11.–18.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista

Pallo häviää bunkkeriin ?

Etusivu Foorumit Säännöt Pallo häviää bunkkeriin ?

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1319032 Ilmoita asiaton viesti

    Löin alaspäin löytävällä par 3:lla pallon bunkkerin etureunaan, pallo upposi hiekkaan (aivan liikaa hiekkaa ks. kentän bunuissa) ja hiekkaa valui päälle, eikä kukaan meistä neljästä enää bunkkerille mentäessä osannut paikantaa palloa. Etureuna näytti koko matkaltaan koskemattomalta. Sovin reikäpelikaverin kanssa, että lyön uuden boxista ja kaivoin haravalla pallon, syvällä oli.

    Tämä ei varmaankaan ole oikea tapa toimia, mutta teimme yhteispäätöksen.

    Miten toimitaan sääntöjen mukaan?

    #1319039 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Ihan oikein tuokin meni (kolmas lähti tiiltä), mutta sinä olisit saanut kolmen minuutin ajan kaivella sitä bunkkeria löytääksesi pallosi. Rangaistusta ei seuraa, vaikka pallosi liikkuisi sitä kaiveltaessa.

    Jos pallo etsinnän aikana liikkuu, se on asetettava paikalleen ja alkuperäinen makuu rakennettava uudelleen niin hyvin kuin mahdollista. Pallosta saa jättää pienen osan näkyviin, vaikka se olisikin alunperin ollut kokonaan hiekan alla.

    #1319072 Ilmoita asiaton viesti

    Miten muuten on vastaava tilanne heinikossa, jossa pallon päällä lakoontunutta heinää. Kun palloa sieltä etsitään ja tunnistetaan, lakoontuneet heinät on käännettävä sivuun. Kun pallo on tunnistettu, pitääkö heinät pyrkiä asettelemaan takaisin alkuperäisellä tavalla. Ja sama ilmeisesti myös tilanteessa, jossa pallon päälle asutaan – mistä ei enää pelaajakaan saa rankkua. Mutta siis kaikissa muissakin tilanteissa on kasvavat heinät väännettävä alkuperäiseen asentoon.

    #1319100 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Vain bunkkerissa makuu on kasattava uudestaan, sääntö 7.1b.

    #1319111 Ilmoita asiaton viesti
    PG

    Sovin reikäpelikaverin kanssa, että lyön uuden boxista ja kaivoin haravalla pallon, syvällä oli.

    Tämä ei varmaankaan ole oikea tapa toimia, mutta teimme yhteispäätöksen.

    Miten toimitaan sääntöjen mukaan?

    Sopiminen ja yhteispäätös? Ainahan on mahdollista pelata pallonsa edellisen lyönnin paikalta yhden lyönnin rangaistuksella, ei siihen pelikaverin lupaa tarvita. Vai tarkoitatko, että vastustajasi ”antoi armon käydä oikeudesta” ja antoi sinun uusia lyöntisi rangaistuksetta? Nähdäkseni golfin säännöt eivät tällaista salli.

    Tietenkin bunkkeria koskevan pelaamattoman paikan säännön (19.3) soveltaminen olisi ollut myös mahdollista, mikäli pallosi löytyi kolmen minuutin sisällä. Tämä tuskin olisi kuitenkaan kannattanut: kolmas lähtee bunkkerista (19.2a) tai vaihtoehtoisesti neljäs bunkkerin ulkopuolelta (19.3b).

    #1319112 Ilmoita asiaton viesti

    Meillä ei siis vaan kummallakaan ollut minkäänlaista käryä, että miten tilanteessa toimia, niin tuumattiin että käyn lyömässä uuden ja jatketaan. Ei sen kummempaa draamaa 😀

    #1319113 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Jotta itse kukin saa sielunrauhan, niin mitä tarkalleen ottaen tarkoitti tuo ’lyön uuden’ ?

    Jos se tarkoitti sitä, että kolmas lähti tiiltä, niin kaikki hyvin. Jos se tarkoitti sitä, että ensimmäinen lähtee, niin kuten PG tuossa toi ilmi huolensa, diskaus kummallekin pelaajalle.

    #1319137 Ilmoita asiaton viesti

    Aaa nyt ymmärsin mitä hän tarkoitti. Kolmas siis tiiltä ihan normaalisti.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Säännöt Pallo häviää bunkkeriin ?