16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

ongelma: ulkoa sisään kulkeva svingi

Etusivu Foorumit Yleistä ongelma: ulkoa sisään kulkeva svingi

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Minulla siis tuollaista ongelmaa. Korostuu etenkin draiverilla ja spoonilla lyötäessä, mutta luulen että ongelma on olemassa kaikilla mailoilla. Lopputuloksena draiverilla lyötäessä useimmiten slaissi metsään. Olen huomannut, että kun rangella asetan (Simon Holmesin) oppien mukaisesti tii-tikulla ’portin’ josta lavan tulisi kulkea, niin osun palloon paremmalle svingiradalla => draivit lentävät suoraan ja kauas. Kentällä vaan tätä ei voi tehdä, ja jostain syystä tuo ulkoa-sisään svingi tulee _usein_ vaikka tiedostan ongelman, lopputuloksena hirveitä slaisseja. Miten treenata kyseinen bugi pois?

    Klassinen Over-the-top svingi on ongelma, johon löytyy kymmeniä erilaisia vinkkejä. Näkemättä svigiäsi, on kuitenkin mahdotonta antaa ’varmaa’ vinkkiä.

    Itse pääsin slaisseista eroon parilla korjauksella. Usein ongelma alkaa puutteellisesta vartalon/hartioiden kierrosta backswingissä, liioitelllusta painon siirrrosta taaksepäin ja down-swingin alkamisesta liikaa hartoiden ja käsien avulla.

    Mulla pro neuvoi lopettamaan kokonaan tietoisen painon siirron backswingin aikana. Usein kuultu ’pidä pää paikallasi’ pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Monesti luullaan, että kyseessä on pään siirtymisestä pystysuunnassa, mutta huippuswingejä tutkiessa huomaa, ettei pää liiku myöskään sivusuunnassa. Sen pysyy lähes paikallaan. Painon siirtyminen oikealle tapahtuu suurimmaksi osaksi pelkästään oikein tehdyn vartalon kierron seurauksena. Kun tähän lisätään vielä se, että downswingi aloitetaan alavartalolla, jää käsille aikaa ’pudota’ oikealle radalle. Palloon on pajon helpomipi tulla sisältä ulos ja lyödä pallon läpi. Slaissit alkaa kummasti suoristua ja lyöntipituudet kasvaa.

    Nyt kun joku sanoo että pitäkää pää paikoillaan niin jouskaa kovaa ja kauas! Vai ei huippujen pää liiku? Eipä…

    Jos downsvingin aloittaa pelkästään alavartalolla huomaa nopeasti kuinka käsiltä loppuu tila kesken ja maila heilahtaa ulkoradalle… Osuakseen palloon on tätä kompensoitava jotenkin ja slaissi on tosiasia… Kyllä siellä ylhäällä pitää koko paketin toimia synkassa, muuten ei sivalleta ’sisäposkeen’.

    Eipä liiku Tiikerin kuuppa niin kauhiasti.

    Pikkusen backsvingissä taakse. Olisko tuo pitkä rauta lapasessa?

    Lue lisää: Tiikeri edestä apuviivan kanssa

    tuota videota kun katsoisi pari tuntia päivässä niin luulisi syöpyvän tavallisen klubituupparinkin päähän ja lihaksiin 🙂

    Nimetön

    Liikkuuko pää?? Joillakin ammattilaisilla on sivu suuunnan liikettä ja toisilla ei.. es. Paul Casey liikkuu sivu suunnassa.. Jos yrittää pysyä täysin paikallaan, niin rentous häviää lyönnistä ja silloin ei voi tulla sisältä ulos!! Kato Montyn swingiä ja letkauta samalla tavalla nii alkaa tulla sisältä.

    =)

    No niin just! Liikkuuhan se! :o) Emmä nyt atrkottanut sitä että se heiluis metritolkulla, vaan sitä että se _ei ole paikoillaan_. Että sikäli.

    Kokeile Bronski proolla käyntiä.

    Voitte ehkäpä kuvata videolle svingiäsi ja oivallat nopeasti mistä on kysymys.

    Mulla ongelma ollut koko kohta viisivuotisen ’uran’ ajan. Joka kerta, kun turvaudun pron apuun, hän kehottaa lyhentämään ensin backswingiä. Mailan lapa menee liian pitkälle yli ja kiertyy lopussa kohteesta oikealle. Treeniohjeeksi alkuun tuhat palloa (tai harjoituslyöntiä ilman palloa) 1/3 swingillä ja kotona vielä iltaisin peilin edessä tarkkaillen, että rata pysyy riittävän ylhäällä eikä maila pääse kääntymään. Tiedän siis, mitä pitäisi tehdä, mutta se on eri asia, onko valmis tekemään työtä riittävästi asian eteen. Jokaisen oma valinta. Oikoteitä kun ei oikein tahdo olla, jos ei ole valmiiksi riittävän lahjakas.

    Eikös tuo nyt juuri osoita, että pää liikkuu sivusuunnassa. Eihän se tietysti 50cm heilu, mutta vaikea on päätä pitää ’paikoillaan’ kun jo pelkästään yläkroppa liikkuu 10-15cm sivusuunnassa.

    Oheisen linkin takaa löytyy lisää ’varoittavia’ esimerkkejä.

    Lue lisää: Kauhukabinetti

    Yhdistävänä tekijänähän noilla kunnon pelaajilla vissiin on että pää ei osumahetkellä ole aloituslinjan etupuolella.

    Jos Stiigaa saman linkin John Dalya (face view) niin heijari on backsvingissä oikealle aika huikea, mutta osumahetkellä se on taas oikealla paikalla.

    Ja yhtä kaikki, pää ei pysy paikallaan…

    ts

    Kaksi asiaa tuntuu elävän aina vaan: Työkoneen jäljestä vapautuminen ja pään paikallaan pitäminen.

    Ensimmäinen taisi poistua sääntökirjasta -72 ja pään paikallaan pitäminen on lähes jokaisen maineikkaan opettajan (Leadbetter, Ballard, Heaney ym) + esim PGA Teaching manuaalin toimesta todettu erääksi haitallisimmista ja harhaanjohtavimmista opeista.

    Tigerin kohdalla jokunen vuosi sitten mitattiin yli puolen metrin sivuttaisliike draiverilla lyötäessä. Tuossa esitetyssä videossa kyllä liikettä vähemmän, mutta havaittavissa.

    Koittakaas muuten joskus heittää palloa pitkälle ja samalla pitää pää paikallaan. Syntyy aika koominen asento

    Aloita downsvingi ns. macig move:lla eli asteittaisella painonsiirrolla oikealta vasemmalle ja saata samaan aikaan oikea kyynärpää oikeaan kylkeen. Hartiat kääntyvät samalla voimakkaasti takasin n. 45 asteen kulmaan ja kiskovat vasenta kättä, joka vetää mailaa lyöntiasentoon.

    Lyöntiä jatkaa oikean jalan voimakas potku, joka kiertää lantiota avoimeen asentoon, joka puolestaan kiertää virittyneen yläkropan auki.

    Muutamia vuosia sitten satuin pelaamaan pienikokoisen miehen kanssa, jolla oli erittäin lyhyt backsvingi. Aluksi mielessäni arvioin kaverin lyöntiä aivan väärin. Ukko löi 30 metriä pidemmälle kuin minä samalla mailalla. Ainoa mistä se johtui oli oikean jalan täydellinen käyttö. Homma pani miettimään miten palloa pitäisi lyödä.

    Tunne on kuin heitäisit leipiä oikella kädellä alakautta vasenta jalkaa vasten oikean jalan antaessa vauhtia.

    Lee Trevinon svingihidastuksista voi nähdä erittäin suureen vaakasiirtymän svingin aikana. Pää liikkuu vähintään päänmitan taaksepäin backsvingissä ja oikea jalka todella potkii vauhtia lyöntiin.

    Trevino oli muuten Pelzin tutkimuksissa aikanaan PGA-tourin tarkin lyöjä.

    Tämä on meikäläiselle erittäin tuttu ongelma ja sen kanssa on painittu pitkään.

    Kuten tämän ketjun viesteistä ja viimeisimmästä Golflehdestä voi lukea niin emme ole ongelmamme kanssa yksin ja ohjeita löytyy joka lähtöön. Mitään taikakonstia ei ole vaan koko svingin täytyy toimia synkronoituna pakettina jotta mailan saaoikealle radalle.

    Oma suosikkini ei ole mikään ratkaisumalli vaan ennemminkin harjoite, josta on ollut ainakin itselleni hyötyä mieltämään mitä palloontulemisessa pitäisi oikeasti tapahtua.

    Jack Nicklaus:’Jos ongelmanasi on slaissi niin kokeile seuraavaa. Backsvingin huipulla, kun muutat liikesuuntaa pyri pitämään vasen olkapää mahdollisimman pitkään paikallaan’

    Bronski, jos pystyt rangella tiin avulla saamaan suoria lyöntejä, niin yritäpä kentällä lyödä driverilla selvästi pallon sisäsyrjälle. Tiillähän voit vielä asettaa pallon sivuttain niin että pallon merkkaukset osoittavat selvästi sisältä ulos. Tämä helpottaa ajatusta lyönnin suunnasta ja osumaan palloa sisäsyrjälle. Palloa voisi myös tuoda ehkä vähän taaksepäin stansissa, niin lyönti ei ole niin helposti leikkaava. Tämä vinkki ei paranna svingiä, mutta pitäisi suoristaa lyönnit.

    Onnittelut Bronski! Kuulut siihen vähemmistöön Suomen slaissaajista, jotka ovat tiedostaneet sen, mistä slaissi johtuu. Eli edellytykset pelin kehittymiselle ovat olemassa.

    Uuden golf-lehden ohjeet varmasti auttavat, mutta kerron pari vinkkiä, joita siellä ei ollut ja jotka ovat auttaneet minua.

    1. Pidä pää pallon takana.

    Yleinen virhe on kääntää päätä back swingin aikana vasempaan, jollon maila lähtee back swingin alussa helposti väärälle swing planelle. Pään kääntö aiheuttaa monasti myös sen, ettei paino siirry riittävästi oikealle jalalle. Ongelma johtuu monasti tässä ketjussa aiemmin käsitellystä ohjeesta pitää pää paikallaan.

    2. Käännä ranteet auki back swingissä

    Ranteiden kääntäminen vastapäivään back swingin aikana auttaa myös saamaan down swingi oikelle planelle.

    3. Magic move

    aiemmin viestiketjussa mainittu asia on minusta helpoimmin ajateltavissa siten, että down swingi alkaa sillä, että kädet putoavat alas omalla painollaan ja siitä nopeus miihtyy swingaajan toimenpitein eteenpäin.

    Toivottavasti neuvoista on apua. Minua ovat auttaneet.

    Hauskaa kesää ja suoria lyöntejä!

    C’mon guys! Eiväthän nämä voineet olla tyhjentäviä vastauksia golfareiden yleisimpään ongelmaan. Kommentteja!

    Banaaneja tulee vedeltyä aika reippain ottein tällä haavaa. Lyönnit ovat samanalaisia kuin pöydän alla kasvaneen entisen miehen ruumiinrakenne; yhtä leveitä kuin pitkiäkin.

    Näin Tiikerin exä, herra B. Harmon antaa vinkkiä meille hehtaaripyssyille :

    By Butch Harmon

    Golf Digest Teaching Professional

    Golf Digest

    ’ The most common cause of slicing is cutting across the ball on an outside-to-inside swing path with the clubface open to that path. This results from taking the club back to the inside, then coming ’over the top’ — re-routing the club to the outside.

    My favorite cure for coming over the top was inspired by Jim Furyk’s swing, which is unusual but effective. Jim, as you can see in the photos below, takes the club back on an outside path. Then from the top he loops the club well to the inside. By attacking the ball from the inside, Jim can hit a power fade by maintaining a slightly open clubface and ’pushing’ the ball out to the right. If he wants to hit a draw, he rotates the face to a slightly closed position.

    For this drill, place a club on the ground outside of your ball and parallel with the target line. In slow motion, take the club straight back along the club on the ground, and turn to the top of the backswing. Now drop the club onto a flatter plane so it tracks into the ball on an inside path — note the orange line Jim is following below (on left).

    Get the feeling? Repeat several times, and watch your slice disappear. ’

    ja linkki :

    http://www.golfdigest.com/instruction/index.ssf?/instruction/gd200406butchbasics.html

    ——————————————————————————–

    Hyvin samantyylisiä ongelmia täälläkin. Minulla vielä sinänsä erikoista että tämä ongelma on kehittynyt uran edetessä, yleensähän sanotaan että kun etenee niin slaissi kääntyy drawiksi, minulla juuri toisinpäin.

    Yksi havainto joka itselläni on tuntunut auttavan ja jota en ole missään nähnyt (eli se on luultavasti täysin väärä ja korjasi vain jonkun muun vian swingissäni) oli käsien tuominen lähemmäksi itseäni aloitusasennossa. Tämä mahdollistaa, ainakin minulla, luonnollisemman vartalon kiertymisen bäckswingissä ja siten myös ilmeisesti paremman alastulon.

    Sami (kisa)hcp 17

    Olen kuullut useammassakin yhteydessä että juurikin liian lähellä olevat kädet osaltaan aiheuttavat tämän ongelman. Koitappa lyödä kurkottamalla ulkoa sisään – ei tule onnistumaan!

    Katselin juuri itseäni osaavamman neuvojan eli Butch Harmonin DVD:tä jossa heppu näytti kuinka liian kaukana pallosta seisova tuuppari joutuu svingaamaan oikealla hartialla, koska muuten ei yletä palloon. Oikean hartian (oikeakätisellä) liian aikainen eteentulo on suurin yksittäinen syy ulkoa sisälle svingaamiseen eli vaiva voi hyvin ja paranee.

    Itselläni oli alkuaikoina sama ongelma. Se tuli minulla siitä että downswingissä kädet jäi jälkeen eli vartalo kääntyi nopeammin kuin kädet kerkesi mukaan. Käsien kerkeämiseksi voi tehdä kaksi asiaa: lisää potkua käsiin silkalla rannevoimien harjoittamisella tai sitten pitää rauhoittaa vartalon kääntymistä downswingissa (hyvä idea muutenkin). Nimenomaan se että ongelma korostuu pitkillä varsilla viittaa käsien myöhästymiseen. Kun joku sanoo ’sä vähän vetäsit ton lyönnin’ sillä ymmärtääkseni viitataan nimenomaan siihen että vartalo vetää käsiä liikaa tuloksena pull (veto) jos lapa suljettu ja rivakka pullislaissi (ensin vasempaan sitten tähtäyslinjan yli oikealle) jos lapa jää auki.

    Tuostapa tuossa minusta katsoen on kysymys.

    Correct me if I´m wrong…

    Mukava havaita kuinka pelaajat ’slaissiswingin’ ovat tunteneet. Lyömme tuntemuksilla ja ne voivat olla hyvinkin erilaisia kuin todellisuus.

    Minulla on taaperon kanssa samat kokemukset:

    Vartalo kääntyy ja kädet ovat selkeästi jäljessä. Toinen on se, että lantio siirtyy eteenpäin (ei kierry). Jos lantio ’hyökkää’ eteenpäin niin harvallapa se samanaikaisesti kiertyy riittävästi – josko ollenkaan.

    Nimetön

    Joka kerta kun itse lyön slaissin, niin minulla on tunne siitä, että vasen käsi oli edennyt liian nopeasti (olen oikeakätinen) ikäänkuin se olisi edennyt puoli senttiä edempänä siitä kuin mitä sen olisi pitänyt. Seuraavaan lyöntiin keskityn käyttämään voimakkaammin oikeaa rannetta ja slaissi korjaantuu, aina.

    Tosin joskus tuloksena on paljon tähtäyslinjasta vasemmalle lähtenyt lyönti, mutta sen ajattelen johtuvan puutteellisesta painon siirrosta down swingin aikana. Kun pidän nämä kaksi asiaa mielessä, niin lyönnit lähtevät suoraan ja ihan riittävän pitkälle.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
Vastaa aiheeseen: ongelma: ulkoa sisään kulkeva svingi

Etusivu Foorumit Yleistä ongelma: ulkoa sisään kulkeva svingi