26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Onko palstoilla SINGLE PLANE-svingin tyylisuunnan harrastajia? Kuka Pro??

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Onko palstoilla SINGLE PLANE-svingin tyylisuunnan harrastajia? Kuka Pro??

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Löytyykö ketään, joka olisi siirtynyt Todd Gravesin opettamaan Moe Normanin tyyliin lyödä palloa?
    Onko Suomessa ketään proota, joka valmentaisi tätä tyylisuuntaa?

    Olen itse kokeillut Todd Gravesin nettiohjeiden perusteella muuttaa svingini Single Plane tyyliseksi.

    Pelasin viime kaudella uudella svingillä vähän paremmin kuin vanhalla kaksitasosvingillä olen aikaisemmin pelannut.
    Paras kierros 76. Nyt traclmanissa myös alle 80 lyönnin kierroksia.
    Lähinnä draivit parantuneet. Lyön draiverilla vähän yli 200 m (paras 270m viime kaudella ja trackmanissa 240m, tavallinen ilmassa 200 ja rullit), ja pysyn aika hienosti baanalla. Raudat eivät toimi ihan hyvin vielä.

    Ongelmani on, että en saa itseäni tekemään svingia Gravesin mallin mukaan. Kuvaan joka viikko muutaman lyönnin Trackmanillä.
    Todd Gravesin ohje on yksinkertyainen:Follow The Model.

    Onko kokemnuksia??

    Onko kyseessä täsmägolf? lyödään palloa suorin jaloin? jos näin niin olen pelannut yhden henkilön kanssa joka mainitsi että muutti tyylin Moen täsmägolf tyylille. Sanoi että lyönnit ovat lyhyempiä mutta menevät sinne suuntaan mihin tähtää. Proosta ei ole tietoa, koita googlettaa tai kato youtuubista.

    Näyttää olevan porukka aika konservatiivistä uuden kokeilun suhteen svingitekniikoissa.
    Eikä näytä Dechambeaun svingi herättävän kiinnostusta.

    Brunson soveltaa tätä svingiajatusta omalla tavallaan vähän bäkäriä ja saattoa tehostamalla.
    Alkuasento on ihan mitä Todd Graves esittää.
    Osuma-asento on myös vastaava, mutta vasen kantapää on sentin pari irti maasta varmaan tehon lisäämiseksi.
    Saatto menee myös Gravesin tyyliin mutta vauhti pistää siihen vähän lisää liikettä.

    Täsmägolf-käsite on minulle uusi. Ehkä tästä ei paljon suomeksi ole kirjoitettu. Todd Graves nimittää Moen svingi
    SINGLE PLANE-svingiksi.

    Ideana on hakea sellainen alkuasento, että se vastaa mahdollisimman hyvin osuma-asentoa.
    Alkuasennossa otetaan valmiiksi takatiltti n. 18 asteen kulmaan, joka on myös vastaava kulma osumassa.
    Lisäksi maila on oikean käsivarren jatkeena Alkuasennossa valmiina, jossa se on myös impaktissa.
    Selkärangan kulma pysyy samana alkuasennosta osuman kautta saattoon. Takajalka pysyy saattoon saakka maassa. Siis kantapää ei nouse osuma-asennossa.
    Tuubista löytyy hyviä videoita Todd Graves nimellä.
    Kaverilla on jenkeissä monilla paikkakunnilla golf- kouluja,joissa opetetaan svingiä.
    Liittymällä akatemian jäseneksi 26 taalaa/ kk pääsee käsiksi kaikkiin opetusvideoihin ja voi osallistua vebbinaareihin.

    Graves on kehittänyt opetukseen monia apuvälineitä. Mm. Linjaus viivain, jossa on pallon paikka ja jalkojen paikka kullekin mailalla.

    On kyllä aika runttaamista, mutta kun se sopii Brysonille niin kyllä se sopii tavan klubituuppareillekin. Tuolla tekniikallahan vetelee kuka tahansa suoria 300 metrisiä niin kuin muinoin tällä foorumilla yksi säännöllisesti Epicillä Tapiola Golfissa. Toivottavasti paikat kestää ja saa nauttia lajista vielä vuosikymmeniä.

    KL1

    Näyttää olevan porukka aika konservatiivistä uuden kokeilun suhteen svingitekniikoissa.

    Uuden? Eikös one plane -svingi ole se, joka huonona kuopattiin jo pari vuosikymmentä sitten? Tälläkin forumilla on noin 15 vuotta sitten kirjoitellut tuon tyylisuunnan vankkumaton kannattaja nimimerkki data, joka kävi ankaraa vääntöä erään pron kanssa asiasta. Oli hauskaa luettavaa.

    Vai onko tämä single plane jokin aivan uusi tapa svingata vai onko kyse vanhan asian herättelystä henkiin?

    Mielestäni Moe Normanin suhteen on joitakin väärinkäsityksiä. Moe ei tavoitellut swingissään one-planea ( oli enemmänkin seuraus), vaikka näin Todd Graves on sen kaupallistanut, eikä hänen toteutuksensa ole Moen swingi, vain osioita siitä. Ymmärtääkseni Moen ( valtavien harjoitusmäärien kautta ) opetteli erittäin toistettavan swingin itselleen, jossa hän pyrki poistamaan epävarmuutta lyöntiin tuovat osat. Perusajatus on pitää mailan lapa mahdollisimman suorassa lyöntisuuntaan kohden mahdollisimman pitkän aikaa ennen ja jälkeen osuman. Moe kääntää hartioitaan, ei lantiota ( ei lantiorotaatiota ) ja painon siirto etujalalle erittäin agressiivinen. Brysoniin siinä on joitain yhtymäkohtia, mutta Brysonhan suorittaa voimakkaan lantiorotaation. Youtubissa on runsaasti Moe materiaalia. Ei taida Suomessa olevan prota, joka sitä opettaa, ainakaan pääsääntöisesti.

    Tässä ei varmaan ole mitään uutta sillä Moe Norman taisi kuolla 2003 ja Graves on opettanut tätä jo muutamia vuosia ennen Moen pois menoa.

    Tällaista tapaa lyödä ei vaan juuri kentällä näe.
    Se että joku suomalainen pro haukkuu tämän lyttyyn ei paljon paina.

    Todd Graves selittääkin, että ei tätä kannata maailmanlistan huippujen ottaa käyttöön, koska he pystyvät pitämään lyöntinsä kasassa aika hyvin muutenkin.
    Sen sijaan hän suosittelee svingiä henkilöille, joilla koulusvingi ei pysy kasassa.

    Ideana on poistaa turhia liikkuvia osia ja tehdä lyönnistä toistetavampi.

    Ei tämäkään helppoa ole!!!
    Jos minä vanha gubbe yhden kauden harjoittelulla pystyn pelaamaan paremmin tällä kuin 20 vuotta harjoittelemallani koulusvingillä niin hyvä. Tavoitteeni on ensi kaudella pelata alle 75 lyöntiä.

    Bryson DeChambeau lyö tällä aika hyvin jos tätä kuitenkin pidetään jotenkin huonona tapana.

    Kumiankan väite, että Moe ei kiertänyt lantiotaan bäkärissä ei mitenkään pidä paikkaansa. Moe kiersi n.45 astetta lantiota ja hartioita 90 astetta. Lisäksi on otettava huomioon, että Moe filmit on kuvattu hänen ollessaan aika iäkäs ja aika hyvässä lihassa. Eli ei siis mitenkään silloin kun hän oli parhaimmillaan.

    Moe pelasi 2 vuotta PGA tourilla.
    Kuuluu Kanadan urheilun suuruuksiin
    Pelasi kisoissa kolme kertaa 59 lyöntiä ja 2 kertaa 61 lyöntiä. En tiedä missä kisoissa.
    Lisäksi teki 17 holaria.
    Titu maksoi hänelle eläkettä muistaakseni 5000 taalaa/kk hänen vanhoilla päivillään, koska hän järjestäessään lyöntinäytöksiä käytti Titun palloja.
    Moe:sta on todettu, että hänellä oli autistisia piirteitä, eikä hän viihtynyt tourilla.
    Moe puheet svingistään ja todellisuus eivät kohdanneet koskaan. Hänen jutuistaan ei juuri saanut selvää.

    Kirjassa The Single Plane Golf Swing, Play Better Golf the Moe Norman Way
    Todd Graves with TIM O’Connor on tariinaa ja ohjeita svingiin.

    Tässä on yksinkertaistettu tapa lyödä palloa yksinkertaisille pelaajille!
    Homma toimii kuitenkin, mikä on tärkeintä!

    Ukosta on tulossa elokuva jossakin vaiheessa. Näin olen lukenut.

    Tällaista tapaa lyödä ei vaan juuri kentällä näe.

    Valitettavasti välillä näkee. Nuo kierrostulokset ei mairittele vaan ovat pikemminkin kolminumeroisia.

    Se että joku suomalainen pro haukkuu tämän lyttyyn ei paljon paina. Todd Graves selittääkin, että ei tätä kannata maailmanlistan huippujen ottaa käyttöön, koska he pystyvät pitämään lyöntinsä kasassa aika hyvin muutenkin.

    Sen sijaan hän suosittelee svingiä henkilöille, joilla koulusvingi ei pysy kasassa. Ideana on poistaa turhia liikkuvia osia ja tehdä lyönnistä toistetavampi. Ei tämäkään helppoa ole!!!

    Bryson DeChambeau lyö tällä aika hyvin jos tätä kuitenkin pidetään jotenkin huonona tapana.

    Eli kenelle tämä siis sopii? Ei huipuille, koska heillä lyönti pysyy muutenkin kasassa?! Mutta aloittelijoille tämäkään ei ole helppoa. Mutta koska Bryson niin miksei klubituupparit.

    Jos minä vanha gubbe yhden kauden harjoittelulla pystyn pelaamaan paremmin tällä kuin 20 vuotta harjoittelemallani koulusvingillä niin hyvä. Tavoitteeni on ensi kaudella pelata alle 75 lyöntiä.

    Mihin tasuriin pääsit perinteisellä swingillä ja paljonko on tämän tyylin ansiosta pudonnut?

    Kenelle tämä tapa lyödä sopii?
    Mielestäni kenelle hyvänsä joka haluaa tasaisuutta pelaamiseen ja luotettavan täyden svingin.
    Siis kaikille harrastajille, jotka kokevat, että koulusvingi ei pysy kasassa tai sitä saa säätää koko ajan.
    Sanoisin että kelle vaan amatöörille sopii.

    Onhan tämä nyt paljon helpompi oppia kuin ns. koulusvingi eli kaksitasosvingi!
    Vähemmän liikkuvia osia
    Selälle parempi, koska selkärankaan ei synny kovaa, toispuoleista puristusta osumassa kun jaloilla ei nosteta alavartaloa ylöspäin

    Svingin opetus on Gravesin ohjeiden mukaan ymmärrettävää, kaikelle on tarkoituksensa ja järkevät perustelut
    Harjoitteissa on hyvät tarkastuspisteet, joilla alkuasento ja svingin kunkin vaiheen oikeellisuus voidaan tsekata
    Ohjeena on tehdä harjoitteita ja kuvat lyöntiä kahdesta kulmasta ja varmistaa, että seuraa mallia: ”follow the Model!!
    Ei tämäkään helppoa ole! On vaikea saada itsensä tekemään oikein vaikka tietää mitä pitäisi tehdä.

    Händärini on ollut viimeiset 15 vuotta vähän yli 10. Nyt se putosi alle 10 tämän svingin ansiosta.

    Vielä on paljon parannettavaa. Itse itsensä valmentaminen on vaikea suoritus. Varsinkin kun on ikää.
    Varsinkin lyhyet raudat tuntuvat vaikeilta tällä svingillä.
    Draivaaminen on jo aika hyvin hallussa kun pääsee lyömän tiiltä.
    Vajaisiin wedgeihin käytän vanhaa finece svingiäni edelleen.
    Tsippaan kuten ennenkin.

    Kyllä talviharkat hallissa ehkä edesauttavat kehitystä kohti 75 lyöntiä.

    Selälle parempi, koska selkärankaan ei synny kovaa, toispuoleista puristusta osumassa kun jaloilla ei nosteta alavartaloa ylöspäin

    Kun katsoo tuota Toddin videota niin aika repimiseltä näyttää jos takajalan kantapää tulisi pitää mahdollisimman pitkään maassa. No ehkä mä en vaan tajua, mutta kyllä itse uskon perinteisen tyyliin. Toisaalta hiton ruma se v-tyylikin oli.

    Ja toisaalta toisaalta, jos tämä on niin ylivoimainen tapa niin miksei kaikki swingaa näin? Mehän kaikki oltaisiin scratch-pelaajia…! Varsinkin kun tätä on opetettu jo vaikka kuinka kauan. Eikö hyödyt olekaan kiistattomat vai onko instituutiot niin pysyviä?

    Arnold setä provosoi tai ymmärtää tuloksen teosta varsin vähän.

    Keskivertotuupparin händäri lienee 26-27. Kun osaaminen on tuolla tasolla on ihan sama miten yrittää lyödä.
    Ei siitä keskimäärin kuitenkaan tule mitään.

    Toimivan svingin treenaaminen vaatii lahjakkuutta, aikaa ja harjoittelua SEKÄ valmennusta.
    Suurin osa golfareista ei onnistu ikinä lyömään palloa kunnolla.

    Single Plane svingi antaa innokkaasti asiaan paneutuvalle ja paljon aikaa harjoitteluun laittavalle henkilölle
    mahdollisuuden vähän helpommin oppia avaamaan draiveja ja lyömään täysiä rautoja kuin perinteinen svingi.

    Suomessa SINGLE pLANE svingiä ei opeta näköjään kukaan! Jenkeissä on vähintään viidessä kaupungissa Gravesin klinikoita ja luullakseni yli 10000 harrastajaa. Tämä on aika pieni porukka.

    Avaukset ja täydet rautalyönnit ovat pieni osa tuloksentekoa golfissa.
    Lisäksi pitää hallita putti, tsippi ja bunkkeripeli ja vajaat wedget. Golfissa lyödään alle 120 m:stä 80 % lyönneistä.
    Lisäksi golfin peleihin voidaan lukea kentän hallinta ja itsensä hallinta.

    Kansainvälisen tason amatöörillä nämä kaikki osa-alueet on oltava jollakin suht hyvällä tavalla hallussa.

    Golf on erittäin vaikea peli!!!

    Olen seurannut LESACCES-pelaajien tilastoja muutamia vuosia, kun on muutama tuttu liigassa.
    Kun naisten sijoitus maailmanlistalla on <1000 niin kierroskeskiarvot liikkkuvat 73 ja 74 välillä.

    Nämä mimmit ovat pelanneet 6 vuotiaasta 20 vuotta golfia ja olleet valmennuksessa ja ovat ammattilasia. Silti he eivät pelaa
    keskimäärin edes par-tulokseen.

    Golf on erittäin vaikea peli!!!
    Helpompi ja toistettavampi tapa lyödä palloa saattaa joitakin auttaa parempiin tuloksiin.

    0-händäri vaatii vähän muutakin!

    Arnold setä provosoi tai ymmärtää tuloksen teosta varsin vähän.

    Nyt en ymmärrä😂 Mutta setiä taidetaan olla molemmat 😉

    Mutta vakavasti ottaen, miksei tämä tyyli ole saanut kannatusta jos sillä saa händerin putoamaan bogipelaajasta singeliksi? Jenkeissä sen etenemisen osittain selittää hyvin kaupallistettu konsepti, mutta jos tuloksen pudottaminen olisi noin helppoa eli vaihtaa vaan lyöntityyliä niin miksei tähän Euroopassa tai ainakaan Suomessa uskota?

    Veikkaanpa, että kun golf on siis vaikea peli, jossa motoriikka / kropan+käden+silmän koordinaatio sekä liikkuvuus ja voima pitää olla oikeassa tasapainossa niin erot eri lyöntityylien välillä ovat sittenkin niin pieniä, että hukkuvat kohinaan jos verrataan mitä eroja ihmisillä on tuolla fysiikkapuolella. Erityisesti kun katsotaan pelaajia singelistä klubituuppariin.

    Onhan näitä joitain yritetty kotimaassakin kaupallistaa, vaikkapa tuo Bodyswing, jossa vanhoja ajatuksia on laitettu uuteen pakettiin. Ei ole poppakonsteja, itse en usko näihin kaupallistettuihin vakiomalleihin vaan yksilön vahvuuksia ja rajoitteita ymmärtävään valmentajaan. Sellaisen kanssa itse on jo vuosikausia tullut työstettyä omaa peliä. Ylä- ja alamäet kuuluvat lajin luonteeseen. Niitä ei poppakonsteilla muuksi muuteta vaikka jenkkivideolla niin vakuutettaisiinkin.

    Olen seurannut LESACCES-pelaajien tilastoja muutamia vuosia, kun on muutama tuttu liigassa.
    Kun naisten sijoitus maailmanlistalla on <1000 niin kierroskeskiarvot liikkkuvat 73 ja 74 välillä.

    Kun en noita seuraa niin viittasitko naisgolfareissa LETACCESS rankingeihin vai mihin? Jos naispelaaja on jossain world rankingissa sijalla 1000 niin so what? Mitä tuo tilasto siis kertoo? Ja on muuten aika erilaisia kenttiä tuollakin Euroopan kiertueella kun pituudet naisilla jopa 6400m ja viritykset kohdallaan. Veikkaanpa että saattaisi monella singelimiehelläkin jäädä 80 rikkomatta.

    Menestysvuosinaan Moe Norman ei ollut single-plane pelaaja. Näin väittää kanadalainen Greg Lavern, joka oli Moe Normanin ystävä, harjoittelukaveri ja oppipoika. Lavern kertoo kirjasissaan ’Finish to the Sky’ (Vol 1-3) ajastaan Moen seurassa, tämän ajatuksista ja ennen kaikkea analysoi Moen swingiä. Greg Lavern pitää Todd Gravesia vääräoppisena, joka tutustui Moe Normaniin tämän myöhäisvuosina ja rakensi Moen nimeä hyväksikäyttäen oman valmennusmetodinsa.

    Poimin tähän kirjasesta ’Finish to the Sky, Volume 2’ kuvatekstit Moen swingistä 1964

    * set-up: High hands, wide stance and club head twelve inches behind ball provided Moe with a great foundation that was dynamic during this era
    * back swing: Moe sweeps his club head away with extension that creates great rotation of the hips and shoulders
    * at the top: Moe displays great rotation of the hips and shoulders keeping his golf swing long
    * the vertical drop: left palm goes to right heel as left arm is pushing downward with the club head lagging
    * the down swing: a continuation of the down swing with the knees driving laterally forward
    * pre impact: retaining the shaft angle with the club head heel leading the toe
    * impact: Moe returns his arms back to the position he started with a soft right arm slightly lower than his left
    * extension: Moe hits through the golf ball with a square club face holding on as long as he can
    * the finish: In perfect balance.
    * recess to the sky: After Moe’s regular swing finish he would recess his arms skyward pointing the club head at his intended target

    Suosittelen katsomaan youtubista Moen haastattelun vuodelta 1994. Siinä tulee esiin myös hänen vastauksensa lantion kiertoon. Hartiat kiertää ei lantio. Backswingissä ei pyritä lantion kiertoon, tietenkin se automaattisesti jonkin verran kääntyy. Toddilla taas on lantionkierto ja Brysonilla. Siinä mm. eroa. Katsokaa ja kuunnelkaa haastattelu.

    Lantion kierrosta: silmäni varmaan valehtelevat!
    Videossa näkyy selvästi aika voimakas lantion kiero, varmaan lähes 40 astetta.
    Katsokaa videon alkua ja pysäyttäkää bäkärin äärikohtaan.

    Vajaissa wedgeissä Moe ei useissa videossa kiertänyt lantiota juurikaan.

    Videon svingi näyttää hyvin samalta, mitä Todd Gravesin sivuilla eri videoissa Moesta on esitetty.
    Gravesin sivuilla on paljon svingianalyysejä, joissa Moe on rinnakkain nykyisten PGA tourin pelaajien kanssa.
    mm Bryson, Rory, Justinj Tomas, Tiger
    Svingi ei tietenkään ole Moe nuoruusvuosilta.
    Valittavasti videohin ei pääse käsiksi, ellei olo akatemian jäsen ja maksa ainakin kerran 26e kk-maksun.

    Se mitä Moe selitti ja se mitä hän teki eivät juurikaan ole yhteneviä. Tätä sanoo myös Todd Graves muutamissa videoissa.
    Kannattaa uskoa silmiään!! mm. Moe puhuu back dropista jossakin videossa ja näyttää ihan muuta kuin tekee itse svingissä.

    Graves on tosiaan onnistunut kaupallistamaan luomansa brändin ja tekee sillä rahaa klinikoidensa avulla, videoiden avulla ja myymällä kaikenlaista Single Plane-krääsää. Mm. Leverage bag, The Alignment and Ball Position Trainer, Moe’s Grip, PVC-pipe /150 cm keppi) ym.

    Asiantuntemukseni svingeistä on sitä sun tätä. Silti pidän Gravesia loistavana pedagogina.
    Itse olen työurallani toiminut ammatillisena opettajana, joten pedagogia on aika hyvin hallussa.
    Hänen luomansa polku svingin opiskeluun on looginen ja toimii. Sitä pystyy tällainen yksinkertainenkin oppija seuraamaan.

    Siitä en osaa sanoa mitään onko Graves jotenkin kerettiläinen ja muunnellut Moen svingiä?

    Graves on pelannut Aasian tourilla jossakin vaiheessa ja käyttänyt silloin perinteistä svingiä.
    Hän kertoo turhautuneensa jatkuvaan svingin säätöön ja tavattuaan Moen alkanut tutkia hänen tapaansa lyödä.
    Kun vertaan videosta Todd:n ja Moen svingiä kyllä ne näyttävät hyvin samoilta. Todd nyt on tietenkin rakenteeltaan enemmän urheilijan näköinen ja joustava, jolloin bäkäri on pidempi.

    Tuloksen tekemiseen ei täyden svingin hallinta riitä. Se on kuitenkin edellytys sille, että ei tuhoa peliään metsäretkillä ja pääsee
    tuloksentekoon lyhyillä raudoilla, wedge-pelillä ja muulla lähipelillä.
    Ongelmanani on aina ollut tuhota hyvä kierros muutamalla kehnoilla avauksella. SPL svingi on parantanut avauksiani ja ja varmaan tulee parantamaan vielä lyhyillä raudoilla lähestymisiä kun saan niihin otetta.

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Onko palstoilla SINGLE PLANE-svingin tyylisuunnan harrastajia? Kuka Pro??

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Onko palstoilla SINGLE PLANE-svingin tyylisuunnan harrastajia? Kuka Pro??