16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

PGA Tour ja Masters

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu PGA Tour ja Masters

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mikko sai kutsun Shell Houston Openiin. Hyvä pelata vielä kilpaa ennen Mastersia.

    salmon kirjoitti: (17.3.2015 19:19:31)
    Mikko sai kutsun Shell Houston Openiin. Hyvä pelata vielä kilpaa ennen Mastersia.

    Aivan erinomainen uutinen, antaa ihan toisenlaisen valmistautumisen Mastersiin kuin Cadillaciin, jospa jo eka ysi kulkisi Augustassa!

    EFC

    Hakulan Toni kävi tänään karsimassa Shell Houstoniin, mutta 72 ei riitä.

    Pitkäperjantain vastaisena yönä sitten nähdään, onko MI:n pitempiaikainen oleskelu USA:ssa kantanut hedelmää. Jos ensimmäisen kierroksen tulos alkaa seiskalla niin ei se vielä katastrofi ole, mutta ei näytä hyvältäkään. Kuutosella pitäisi tuloksen alkaa että cut-rajan ylitys kahden keikan jälkeen olisi todennäköisempi kuin MC.

    Entäs jos Mastersia edeltävässä par3- kisassa, jossa Mikolla on caddiena Teemu Selänne, olisi samassa flightissa Dustin Johnson jolla taas olisi caddiena appiukko, Wayne Gretsky!

    Siinä media sekoaisi taatusti niin, että kallot vaan kolisisivat yhteen, kun tästä porukasta yritettäisi saada kuvaa ja ääntä maailmalle.

    Maailmaa nähneet ja julkisuuteen tottuneet pelaajat ja caddiet eivät tästä häiriintyisi vaan pitäisivät hauskaa keskenään. Ja sätkä kiertäisi ringissä…

    Ekan kierroksen puolivälissä Mikon tilanne Texasissa ei hyvältä näytä….

    Ei näytä 2. kierroksen lopussakaan. 10 lyöntiä cutista ja 18 kärjestä. Aika vuoristorataa nämä Ameriikanreissut.

    En ymmärrä mikä Kilolla mättää Amerikassa..? PGA:ta lukuunottamatta aivan jäätävän huonoa tulostasoa. Ihan tusinamies, jos edes sitä. Valitettavasti. Innokkaana golfin seuraajana harmittaa, kun tulosta ei tule, ei sitten millään. Onko taso PGA:lla vaan niin paljon parempi versus ET? Kentät kireämpiä vai missä vika?

    GIR putit 2.0. Tuolla puttaamisella ei tee tulosta missään.

    EFC

    Pelashan MIkko Doralissa ihan hyvän kisan. Nyt vaan oli Houstonissa kuulemma uran surkeinta puttaamista, muut statsit jotakuinkin ookoo.

    Jälleen kerran tuli todistetuksi hyvän puttipelin tärkeys. Ilonen kertoo haastattelussa lyöneensä molempina päivinä Texasissa palloa varsin hyvin, mutta puttipelin tökkineen pahasti. Kun pelikierroksen kaikista lyönneistä yli kolmannes on putteja niin ymmärtäähän sen, että huonolla puttaamisella tulosta ei tule.

    PGA Tourin kisoja telkkarista katsellessa joutuu aina ihmettelemään sikäläisten pelaajien erinomaisia puttaustaitoja. Huonohkon lähestymisenkään jälkeen vain harvoin näkee kenenkään puttaavan kolmesti.

    Mahan, Hahn ja Mikko. 2053. Go Mikko!

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Vastaa aiheeseen: PGA Tour ja Masters

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu PGA Tour ja Masters