16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pyyhkeet?

Etusivu Foorumit Yleistä Pyyhkeet?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Uno

    Miksi pyyhkeet ovat golfkentillä yleensä ilmaisia, Onko tämä jäänne menneisyydestä?

    Eikö pyyhkeen voisi ottaa maksua vastaan caddiemasterilta esim. 5 e/kpl.

    Menemme kuntosaleihin, uimaan, tennikseen ja lätkätreeneihin omilla pyyhkeillä. Vain hotellissa on pyyhkeet, mutta silloin yövymme.

    Pyrin itse käyttämään omia pyyhkeitä, jos edes käyn kentän sauna/suihkutiloissa.
    Golfissa tulee harvoin edes hiki normaalikuntoiselle.

    Havaintoni on enemmän keskusteluun golfkenttien kustannusrakenteeseen ja ekologisuuteen.

    KL1

    Golfissa tulee harvoin edes hiki normaalikuntoiselle.

    Olen juuri kohta menossa kotonani saunaan eikä minulla ole hiki. Menen saunaan ihan muuten vain peseytyäkseni ja nauttiakseni löylystä. Tiedän, että Suomessa on muitakin kaltaisiani. Kotiklubillani on jopa sellaisia ihmisiä, joille saunassa käyminen kierroksen jälkeen peliseuran kanssa kuuluu rutiineihin. Saunassa turistaan kaikkea maan ja taivaan väliltä ja nautitaan lämmön vaikutuksesta. Kiire ei ole minnekään.

    Mitä tulee pyyhkeiden maksuttomuuteen, niin se taitaa olla vain yksi monista palvelun muodoista, joita golfkenttä tarjoaa asiakkailleen hintaan ommeltuna. Aika harva kenttä Suomessa velottaa kärryistä, vaikka voisi niin tehdä, kuten ulkomailla monesti tehdään. Pallopesureitakin ja kokonaisia pesukeskittymiä kuten Peuramaalla saa käyttää ilmaiseksi. Kaikesta erikseen velottaminen on kankeaa ja vähentää tarjontaa, mikä on huomattu mm. lentoliikenteen rakennemuutoksessa.

    Ravintolassakin saa muuten lautasliinan ihan samaan hintaan. Pitäisikö ekologisuuden nimissä ryhtyä käyttämään omaa lautasliinaa..?

    EGS taisi viimevuonna alkaa veloittamaan 2€ panttia pyyhkeestä, pyyhkeissä taisi olla hävikkiä turhan paljon.
    Käytännössä homma meni niin että pelaaja tuli pukuhuoneeseen, raapaisi aatamin asun päälle, huomasi ettei ole pyyhkeitä, puki päälle ja käveli pihan poikki kädärille hakemaan pyyhkeen.
    Senhän oppii toki laakista, mutta isompi vaiva oli, että kädärin aukioloajat ovat myös suppeammat kuin saunan.

    Palveluahan se tosiaan taitaa olla. Joskus on oma pyyhe mukana minullakin, mutta monesti tulee myös varautumaton yllätyssauna kierroksen päälle.

    Uno ihmettelee ihan aiheesta. Jos olet menossa saunaan, oletettavasti pakkaat mukaasi puhtaat sukat, alkkarit, t-paidan ym. Mikä ongelma on samalla pakata pyyhe? Näinhän se tosiaan toimii joka ikisessä muussa lajissa, miksei sitten golfissa. Useimmat oppii tämän ekalla kertaa. Sitä varten niitä saa cädäriltä. Kysymys on vaan siitä, että kerrotaan asiasta pelaajille.

    Joukossa on aina niitä, jotka saunoo joka kierroksen jälkeen ja toiset ei ikinä. Jos talo tarjoaa pyyhkeet, niistä maksaa kaikki. Yhden pyyhkeen pesu ostopalveluna on euron luokkaa. Silloin, kun kenttä haluaa tiristää kuluistaan löysät pois, pyyhkeet on paljon parempi keino kuin vaikka kentän hoidosta tinkiminen.

    KL1

    Yhden pyyhkeen pesu ostopalveluna on euron luokkaa.

    Onko tuo oikeasti merkittävä kuluerä kentän taloudessa? Kuulostaa lähes samalta kuin Finnairin päätös luopua lentokoneissaan siitä 100 kilon tarjoiluvaunusta päästöjä vähentääkseen.

    Viisinumeroisista summista puhutaan. Riippuu tietenkin kentästä, samoin kuin se, kuinka suuri merkitys tällä on. Yleisesti kuitenkin on parempi jos kuluja on vähemmän, kuin enemmän. Pyyhkeiden tarjoaminen tuskin vaikuttaa pelaajien määrään juuri mitään. Se nyt on vaan tällainen saavutettu etu, mihin on totuttu. Mutta maailma muuttuu.

    Itse käyn mielelläni saunassa kierroksen jälkeen. Onhan se kiva kun ei tarvitse pakata märkää pyyhettä mukaan varsinkin jos jatkaa kentältä matkaa muualle kuin kotiin.

    Melkoinen kuluerä tulee varmaan myös saunojen päällä pitämisestä. Toki ympäristö kiittää kun klubilla saunovat eivät lämmittää kukin kotonaan saunaan.

    Tänä kesänä ei hirveästi tarvitse haaveilla klubilla saunomisesta kiitos Koronan ja kun ei kotonakaan viitsi lämmittää jotta asunto ei kuumensi entisestään.

    Itse kehittäisin näitä palvelu, onhan näitä toki jo olemassa. Esim.Autonpesu,huolto, renkaanvaihto, katsastuksessa käyttö. Esim linnagolf greenfee 120€ sis, pysäköintipalvelun , autonpesun ja lounaan niin maksaisin mielelläni.

    Kuka muka menee saunaan kierroksen jälkeen?

    Lucky Bounce: Pyyhkeiden tarjoaminen tuskin vaikuttaa pelaajien määrään juuri mitään. Se nyt on vaan tällainen saavutettu etu, mihin on totuttu. Mutta maailma muuttuu.

    Minusta kaikki tällainen kuuluu oleellisena osana palvelun laatuun. En viitsisi edes lähteä sellaiselle kentälle josta puuttuu asialliset mahdollisuudet vaatteiden vaihtoon, suihkuun ja saunomiseen (Suomessa kun ollaan). Muiden palveluiden ohella.
    – käytän näitä joka kerta pelikierroksen yhteydessä.
    – palveluiden puuttuessa nykyinen koronatilanne ei erityisemmin edes houkuttele edes kentälle.
    – mutta ehkä tilanne vielä muuttuu varsinaisen pelikauden alkaessa..

    Palvelutaso on sellainen asia jota kenttäyhtiöiden kannattaisi huomioida. Jos ja kun löytyy paljon pelaajia joilla ei ole tarvetta muuhun kuin pelikierrokseen, niin miksei voisi toimia esim. klubikioski-periaatteella.
    – tällaisella kentällä etuna olisi halpa kausimaksu/kierroshinta.

    Sellainen asiakas joka arvostaa ja haluaa palveluita valisisi tietenkin kentän jolta niitä löytyy..
    – ja ymmärrettävästi se näkyisi myös hinnassa.

    Jos lähdetään siitä, että maksan vain siitä, mitä käytän, golfkentän hinnasto voisi näyttää tältä:
    Green fee 50€ (sis. Vain peli, ei mitään palveluita)
    Kärryt 5€
    Cädärillä asiointi 5€
    Pukuhuoneen käyttö 2€
    Suihkun käyttö 2€
    Saunan käyttö 2€
    Pyyhkeen laina 2€
    Parkkimaksu 2€
    Pallopesurin käyttö 0,5 € /kerta
    Mailapesurin käyttö 1€
    Kenkäpuhdistajan käyttö 1€
    TV:n katselu 2€ (jos ei asioi ravintolassa)
    (Kuka keksii vielä lisää?)

    Onko järkeä? Toki löytyy varmaan tältä palstaltakin henkilöitä, jotka ei käytä koskaan mitään noista Extra palveluista.
    Mutta minä toivon, että pyyhkeet pysyy, vaikka käytän niitä keskimäärin yhdellä kymmenestä pelikierroksesta kotikentällä.

    Ei kaikkien golfkenttien tarvitse toimia samalla periaatteella. On hyvä, että on olemassa ”laatukenttiä”, jotka profiloituvat mm. Sillä, että nuo Falconin listaamat asiat sisältyvät gf-hintaan tai osakkaalla vastikkeeseen.

    Toisaalta joillakin golfkentillä halutaan profiloitua edulliseen golfaamiseen, jolloin tärkeintä on hinta ja silloin varmaan nuo lisäpalvelut lisämaksusta. Esimerkiksi Lövkulla tai Paaloheinä eivät edes tarjoa saunaa, mutta gf on edullinen.

    Sama analogia hotelleissa: osa toimii täydellä palvelulla, b&b tarjoaa peruspalvelut ja retkeilymajoissa pitää olla omat pyyhkeet ja lakanat. Kun on vaihtoehtoja, niin sekä Uno että Falcon löytävät kumpikin itselleen sopivan.

    Falconilla lähti laukalle. Mikään noista listan palveluista ei aiheuta kenttäyhtiölle merkittäviä käytön mukaan muuttuvia kustannuksia. Paitsi pyyhkeiden pesettäminen. Eikä se kulu ole edes yksi pyyhe/henkilö. Pukuhuoneissa näkee sankareita, jotka ottaa yhden pyyhkeen kroppansa kuivaamiseen, toisen tukkaansa varten, ja kolmas heitetään lattialle, kun se on niin mukava jalkojen alla. Lopuksi vielä pyyhkäistään kurat kengistä jollain näistä.

    Ihmettelen edelleen, mikä ongelma on kuljettaa pyyhe vaihtovaatekassissa mukana. Jos se on unohtunut tai ei tiedä talon tavoista, klubin palveluun kuuluu vuokrapyyhe.

    Lucky Bounds: Pukuhuoneissa näkee sankareita…..

    Kaikenlaista näkee..

    Kukaan ei kiellä ottamasta mukaan omaa pyyhettä, vaikka niitä olisikin tarjolla klubin puolesta.

    Putti-Possu kertoi jo oleellisen..Palvelut tulisi toteuttaa asiakkaiden tarpeiden mukaan.

    Paras ratkaisu olisi että paremmilla kentillä olisi omat pukuhuone+suihku+saunatilat jäsenille(=siis osakasjäsenet)
    – näissä voisi hyvin olla asiallinen varustus ja palvelut jne.
    – olen varma ettei näissä tapahtuisi mainittavaa väärinkäyttä.
    – osakkaan seurassa myös vieraat voisivat käyttää näitä tiloja.
    – erikseen sovittaessa mahdollisesti myös yritystilaisuuden asiakkaat.

    Muille olisi tarjolla yleiset puku-/pesutilat joiden käytössä voisi olla omat sääntönsä, maksunsa ja varustuksensa.
    – viimeisten parinkymmenen vuoden aikana harrastuksen pariin on tullut paljon uusia pelaajia joiden tavat ja käytöskoodit poikkeaa jossain määrin perinteisestä klubin asiakaskunnasta.

    En näe mitään estettä sille että tällekin asiakaskunalle olisi tarjolla sopivasti tarpeisiin mitoitettu palvelutaso.
    Ehkä jopa niin että joillain kentillä koko palvelurakenne olisi toteutettu ”rennommalla meiningillä” ja perinteistä vapaammalla tapa-/pukeutumiskoodeilla jne.
    – vähän samaan tyyliin kuin jossain laskettelukeskuksissa.
    – porukkaa voisi kokoontua viihtymään klubille, pitämän hyvää meininkiä keskenään, kuuntelemaan räppiä jne.

    Asiakkaat hakee erilaisia palvelukokemuksia..siksi myös tarjontaa tulisi löytyä jokaiseen makuun.

    KL1

    Tästä asiasta on varmasti monta erilaista mielipidettä ja kaikki yhtä oikeita. Ei sen pyyhkeen mukanaan kantaminen varmasti ole mikään ongelma, mutta onhan se mukava mennä ns. valmiiseen pöytään. Jos kotikenttäni joskus päättää veloittaa pyyhkeestä, niin jatkossa autossani kulkee aina mukana yksi puhdas kylpypyyhe. Siihen asti ja sen jälkeenkin käytän niitä palveluja, joita minulle tarjotaan.

    Laitetaanpa tämä asia kuitenkin edes jollakin tavalla rahalliseen perspektiiviin. Tehdään karkea arvio, joka perustuu puhtaasti arvauksiin. Kentällä 220 pelipäivää vuodessa ja sauna käytössä kaikkina päivinä. Joka päivä 100 käyttäjää tekee 22 kEUR vuodessa sillä euron pesuhinnalla. Tähän päälle pyyhkeiden ajoittainen uusiminen semmoiset 1000 euroa, kaikki siis yhteensä 23 kEUR. Kotikentälläni on noin 2300 jäsentä, joten pyyhkeet maksavat 10 EUR per jäsen joka vuosi. Minulta kuluu tuo summa pelkkään auton polttoaineeseen, kun käyn kahdesti pelaamassa. Sama summa kuluu taukojuomaan kahdelta kierrokselta (voisin toki tuoda oman juomani mukanani, mutta tuen mieluummin klubini ravintolaa). Voin lahjoittaa tuon summan hyvillä mielin niiden hyväksi, jotka käyvät saunassa jokaikisen kierroksensa jälkeen ja haluavat käyttää pyyhettä veloituksetta. Toisaalta säästäisin tuon saman summan käymällä yli viisi kertaa kauden aikana klubin saunassa, jos vaihtoehtoisessa tilanteessa pyyhkeen vuokra olisi 2 euroa.

    Uno

    Hei

    Falconin lista lisäpalveluista on ajatuksia herättävä ja minusta yli 90% toteutettavissa.

    Pienenä lisänä sähköinen ilmoittautuminen ja maksaminen on ilmaista ja palvelu tiskillä maksaa.

    Mitä käytät, niin siitä maksat. Pyyhemaksun voi tietysti korvata esim.saunamaksulla.

    Kenttäyhtiö saa myös arvokasta tietoa asiakkaiden tarpeista. Nykyinen perustuu 70-80 luvulla tehtyihin oletuksiin, mitä pelaajat haluavat.

    Erihintaisia palvelupaketteja.
    Esim. Kausimaksu 840 e/v tai 890 e/v sis. saunamaksu. Miten omat tuttavanne, moniko ottaa edullisemman hinnan.

    Monellako kentällä on ilmaisia rangepalloja ja moniko pelaaja kaipaa pallojen ilmaisuutta.

    Falcon unohti tärkeimmän…koneellisesti klubille tuodun ilman hengittämisen..se on covidin aikoina kovaa valuuttaa…ainakin 10 centtiä henkonen.

    KL1

    Eikö tuohon kävisi pikkuinen paineilmapullo ja regulaattori? Pahus kun tuli myytyä ne vehkeet vuosia sitten… olisi meinaan rajun näköistä, kun painelisi menemään metrolla regu suussa ja kasvomaski regun päällä 😀

    Ilmainen range osakkaille olisi aika kova etu, ainakin itse todennäköisesti hankkisin osakkeen, nykyiseltä kotikentältä jos tuollainen etu tulisi. Toki tuolla kortilla varmaan otettaisiin kaverille ja kaverin kaverille palloja. Sinänsä jos etu oli rajoitettu esim.4 koria päivä niin eipä tuo nyt mikään iso ongelma olisi. Jos kaveri vieraana niin onhan tämäkin jo maksanut greenfeen. Ylipäätään greenfeehen pitäisi aina kuulua range, lisää paljon mukavuutta lähteä kierrokselle kun käy lyömässä sen 10kpl palloja

    Fiksussa yhtiössä omistajat päättävät miten palvelut hinnoitellaan. Siksi osakkaiden kohdalla kaikki yksittäiset palvelumaksut sisältyy kausivastikkeen hintaan.
    – Osakkaat ovat jo lähtökohtaisesti kustantaneet kentän rakentamisen joten se ymmärrettävästi huomioidaan palveluiden hinnoittelussa.
    – tottakai kenttyhtiön kannattaa muutenkin edistää sitoutunutta pelaamista.

    KL1

    Ilmainen range osakkaille olisi aika kova etu, ainakin itse todennäköisesti hankkisin osakkeen, nykyiseltä kotikentältä jos tuollainen etu tulisi. Toki tuolla kortilla varmaan otettaisiin kaverille ja kaverin kaverille palloja.

    Kytäjällähän oli tuon tapainen etu, kympillä palloja päivän aikana rajattomasti. Lopetettiin käsittääkseni juurikin mainitsemasi syyn vuoksi.

    KL1

    Fiksussa yhtiössä omistajat päättävät miten palvelut hinnoitellaan. Siksi osakkaiden kohdalla kaikki yksittäiset palvelumaksut sisältyy kausivastikkeen hintaan.

    Ei tuo estäisi veloittamasta pyyhkeen käytöstä muita kuin osakkaita. Pyyhkeen saisi cädäriltä kuten joillakin kentillä on tapana ja se olisi osakkaille maksuton.

    Tämä pyyhekeskustelu lähti vähän laukalle, mutta voisi olla fiksua jollain tavoin rajoittaa tai hinnoitella pyyhkeiden käyttöä, kun joillain punaniskoilla aina menee överiksi …

    Minä olen ollut todistamassa kaveria, joka kulutti 4 pyyhettä: yksi peflettinä, yksi lattialle ja kaksi normaaliin pyyhkimiseen. Kun osa ei osaa toimia järkevästi, niin rajoituksia on valitettavasti pakko asettaa, ihan niin kuin koronataistelussakaan suositukset eivät riitä

    KL1

    Tuskinpa noita punaniskoja on niin paljon, että kaikkia pitää heidän vuokseen rangaista. Kai muuten sanoit hänelle, että pyyhkeitä on tarkoitettu 1 / kylpijä?

    Puttipossu oliko kotiseurasi saunassa joku ”aktiivi”

    On tämä aivan uskomaton foorumi sisällöltään muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pelkästään klubitalon pyyhkeistä saadaan aikaan kansantalouden kannalta merkittävä menoerä useine oheislaskelmineen.

    Täältä saa täsmällisen säännön ”kaiken tietävältä besserwisseriltä” jos hanhi lentää pelaajan yli ja kakka tipahtaa pallon päälle juuri kun hän lyömässä sitä. Saako putsata ennen vai vasta lyönnin jälkeen. Millainen penalty? Romaanin kirjoittajalta tulee pitkä tarina ja historia tarvittavine -osioineen miten asiaa pitäisi käsitellä.

    Ehtiikö tämä ukkeliporukka pelaamaan ollenkaan oikeaa golfia, vai ollaanko koko ajan ajan hermolla, siis näppäimistöllä heittämään uutta tarinaa foorumin sekaan. Kannattaa löysätä hieman, menkää ulos vaikka kävelemään metsään.

    Besserwisser viestissään muistuttaa golfetiketistä, ”sanoithan hänelle, että pyyhkeitä on tarkoitettu 1/kylpijä”.
    Hoh hoijaa!

    Toivon, etten koskaan joudu samaan lähtöön tällaisen porukan kanssa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
Vastaa aiheeseen: Pyyhkeet?

Etusivu Foorumit Yleistä Pyyhkeet?