Aihe: Spreiaus=täystuho - Golfpiste.com

11.2.–18.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][11]
KilpailuaSuomalaista

Spreiaus=täystuho

Etusivu Foorumit Yleistä Spreiaus=täystuho

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 47)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kun olen ns. varttihullu ja helposti mainosten johdateltavissa – varsinkin selostukseen solutetun piilomainonnan – ostin päätäpahkaa koko Golf Coat -’tuoteperheen’ elikää 5 pulloa spraytä ’pitääkseni vaatteeni, kenkäni ja varusteeni kuivina ja grippini pitävinä kostealla kelillä. Aloitin varovasti käsittelemällä ensin vain kengät. Spray osoittikin heti tinkimättömän luonteensa kun piipahdin yhden kerran bunkkerissa. Kengät olivat tämän jälkeen kuin karkeimman laadun hiekkapaperia. Sitkeinkään pesu ja kahden päivän liuotus vahvassa pesuaineessa ei auttanut vaan hiekka, lika ja roskat kuten männynneulaset olivat ja pysyivät. Perheeseen kuuluu myös tahranpoistoaine, mutta se muistuttaa lähinnä partavaahtoa, likaan sillä ei ollut mitään tehoa. Niin sitten lensivät roskikseen pihan perälle 1000 mummon mk:n kengät ja viisi pulloa spraytä. Haluaisinpa nähdä kun joku spreijaa sekä vaatteensa että bäginsäoikein huolella, voisi tulla varsinkin kalliissa merrkikuteissa olevalle ladypelaajalle itku silmään. Minun palautteeni oli roskis, joten en tarvitse rahoja takaisin, mutta miettikää te muut onko kassillinen spray-pulloja yht´äkkiä golfissa aivan välttämätön lisätaakka.

    Sääntö 4-2 a) Täyden kierroksen aikana mailan peliominaisuuksia ei saa tarkoituksellisesti muuttaa säätäen TAI MILLÄÄN MUILLAKAAN TOIMENPITEILLÄ.

    Näin ollen Golf Coatin Grip & Glove -spray on yhtä kielletty säännöissä kuin pihkan käyttäminen, joka vanhassa sääntökirjassa oikein erikseen mainittiin.

    Itse ostettuani ja kokeiltuani ko. tuotteita vastaan seuraavaa; vihdoinkin sain core-tex asuni pitämään veden ulkopuolella ja varpaani pysymään kuivana pidempään. Ps. esteet eivät ole tarkoitettu viihtymisalueiksi. Jos pelaat palloasi pitkin rämeitä ja punkkereita niin kyllä siinä kalliimmatkin kengät ja hihat kärsivät.

    Eli kierroksen aikana ei saa kyseisiä keinoja käyttää. Ennen kierrosta toki saa välineensä käsitellä..?
    ¨

    ’vihdoinkin sain core-tex asuni pitämään veden ulkopuolella’

    Olisko kantsinu ostaa Gore-Tex?

    ’Olisko kantsinu ostaa Gore-Tex?’

    ajattelin ihan samaa 🙂

    Pallokoira – Haluaisin tietää millä kentällä ja tasoituksella pelaat jos vältät kaikki ’punkkerit’?

    Onko muilla samoja tai erilaisia kokemuksia kuin Seniorilla? Kiinnostaisi todella tietää, sillä olin juuri aikeissa ostaa uusiin täysnahkakenkiini kyseisen sprayn. Seniorin kuvaus on kuitenkin senverran tyrmäävä, että jos siitä puoletkin pitää paikkansa, niin ko. spraytä ei uskalla suihkuttaa juuri muualle kuin kainaloihin (=estänee käsien noston liian korkealle).

    Kandee käyttää mustia kenkiä, voi käyttää intin lankkia ja SA-mallista kenkäharjaa. Ainakin mun Addut toimii hyvin ko. periaatteella, kuten myös bikerit yms.

    Vanhassa vara parempi.

    Nimetön

    Itse ostin kokeeksi tuota grippisprayta ja petyin. Teki hanskasta tosi tahmean ja nahkahanskasta lähti palasia irti.

    Hyvä tietää, että osaa välttää ja varoittaa muitakin näistä mainostetuista spraystä! Muuttuukohan Gore-Tex spray-käsittelyn jälkeen myös hien sisällään pitäväksi?

    Eiköhän nahkakenkiin paras vaihtoehto ole pelkkä kenkärasva, eikä esim värillinen lankki. Ja jos sattumalta sataa (Satoiko muuten viime kesänä, muistaako joku?), niin sitten vaan kastuu Gore-Tex puku (ilman suojaspraytä) päällä :o)

    Älä helskutissa suihkuta edes kainaloihin, aineen myrkyllisyydestä ja iholle joutumisesta varoitetaan jo spraypullon kyljessä. Lapsia ei saa tuoda lähellekään jne.

    Kun on sprayannut kenkänsä, housunsa, pelipuseronsa, lakkinsa, hanskansa ja grippinsä, saa olla aika fakiiri jos pystyy pelaamaan kierroksen ilman että ainetta joutuu ainakin käsiin, niihin samoihin räpylöihin, joilla syömme bägistä pikku eväitämme ja pyyhimme aina välillä itkuisia silmiämme.

    Kysymykseen saako sääntöä rikkoa kunhan sen tekee ennen kierrosta, en osaa vastata.

    ’Kuinka paljon maailmassa onkaan tavaroita, joita en tarvitse’. (Veikko Ennala, toimittaja ja kirjailija)

    ’Kysymykseen saako sääntöä rikkoa kunhan sen tekee ennen kierrosta, en osaa vastata.’

    Eikös mailoihin saa laittaa teippejä, vaihdella grippejä ja tehdä muutakin huoltotyötä ennen kierrosta??

    Aikaisemmin ratsastuksen parista tullut erittäin hyvä vinkki myös golf-kenkien hoitoon :o).

    Paras puhdistusaine nahkaisille golf-kengille on satulasaippua – iso purkki maksaa ehkä 6-7 €uroa ja kestää vuosikausia. Satulasaippuan sisältämä glyseriini imeytyy nahan sisään ja suojaa ja pehmittää nahkaa. Mikäli haluaa tehdä homman ’vimosen päälle’, kannattaisi kengät vielä rasvata esim. satularasvalla, joka sisältää mm. mehiläisvahaa ja tekee nahasta vettä hylkivän.

    Suosittelen lämpimästi !

    Innovatiivinen hemmo tämä spraysarjan kehittäjä, mutta selvästikään ei tämän palstan vakiovieras. Sillä jos hän lukisi näitä sivuja säännöllisesti olisi hänen silmiinsä taatusti osunut legendaarinen ”Hanuri Hellänä-ketju” ja hän olisi älynnyt täydentää sarjansa hellepäivinä hanurin vakoon suihkaistavalla, viilentävällä ja kitkaa eliminoivalla spraylla.

    Tällainen ”Crack Coat Teflon Spray” olisi mojova lisä muuten niin kattavaan sarjaan ja ollessaan toimiva tuote se saisi käyttäjänsä helposti unohtamaan muissa tuotteissa piilevät virheet ja niitten aiheuttaman mielipahan.

    Minusta tuntuu että seniorilla on käyny pikku moka ja on pistäny innostuksissaan grippikitkaa kenkiin, koska minä olen kokeillut kaikkia tuotteita eikä mitään vikaa ole ollut. Grippikitkan ja shoesprayn etiketithän on vähän saman värisiä.

    Onko kenelläkään kokemuksia tuohon sarjaan kuuluvasta bagispraystä? Pitääkö kantobagin kuivana? Onko haittavaikutuksia?

    On kokemuksia ei haittavaikutusta ja bägi pysyy kuivana.

    Kiitos vastauksesta. Onko käytännön kokemustietoa, kauanko kyseisen sprayn bagia suojaava vaikutus kestää elikkäs kuluuko suojapinta nopeastikin pois käytössä?

    Spreijasin huolella kolmeen kertaan läpi koko bägin nyt ollut noin kuukauden ja toimii vielä loistavasti. Eli pitää vielä odotella ennenkun tiedän kauanko vaikutus kestää.

    Montako rundia on sprayatulla bagilla takana ja montako kertaa niistä on satanut? Onko pito ollut 100%?

    Pito on ollut 100% parikymmentä kierrosta on tullut muutamilla tihkutellut/satanut ja tänään tuli oikeen kunnolla ja hyvin toimi.

    Kiitos tiedoista Merinorsulle. Bag-spray ainakin siis vaikuttaa hyvältä aineelta. Täytynee hankkia itsekin.

    Minulla on parhaillaan vasemmassa kädessä Golf Coat / shoe -spray-pullo. Oikeassa kädessäni on uusi 150 euron Ecco -golfkenkäni. Nyt teen niin, seniorin viestin luettuani, että menen huomenna Stockalle ja pyydän heitä demoamaan ko. spray-tuotteen ja jätän kengän käsittelyn tältä illalta sikseen.

    Ditto niinkuin sanoin niin luulen että seniorilla on mennyt pullot sekaisin. Kokemukseni mukaan kenkiin ei tartu mitään ja pitää hyvin vettä. Golfcoatin sivuilla on kuva tuotteista ja shoesprayn ja grippisprayn värit on aika samat.

    Miten minulla on sellainen tunne, että tuo edellä käyty merinorsun ja driving forcen välinen keskustelu käytiin Golfcoatin toimistossa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 47)
Vastaa aiheeseen: Spreiaus=täystuho

Etusivu Foorumit Yleistä Spreiaus=täystuho