26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Siirtosääntö koko kentällä

Etusivu Foorumit Säännöt Siirtosääntö koko kentällä

Esillä 7 viestiä, 26 - 32 (kaikkiaan 32)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jiiär, sääntö 25-3 ei mitenkään liity siirtosääntöön, vaan pelialueen viheriöiden säästämiseen puttaamista varten. Paino sanalla pelialueen.

    Aivan, lankesin tuon määritelmän loveen. En ole koskaan ihan täysin sisäistänyt tuota pelialuetta ja että miksi siitä rajataan juuri pelattavan reiän viheriö, tiiboksi sekä kaikki esteet pois, kun pelkästään termiä tuijottamalla voisi kuvitella että se on se alue, jolla pelataan. Eipä sillä, alkuperäistermihän (”through the green”) kertoo vielä vähemmän mistään mitään, joten ei kai pitäisi valittaa 🙂

    KL1

    En ole koskaan ihan täysin sisäistänyt tuota pelialuetta ja että miksi siitä rajataan juuri pelattavan reiän viheriö, tiiboksi sekä kaikki esteet pois

    Käsite ’pelialue’ on golfin sääntöjen kannalta samanlainen rajaava sanamuoto kuin vaikkapa ’verovelvollinen’ on Suomen lainsäädännössä. Sen käyttö rajaa muualla säädöksissä kerrotut asiat koskemaan tarkalleen juuri tuon sanamuodon rajaavia alueita ja/tai toimenpiteitä. Jos ja kun lukee golfin sääntöjä ja ennen kaikkea sääntöjen määritelmiä niin asia hiljalleen aukeaa.

    Sama koskee viheriö(i)tä.

    PG

    Kaksi sääntöä muistamisen tueksi:
    1. Jos viheriö on pelialuetta, sillä ei sa pelata.
    2. Jos viheriö ei ole pelialuetta, sillä saa pelata.

    PG

    Jos siirtosäännön voimassa ollen pallo sattuu eksymään väärälle viheriölle lähelle viheriön reunaa, pelaajalle saattaa olla edullisempaa soveltaa siirtosääntöä, kuin sääntöä 25-3b. (Droppaamisen sijasta asettaminen). Edellytyksenä on, että siirtosäännön mukaisesti siirretty pallo ei enää ole viheriöllä.

    KL1

    Jos siirtosäännön voimassa ollen pallo sattuu eksymään väärälle viheriölle lähelle viheriön reunaa, pelaajalle saattaa olla edullisempaa soveltaa siirtosääntöä, kuin sääntöä 25-3b.

    Totta. Ääritapauksessa voi jopa käydä niin, että säännön 25-3b droppipaikan saa muutettua käyttämällä ensin siirtosääntöä sopivaan suuntaan sillä väärällä viheriöllä.

    PG

    Ääritapauksessa voi jopa käydä niin, että säännön 25-3b droppipaikan saa muutettua käyttämällä ensin siirtosääntöä sopivaan suuntaan sillä väärällä viheriöllä.

    Aivan, tuota en hoksannutkaan. Sillä saattaa olla huomattava merkitys sallitun siirron ollessa suuri, esim. mailanmitta.

    P.S. Mestiksissämme jaetussa tiedotteessa luki: ”Kilpailussa voimassa siirtosääntö kentän lyhyeksi leikatulla alueella.” Mielestäni aika epämääräinen tieto.

    Mestiksissämme jaetussa tiedotteessa luki: ”Kilpailussa voimassa siirtosääntö kentän lyhyeksi leikatulla alueella.” Mielestäni aika epämääräinen tieto.

    Todellakin ja jos näistä kysyt niin ”hmmhmhmhmhmhmhmm”. Miksi ei suoraan laiteta mallisäännöstä tehtyä sääntöä, vaan mahdollisimman epämääräinen teksti?

Esillä 7 viestiä, 26 - 32 (kaikkiaan 32)
Vastaa aiheeseen: Siirtosääntö koko kentällä

Etusivu Foorumit Säännöt Siirtosääntö koko kentällä