16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Rookiet ja muut

Etusivu Foorumit Yleistä Rookiet ja muut

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jotenkin tuntuu, että tuosta alhaisesta tasoituksesta on tullut jokin status tähän mukavaan golfharrastukseen. En kiellä, etteikö se joskus itselläkin ollut pelitaidon mittari, mutta ei se ole enää. Yli nelikymppisenä golfin alkeita opetellessa oli aluksi mukavaa kun joskus sai paarinkin aikaiseksi. Tasuri tippui ilman sen kummempia miettiessä. Kilpailut olivat mukavaa aajanvietettä. Sitten kun tasoitus putosi alle 15 alkoi peli-ilo jossaimäärin kadota. Tupla tai tripla tuntui katastrofilta. Singeliin päästessä piti hankkia merkkimailat jne. Enää en aseta muuta tavoitetta, kuin nauttia pelaamisesta. Tasoitus voi olla sitten vaikka 15 tulevan kauden jälkeen. Ehkä sitten taas osaa nauraa, kun kirjaa tuloskorttiin pari tuplaa ja triplan muiden pogien lisäksi.

    Greencard viimekesän heinäkuussa ja kierroksia n. 80. Hcp 18. Paljon harjoittelua rangella ja tunteja pro:lla (5 kpl alusta lähtien). Eli, heti uran alussa ammattilaisen pakeille ja yrittää edes kuunnella neuvoja innostuksen lomassa. Lähes yhtä tärkeätä on muistaa, että kyseessä on hauska ja rentouttava harrastus. Malttinsa menettäminen on sama kuin heittäiset pallon veteen ilman mailaa seuraavalla tee:llä. Naura kun pallo menee metsään ja ole hiljaa kun lyönti onnistuu.

    Mukava lukea että ’keltanokilla’ on tavoitteet

    kohdallaan, näin se homma etenee.

    Kun tavoitteet ovat realistisia niin pelaaminenkin maittaa.Kannattaa tosiaan varoa ettei ala kalsarit kiristää kun händäri tippuu alemmas ja alemmas, niinkuin singelisinkku mainitsi.

    Siinä vaiheessa kun tulee oma seinä vastaan, kannattaa alkaa naatiskella omasta tasostaan ja unohtaa hcp.Tai toisaalta jos sittenkin lähettäisi perheen (en muista enää nimiä) takaisin maalle pariksi kuukaudeksi niin saisi treenata rauhassa…

    Kyy

    Tässä vastapainoksi lahjakkaille ja nuorisolle hieman hitaampi kehityskäyrä: -94 vuoden lopussa hcp36/30kierrosta -95 27/38, -96 23/45, -97 14,5/56, -98 13,5/59, -99 12/55, -00 10/67, -01 11,3/36, -02 11,4/20. Siitä näkee hyvin että kun ei ole juniori ei harjoittele ei ota pron tunteja ei kehityskään voi olla kovin ripeää! Ekoina vuosina kun jätin kaikki laskevat harkkarundien kortit hcp tippui jonkin verran per vuosi ,mutta hcp 18:sta alaspäin vain kisakierroksia niin kehityskin pysähtyi ,tosin -01-02 oli pakko käydä tutustumassa clubin rangeen/lähipelialueeseen rundien vähyyden vuoksi (perheen lisäys/loukkaantumiset) jotta hcp ei alkaisi laukata villisti ylöspäin. Vakaana tavoitteena on tietenkin päästä kertomaan poitsulle että ’kyllä minäkin olen silloin nuorenpana pelannut singelinä’ 🙂

    Aloitin 2vuotta sitten kesän puolivälissä, joten olen nyt pelaannut yhteensä 1,5 kesää. Ekana vajaana kesänä händäri putos johonkin 26:een ja sit viime kesänä käteen jäi hcp 13.

    Kierrosmääristä kerrottakoon että ekana kesänä noin 25 ja viime kesänä n. 70

    ja talvisin pressutouhuja…

    54-45-24-15-9-6-4 Tasaista vauhtia mennään…

    Tavoite olisi 2,5 ens kesälle, yleensä on tasoitus tippunut aika lähelle tavoitetta, muttei koskaan yli tavoitteen.

    Aloitin viime heinäkuussa 56-vuotiaana. En ollut viime vuonna edes kaukojäsen, joten keskityin harjoitteluun. Yhden 9-reikää pelasin tasoitukseen kelpaavissa olosuhteissa. Tulos vastasi jotakin 34-36:n tasoitusta. Vasta nyt 14 000 halliharjoituslyönnin jälkeen hetkittäin tuntuu, että osaan lyödä. Ehkäpä ensi kesän tavoite, kakkosella alkava tasoitus (jotta voin ja kehtaan pelata millä tahansa suomalaisella kentällä) voi jopa toteutua. Onhan kauden alkuun vielä aikaa 10 000 lyönnin verran.

    Yhdyn JKO:n mottoon: Nuoremmille ei Hyvinkäällä jätetä.

    54-36-28,5-23.2-21.7-19.2 eli tähän porukkaan nähden aika hidasta kehitystä.

    Tänne palstalle näyttävät kirjoittelevan pääosin aktiiviset paljon pelaavat ja kehittyvät golffarit. Klubeilla on kuitenkin paljon myös niitä tavallisia klubigolffareita, joiden taso on vuosienkin jälkeen siinä 25-30 välillä. Uskon, että nämäkin pelurit nauttivat todella pelaamisestaan, vaikka tasoituksen putoaminen ei heille olekkaan enää päätavoite.

    54-27-17-13-14 n. 40 kierrosta vuodessa ja nekin kaikki nautiskelua. Sinkku häämöttää, mutta kehitys tuntuu pysähtyneen. No, eläkkeellä sitten.

    Kun aloittaa seniori-ikärajan tuntumassa, olen ihan tyytyväinen kehityskäyrään:

    45-36-28-23, ensi kautena tavoitteena ykkösellä alkava ja sehän riitäisikin.

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
Vastaa aiheeseen: Rookiet ja muut

Etusivu Foorumit Yleistä Rookiet ja muut