle, mutta silti jostain syystä luullut lyöneensä väärää palloa. Olisiko tällöin A:n pitänyt ymmärtää kysyä kysyä B:ltä a):sta ja b):stä?

    Luulen että aukenee.

    Tarkkaannottaen kirjoitin ihmetteleväni pelaajan B toiminnan ruotimista. Tämän casen ratkaisun kannalta sillä A tekemisten ruotimista en ole ihmetellyt.

    Itse asiassa avaukseni tarkoitus ei ollut saada rulingia tähän nimenomaiseen caseen. Se on pelattu jo ajat sitten ja kuten KL kertoo, oikean vastauksen löytyminen jälkeenpäin yhden osallisen kertomuksen perusteella on lähestulkoon mahdotonta.

    Enemmän kiinnosti miten tuollaisesta tilanteesta Pelaaja A jatkaa ja monesko lähtee. Jos olen oikein ymmärtänyt niin tässä on kaksi mahdollisuutta:

    1) 2 penaa väärästä paikasta pelaamisesta D 20-7c/4 ja pelaajan vastuun perusteella
    2) ei penoja D18-1/6 ja D18-5/3 perusteella

    Noiden deccareiden yhteys tilanteeseen ei täysin aukea minulle, mutta ajatus lienee se että jos pelaaja A pelaa väärän tiedon perusteella palloaan väärästä paikasta ja oikea paikka selviää myöhemmin niin pelaajalla on mahdollisuus pelata oikeasta paikasta ilman rankkuja.
    Kuitenkin jos pelaaja ei ole yrittänyt selvittää todellisia tapahtumia vaan toiminut vajavaisen tiedon varassa niin silloin rankkuja tulee ja peli jatkuu väärästä paikasta pelatulla pallolla.

    Pelaaja A:n päätös tapahtuneessa päätös pelata palloa B osoittamasta paikasta perustui seuraaviin asioihin:
    -Kolmas lyönti oli oletetusti lyhyt, ei griinillä
    -Pelaajan B kertomus
    -Griinin takaosassa oli yksi pallo ja yksi pelaaja, oletetusti pelaaja C oli siellä oman pallonsa kanssa.

    18-1/6 Ball at Rest Moved by Blowing Tumbleweed
    Q.A tumbleweed blowing across the course strikes a ball at rest and knocks it into the hole. What is the procedure?
    A.In the circumstances, a tumbleweed is an outside agency. Rule 18-1 applies and the ball must be replaced without penalty.

    18-5/3 Competitor and Fellow-Competitor Unaware Ball Moved by Fellow-Competitor’s Ball Until After Completion of Hole
    Q.In stroke play, A then B play their second strokes to the green but, due to the contours of the green, they cannot see where their balls come to rest. Both competitors complete the hole from about 12 feet with two putts each. On their way to the next tee, it was established that A’s ball had come to rest about one foot from the hole, but that B’s ball in motion had struck A’s ball and moved it. What is the ruling?
    A.B proceeded correctly by playing his ball as it lay – Rule 19-5a.

    PG

    Pelaaja B oli satavarma siitä että tästä hän löi tätä palloa [= A:n palloa] ja tähän se päätyi.

    Näköyhteys griinille siis sittenkin oli olemassa.Tästä seuraa:
    – B oli lyönyt satavarmasti A:n palloa
    – B:n oma pallo oli tuossa tilanteessa satavarmasti griinin takaosassa
    – pelaajien päättely (B oli lyönyt A:n palloa) oli satavarmasti oikea
    – A:n 4. lyönti lähti oikeasta paikasta

    Näköyhteys griinille siis sittenkin oli olemassa.Tästä seuraa:
    – B oli lyönyt satavarmasti A:n palloa
    – B:n oma pallo oli tuossa tilanteessa satavarmasti griinin takaosassa
    – pelaajien päättely (B oli lyönyt A:n palloa) oli satavarmasti oikea
    – A:n 4. lyönti lähti oikeasta paikasta

    Ei aivan noin. Vaikka pelaaja oli asiasta satavarma, hän oli kuitenkin väärässä. Pelaajan B pallo ei voinut mitenkään olla alkutilanteessa griinin takaosassa. Kiistatonta on että pelaajan A pallo oli kolmella lyönnillä griinillä ja B löi omaa palloaan griinin edestä ja se päätyi takaosaan.
    B hoksasi itsekin tilanteen kun hänen pallonsa sieltä löytyi. B:lle sattui vain täydellinen ajatuskatko kun huomasi poimineensa väärän pallon griiniltä.
    Ja kun A piti epätodennäköisenä kolmannen lyöntinsä päätymistä griinille niin sotku oli valmis.

    PG

    Kiistatonta on että pelaajan A pallo oli kolmella lyönnillä griinillä ja B löi omaa palloaan griinin edestä ja se päätyi takaosaan.

    Edit: Siinä tapauksessa A:n 4. lyönti lähti väärästä paikasta (2 rankkua) ja seitsemäs lähtee griiniltä, kuten ainakin Q8 ja Kl1 ovat jo ketjun alussa todenneet.

    D18-5/3:n ratkaisu perustuu säännön 18-1 huomautukseen, joka edellyttää tietoa tai käytännön varmuutta. Nähdäkseni Partin caseen ei löydy vastaavaa ’tiedetään tai käytännössä on varmaa’ – ajatuksen sisältävää sääntöä, johon ratkaisu voisi perustua.

    Olematta lordi, annan silti tuomioni. Säännöt pohjautuvat kovin pitkälle siihen periaatteeseen, että lyöntinsä tuloksien kanssa joutuu ja saa elää. B:n rankkuja en jaksa ryhtyä miettimään, mutta A:n kohdalta tilanne on selvä. (Ansaittu) birdieputti lähtee.

    PG

    JuKu
    Olematta lordi, annan silti tuomioni. Säännöt pohjautuvat kovin pitkälle siihen periaatteeseen, että lyöntinsä tuloksien kanssa joutuu ja saa elää. B:n rankkuja en jaksa ryhtyä miettimään, mutta A:n kohdalta tilanne on selvä. (Ansaittu) birdieputti lähtee.

    Mielenkiintoinen perustelu ja aivan uusi ratkaisu.Hyvä!

    JuKu, mikä tuota samaa periaatetta noudattaen olisi ratkaisusi tällaisessa tapauksessa:

    B sanoo olevansa satavarma siitä, että A:n 3. lyönti par5:llä päätyi vesiesteeseen. A uskoo B:tä ja jatkaa peliään jotakin tilanteeseen sopivaa vesiestesääntöä soveltaen.

    Myöhemmin A:n alkuperäinen pallo löytyy vesiesteen toiselta puolelta. (Nyt ollaan satavarmoja siitä, että A:n 3. lyönti ei mennytkään vesiesteeseen). Niinpä A jatkaa alkuperäisellä pallollaan ja onnistuu lyömään sen löytöpaikaltaan suoraan reikään.

    (Ansaittu) birdie vai jotain muuta?

Esillä 23 viestiä, 26 - 48 (kaikkiaan 48)
Vastaa aiheeseen: Suuri pallosotku

Etusivu Foorumit Säännöt Suuri pallosotku