16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

St. Laurence

Etusivu Foorumit Yleistä St. Laurence

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Haluaisin esittää muutaman kysymyksen koskien ko. kenttää/klubia, joihin en St. Laurencen omilta kotisivuilta vastausta löytänyt. Ensinnäkin, paljonkohan mahtoi olla hoitovastike tänä vuonna? Vuokrapelioikeuksia on ilmeisesti saanut tälle kaudelle n. 600-700 eurolla, joten jonkinverran vähemmänhän se kai on. Toiseksi, mitenköhän on ton kauden aloittamisen ja lopettamisen laita Lohjalle, eli miten pitkä on pelikausi yleensä? Onko kentät muuten omalla maalla vao vuokramaalla? Ajoaika selviää huomenna, joten siitä ei sen enempää. Tietysti moottoritien valmistuminen aikanaan lyhentää sitä huomattavasti. Kentät on vissiin huippuluokkaa, sen kuvan ainakin olen noista arvosteluista saanut, vai kuinka? Huomenna käydään ainakin toinen testaamassa, joten sitten ollaan viisaampia. Tietysti olen kiinnostunut kuulemaan kaikkea muutakin kenttään ja seuraan liittyvää, joten kertookahan mielipiteitä. Mietinnässä on nimittäin kovasti, jos siirryttäis Lohjalle ensi kaudeksi ja moneksi seuraavaksi. Kiitos jo etukäteen kaikille vastaamaan vaivautuneille ja hyviä syksyn kierroksia!

    #367355 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tämän vuoden hoitovastike oli 670EUR. Kauden ekan kierroksen pelasin Vappuna, viimeinen on toivottavasti vielä pelaamatta. Itse olen pelannut pari vuotta Lohjalla ja olen valintaani erittäin tyytyväinen. Ei ole pienintäkään aikomusta vaihtaa muualle. Kentät rullaa hyvin, harvoin menee kierroksiin yli neljää tuntia. Peliaikoja saa hyvin.

    #367356 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vuosikirjasta kaivoin seuraavia faktoja: Jäseniä viime vuonna 1215 (799 miehiä ja 416 naisia, tasoituskeskiarvo 24 (m 20 ja 32), vuonna 2003 pelattiin 41 392 rekisteröityä starttia. Maanomistuksesta minulla ei valitettavasti ole tietoa, koska olen pelannut vuokrapelioikeudella.

    Viime vuonna kentistä toinen eli Kalkki-Petteri oli muistaakseni pitkälle marraskuuhun auki. Tänä vuonna kenttä aukesi huhtikuun puolen välin jälkeen. Itse pelasin ekan kiekan vapun jälkeisenä sunnuntaina ja silloin Pyhä Lauri oli jo todella hyvässä kunnossa. Viimeinen kiekka on minullakin tältä kaudelta toivottavasti siellä vielä pelaamatta.

    Vähän on tuo moottoritieremppa ajoaikaa pidentänyt, mutta onneksi se ei IHan hirveästi viikonloppuisin vaikuta.

    Olen pelannut kaksi kautta Lohjalla ja voin suositella sitä lämpimästi myös muille. Kentät vetävät hyvin ja aina pääsee pelaamaan.

    Toivottavasti tämänpäiväinen vierailu Lohjalle onnistui odotusten mukaisesti ja peli kulki kylmästä säästä huolimatta.

    #367357 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kiitos vastauksista niihin vaivautuneille! Täytyy sanoa, että kyllä ihastuttiin kertaheitolla ainakin Kalkki-Petteriin. Ihan mielettömän hyvä kenttä ja älyttömän hyvässä kunnossa tähän aikaan vuodesta. Ehdottomasti paras kenttä, jonka olen Suomessa pelannut (huom. en ole vielä käynyt Kytäjällä)! Isot viheriöt, bunkkerointi ja väylien pituus toivat mieleen parhaat kentät, joilla Skotlannissa alkuvuodesta päästiin pelaamaan.

    Sitä toista kenttää ei vielä päästy testaamaan, mutta tämä vierailu varmasti riitti toteamaan kenttien kunnon ja tason.

    Ainoat tekijät, mitkä pistää edes vähän miettimään, ovat (mielestäni) korkea hoitovastike ja jäsenmaksu. 770e on aika iso summa kaudesta, edellyttäen vielä, että omistaa osakkeen. Vuokratasosta ei minulla ole tietoa. Pakostakin vertaa naapuriin Hill Sideen, jossa vastaava summa (hoitovastike+jäsenmaksu) on 580e. Aika iso ero. Kentät ei varmaankaan siellä tule olemaan vielä pitkään aikaan tuolla tasolla/kunnossa, mutta silti.

    Ai niin…kiitos vaan, peli kulki ihan hyvin, vaikka lopussa meinasikin pimeys ja kylmyys päästä yllättämään! Toivottavasti nähdään Lohjalla!

    #1373987 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ”St. Laurence Golfin suurin osakkeenomistaja on monialayritys GoGolf, joka on hankkinut 151 St. Laurence Golfin osaketta. Siitä on tullut kenttäyhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja runsaan kymmenen prosentin osuudella. GoGolf on toimittanut yhtiökokoukselle osakasaloitteita ja talousarvioesityksen, jossa se ehdottaa 180 euroa alempaa vastiketta kuin kenttäyhtiö.”

    St. Laurencessa paljon pelissä – kenttäyhtiö esittää selvää vastikekorotusta, suurin osakkeenomistaja yhtä suurta alennusta

    #1374173 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mitä mahdettiin päättää tulevan kauden vastikkeesta.

    Joka tapauksessa tuo GoGolf’in esitys hoitovastikkeen alennuksesta kertoo kovasta hädästä GoGolf’in oman taloudellisen tilanteen suhteen.
    – kentälle ja pelattavuudelle se tarkoittaisi käytännössä rappiota..

    #1374179 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    St. Laurence Golfin syysyhtiökokous pidetty

    Eipä tossa ole spekuloinnin mahdollisuutta. Osakkaat olivat sitä mieltä että gogolfin ajatukset täysin epärealistisia ja kaikki heidän ajatukset äänestettiin aika selkeästi nurin.

    Mielenkiintoisia uutisia..

    St. Laurence Oy voitti kesäkuun lopussa riita-asian MyGolf Oy:ta vastaan Helsingin Käräjäoikeudessa.

    Käräjäoikeus määräsi MyGolf Oy:n maksaan St. Laurence Golf Oy:lle avoinna olevat vastikesaatavat pääomaltaan noin 43 000 viivästyskorkoineen sekä korvaamaan St. Laurence Golf Oy:n ja sen hallitusten jäsenten oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.

    MyGolf Oy ei valittanut tuomiosta, joten se on lainvoimainen. Rahoja St. Laurence Golf ei kuitenkaan välttämättä tule MyGolf Oy:lta saamaan, sillä MyGolf Oy on asetettu konkurssiin 1.8.2023.

    St. Laurence Golf Oy voi valvoa vastike- ja oikeudenkäyntikulusaataviaan MyGolf Oy:n konkurssissa, mutta on olemassa merkittävä riski sille, että MyGolf Oy:n vastikerästit ja MyGolf Oy:n maksettavaksi tuomitut St. Laurence Golf Oy:n oikeudenkäyntikulut jäävät St. Laurence Golf Oy:n vastattaviksi.

    Liittyykö tämä jotenkin tuohon GoGolf’in kiistaan?

    Lienee kuitenkin selvää ettei konkurssipesä kykene maksamaan kyseisiä vastikevelkoja. Ainakaan täysimääräisesti josko lainkaan.

    Mutta miten käy kyseisille osakkeille?
    – jääkö vastikerästit edelleen rasittamaan kyseisiä osakkeita?
    – jos ostaisi pesänhoitajalta osakkeen, niin pitääkö maksaa kumuloituneet vastikerästit ennen kuin pääsee pelaamaan?

    Toisekseen jos vastikerästit kasautuu edelleen niin tuskinpa se ainakaan lisää näiden konkurssipesään päätyneiden osakkeiden kysyntää. Eli ne jäänee kokonaan pois käytöstä.

    Tämä olisi omiaan lisäämään painetta myös muiden (siis pelaavien osakkaiden) vastikemaksuihin.

    Eli, tulikohan St. Laurence Golf Oy:lle käräjiltä ns. ”Pyrhoksen voitto”.

    KL1

    Maallikon silmissä mielenkiintoinen seikka on se, että MyGolf haettiin konkurssiin käräjäoikeuden päätöksen jälkeen. Onko konkurssi seurausta ko. päätöksestä? Entä vaikuttaako päätöksen syntyminen ennen konkurssiin hakeutumista mihinkään noiden maksamattomien vastikkeiden osalta?

    Lohjalla on halpa yv, vain 770 euroa.Lisäksi 2 ilmaista kierrosta talmassa, mastersissa ja pickalassa. Talmassa tosin on 4 kierrosta /osake. Eikä pelioikeus tartte olla edes omassa käytössä.

    EAI

    Alkuperäisiin kysymyksiin; St Laurence Golf Oy omistaa kiinteistöt, joilla kenttä ja rakennukset ovat. Hoitovastikkeessa on otettava huomioon, että sillä hoidetaan kaksi 18 reiän kenttää ja yksi par 3-harjoituskenttä. Osakkaan ei tarvitse olla St Laurence Golf ry:n jäsen pelatakseen kentillä.

    MyGolf-juttu ei liity GoGolfiin laisinkaan. Mygolfin konkurssipesässä tuskin on muita varoja kuin ne osakkeet, joiden vastikkeet ovat jääneet maksamatta. Niiden käypä arvo lienee vähäinen. GoGolf maksoi tässä ketjussa mainituista 151 osakkeesta yhden euron kappaleelta. STLG Oy joutunee kirjaamaan suurimman osan saatavistaan luottotappioksi. Yhtiön talouteen tällä ei ole suurta vaikutusta, pääomat kestävät tappion helposti ja kassavirtavaikutus on jo kertynyt usean vuoden aikana.

    STLG Oy:n yhtiöjärjestyksessä on määräys, jonka mukaan yhtiö ottaa vuosittain vastaan 10 omaa osakettaan, edellyttäen, että osakkeelle jyvitetty osuus yhtiön pitkäaikaisista lainoista maksetaan ennen luovutusta. Ennen GoGolfin kampanjaa halukkaita luovuttajia oli 200 luokkaa. Nyt pääosa näistä osakkaista on varmaankin päässyt eroon osakkeistaan.

    Osaketta, jonka vastikkeet ovat rästissä, ei kannata ostaa. Pelioikeutta ei ole, ellei vastikkeita makseta. Markkinoilta on saatavissa osakkeita, joiden vastuut on hoidettu ja hinta nollan euron tasoa, tuurilla voi saada halvemmallakin.

    Mygolf on yhden (nimeltämainitsettoman) nyt ex-osakkaan yritys. Hän myi toisesta omistamastaan firmasta kaikki St Laurencen osakkeensa (muistaakseni 26 kpl) itse perustamalleen ”uudelle” yritykselle, Mygolfille, jolla ei ole ollut mitään toimintaa, koskaan.

    Tämä samainen herra on vuosikaudet terrorisoinut yhtiötä mitä mielipuolisimmilla oikeusprosesseilla ja osakasaloitteilla. Yksikään näistä ei ole koskaan päättynnyt hänen edukseen, hän on aina ollut maksumiehenä. Toivottavasti nyt viimeistään yhtiö pääsee rauhaan ja eroon tästä tapauksesta. Salaisesti itse ainakin toivon, että yhtiö voisi iskeä takaisin ja haastaa tämä herra oikeuteen velallisen epärehellisyydestä. Kaikki kuitenkin tietää hänen taustansa ja varallisuutensa. Saisi yhtiö ja osakkaat jotain hyvitystä vuosien mittaiselle piinalle.

    Hän myi toisesta omistamastaan firmasta kaikki St Laurencen osakkeensa (muistaakseni 26 kpl) itse perustamalleen ”uudelle” yritykselle, Mygolfille, jolla ei ole ollut mitään toimintaa, koskaan.

    Yritys on perustettu 22.8.2019 ja jos sillä ei ole ollut muuta toimintaa kuin näiden pakkovastikeosakkeiden puliveivaus ja pakkovastikkeiden välttely niin eihän tuo kovin hyvältä näytä jos asia vietäisiin käräjille.

    EDIT: Täytyy sanoa että onpas ollut aloitteellinen kaveri kun selailee vanhoja yhtiökokousmateriaaleja. On pidetty hallitus ja oikeusistuimet työllistettynä.

    Mygolfin Oy:n ei näköjään ollut ihan tavallinen osakkeenomistaja.

    Olisi mielenkiintoista seurata mitä tapahtuisi jos St. Laurence lähtisi hakemaan ko. yhtiön omistajia rikosperusteiseen (=velallisen epärehellisyys) vastuuseen konkurssiin ajautuneen yhtiön omistamien golfosakkeiden vastikeveloista.
    – esim. löytyykö näyttöä epärehellisyydestä?
    – tai mikä voisi olla mahdollinen rangaistus tai jopa korvausvelvollisuuden määrä?
    – voisiko oikeus tuomita ko. osakkeet (21 kpl) konkurssiin menneen yhtiön omistajien henkilökohtaiseksi omaisuudeksi, josta he joutuisivat maksamaan vastikkeita tulevaisuudessa?

    Ehkä golfyhtiönkin olisi hyvä pohtia ratkaisuja tällaisten tilanteiden varalle.

    OB

    Ei kannata. Näytön taakka on mahdoton. Kotojärvi yms tapaukset muistaen.

    Lohja kallis???
    Mistä ihmeestä sä puhut? Etelä-Suomen paras hinta-laatusuhde. Muualla maksetaan satoja euroja enemmän.

    KL1

    Lohja kallis???
    Mistä ihmeestä sä puhut?

    @xpro: Jos haluaa kohdistaa kysymyksensä tiettyyn henkilöön, kannattaa opetella lainaamaan tekstiä. Esittämäsi kysymys voi hyvinkin olla aiheellinen, mutta kuka ihmeessä on se, jonka siihen pitäisi vastata??

    Noniin, nyt viikonloppuna tullut pelattua st. Lawrence pitkästö aikaa Arabian Lawrence elokuvan innoittamana ja täytyy sanoa että yhtä kiva kenttä se oli kun sillon 10v sittenkin. Sanoisin että kypsempi versio Porvoo Golfista. Erityisesti annan myös kiitosta sille että kenttä on onnistunut saamaan itsensä näyttämölle useille kilpailuille! Ystävällinen kenttähenkilökunta!

    St. Lawrence…? Elokuvan saatoit katsoakin mutta päätellen noista sun viimeöisistä kirjoituksista niin luulen että olit liian tuiskeessa pelataksesi tänä viikonloppuna 😀

    KL1

    Noniin, nyt viikonloppuna tullut pelattua st. Lawrence pitkästö aikaa Arabian Lawrence elokuvan innoittamana ja täytyy sanoa että yhtä kiva kenttä se oli kun sillon 10v sittenkin.

    Niitä kenttiä on kaksi, kumman pelasit? Ovat kovin erilaisia luonteeltaan.

    Pyhä Lauri kyseessä.

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
Vastaa aiheeseen: St. Laurence

Etusivu Foorumit Yleistä St. Laurence