Aihe: Nyt tasoitushuijarit joutuu lujille 2008 kisoissa - Golfpiste.com

6.12.–13.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista

Nyt tasoitushuijarit joutuu lujille 2008 kisoissa

Etusivu Foorumit Säännöt Nyt tasoitushuijarit joutuu lujille 2008 kisoissa

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 67)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Siis onko huijareita OIKEASTI olemassa!!??

    Mielestäni aiheellinen kysymys ja mietinnän paikka. Asiahan nousee esille kun joku älähtää jonkun toisen tekemästä huippukierroksesta, tämän tasoitukseen nähden. Varsinkin korkeammilla tasoituksilla pelaaville näitä huippukierroksia varmaankin tulee ja kun tasoitus on mitä on, niin joku älähtää. Olen itsekin pelannut joskus 42 bogipistettä ja kuullut siitä huomautuksen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään huijaus, vaan kevään eka kilpailukierros ( siis firman järjestämä kutsukilpailu, Vanajanlinnassa, jossa sain tasoituksellani aika ison slopen – tasi olla jotain 40-41, tasoitus oli 36) ja takana about 10 hallitreeniä ja muutama ulkotreeni, joista osa pron opastuksella. Mielestäni olisi ollut v*tun väärin jos en olisi oppinut noissa treeneissä mitään. Annetaan aloittelijoiden nauttia hyvistä tuloksista, sillä niitähän meille kaikille on harrastuksen alkuvaiheissa tullut. Matalammilla tasoituksilla, näitä arvelluttavia huippukierroksia varmaan tulee vähemmän. Nyt muistuu mieleeni kyllä yksi viime kesän spekulaatio Nokian River Golfista, jossa pelattiin Toyota Suomigolf oskilpailu – tuloksia puitiin tälläkin palstalla.

    Kait niitä oikeita huijareitakin on, mutta uskoakseni aika vähän – kyllähän voittaminen kivaa on, mutta eikö pääasia ole kuitenkin itsensä voittaminen ja harrastuksesta nauttiminen – toisaalta ilmeiset huijaukset, tai epäilyt niistä aina laskevat omaakin fiilistä – varsinkin jos olet ollut lähellä kärkeä onnistuneella pelillä.

    Tämä uusi systeemi toivottavasti karsii näitä huijauksia ja myös turhia epäilyjä niistä.

    Minulla jäi kaikki kortit palauttatta viime kesältä ja eivät enää kelvanneet tämän vuoden puolella. Tiedän kyllä oman oikean tasoitukseni, vaikka kortissa lukeekin 36. Saako kisoihin osallistua alemmalla tasoituksella kuin mitä kortissa lukee?

    anssijokunen kirjoitti: (9.5.2008 13:54:52)
    Siis onko huijareita OIKEASTI olemassa!!??

    Mielestäni aiheellinen kysymys ja mietinnän paikka. Asiahan nousee esille kun joku älähtää jonkun toisen tekemästä huippukierroksesta, tämän tasoitukseen nähden. Varsinkin korkeammilla tasoituksilla pelaaville näitä huippukierroksia varmaankin tulee ja kun tasoitus on mitä on, niin joku älähtää…

    ’Vahinkojahan’ sattuu aina. Itsekin olen aikoinaan pelannut -10 lyöntipelinä 11 händärillä 😮
    Mutta jos pelaaja harjoituskierroksilla pelaa toistuvasti bufferiin ja alle, eikä jätä koskaan kortteja, tietää itse tasan tarkkaan osallistuessaan kilpailuun pelaavansa liian korkealla händärillä. Motiivit voivat olla moninaiset, mutta kyllä tuollaisen pelaajan voi huoletta leimata huijariksi. Valitettavasti pelaajan taustaa ei tunne kuin pelaaja itse ja ehkä pari lähintä. Jos omatuntoa ei soimaa, niin voivoi.

    Tässä ketjussa on kokoajan puhuttu liian korkealla tasoituksella pelaamisesta, toisaalta voihan sitä olla liian hyväkin tasoitus ja se on mielestäni hieman vakavampaa huijausta.
    Ainakin nuorten kilpailuissa on tasoitusrajat joilla kilpailuihin pääsee. Golfissa pitäisi moraalin olla äärimmäisen tiukkaa tasoituskierrosten kanssa, eikä mitään huijausta saisi tapahtua. Olisi aika uskomatonta ettei joku jossain olisi saanut parempaa tasoitusta kuin oikeasti olisi. Varsinkin nuorilla voi olla suurikin kiusaus näyttää kavereille kuinka kova golfari on ja jonkun kaverin kanssa on voitu ottaa tasoituskierroksia sääntöjä hyvin leveästi tulkiten ja saada sitä kautta händäri näyttämään muutamaa pistettä paremmalta kuin se muuten olisi. Tämä taas puolestaan voi johtaa siihen, että joku joka on noudattanut golfin sääntöjä ei ole saanut yhtä hyvää tasoitusta kuin se huijaava kaveri/kaverit. Pahimmassa tapauksessa tämä sääntöjen noudattaja saattaa tippua kilpailusta rajojen takia, kun taas huijari huiskii palloja ’hyvällä’ omallatunnolla kilpailussa, vaikka tilanteen pitäisi olla toisinpäin. Tuosta huijarista ei todennäköisesti tule koskaan kunnon pelaajaa, mutta voi viedä pelimahdollisuuden ja kokemuksen sellaiselta josta tälläinen tulisi.

    Pitikin juuri jatkaa aiempaa kysymystäni: Onko tasoitushuijari aina sellainen joka pelaa liian suurella tasoituksella vai sellainen joka pelaa väärällä tasoituksella?

    Rauski jo kertoikin asiaan mielipiteensä. Ehkä näitä sattuu suuntaan jos toiseen, mutta vahvasti epäilen, että tasoitushuijauksesta puhutaan paljon mutta todellisia huijauksia ei juuri ole. Kyseessä on vain hienostunut tapa purkaa omaa pahaa oloa ja samalla viedä voittajalta ilo onnistuneesta suorituksesta. Lisäksi tasoitushuijaus puheenaiheena on hyvin suosittu, joten jos onnistuu jouhevin sanakääntein leimaamaan kisan voittajan tasoitushuijariksi, voi saada bonuksena myös sosiaalista hyväksyntää ja arvonnousua.

    Tunnustaudun olevani statisti tässä keskustelussa koska en edes tiedä tarkkaa tasoitushuijarin määritelmää. Arvelen kuitenkin joidenkin määritelmien mukaan olevani tasoitushuijari, koska minulta jäi toissakesänä yksi laskeva kortti palauttamatta. Lisäksi olen jättänyt palauttamatta lukuisia tasoitustani nostavia kortteja, en edes tiedä mikä tasoitukseni olisi jos olisin kaikki kortit palauttanut. Luultavasti kuitenkin korkeampi kuin nyt, joten jos jossain kisassa osallistumisrajana olisi vaikkapa tasoitusraja 16.5, minulla olisi loistava tilaisuus tasoitushuijata ja osallistua tuohon kisaan. Jos edelleen menisin voittamaan tuon kisan vaikkapa yhdellä bogipisteellä, niin olisin voittanut kisan tasoitushuijaamalla toiseen suuntaan, koska pari vuotta sitten palauttamatta jättämäni kortti olisi (oletetaan näin) muuttanut tasoitustani minulle tappiolliseksi.

    Jatketaan nyt kun vauhtiin päästiin. En ole koskaan golf-kisaa voittanut (ehkä jotain viikkokisaa lukuunottamatta), mutta olen kuitenkin saavuttanut tasoitushuijarin statuksen. Eräässä lippukisassa kanssapelaaja arveli minua tasoitushuijariksi 18. reiän tiiauspaikalla, koska minulla oli vielä 10 lyöntiä jäljellä. Lopulta sijoituin kisassa toiseksi. Sain palkinnoksi repun jota käytän vieläkin huonolla omallatunnolla, koska voitin sen tasoitushuijaamalla.

    Yhteenvetona, en usko jumalaan, joulupukkiin enkä tasoitushuijariin.

    On totta kuten Rauski totesi, että erityisesti juniorigolfissa näkee huipputasoituksia, joita on kovin vaikea uskoa kilpailumenestyksen valossa. Toisaalta kyse ei ole läheskään aina huijauksesta, vaan tasoitusjärjestelmästämme. Pelaaja, joka silloin tällöin pamauttaa taululle 66-68 saa hyvän tasoituksen, vaikka saman kisan muut kierrokset ovatkin luokkaa 79-83. Hänen tasoituksensa paranee, kun taas joka kierrokselta 74:n puurtanut ja paljon paremmin sijoittuneen pelaajan tasoitus todennäköisesti hieman heikkenee.

    r

    Eikös 1. tasoitusryhmässä hyväksytä vain kilpailutulokset ? Jos tasoituksella ratkaistaan jotain ihan oikeasti merkittävää kuten osallistumisoikeus kisoihin tai vaikkapa $1000 kohtalo, niin silloin pitäisi kyllä olla käytössä tuo 1. ryhmän sääntö. Muilta osinhan tämä on leikkiä vaan ja jos joku haluaa huijata kosmoskynän saadakseen niin huijatkoon sitten – sitä ei kuitenkaan voi estää. Tuo 4 kortin jättäminen ei ainakaa auta. Tosin ymmärrän, että jos ei saa 4 korttia kaudessa jätettyä niin ei silloin kyllä voi kovin kummoinen tasoitusihminen olla. Ja miksi hänet pitäisi sitten päästää pätemään tasoituksellisissa kilpailuissa. Mutta siis ihan sama.

    Nyt en muista, mutta eikös jossain tule raja vastaan missä vain kilpailukierrokset vaikuttavat tasoitukseen ja alentavia ei lasketa, vai muistanko ihan väärin vai vain osittain oikein?

    Toisaalta jos joku seura ei noudata sitä sääntöä, että tasoituskierros on merkattava etukäteen ja ei palautetut kortit nostavat tasoitusta niin veikkaisn siinä seurassa olevien tasoitusten olevan keskimääräistä parempia.

    Vielä nämä etäseurat mihin käsitykseni mukaan voi vielä lähettää tasoituskortin vaikka faksilla. En oikein usko, että ko. seurasta kukaan tarkistaa onko tasoituskierros etukäteen merkitty siihen toiseen seuraan. Siinä faksissa voi olla vaikka minkälainen raapustus merkitsijän kohdalla josta kukaan ei ota selvää. Onkos tästä kenelläkään kokemusta?

    Kierros kestää niin kauan, että tulos 66-68 ei koskaan ole ’vahinko’, vaan osoitus todellisista kyvyistä. Se, että pelaaja ei kykene samaan säännöllisesti, on ihan eri asia; joko harjoittelussa on puutteita tai sitten henkisellä puolella. Saattaa tuntua siltä, että tasoitusjärjestelmä kohtelee tällaisia pelaajia epäoikeudenmukaisesti, mutta jokaiselle pelaajalle ei voi kehittää omaa tasoitusjärjestelmää. Jos kierrostuloksia on riittävästi, tasoitus on ’oikea’, koska se osoittaa sen, mihin tuon tyyppinen pelaaja noilla lahjoilla ja tuollaisella harjoittelulla pääsee, eli täsmälleen sen saman, minkä se osoittaa kaikista muistakin saman järjestelmän puitteissa pelaavista.

    Takatii kirjoitti: (9.5.2008 16:03:34)
    On totta kuten Rauski totesi, että erityisesti juniorigolfissa näkee huipputasoituksia, joita on kovin vaikea uskoa kilpailumenestyksen valossa. Toisaalta kyse ei ole läheskään aina huijauksesta, vaan tasoitusjärjestelmästämme. Pelaaja, joka silloin tällöin pamauttaa taululle 66-68 saa hyvän tasoituksen, vaikka saman kisan muut kierrokset ovatkin luokkaa 79-83. Hänen tasoituksensa paranee, kun taas joka kierrokselta 74:n puurtanut ja paljon paremmin sijoittuneen pelaajan tasoitus todennäköisesti hieman heikkenee.

    Aiempien asiasta kaytyjen keskustelujen jalkeen minulle on jaanyt epaselvaksi, mika on tasoitushuijarin maaritelma Suomessa. Ajoittain sanotaan, etta tasoitushuijari on golffari, joka yllapitaa liian alhaista tasoitusta paastakseen pelaamaan vaativilla kentilla ja tasoituksettomissa kilpailuissa. Toisaalta, esimerkiksi tassa ketjussa puhutaan golffareista, jotka yllapitavat liian korkeaa tasoitusta parjatakseen tasoituksellisissa kilpailuissa.
    Mikahan on EGAn systeemin kontrollimekanismi joka rajoittaisi yksittaisten golffareiden mahdollisuuksia manipuloida tasoitustaan?

    EGA:n järjestelmässä ei ole mitään, mitä olisi nimenomaisesti kontrollimekanismiksi nimetty, mutta sellaisia on tosiasiallisesti useitakin, jotka voi helposti havaita esimerkiksi lukemalla tasoitusmääräykset, Tässä muutama esimerkki:

    Tasoitukseen vaikuttaviksi kelpaavat tulokset on pelattava järjestelmän piirissä olevalla kentällä ja hyväksyttävissä olosuhteissa
    Tasoituskierroksesta on ilmoitettava etukäteen.
    Tasoitus ei voi nousta määrättömästi saman kauden aikana.
    Määrätyn tason jälkeen tasoituksen alentaminen harjoitustuloksilla ei ole mahdollista.
    Kaikki tasoituskierrokset on ilmoitettava.
    Tuloskorttiin pitää sääntöjen mukaan kirjata todellinen tulos, tahallisesti ei saa ilmoittaa todellista parempaa tai huonompaa reikätulosta.
    Ennen kaikkea: Pelkkä oma ilmoitus pelatusta tuloksesta ei riitä, vaan tuloskorttiin pitää saada jonkun muunkin allekirjoitus eli vahvistus siitä, että tulos on todellinen.

    Jotkut näistä lienevät käytössä myös USGA:n järjestelmän piirissä.

    Kuten sääntökirjassakin todetaan, niin suuri osa golfista pelataan ilman minkäänlaista valvontaa, joten mikäli yksittäinen pelaaja todella haluaa huijata suuntaan tai toiseen, sille ei voi käytännössä mitään. Kiinnijääminen on täysin sattumanvaraista.

    Kontrollialan ammattilaisena ikani toimineena on mielenkiintoista lukea naista EGAn kontrolleista. USGAn kontrollit, jotka eivat paljon parempia ole, loytyvat heidan tasoituskasikirjastaan.

    ’Tasoitukseen vaikuttaviksi kelpaavat tulokset on pelattava järjestelmän piirissä olevalla kentällä ja hyväksyttävissä olosuhteissa
    Tasoituskierroksesta on ilmoitettava etukäteen.’
    Ei sentaan kotona taytettyja tuloskortteja, kavereiden allekirjoittamia kayteta, paitsi ehka etajasenten kerholleen lahettamista varten. Niille, jotka haluavat huijata, etukateen ilmoittaminen on muistutus siita, etta nyt pitaa muistaa huijata.

    ’Tasoitus ei voi nousta määrättömästi saman kauden aikana.’
    Hyva, pitaa huijauksen kohtuuden rajoissa.

    ’Määrätyn tason jälkeen tasoituksen alentaminen harjoitustuloksilla ei ole mahdollista.’
    Kuinkahan paljon handarihuijarin rehellisyys lisaantyy, kun tasoitus laskee singeliin?

    ’Kaikki tasoituskierrokset on ilmoitettava.’
    Seka rehelliset etta eparehelliset.

    ’Tuloskorttiin pitää sääntöjen mukaan kirjata todellinen tulos, tahallisesti ei saa ilmoittaa todellista parempaa tai huonompaa reikätulosta.’
    Kyltti tien vieressa sanoo 80 km/t, miksi golffareiden oletetaan olevan rehellisempia ja lain-(saantojen-)kuuliaisempia kentalla kuin matkalla sinne?

    ’Ennen kaikkea: Pelkkä oma ilmoitus pelatusta tuloksesta ei riitä, vaan tuloskorttiin pitää saada jonkun muunkin allekirjoitus eli vahvistus siitä, että tulos on todellinen.’
    Kuinka moni meista pystyy sanomaan minkaanmoisella varmuudella, etta kaverin, joka pyysi meidat merkkaajaksi ensimmaisella tiilla, tulos on se mita kortti sanoo 19sta vaylalla? Entapa tasoituskierrokset, jotka on pelattu muilla kuin omalla kentalla, mita kotikentan caddiemasteri niista tietaa? Tarkemmin asiaa katsoen taitaa olla niin, etta riittaa kun kortissa on merkkaajan paikalla joku allekirjoitus tai puumerkki.

    Onneksi suurin osa golfareista on herrasm…, anteeksi -ihmisia, jotka tekevat parhaansa yllapitaaksen tasoituksensa mahdollisiman tarkasti. Jos joskus keksitaan tapa kontrolloida tasoitushuijareiden touhua, hyva. Siihen saakka voisi olla paikallaan Golf Liiton selvat, yksityiskohtaiset ohjeet siita miten toimitaan kun handarihuijari loytyy. Terva ja hoyhent kun eivat sovi herrasihmisten kaytosmalliin.

    Ymmärrän hyvin, että kontrollialan ammattilaisena et voi hyväksyä nykyisiä järjestelmiä, joka perustuvat pelaajien rehellisyyteen.

    En oikein ymmärrä mitä yrität sanoa. Oletko oikeasti sitä miletä, että tasoituksen oikeellisuus on niin tähdellinen asia tässä maailmassa, että sen oikeellisuuden varmistamiseen pitäisi uhrata varoja ja resursseja merkittävästi enemmän kuin mitä nyt tapahtuu? Pitäisikö rangaistuksia koventaa? Olisiko vankeus riittävä vai pitäisikö lisäksi murskata polvet?

    Kaikki mielekkäät kontrollijärjestelmät pystyy kiertämään, joten voit edelleen säilyttää tasoituksesi asettamallasi tavoitetasolla, vaikka siirtyisit pelaamaan EGA:n systeemien mukaan, keinot vain pitää valita sen mukaan.

    tervolalainen kirjoitti: (10.5.2008 12:17:07)
    Kontrollialan ammattilaisena ikani toimineena on mielenkiintoista lukea naista EGAn kontrolleista. USGAn kontrollit, jotka eivat paljon parempia ole, loytyvat heidan tasoituskasikirjastaan.

    ’Tasoitukseen vaikuttaviksi kelpaavat tulokset on pelattava järjestelmän piirissä olevalla kentällä ja hyväksyttävissä olosuhteissa
    Tasoituskierroksesta on ilmoitettava etukäteen.’
    Ei sentaan kotona taytettyja tuloskortteja, kavereiden allekirjoittamia kayteta, paitsi ehka etajasenten kerholleen lahettamista varten. Niille, jotka haluavat huijata, etukateen ilmoittaminen on muistutus siita, etta nyt pitaa muistaa huijata.

    ’Tasoitus ei voi nousta määrättömästi saman kauden aikana.’
    Hyva, pitaa huijauksen kohtuuden rajoissa.

    ’Määrätyn tason jälkeen tasoituksen alentaminen harjoitustuloksilla ei ole mahdollista.’
    Kuinkahan paljon handarihuijarin rehellisyys lisaantyy, kun tasoitus laskee singeliin?

    ’Kaikki tasoituskierrokset on ilmoitettava.’
    Seka rehelliset etta eparehelliset.

    ’Tuloskorttiin pitää sääntöjen mukaan kirjata todellinen tulos, tahallisesti ei saa ilmoittaa todellista parempaa tai huonompaa reikätulosta.’
    Kyltti tien vieressa sanoo 80 km/t, miksi golffareiden oletetaan olevan rehellisempia ja lain-(saantojen-)kuuliaisempia kentalla kuin matkalla sinne?

    ’Ennen kaikkea: Pelkkä oma ilmoitus pelatusta tuloksesta ei riitä, vaan tuloskorttiin pitää saada jonkun muunkin allekirjoitus eli vahvistus siitä, että tulos on todellinen.’
    Kuinka moni meista pystyy sanomaan minkaanmoisella varmuudella, etta kaverin, joka pyysi meidat merkkaajaksi ensimmaisella tiilla, tulos on se mita kortti sanoo 19sta vaylalla? Entapa tasoituskierrokset, jotka on pelattu muilla kuin omalla kentalla, mita kotikentan caddiemasteri niista tietaa? Tarkemmin asiaa katsoen taitaa olla niin, etta riittaa kun kortissa on merkkaajan paikalla joku allekirjoitus tai puumerkki.

    Onneksi suurin osa golfareista on herrasm…, anteeksi -ihmisia, jotka tekevat parhaansa yllapitaaksen tasoituksensa mahdollisiman tarkasti. Jos joskus keksitaan tapa kontrolloida tasoitushuijareiden touhua, hyva. Siihen saakka voisi olla paikallaan Golf Liiton selvat, yksityiskohtaiset ohjeet siita miten toimitaan kun handarihuijari loytyy. Terva ja hoyhent kun eivat sovi herrasihmisten kaytosmalliin.

    Miksi muuten olet niin huolissasi nimenomaan EGA:n järjestelmän puitteissa tapahtuvasta huijaamisesta ja erityisesti tasoituksellisilla harjoituskierroksilla?

    Eikö USGA:n sääntöjen mukaan pelatuilla kierroksilla voi potkia palloa tai unohtaa lyöntejä tuloksesta?

    If we talk about sandbacking, the subject is USGA system. mutta jos keskustelun aiheena on handarihuijarit, kyseessa on EGA. En ole kummemin huolissani EGAn systeemista, koska tuskinpa enaa pelaan kilpagolfia Suomessa. Kyseessa on vuosikymmenet kestaneen lajin harrastuksen ja samoin vuosikymmenia kestaneen ammatin luomasta kiinnostuksesta asiaan. Lienenko yksi harvoista, joilla ei ole oma lehma missaan suhteessa ojassa.

    vieraspelaaja kirjoitti: (10.5.2008 13:19:29)
    Eikö USGA:n sääntöjen mukaan pelatuilla kierroksilla voi potkia palloa tai unohtaa lyöntejä tuloksesta?

    Kokemukseni mukaan nimenomaan USA:ssa tehdään juuri näin, mutta Suomessa ei. USA:ssa näyttää olevan ”maan tapa”, ettei lyödä huonosta paikasta vaan palloa siirretään vähän… En osaa kylläkään sanoa koskeeko tämä myös tasoituskierroksia.

    ’Kokemukseni mukaan nimenomaan USA:ssa tehdään juuri näin, mutta Suomessa ei. USA:ssa näyttää olevan ”maan tapa”, ettei lyödä huonosta paikasta vaan palloa siirretään vähän… En osaa kylläkään sanoa koskeeko tämä myös tasoituskierroksia.’

    Pitaa paikkansa, erittainkin kun pelaamassa on joku, joka ei vahimmassakaan maarin ole kiinnostunut tasoituksen yllapidosta. Esimerkiksi, kun pelaaja on pelin harrastaja, joka ei kuulu USGAn alaiseen kerhoon (jolloin hanella ei ole virallista tasoitusta.) Lomakeskuksissa heita riittaa.
    USGAn saantojen mukaan kaikki kierrokset ovat tasoituskierroksia. Koska siella ei tasoituksella ole kuin yksi tarkoitus kukaan ei pahemmin innostu jos joku tahallaan parantaa tuloksiaan (ja alentaa tasoitustaan.) Siella kun tasoitushuijareiden tavoitteena on nostaa tasoitustaan.
    Eihan se tietenkaan USGAn saantojen mukaista ole, mutta jos lomalla oleva pelin harrastaja on kentalla, kumman lie pitaisi olla tarkeampaa, saantojen tiukan noudattamisen vai kierroksesta nauttiminen ja rentoutumunen?

    tervolalainen kirjoitti: (11.5.2008 18:53:58)

    Pallonpotkija on siis EGA:n järjestelmässä tasoitushuijari ja USGA:n systeemeissä rento nautiskelija? Sääntöjen mukaan pelattaessa ei tietenkään voi pelistä nauttia eikä rentoutua.

    EGA:n systeemissä ei ole pakko pelata harjoituskierrosta tasoituskierroksena, jos ei halua. Jos ei ole edes tarkoitus pelata kierrosta sääntöjen mukaan, ei ole mitään syytäkään; lomamatkan kierrokselle otetaan surutta mukaan muutama ylimääräinen draiveri, kierrosten aikana annetaan ja saadaan neuvoja pelitaktiikasta ja tekniikasta, testaillaan kaverin draiveria, annetaan lyhyitä kolmen metrin putteja, joka kolmas avaus lähtee mulliganina tai uusitaan vain harjoituksen vuoksi, pallot ei koskaan katoa, vaan ’löytyvät’ aina ja todennäköisesti keskeltä väylää, ja korttiin kirjoitetaan mitä sattuu.

    Minkä ihmeen takia USGA väkisin edellyttää tasoitukseen vaikuttavaksi nekin kierrokset, joilta pelaaja – sääntöjen mukaisesti toimitaessa – olisi diskattu jo kolmosen avauksen jälkeen? Mitä sellaiselta kierrokselta pitäisi merkitä tulokseksi? Mitä sellaiselta kehtaisi tuloksekseen ilmoittaa?

    Kuinkahan monta kertaa pitää sanoa, että sikäläisillä kentillä on paljon golfin harrastajia, joilla ei ole USGAn tasoitusta ja jotka eivät välttämättä edes tunne RAAn ja USGAn sääntöjä. Toisaalta siellä on myös golffareita, jotka pelaavat kilpagolffia ja noudattavat sääntöjä yhtä tarkasti kuin suomalaiset golffarit. Yksinomaan Etelä-Kaliforniassa taitaa olla enemmän kumpaankin ryhmään kuuluvia golffareita kuin on Suomessa golffareita kaikkiaan. Ehkä ainoa ero on se, että siellä nämä ryhmät ovat oppineet sietämään toinen toistaan. Different folks, different strokes.
    Oliskohan Suomessa paikallaan keskittyä parantamaan täällä käytössä olevaa systeemiä ja antaa USGAn huolehtia omastaan?

    KL

    tervolalainen kirjoitti: (13.5.2008 19:28:18)

    Mitä jos sinä aloittaisit pitäytymällä kommentoimasta meikäläistä järjestelmää, kun et siihen kykene ilman asenteellisuutta….?

    Pelattuani lahes sataprosenttisesti tasoituksellista lyontipelia hyvan matkaa yli 30 vuotta ja yllapidettyani suurimman osan tuosta ajasta seka omaa etta muiden tasoituksia olen kiinnostunut aiheesta. Suomeen tultuani analysoin EGAn systeemin melko tarkkaan. Tahan mennessa en ole viela loytanyt perusteita luottaa EGAn systeemin tuottamiin tasoituksiin tasoituksellisessa lyontipelissa.
    Kyseessa ei ole asenne vaan ’Professional opinion of someone, who has earned a living evaluating systems as to their reliability in producing desired results.’
    Jos pidat asenteellisuutena sita, etta kaytan vertailupohjana systeemia, jonka tunnen lapikotaisin, maarittelemme asenteellisuuden eri tavoin

    tervolalainen kirjoitti: (14.5.2008 18:09:14)

    Toivottavasti tilaajille antamasi lausunnot on hieman kiihkottomapia ja analyyttisempia kuin täällä esittämäsi perustelemattomat arviot USGA:n järjestelmän ylivertaisuudesta, muuten niiden value for money -arvoasiakkaillesi ei oleollut kovin kummoinen. Toisaalta kyse voi olla kulttuurieroistakin, Suomessa oman tuotteen silmitöntä hehkuttajaa ei sanota asiantuntijaksi, vaan myyntimieheksi. Oletko selvittänyt USGA:lta, miten he kehtaavat luovuttaa korvausta vastaan patentoimansa laskentamenetelmät ym. näinkin ala-arvoisen järjestelmän tarpeita varten? Luulisi heidänkin vähän katsovan, millaiseen käyttöön tuotteitaan myyvät.

    vieraspelaaja kirjoitti: (14.5.2008 19:50:16)

    Mistahan tuo ajatus ’tilaajille antamasi lausunnot jne’ on peraisin. Joko tiedat minun olosuhteistani jotakin, jota en itse tieda tai oletat jotakin ihan peratonta. Viittaukseni ammatillisiin taitoihin on viittaus vuohennahan palaseen, jolle oli printattu ’CISA ….. ’.
    Se riippui muutaman vuoden yhden maailman suurimman tilintarkastusfirman seinalla, sitten parin suuren yksityisen firman sisaisen tilintarkastustoimiston seinalla. Nyt sekin on elakkeella jossakin laatikossa. Toivoisin, etta jos minut Suomessa leimataan jonkun tuotteen myyntimieheksi, joku vaivautuisi maksamaan minulle palkan hommasta jota en ole koskaan hakenut tai halunnut.
    Omakohtaisen kayton, valvonnan, ja tilastollisen seurannan perusteella voin sanoa, etta USGAn systeemi toimii muutamin rajoituksin. Olisi mukava loytaa joku jolla on vastaavaa tietoa EGAn systeemista.
    Mita USGA tekee kehittamansa tuotteen kanssa on USGAn business. Taman, kuten aiempien keskustelujen perusteella nayttaa silta, etta Suomessa ei haluta oppia muiden tekemista erehdyksista, vaan mieluummin lyodaan oma paa kiviseinaan.

    KL

    tervolalainen kirjoitti: (14.5.2008 22:28:13)
    Mita USGA tekee kehittamansa tuotteen kanssa on USGAn business. Taman, kuten aiempien keskustelujen perusteella nayttaa silta, etta Suomessa ei haluta oppia muiden tekemista erehdyksista, vaan mieluummin lyodaan oma paa kiviseinaan.

    Miten niin Suomessa ei haluta oppia? EGA kaiketi viittaa European Golf Association’iin eikä Suomen Golfliittoon, joten SGL:n ja sitä kautta suomalaisten golffareiden vaikutusmahdollisuudet ko. tasoitusjärjestelmään ovat varsin vähäiset.

    Mitä EGA tekee kehittämänsä tuotteen kanssa on EGAn business, siihen ei kannata Tervolasta Jenkkilään muuttaneiden inehmoiden kovasti alkaa torveamaan omia näkemyksiään, vai mitä tervolalainen?

    Lienetpa oikeassa. Pelaan golfia, tai miksi sita sitten kutsutaankin muualla. Jos Suomeen eksyn yritan pysya poissa golfareiden seurasta, jopa sillakin kentalla, jota olin aikoinaan, todennakoisesti ennen KLn aikaa, rakentamassa Suomessa.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 67)
Vastaa aiheeseen: Nyt tasoitushuijarit joutuu lujille 2008 kisoissa

Etusivu Foorumit Säännöt Nyt tasoitushuijarit joutuu lujille 2008 kisoissa