-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kotikenttäni on eräs Suomen haastavimmista. Naapurikenttä taas on monien mielipiteiden mukaan sloupattu liian haastavaksi. Toki kenttä on varsin helppo ja pelaa pituuttaan lyhyempänä (kenttien pituusero merkityksettömän pieni).
Tällaisten seikkojen vuoksi onkin haastava määrittää jonkin kaavan mukaan yleispätevää ”oikeata tiipaikkaa”.
Kotikenttäni on eräs Suomen haastavimmista. Naapurikenttä taas on monien mielipiteiden mukaan sloupattu liian haastavaksi. Toki kenttä on varsin helppo ja pelaa pituuttaan lyhyempänä (kenttien pituusero merkityksettömän pieni).
Bruttotuloksista voinee päätellä paljon.
Kotikenttäni on eräs Suomen haastavimmista.
Noita onkin Suomessa parisenkymmentä… ja enemmänkin, jos jäsenistöltä kysyy.
Jere JaakkolaModeraattoriKiitokset jo tässä vaiheessa hyvästä ja asiallisesta keskustelusta!
Aihe kiinnostaa ja herättää muuallakin ajatuksia. Laskuria on käyttänyt tähän asti jo pitkälti yli 5 000 lukijaa, ja laskutoimituksia on tehty lähes kaksinkertainen määrä.
Seurantajutun teemme ensi viikolla. Siinä puretaan vastausten antia ja ruoditaan aihetta lisää.
Tämä kannustaa käyttämään Forumia toimituksellisissa tarkoituksissa jatkossakin.
Golfpisteen toimitus kiittää ja kumartaa!
Nämä toimituksen kysymykset on jääneet huomiotta:”Voisiko oikean tiin ”löytäminen” jopa lisätä lajin houkuttelevuutta, aktivoida jo lajia harrastavia ja tuoda uusia pelaajia lajin pariin.”
Minä olen sitä mieltä, että uusi lajia harkitseva ei tiedä tiipaikoista ja niitten merkityksestä yhtään mitään. Niin muodoin hän ei myöskään osaa sitä ajatella. Aluksi pelasin punaisilta, koska ei se pallo lentänyt ja sitä minulle suositeltiinkin.
Kavereitten kanssa kierroksella asiasta keskusteltiin ja todettiin, ettei kait golfin idea ole (klubipelaajilla) pelata par-tulosta aina. Minusta se on pelata itseään vastaan ja yrittää parantaa tulostaan. On makea tunne kun pystyy lyömään jonkun puun kiertäen griinille vaikka 150 metrin päästä oli sitten maila mikä tahansa. Siihen kun saa hyvät putit päälle niin ”Pirkko” soittaa ja hänelle vastataan!
Golf on ennenkaikkea liikuntaa, sosiaalista kanssakäymistä ja huolenpitoa omasta terveydestään. Ihan sama minkä väriset pallukat siinä tiipaikalla on. Lajin positiiviset asiat pitää saada useamman ihmisen tietoisuuteen ja sitä kautta saada lisää harrastajia.
Nostan tämän aiheen näin kauden loputtua uudelleen puitavaksi!
Kentän pituus on vain yksi tulokseen vaikuttavista tekijöistä. Paljon enemmän vaikuttaa se kuinka monella lyönnillä selviää kuppiin 20-25 metrin päästä lipusta. Siis yhteen laskettuna chipit ja putit. Jos tällä osa-alueella joutuu käyttämään keskimäärin yli 3 lyöntiä/väylä on tuloksen tekeminen melko vaikeaa olipa kenttä muuten pitkä tai lyhyt.
Voisi melkein yleistää siten että lähipelin merkitys tulokseen on 2/3 ja pitkien lyöntien merkitys vain 1/3..karkeasti jaettuna.
Kun ajatellaan pelivälineiden kehitystä viimeisten reilun 20 vuoden aikana niin eniten parannusta on kohdistunut puumailoihin ja palloihin. Putterit ja wedget ovat säilyneet pääpiirteissään ennallaan. Sen sijaan nykyisillä drivereilla ja hybrideillä lyödään ainakin 50 metriä pidemmälle kuin 1980-1990 aikoihin käytössä olevilla välineillä. Ilman muuta on selvää että uusilla mailoilla (suuremmat lavat, osumapinnat jne.) on paljon helpompaa onnistua lyönneissään verrattuna aikaisemiin. Myös palloihin on saatu pituutta lisääviä ominaisuuksia.
Sanoisin että nykyään pitäisi takatii olla luokkaa 50 metriä kauempana. Keltaisitakin voisi olla etäisyyttä hieman enemmän. Punaiset puolestaan jopa hieman aikaisempaa lähempänä lippua. Harrastukseen on tullut mukaan paljon naispelaajia joille nykyistä lyhemmät väylät olisivat kovasti tervetulleita. Nuoremmat ja pidemmälle lyövät naiset taas kykenevät hyvin tekemään tulosta keltaisiltakin.
Bäkäriltä pelaamisessa saisi olla aikaisempaa enemmän haastetta. Kentällä saisi olla pari kolme sellaista reikää jossa ns. kentälle pääseminen (esim. vesiesteen ylitys tmv.) edellyttäisi noin 220-240 metrin pituista lyöntiä (siis ilmassa). Tällä olisi positiivista vaikutusta siten että se ohjaisi bäkärille vain sellaisia pelaajia joilla on lähtökohtaisesti todellista lyöntiosaamista. Aika usein näkee että että sieltä taitojen puuttuessa riuhdotaan palloja joita sitten etsitään ja hidastellaan takana tulevien pelaamista.
Se on fiksua kehitystä että monilla kentillä ollaan luovuttu väriohjauksesta ja väylät esitetään kentän kokonaispituuden mukaisilla merkinnöillä..
Sanoisin että nykyään pitäisi takatii olla luokkaa 50 metriä kauempana.
Miksi? Eikö peli ole jo nykyisellään riittävän hidasta?
Keltaisitakin voisi olla etäisyyttä hieman enemmän.
Miksi? Eikö peli ole jo nykyisellään riittävän hidasta?
Punaiset puolestaan jopa hieman aikaisempaa lähempänä lippua. Harrastukseen on tullut mukaan paljon naispelaajia joille nykyistä lyhemmät väylät olisivat kovasti tervetulleita.
Samaa mieltä.
Nuoremmat ja pidemmälle lyövät naiset taas kykenevät hyvin tekemään tulosta keltaisiltakin.
Olen viime vuosina harvoin nähnyt kenenkään naisen pelaavan keltaisilta, mutta ne kerrat kun olen, voin vain todeta tiin valinnan olleen tyystin väärän.
Se on fiksua kehitystä että monilla kentillä ollaan luovuttu väriohjauksesta ja väylät esitetään kentän kokonaispituuden mukaisilla merkinnöillä.
Heitänpä tähän kysymyksen, johon jokainen voi mielessään pohtia vastausta.
Vaikuttaako väri’ohjauksesta’ luopuminen oikeasti siihen mille tiille yksittäinen pelaaja, tai pikemminkin pelaajaryhmä asettuu?
Golfsenioreiden aluetourin M70 on pelattu jo kaksi vuotta ”siniseltä” teeltä ,sen puuttuessa ”punaiselta”.
Peli muuttuu erilaiseksi,kun pääsee puttaamaan birkkua.
Näin Golfliiton naisten vuonna kysynkin mikä on naisten Etutee.
Aloittaessani Golfin pelailun 25 vuotta sitten toivottiin 65 vuotiaitten miesten pelaavan ”punaisilta”.Näin Golfliiton naisten vuonna kysynkin mikä on naisten Etutee.
Sama kuin miestenkin kohdalla, se etummainen niistä kahdesta.
Henkilökohtaisesti näen suurimpana ongelmana miehisen egon. Vaikka taidot eivät riitä, niin silti pitää pelata miesten klubitiiltä, oli tämä sitten merkitty keltaisilla pallukoilla tai numeroilla, mutta toiseksi kauimmalta on pelattava. Siitä sitten lyödään ne 115 lyöntiä ja puolen tunnin etsiskelyt päälle.
Eipä tarvitse ihan hirveästi miettiä mistä se hidas pelaaminen johtuu…
Golfsenioreiden aluetourin M70 on pelattu jo kaksi vuotta ”siniseltä” teeltä ,sen puuttuessa ”punaiselta”.
Eikös olekin hassua, että ne samaiset M70-seniorit pelaavat kotikentällään liki järjestään keltaisilta..?
Voisiko oikean tiin ”löytäminen” jopa lisätä lajin houkuttelevuutta, aktivoida jo lajia harrastavia ja tuoda uusia pelaajia lajin pariin.
Mun mielestäni uusien kiinnostuneiden mielessä voi olla enemmänkin lajin aloittamisen kynnys, greenfee kurssin jälkeiset toimet siirtyä/löytää sopiva muoto tutustua lajiin itselle sopivilla kohtuullisilla alkumenoilla ja kokea positiivisia elämyksiä onnistumisina.
Aika suurelle enemmistölle golfin moninaiset sääntö- ja ohjeistuspiirteet voivat tuntua merkillisiltä keskinäisissä kaveripeleissä, kun ei PGA peleistä ole kyse.
Monien kiinnostus ei riitä kursseista selviytymistä pidemmälle.Oikean ”tiin löytäminen” tapahtunee luontevasti mihin muotoon golfissa oma kiinnostus lopulta päätyy tai vaihtuu ajan kuluessa.
KL1:
Henkilökohtaisesti näen suurimpana ongelmana miehisen egon. Vaikka taidot eivät riitä, niin silti pitää pelata miesten klubitiiltä, oli tämä sitten merkitty keltaisilla pallukoilla tai numeroilla, mutta toiseksi kauimmalta on pelattava. Siitä sitten lyödään ne 115 lyöntiä ja puolen tunnin etsiskelyt päälle.
Juuri näin..
Tarkoitin aiemmalla viestillä juuri samaa. Bäkärille kannattaa mennä vasta kun taidot oikeasti riittää sekä lyönnin pituuden että tarkkuuden osalta. Sama koskee keltaisia pallukoitakin. Mutta kun meillä (ja ehkä muuallakin) pelaajan paremmuus mitataan käytännössä sillä miten pitkälle avaus lentää. Kukaan ei oikeastaan arvosta ”up’n down’ien” ja puttien vähäistä määrää.
Jos par-nelkulla joutuu lyömään kakkoslyöntiä jatkuvasti isommalla mailalla kuin wedge tai R9 pelataan kenttää todennäköisesti jo liian pitkänä. Omasta mielestäni pelistä nauttii parhaiten kun avauksien pituus riittää parnelkuilla ungefär 100 metrin täpän paikkeille.
Näin se menee kun lyönnit alkaa pitkän kokemuksen myötä lyhenemään.
Meidän perheessä golffiin tutustui tänä kesänä ensimmäistä kertaa kolme henkilöä. Yksi henkilö ei aiheesta liiemmin innostunut, en usko, että tiiauspaikalla on mitään merkitystä.
Toinen henkilö pelaili aikas monta par3 ysikierrosta, ehkä parikymmentä. Parhaalla tuloksella tasoitus olisi laskenut 53:een, mutta jäi ilmoittamatta. Par3 tiiauspaikkojen lisääminen voisi olla hyvä juttu. Niiden puuttuessa tehtiin muutaman kerran niin, että täyspitkällä kentällä tiiauspaikkana toimi 100 m mittaviuhka.
Kolmas henkilö (minä) pelaili noin 70 kierrosta, joista suurin osa par3 ysejä mutta noin 20 täysimittaistakin. Tasoituksen 36 paikkeilla siirryin kotikentällä punaisilta keltaisille alkeiskurssisuosituksen mukaisesti. Ihan luontevalta tuo siirtyminen tuntui. Enkä mitään erityistä tarvetta näe järjestää muita tiiauspaikkoja. Keskiarvotulos pyörii noin 120 lyönnin paikkeilla ja kivaa on. Suuri lyöntimäärä ei haittaa, kuntoilun vuoksi tähän lajiin ihastuin – tai no aina se on mukava, jos lähemmäs sataa pääsee. Uutta täysimittaista kenttää pelatessa olen pelaillut aina punaisilta. Siinä jää hieman enemmän aikaa katsella ympärilleen ja suunnitella peliä. Ensimmäisellä tutustumiskäynnillä voisi toimia vieläkin lyhyempi tiiaus, mutta erittäin hyvin pärjää ilmankin. Ja peliajasta huolestuneille voin mainita, että viimeisimmän täyskierrokseni tulos 119 syntyi rauhallisesti edeten ajassa 3:01:10, en koe olevani tien tukkeena, kolmen hengen porukalla mentiin. Pallojen haeskeluun en juuri aikaa käytä, yritän huomioida pelinopeuden.
Eli par3 tiiauspaikkojen lisäys voisi meidän perheessä lisätä hieman golfintoa ja koko perhe voisi pelata yhdessä tavoitteellistakin golffia.
Mutta kun meillä (ja ehkä muuallakin) pelaajan paremmuus mitataan käytännössä sillä miten pitkälle avaus lentää. Kukaan ei oikeastaan arvosta ”up’n down’ien” ja puttien vähäistä määrää.
Gloffare on kyllä erehtynyt pahasti lajista, ehkä eksynyt keihäänheittopaikalle tms. Kyllä golfissa tulos on aina ollut ratkaisevaa, eikä lyönnin pituus ole kuin yksi väline tuloksen tekemiseen. Vanha totuus on ”lähipeli ratkaisee”
Uskonpa gloffaren tarkoittavan kierrostuloksen sijaan sitä ’arvostusta’ tai kenties pikemminkin kadehtimista, joka liki poikkeuksetta kohdistuu niihin pitkälle draivaaviin pelaajiin, ja nimenomaan klubitasolla. Ketään ei kiinnosta miten puttaat, jos draivaat pitkälle.
Kilpapelaaminen on tyystin eri asia, siellä tulos ratkaisee, ja toisaalta siellä kaikki osaavat myös draivata, joten sitä taitoa ei siellä monikaan kadehdi.
Jos par-nelkulla joutuu lyömään kakkoslyöntiä jatkuvasti isommalla mailalla kuin wedge tai R9 pelataan kenttää todennäköisesti jo liian pitkänä. Omasta mielestäni pelistä nauttii parhaiten kun avauksien pituus riittää parnelkuilla ungefär 100 metrin täpän paikkeille.
Tuo on mielestäni kovin kapea-alainen lähestymistapa. Omasta mielestäni kierroksen aikana tulisi joutua käyttämään koko arsenaalia. Myös voitaneen aiheellisesti kysyä missä vaiheessa pelaajan taidot keskirautojen tai sitä pidempien mailojen käytössä kehittyvät, jos niitä ei koskaan käytä kuin tiitikun päältä lyötäessä.
Ei ja ei. Reikien pituuksien tulee vaihdella pelaajaryhmästä riippumatta siten, että kaikkia tai lähes kaikkia mailoja saa käyttää pelikierroksen aikana. Pitkä päätyyn ja wedge perään -periaate ei ole kovin kiinnostavaa pidemmän päälle.
Omasta mielestäni pelistä nauttii parhaiten kun avauksien pituus riittää parnelkuilla ungefär 100 metrin täpän paikkeille.
Ei ja ei. Reikien pituuksien tulee vaihdella pelaajaryhmästä riippumatta siten, että kaikkia tai lähes kaikkia mailoja saa käyttää pelikierroksen aikana. Pitkä päätyyn ja wedge perään -periaate ei ole kovin kiinnostavaa pidemmän päälle.
Samaa mieltä. Kyllä par on makoisin sillä parnelkulla, jolla onnistunutkin avaus jää 180 metriin, vaikkei siitä montaa paria kesässä tulisikaan. Tein minäkin kuluneena kesänä urani ensimmäisen eaglen avaamalla punaisilta griinin kanttiin ja siitä chipin sisään. Kokemus jäi vähän laimeaksi, eikä ainakaan innostanut pelaamaan enempää punaisilta (taisi olla kesän suunnilleen ainoa kierros punaisilta).
Sen verran kuitenkin ostan gloffarenkin kantaa, että peli on nautittavaa ja kenttä sopivan mittainen, jos avaukset parnelkuilla keskimäärin ovat siellä noin 100-130 metrin päässä griinistä. Joskus reilusti satasen sisällä, joskus jatkolyöntiä hybridin ja väyläpuun välillä arpoessa kallistuu jälkimmäiseen. Tällöin tulee mukavasti vaihtelua, kun voi epäonnistua paljon monipuolisemminkin kuin tyrimällä vajaan wedgen 🙂 Jos pisimmälläkin väylällä yltää satasen tupsulle, niin silloin kyllä on syytä harkita askelta taaksepäin tiiboksissa.
Kun mietin oman kotikenttäni kahta kenttää, niin ei punaisilta pelaaminen suinkaan takaa parin alitusta. Monet reiät on suunniteltu sillä tavoin, että alle sataseen avaaminen punaisilta vaatii varsin tarkan lyönnin ja epäonnistuminen merkitsee bogin uhkaa. Lisäksi joillakin rei’illä on joka tapauksessa avattava suunnilleen samaan paikkaan kuin vaikkapa keltaisiltakin, tosin käytettävä maila on eri ja tarkkuus siten parempi, ainakin teoriassa.
Kyllä minä nautin punaisilta pelaamisesta. Kenttä on kuitenkin aika lailla erilainen kuin keltaisilta pelattaessa ja siksi kiinnostava. Pahimpaan ruuhka-aikaan sitä ei kuitenkaan viitsi tehdä, koska jokunen parnelonen on lyötävissä päälle ja griinin tyhjenemisen odottaminen aiheuttaa turhaa haitariliikettä, kuten myös parvitosilla tapahtuu.
Punaisilta pelaaminen on hyvinkin luontevaa vaikka primeaikaan. Varsinkin jos peliseura on kauniimpaa sukupuolta. Tässä tilanteessa kannattaa jättää bägistä puumailat pois, näyttäytyy kenttä muulta kuin draivi ja wedge menolta.
Tässä tilanteessa kannattaa jättää bägistä puumailat pois, näyttäytyy kenttä muulta kuin draivi ja wedge menolta.
Toki noinkin voi tehdä, mutta mikä silloin muuttuu? Avaat eri mailalla kuin keltaisilta, mutta lyöt kakkoslyöntiä samasta paikasta kuin ennenkin. Missä vaihtelu?
Mutta, mutta
Pelaamme puolisoni kanssa usein samassa ryhmässä, jossa minä avaan keltaisilta ja vaimoni punaisilta. Avaukset päätyvät aika usein samoille alueille, jolloin par4 on keskimäärin 120-140m lipulle, joka on minulle on, mutta vaimolleni aika paha, jos sattuu olemaan vettä välissä (jolloin vaimoni tyytyy kiertämään veden tavoitellen bogia).
Kysynkin, kumpi meistä pelaa väärältä tiiltä, jos tavoitteena olisi joka reiältä par?
Kysynkin, kumpi meistä pelaa väärältä tiiltä, jos tavoitteena olisi joka reiältä par?
Tämä on yksi lempiaiheistani…
Vastaus: ei kumpikaan, vaan kenttä on väärin suunniteltu. Tämä siis sillä olettamuksella, että sinä ja vaimosi pelaatte keskimäärin samoja bruttotuloksia omilta tiipaikoiltanne.
Yhtälö on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin annan ymmärtää, mutta silti näkisin hyvänä, että suunnilleen samalla taitotasolla pelaavan miehen ja naisen tulisi pelata yksittäinen reikä suunnilleen samoilla mailoilla, kun mies pelaa miesten klubitiiltä ja nainen naisten. Tuntuu perin pöhköltä, että molempien lyötyä avauslyöntinsä parnelkulla miehellä on jäljellä rautakasi ja naisella puuvitonen. Etenkin, jos välissä on vesieste tai laaja bunkkeri.
Tähän on toki muitakin näkökulmia, mutta tämä on minun.
P.S. En pidä kovin mielekkäänä ajatella, että jokaiselta reiältä pitäisi saada juuri par-tulos. Paljon mielekkäämpää on rakentaa kenttä siten, että osa rei’istä on mahdollisia birkkureikiä, osa ns. selkeitä pareja ja osa harvoin pariin pelattavia. Sellaisella ajattelulla mies ja nainen voivat pelata erilaiset tulokset yksittäiseltä reiältä, mutta kumpikin voi pelata saman bruttotuloksen.
En pidä kovin mielekkäänä ajatella, että jokaiselta reiältä pitäisi saada juuri par-tulos. Paljon mielekkäämpää on rakentaa kenttä siten, että osa rei’istä on mahdollisia birkkureikiä, osa ns. selkeitä pareja ja osa harvoin pariin pelattavia
Minusta kenttä on oikein suunniteltu ja sopii meille molemmille. Vaimoni tavoite on pelata keskimäärin bogi (eli päästä alle 90) ja minä vastaavasti tavoittelen 7 alkavaa kierrostulosta. Meillä on siis eri tavoitteet ja miksi kaikkien tavoite kaikilla pitäisikään olla ”joka reiällä birdie-putti”
-
JulkaisijaArtikkelit