26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Nilkka vaivaa

Etusivu Foorumit Yleistä Nilkka vaivaa

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olen ensimmäistä täyttä golf-kesää aloitteleva aloittelija. Tänä keväänä on takana vasta noin 5 range-käyntiä, kun on ilmennyt ongelmia. Vasen nilkka (lyön oikealta) kipeytyy loppuasentoon kääntyessään. Kipu tuntuu enemmän nilkan ulkosyrjällä. Mietinkin nyt, johtuuko kipeytyminen vain näin aloittelijan ’tottumattomista’ jäsenistä vai onko loppuasentoni aivan poskellaan. Eli jos sinulla on kokemuksia vastaavanlaisesta murheesta, kerro ystävällisesti minulle kauanko murhe vaivasi, mikä auttoi vai auttoiko mikään jne.

    Kokeiles avata vasenta jalkaterää vasemmalle. Itse ainakin näin teen.

    Eli kun otat stanssin, niin nostat vasemman jalan etuosaa ilmaan ja liikautat sitä vasemmalla päin ja se on siinä. Sitten eiku lyömään.

    Urheilija ei tervettä päivää näe!

    Kauden alussa mulla tapaa vasen polvi oireilla. Menee ohi. Samoin aikoinaan lätkämatsissa selän puolelle yli/sijoiltaan taipunut olkapää huutaa leipää aina kierroksen päätteeksi. jne… jne…

    Näihin pikku epämukavuuksiin on helppo korjaus. Sen nimi on Ibuprofeiini. Sitä saa lähimmästä apteekista eri minimerkillä varustettuna…

    Golfissa erityisesti tulee kaikenlaisia pikkuvammoja, koska lyöntiliike on kohtuullisen nopea. Kun unohtaa lämmittelyn ennen lyömistä, joku paikka revähtää suurella todennäköisyydellä.

    Minulla muljahti vasen olkapää aikoinaan, kun olin aloituskurssilla. Puoli vuotta myöhemmin sama olkapää lähti sijoiltaan, kun kaaduin. Nykyään se toimii ihan hyvänä svingi-indikaattorina. Kun lyön hyvin, ei tunnu missään, mutta väärin svingaaminen ja esimerkiksi tempominen muljauttelee olkapäätä. Prota ei siis tarvita, kun on löysät nivelet 🙂

    Missään tapauksessa ei kannata jatkaa lyömistä, jos nilkkaan, tai jonnekin muualle, tulee pysyvää kipua. Kannattaa kysyä lääkärin ja pron mielipidettä.

    Tänä aa******* työpaikkalääkäri sanoi minulla olevan aivan tyypillisen tenniskyynärpään oireet, suositteli Ibuprofeenia (burana 400 3-4 kertaa päivässä viikon ajan + mobilatia tarpeen tullen) sekä lepoa.

    Punttitreenit jäävät nyt pariksi viikoksi, mutta golfin jättäminen saisi aikaan liian kovia rasitusvammoja korvien väliin.

    Saa nähdä miltä käsi tuntuu huomenna, tänään varattuna lähtöajat 27 reikää varten.

    LSL

    Useat urheiluvammat tulevat uudesta ennen tottumattomasta liikkeestä jota sitten toistetaan useasti tai sitten heikon lämmittelyn seurauksena.

    Tassä ketjussa on useita jotka valittavat löysiä niveliä ja syyttävät niitä kiputiloista. Asia varmasti pitää paikkansa. Tosin nivelten löystymiseenkin on lääke, joka tunnetaan nimellä voima harjoittelu, jota pitää jatkaa ympäri harjoittelu/peli kauden, jotta lihakset saavat monipuolisia ärsykkeitä ja siten toimivat kunnolla.

    Näin nopeasti ilman että tunnen sinua paremmin, Emppu, voisin päätellä että sinun nilkan lihakset eivät ole fyysisesti kunnossa ja nivelsiteet eivät ole tottuneet venytykseen joka siihen kohdistuu svingin liikkeen lopussa. Suosittelen kevyttä voimaharjoittelua alussa opastettuna ja sitten nilkkojen venyttelyä 3-4 kertaa viikossa. Suomessa on todella hyvät fysioterapeutit ja personal trainerit, jotka varmasti auttavat pyydettäessä.

    Sitten teille muutamille löysän olkanivelen omaaville…itse olen harrastanut useita urheilulajeja joissa olkanivel joutuu äärimmäisiin venytys tiloihin ja nopean, jopa repivän liikkeen armoille. Minulla on todettu olkanivelen kulumista ja yliliikkuvuutta joka aiheuttaa kovaa kipua ja saattaa johtaa jopa 6 kuukauden taukoon kaikesta mikä tuottaa vähänkin kipua. Olen saanut kuminauha jumpalla olkapääni siihen kuntoon että olkapään lihakset tukevat oikeanlaisia liikeratoja ja tukevat niitä venyneitä olkapään nivelsiteitä. Eikä ole ollut nyt 3 vuoteen yhtään kipuja.

    Suosittelen kaikille lämmöllä fysiika treeniä olkapäihin 🙂 Toivotan kaikille kivutonta kesää. Muistakaa ’fysiikka kuntoon!’

    Mä taas suosittelen, näkemättä, että aukaiset vasenta jalkaterää.

    Aivan kuten huomaat, niin neuvoja täältä löytyy joka lähtöön. Parempi kun menet pron luo ekana, hän katsoo, että jalkateräsi ei ole missään ihmeellisessä asennossa joka tuottaa kipua ja sen jälkeen alat miettiä noita punttihommia, ehkä.

    Ethän vaan lyö hollannikkaat jalassa 🙂

    Kiitos kommentistasi. Osaatko neuvoa hyviä voimaharjoittelu- ja venyttelyliikkeitä nilkoille? Voimaharjoittelusta sen verran, että talven kävin salilla, mutta sielläkin vähänkään nilkkoihin kohdistuvia liikkeitä on vähän. Itse treenasin jalkoja lähinnä kyykyllä ja ojentaja ja koukistaja penkeissä. Venyttely nilkkojen osalta on jäänyt vähiin. Nyt kesän kynnyksellä ei aikani ole riittänyt salille, joten voimaharjoittelu on jäänyt.

    LSL

    Kiitos Fordi täsmennyksestä 🙂 kuten sanoit neuvoja on monia ja sen takiahan mainitsin että en tunne koko kaveria ja on vaikea sanoa näkemättä.

    Nilkka on siitä helppo nivel että sen liikerata on periaatteessa yksinkertainen, yhdensuuntainen. Yksi ihan perus liike mikä samalla ottaa pohkeisiin on kohottaa kantapäät ilmaan seisomalla tasaisella maalla aluksi ja siitä ylös varpaille. Tarkoitus on että nilkat ei taivu sisään tai ulos liikkeen aikana vaan nousu tapahtuu suoraan ylöspäin. Myöskin varpailla kävely vahvistaa nilkkaa. Juoksu pehmeällä alustalla esim. pururadalla tai pehmeässä hiekassa voimistaa nilkkaa, koska joudut kokoajan askeltaessa jännittämään nilkan lihaksia, jotta se ei muljahda sivuun. Varsinaisia suoraan nilkkaan kohdistuvia voimaliikkeitä ei ole.

    Muutamia muita hyviä nilkkaa vahvistavia harjoitteita on rullaluistelu pehmeäkenkäisillä luistimilla ja tasapainoilu tasapainolaudalla joka pyörii 360 astetta. Tasapainoilu auttaa muutenkin golffiin! Just a tip! 🙂

    Venyttely on sitten myöskin näiden samaisten lihasten venyttely ja nilkkojen pyörittelyä. Pyörittely joko seisten jostain tukea ottaen siten että varpaat on maassa.

    Kuten kaikessa harjoittelussa tarvii muistaa, että jos harjoittelu aiheuttaa kipua niin se kannattaa lopettaa heti!

    Kiitos uudelleen. Jäi tuosta edellisestä viestistä pois nuo pohjetreenit salilta. Eli periaatteessa nilkan lihasten pitäisi olla suht ok kunnossa. Täytynee yrittää venytellä ja pyöritellä nilkkaa ja varsinkin ennen lyöntejä keskittyä nilkkojen (ja muidenkin alueiden) verryttelyyn. Jos kipu jatkuu verryttelyn ja stanssin muokkaamisen jälkeenkin, niin ei auta muu kuin etsiä apua prolta ja muilta asiantuntijoilta. Kiitos neuvoistanne!

    Nimetön

    Nilkan treenaamisessa kannattaa muistaa myös nilkan koukistajalihaksen harjoittaminen. Tähän sopii seuraava harjoitus: Käyt sängylle istumaan jalkapohja sängyn tolppaa päin. Laitat esim. idealsiteen ( tai kuminauhaa jne.) sängyn tolpaan kiinni ja toinen pää jalkapöydän yli varpaiden tyven kohdalta ja koukistelemalla nilkkaa venytät sidettä. Aluksi kannattaa käyttää suht kevyttä vastusta ja tehdä enemmän toistoja.

    Tässä ketjussa on tullut hyviä ohjeita. Samoja menetelmiä olen käyttänyt lukuisissa futisvammoissa ja kyllä ne toimii. Eikä kannata säikähtää jos aluksi paikat kipeytyy treenatessa. Kyllä ne alkaa aikaa myöten kestämään.

    Ai niin, yksi hyvä treeni nilkoille ja jalkaterille on maastossa kävely. Ei kannata aliarvioida sen tehoa.

    JJP

    Sama fipa kuin minulla kun aloitin lajin. Hoitui kun avasin hieman stanssia vasemman jalan osalta.

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Vastaa aiheeseen: Nilkka vaivaa

Etusivu Foorumit Yleistä Nilkka vaivaa