16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Montako kierrosta takana tällä kaudella?

Etusivu Foorumit Yleistä Montako kierrosta takana tällä kaudella?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 36)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • PT

    Heips, Uudet seuran omat www-sivut vieneet ’golfpiste.com ajan’, mutta otsikkoon… Itsellä 20-täyttä kierrosta takana suomessa ja meinasin, että yksikäsi golf olisi jarruttanut, mutta intoa piisannut ja murtunut olkapää parempi ja parempi hiljalleen. Nyt lähipelissä kumpikin käsi mukana… Avaukset ja täydet väylälyönnit yhdellä kädellä. Kotikenttä punaisilta viimeisen kolmen kierroksen keskiarvo 88 ja keltaisilta 98. Aikalailla matkaa kahden käden tasoitukseen, mutta onneksi kausi on aluillaan… Lyökää rennosti 🙂 / yhden käden pisin avaus tähän mennessä 170m

    Kurk 3, Hillside 1, Ruuukki 2 , Rönnäs 2 = 8

    Oulussa sekä Sanki että Vaara, molemmat talvigriineille.
    Lisäksi viime viikonloppuna Ruukki 2 kertaan.

    Ei kehuttavaa peliä, mutta jokainen kierros kuitenkin alle 100 lyöntiä.

    Nimetön

    OUlussa tälle keväälle tullut 1 täys kierros ja 2 kertaa 9 reikää. Viime viikonloppuna tuli käytyä kalajoella pelaamassa täysi kierros. elikkä yhteensä 3 täyttä kierrosta. Olipa muuten kalajoella vimosen päälle hyvässä kunnossa kenttä, ei kuollutta missään. Griinit oli tasaiset ja melkeen kesäkunnossa. Kannattaa kaikkien joilla on mahdollisuus mennä kalajoelle pelaamaan.

    Kaksi, molemmat ulkomailla. Ensimmäinen Englannissa maaliskuussa ja toinen viime perjantaina Ahvenanmaalla. Ahvenanmaalla oli tarkoitus pelata kolme rundia mutta selkä alkoi taas kiusaamaan.

    Kasassa on 15 täyttä kierrosta ja kaksi ysiä. Kausi alkoi kotimaassa 22.4 ja täällä on pelattu yhdeksän täyttä kierrosta.

    25 kiekkaa takana. Starttasin kauden pelaamalla kahdeksan kiekkaa Kataloniassa. Omaan tasooni nähden peli kulkee aika kivasti. Muutama notkahdus, kisoissa:)
    (PT> vielä on avaamatta ’kotelo’)

    Nimetön

    Noin 20-täyttä kierrosta takana Suomessa ja 6 ulkomailla. Noin 16 kierrosta puskuriin tai paremmin. Viimeiset 10 noin keskiarvolla 9 yli. Minulla ei ole koskaan ennen kulkenut näin hyvin toukokuussa, pareja tulee kuin liukuhihnalta vaikka en osu vielä greeneihin kunnolla. Pitkä rauta on heikoin lenkki. Wedget vahvimmassa kunnossa.

    3 Thaikuissa, 2 Virossa, kotikentällä 3 ysiä ja 1 täysi. Lisäksi Kanavagolf bongattu. Yllättävän monta kierrosta tähän vuodenaikaan mennessä.
    Tuloksetkin pääsääntöisesti bufferiin ;=) !
    Innolla odotan ensi kuussa Lappeenrannan uuden kentän bongausta !

    Bocca

    Kauden avaus Rönnäs 19.4. ja senjälkeen Annila 9 kertaa. Kenttä hyvässä kunnossa.
    Kesägreenit.

    Made kirjoitti: (24.5.2006 8:52:58)
    Kaksi, molemmat ulkomailla. Ensimmäinen Englannissa maaliskuussa ja toinen viime perjantaina Ahvenanmaalla.

    Ahvenanmaa – ulkomailla?

    Ai niin, vastaukseni on 26 kierrosta, joista 6 kauempana ulkomailla kuin Ahvenanmaalla.

    ’Kunpa pääsisi taas oikeille greeneille perunapellon sijasta’

    No, kun Suomi on EU:ssa ja Ahvenanmaa ei. Ja, kun kielikin on eri. Niin eikö silloin ole kyseessä ulkomaa?

    Made kirjoitti: (24.5.2006 10:33:08)
    No, kun Suomi on EU:ssa ja Ahvenanmaa ei. Ja, kun kielikin on eri. Niin eikö silloin ole kyseessä ulkomaa?

    Kyllä se Ahvenamaakin on EU:ssa, vaikka onkin onnistunut kerjäämään joukon erivapauksia. Kirvelevin tappio tuli kuitenkin lintujen kevätmetsästyksessä. Sen jälkeen Ahvenamaa varmaa olisi eronnut EU:sta jos olisi voinut.

    Sarfvik 1 kierros. Haaveissa olisi ensi viikolla toinen.

    Moron
    5 1/2 Archipelagia, 1 Meri-teijo, 1 Lakisto, 1 Vanajanlinna ja 1 Batalhagolf Azoreilla. Yhteensä 9 1/2 kierrosta. Viimeiset 4 kierrosta bufferiin tai paremmin.

    0 Suomessa ja parikymmentä ulkomailla. Kesäkuussa ajattelin aloitella jos lämpöä on riittävästi ja kentillä enemmän vihreää kuin ruskeaa.

    Olisikohan se golfmoskiiton pureman kuumotus vihdoin poistumassa:)

    Viime vuonna tähän aikaan kotimaan rundeja oli pelattuna yli 25

    Tähän mennessä kasassa 10 kierrosta kotimaassa – joista pari vieraskentillä ja loput kotikentällä – viikonlopun jälkeen saldo taitaakin olla sitten jo 15/4 :o).

    Nolla. Saadaan remontti alta pois, niin sitten… joskus…

    7 kierrosta kotimaassa takana 7.5. lähtien, näistä 6 @ Lakisto ja 1 @ Kotka.

    Epäonnistuneita pelaamisyrityksiä takana 2, eli eilen ja tänään. Prkl sääennusteet kun voi sanoa selkeästi että sataa tai ei sada!

    Nimetön

    29 kierrosta suomessa ja 6 kierrosta espanjassa, 1 Wiurilassa ja 28 meri Teijossa.
    Uusi ennätys tehty jo tänä vuonna. Kiva keli oli pelata Meri Teijossa aamulla 20 m/s tuulta, muuten ihan hyvät kelit!

    25 kierrosta kasassa tälle kaudelle. 20 ulkomailla, 5 suomessa, joista yksi kisa. kotikentällä 2 rundia takana. Huonoin prosentti ikinä

    Tänään ensimmäinen täysi kierros kotikentällä (5 talvigriiniä). Pääsiäisviikolla 3 kierrosta Italiassa. Eli yhteensä 4. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan pääsen varmaan normaaliin 20 täyteen kierrokseen koko kautena.

    Itselläni takana kokonaiset kaksi kierrosta. Mutta hyvin on alkanut. Toisella rundilla tein uuden kierrosennätykseni tasan 100 lyöntiä. Eräänlainen merkkipaalu sekin…seuraavaksi alle?

    Kentät, jotka olen kiertänyt on Rönnäs ja Nurmijärvi. Molemmat ihan ok, paitsi greenit.

    39 rundia takana tämän päivän jälkeen, 19 niistä ulkomailla. 4 kisaa pelattu, tarkoitus pelata paljon enemmän kisoja tänä kautena kuin aikaisemmin, loppuu se harjoituskierrosten räiskiminen…

    Tänään takana 25 kierrosta joista 19 kotimaassa ja kaikki kotikentällä, joista 2 kisakierrosta. Pelit on sujuneet kotimaassa nousujohteisesti, alku oli todella hankalaa mutta nyt on päästy jo muutaman kerran omaan tasoitukseen ja muutaman kerran siihen hyvin lähelle. Seuraavaksi pitäisi saada vielä puttipeli hiukan parempaan kuntoon sekä avaukset hiukan varmemmiksi niin tulokset alkaa lähenee enemmän kentän paria.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 36)
Vastaa aiheeseen: Montako kierrosta takana tällä kaudella?

Etusivu Foorumit Yleistä Montako kierrosta takana tällä kaudella?