16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pelaamaton paikka, varapallo lyöty

Etusivu Foorumit Säännöt Pelaamaton paikka, varapallo lyöty

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 60)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pientä selvennystä kaipaisin kun ei nyt oikein osaa yhdistellä pelaamattoman paikan sääntöjä ja varapallo tulkintaa. Leppävuoren arkistostakaan en osannut löytää tulkintaa. Eli, pelaaja lyö väylältä pallonsa metsään, päättää lyödä varapallon, joka menee hienosti greenille. Alkuperäinen pallo löytyy (varapallo siis hylätty) hyvin hankalasta paikasta ja pelaaja päättää että kysessä on pelaamaton paikka. Mahdollisuudet ovat siis lipun suunnassa taaksepäin, kaksi mailanmittaa tai pelaaminen edelliseltä lyöntipaikalta. Lipun suunnassa taaksepäin ei ole mahdollista koska takana on metsää muutama kilometri, kahden mailanmitan päässä ei ole muuta kuin uusia pelaamattomia paikkoja, ainut scoren kannalta järkevä mahdollisuus olisi pelata edelliseltä lyöntipaikalta, mutta täältä on jo pelattu varapallo ja saatu tietoa mailanvalinnasta yms. Tämä lienee jotain taktikointia??? Saako siis edelliseltä lyöntipaikalta lyödä alkuperäistä palloa yhdellä rankulla, jos sieltä on jo lyöty varapallo. Järkevintä olisi tietysti, jos metsään menneen pallon jälkeen olisi lyönyt uuden pallon niin ei tarvitsisi tätäkään pohtia.

    Ei kai kisoissa lyödä varapalloa ennen kuin selvitetään varsinaisen pallon kohtalo. Eli palloa käydään etsimässä ja sen jälkeen toimitaan niin kuin toimitaan. Kyllä tv:ssä näkyy usein pelaajia jotka kävelevät 200 metriä takaisinpäin ja lyövät uuden pallon edelliseltä lyöntipaikalta.

    Kyllä näissä kisoissa kehoitettiin lyömään aina varapallo, jos alkuperäinen on mennyt tietymättömiin. Sitä teki kaikki. Ei ollut kisa jossa itse olin mukana.

    tommyt kirjoitti: (6.6.2008 12:34:15)
    Ei kai kisoissa lyödä varapalloa ennen kuin selvitetään varsinaisen pallon kohtalo.

    Varapallo on nimenomaan lyötävä heti tai ei ollenkaan – oli kisa tai ei. Myöhemmin sitä ei enää voi palata lyömään, vaan silloin lähtee aina kolmas.

    Rauskin kysymykseen: Jos varapallon lyömiselle oli peruste (eli tässä tapauksessa metsään katoamisen riski oli olemassa), niin sellaisen saa aina pelata. Sitä ei katsota harjoitteluksi eikä se mitenkään rajoita pelaajan vaihtoehtoja alkuperäisen pallon löytyessä.

    Jos käydään ensin katsomassa missä alkuperäinen pallo on ei kysymyksessä voi olla varapallo. Varapallo lyödään jos lyöty pallo saattaa olla kadoksissa.

    Selvennetän nyt vielä, kyse ei ole siitä milloin lyödään varapallo ja milloin ei. Kysymys oli siitä, että voiko pelaamattoman paikan yhtä kolmesta menettelytavasta noudattaa, jos pelaamattomaksi julistettu pallo palataan lyömään edellisen lyönnin paikalta, kun sieltä on jo lyöty varapallo. Varapalloahan ei missään nimessä voi ottaa pelipalloksi, kun alkuperäinen löytyi.

    Jos alkuperäinen pallo löytyy, siitä tulee pelissä oleva pallo. Mitä hyvänsä varapallolla on tehty, on merkityksetöntä. Eli käytössä ovat kaikki 3 vaihtoehtoa, myös edelliseltä lyöntipaikalta lyöminen.

    Varapallon pelaamisesta: Jos pelaaja epäilee pallonsa kadonneen vesiesteen ulkopuolelle tai out-of-bounds, hänellä on oikeus pelata varapallo. Varapallo on pelattava ennen kuin hän tai hänen kilpakumppaninsa aloittavat pallon etsimisen

    Rauski kirjoitti: (6.6.2008 14:03:36)
    Selvennetän nyt vielä, kyse ei ole siitä milloin lyödään varapallo ja milloin ei. Kysymys oli siitä, että voiko pelaamattoman paikan yhtä kolmesta menettelytavasta noudattaa, jos pelaamattomaksi julistettu pallo palataan lyömään edellisen lyönnin paikalta, kun sieltä on jo lyöty varapallo. Varapalloahan ei missään nimessä voi ottaa pelipalloksi, kun alkuperäinen löytyi.

    Tottakai.

    Bulls Hit kirjoitti: (6.6.2008 14:22:15)

    Näin.

    95%:n varmuudella totean että ”AINA” voi jatkaa 1:llä rankulla mistä edellisen kerran löi palloa. Tämän faktan todenneen auktoriteetista (R&A js) ei ole selvää kuvaa, joten siitä -5%.

    Jos varapallo on hyvin pelissä ja ykkönen tarjoaa todennäköisesti ’seikkailun’, kannattaa jättää sen etsiminen suosiolla ja marssia vaan reippaasti pelaamaan sitä varapalloa.

    Paksupekka kirjoitti: (6.6.2008 14:38:11)

    Pelikaverithan voi mennä sitä etsimään. Joskus voi kannattaa reikäpelissä ainakin.

    ts

    tommyt kirjoitti: (6.6.2008 12:34:15)
    Ei kai kisoissa lyödä varapalloa ennen kuin selvitetään varsinaisen pallon kohtalo. Eli palloa käydään etsimässä ja sen jälkeen toimitaan niin kuin toimitaan. Kyllä tv:ssä näkyy usein pelaajia jotka kävelevät 200 metriä takaisinpäin ja lyövät uuden pallon edelliseltä lyöntipaikalta.

    No kyllähän nyt taas keksitään jotain hauskaa…. oliskos se sääntökirjan hankinta paikallaan

    Jamasa Lupe kirjoitti: (6.6.2008 16:07:48)

    Paksupekka kirjoitti: (6.6.2008 14:38:11)
    Jos varapallo on hyvin pelissä ja ykkönen tarjoaa todennäköisesti ’seikkailun’, kannattaa jättää sen etsiminen suosiolla ja marssia vaan reippaasti pelaamaan sitä varapalloa.

    Pelikaverithan voi mennä sitä etsimään. Joskus voi kannattaa reikäpelissä ainakin.

    Juuri näin, eli pelikavereilla on aina oikeus etsiä palloa 5 minuuttia, ja jos alkuper. pallo löytyy, pelaajan on jatkettava pallolla, vaikka olisi sitten missä tahansa. Joskus pelaaja toteaa ’hylkään pallon, menen lyömään uuden TAI hylkään, jatkan varapallolla!’. Näissäkin tapauksissa saa etsiä 5 min, ellei pelaaja ole käynyt pelaamassa varapalloa (alkuperäisen pallon oletettua katoamispaikkaa) lähempänä reikää, jolloin varapallo muuttuu pelissä olevaksi palloksi! Säännön mukaan varapallo on lyötävä ennen kuin alkuperäistä palloa ruvetaan etsimään, joten jos kävelee takaisin lyömään uutta, se on aina uusi, ellei alkuperäinen löydy 5 minuutin sisällä etsinnän aloittamisesta sisältäen ajan kävelyyn takaisin päin!

    ts

    TP Combo kirjoitti: (6.6.2008 21:43:35)

    No mites sitten menetellään, jos pelaaja menee lyömään uutta ja alkuperäinen löytyy 5min sisällä 🙂

    ts kirjoitti: (6.6.2008 22:02:41)

    ’, joten jos kävelee takaisin lyömään uutta, se on aina uusi, ellei alkuperäinen
    löydy 5 minuutin sisällä etsinnän aloittamisesta sisältäen ajan kävelyyn takaisin päin!

    Tällöin alkuperäisellä pitää jatkaa, vaikka olisit sanonut että ’hylkään, kun ei löydy, lähden lyömään uuden’, tästä löytyy golf.fi -sivuilta Erkki K.M. Leppävuoren sääntötulkinta, osui meinaan omalle kohdalle Rönnäsin Mestiksissä v. 2006, eli jos alkuper. löytyy 5 min sisällä, etkä jatka sillä, pelaat reiän loppuun ja lyöt seur.reiän avauksen=DISKAUS..

    TP Combo kirjoitti: (6.6.2008 21:43:35)
    TAI hylkään, jatkan varapallolla!’.

    Onko noin? Jos eka pallo on pelissä niin ei kai sitä noin vaan voi hyljätä ja jatkaa varapallolla. Varapallolla voi jatkaa vain jos eka on outissa tms. Muussa tapauksessa hylkääminen tarkoittaa uuden pallon lyömistä boxista.

    TP Combo kirjoitti: (6.6.2008 22:07:25)
    Tällöin alkuperäisellä pitää jatkaa, vaikka olisit sanonut että ’hylkään, kun ei löydy, lähden lyömään uuden’, tästä löytyy golf.fi -sivuilta Erkki K.M. Leppävuoren sääntötulkinta, osui meinaan omalle kohdalle Rönnäsin Mestiksissä v. 2006, eli jos alkuper. löytyy 5 min sisällä, etkä jatka sillä, pelaat reiän loppuun ja lyöt seur.reiän avauksen=DISKAUS..

    Jos vetää ekan skutsiin, sen jälkeen tiiaa seuraavan ja sanoo ”kolmas lähtee”, niin mitä ensimmäisen pallon löytyminen muuttaisi? Ei mitään.

    ts

    TP Combo kirjoitti: (6.6.2008 22:07:25)

    Tällöin alkuperäisellä pitää jatkaa, vaikka olisit sanonut että ’hylkään, kun ei löydy, lähden lyömään uuden’, tästä löytyy golf.fi -sivuilta Erkki K.M. Leppävuoren sääntötulkinta, osui meinaan omalle kohdalle Rönnäsin Mestiksissä v. 2006, eli jos alkuper. löytyy 5 min sisällä, etkä jatka sillä, pelaat reiän loppuun ja lyöt seur.reiän avauksen=DISKAUS..

    Kyllä tohon saa EVVK Leppävuori sanoa ihan mitä tahansa, niin sillä pallolla ei tarvitse jatkaa. Aina voi lyödä uuden pallon edellisen lyönnin lähtöpaikalta.

    Säännöt eivät tunne termiä ’hylätä’, koska sitä ei tarvita, sillä uuden pallon lyöminen johtaa aina sen muuttumiseen pelipalloksi.

    pjs

    Parti kirjoitti: (6.6.2008 22:08:14)

    TP Combo kirjoitti: (6.6.2008 21:43:35)
    TAI hylkään, jatkan varapallolla!’.

    Onko noin? Jos eka pallo on pelissä niin ei kai sitä noin vaan voi hyljätä ja jatkaa varapallolla. Varapallolla voi jatkaa vain jos eka on outissa tms. Muussa tapauksessa [b]hylkääminen[/b] tarkoittaa uuden pallon lyömistä boxista.

    Varmuuden vuoksi, tuon Partin hylkäämisen voisi lukea niinkin että omilla sanomisilla tai juhlallisilla julistuksilla olisi tässä jotain merkitystä. Vaikka sanoisikin että hylkää pallon ja lähtee tiiltä lyömään kolmosta, kyseisellä julistamisella ei ole mitään merkitystä sen kannalta miten voi jatkaa vaikka pallo löytyisikin ’hylkäyksen’ jälkeen. Tälläisessä tapauksessa merkitystä on vain teoilla (uuden pallon lyöminen) tai 5min aikarajan loppuunkulumisella.

    27/16 Ball Declared Lost Is Found Before Another Ball Put into Play

    ts

    pjs kirjoitti: (6.6.2008 23:08:48)

    Nii.. siiten voi huikkasta matkalta, että näyttää olevan pelaamattomassa paikassa ja lyönpä uuden…

    Tuo deccari on varmaan taustalla aiheeseen liittyvässä epäselvyydessä. Eli tarkasti kirjaa lukien pitää jatkaa sillä pallolla, kun se kerta on löytynyt. Mikään sääntö ei kuitenkaan pakota lyömään sitä, vaan sääntöjen antamat eri mahdollisuudet ovat edelleen voimassa.

    Lisäksi, jos pelaaja lyö uuden pallon edellisen lähtöpaikalta, saa kanssapelaaja etsiä metsästä vaikka menninkäisiä. Uusi kuula on silloin jo pelissä.

    Näitä kannattaa aloittelijan lukea ja ottaa itseä miellyttävä ’tulkinta’ käyttöön: ’Golfpisteessäkin sanottin, että näin se on’.

    Chip Greenside kirjoitti: (7.6.2008 0:12:23)

    🙂
    Summataas vähän niin saadaan tämäkin homma nippuun:
    -Varapallon saa pelata, jos epäilee että alkuperäinen pallo meni hukka-nimiseen paikkaan tai outiin. Vesieste-epäilyksessä ei varapalloa saa lyödä. Myös kilpailussa saa pelata varapallon.
    -Pelaaja voi milloin tahansa päättää lyödä uuden pallon samasta paikasta, josta löi edellisen kerran. Yhdellä pentillä.
    -Tämän päätöksen voi tehdä aina, oli edellisen lyönnin pallo pelissä tai ei, löytynyt tai kadoksissa.
    -ko. deccarissa otetaan kantaa vain siihen, onko pallo tuomittu kadonneeksi vai ei. Ei lainkaan siihen pitääkö sillä jatkaa pelaamista.
    -jos pelaaja on jo lyönyt uuden pallon peliin, alkuperäisen pallon löytäminen on pelaamisen kannalta yhtä relevantti kuin menninkäisen löytäminen. Tosin menninkäisen löytäminen on aika paljon nastempaa noin suuremmassa mittakaavassa.
    -Varapallo ei ole enää pelissä jos alkuperäinen löytyy ja on pelissä. Jos pelaaja päättää pelata uuden pallon niin hänen on pelattava se edellisen lyönnin paikalta. Varapallolla ei voi jatkaa.
    -Jos eka pallo löytyy ja on pelissä, pelaaja voi käyttää pelaamattoman paikan sääntöä, mutta tässäkin tapauksessa varapallo lakkaa olemasta pelissä. Sillä ei voi jatkaa.

    Parti kirjoitti: (7.6.2008 9:00:16)

    Mikä on vesieste-epäily? Asia lienee niinpäin, että jos on mahdollisuus, että pallo on päätynyt vesiesteen ulkopuolelle, niin saa lyödä varapallon. Milloin tämä mahdollisuus sitten on? Mielestäni aina, kun ei olla nähty pallon menneen vesiesteeseen. Tämä on hyvin tavallista kentillä, joissa vesiesteitä, joiden läheisyydessä on pitkää ruohoa tai muita piilopaikkoja. Kuten kokemuksesta tiedämme tai meidän tulisi tietää, niin pallo voi kentällä kadota mitä ihmeellisempiin paikkoihin.

    Nimetön

    Ei tämä CG näin mene,että jos on mahdollisuus,että pallo on päätynyt vesiesteen ulkopuolelle,niin saa lyödä varapallon.
    Eikä varapalloa saa lyödä niin kuin toteat,että kun ei olla nähty pallon menneen vesiesteeseen.
    Sinun tulkintasi mukaanhan varapallon saisi lyödä,vaikka paallo näkyisi tiiauspaikalle ja olisi keskellä väylää CG.
    Lukekaapa se uusi varapallo sääntö huolellisest.Siitä se selviää.
    Kun muutat CG tämän päätyneen-sanan tilalle kadonnut-sanan ,niin on lähempänä sääntöä.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 60)
Vastaa aiheeseen: Pelaamaton paikka, varapallo lyöty