Aihe: Mitä olisi tapahtunut? - Golfpiste.com

29.11.–6.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][3]
KilpailuaSuomalaista

Mitä olisi tapahtunut?

Etusivu Foorumit Säännöt Mitä olisi tapahtunut?

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tilanne viime kesältä. Olin seuran mestaruuskisoissa viimeistä edellisessä ryhmässä ja meidän taakse tuli kahden naisen ryhmä pelaajia(He eivät olleet kisassa mukana…) jotka avasivat jatkuvasti ’kintuille’ aikani tätä katseltuani menetin hieman malttiani ja korotin ääntäni pyytäen malttamaan… Mutta mitä olisi tapahtunut jos olisin ottanut kahden metrin päähän pudonneen pallon ja käynyt ojentamassa sen takana tulleelle ääliölle? Olisinko saanut rankkuja? PS. kaikkea sitä tulee mietittyä kun kentälle ei vielä pääse…

    Olisit lyönyt pallon takaisin sinne tiiboksiin ja huutanut FORE. Olisi säästynyt kävelemisen vaiva.

    Sitten olisi rankut harjoittelusta kesken kierrosta.

    JuKo kirjoitti: (20.2.2008 8:49:32)
    Sitten olisi rankut harjoittelusta kesken kierrosta.

    Eikös olisi tullu tosin 2 penttiä väärän pallon pelaamisesta. Eli kannattaisi mielummin heittää se pallo sinne tiiboksille päin niin paljon kuin lähtee.

    KL

    januz kirjoitti: (19.2.2008 19:49:36)
    Olisit lyönyt pallon takaisin sinne tiiboksiin ja huutanut FORE. Olisi säästynyt kävelemisen vaiva.

    Tästä olisi tullut 2 penttiä säännön 1-4 perusteella.

    Dec 1-4/4:

    Q: A is nearly struck by a ball played by a player in the following group. In anger, A hits the ball back towards the group. Has A played a practice stroke or a wrong ball?

    A: No. However, in equity (Rule 1-4), A should incur the general penalty of loss of hole in match play or two strokes in stroke play.

    KL

    KL kirjoitti: (20.2.2008 10:26:17)

    Tarkennetaan tätä vielä hieman. Tuo säännön 1-4 soveltaminen perustuu mitä ilmeisimmin pelaajan spontaaniin reaktioon. Jos pelaaja vetää henkeä ja laskee kymmeneen ja sitten lyö palloa, tulee kahden lyönnin rangaistus käsittääkseni eri perusteella (harjoittelu, väärän pallon pelaaminen).

    KL

    askitformore2 kirjoitti: (19.2.2008 17:52:05)
    Tilanne viime kesältä. Olin seuran mestaruuskisoissa viimeistä edellisessä ryhmässä ja meidän taakse tuli kahden naisen ryhmä pelaajia(He eivät olleet kisassa mukana…) jotka avasivat jatkuvasti ’kintuille’ aikani tätä katseltuani menetin hieman malttiani ja korotin ääntäni pyytäen malttamaan… Mutta mitä olisi tapahtunut jos olisin ottanut kahden metrin päähän pudonneen pallon ja käynyt ojentamassa sen takana tulleelle ääliölle? Olisinko saanut rankkuja? PS. kaikkea sitä tulee mietittyä kun kentälle ei vielä pääse…

    Varminta on polkaista pallo maan sisään. Tämä tapa on turvallisin ja takanatulijoille varmaan ikävin, palloa ei kenties enää löydy ja jos löytyy, on se kovin likainen maasta kaivettuna.

    Jep, jos pelaaja lyö ’harkinta-ajan’ jälkeen selkeästi vierasta palloa tarkoittamatta sitä oman pallon pelaamiseksi rankut tullevat harjoittelusta kierroksen aikana. Sama sääntö kuin esim. rangen viereisillä väylillä missä usein on eksyneitä rangepalloja ja pelaaja palauttelevat niitä takaisin.

    KL

    JuKo kirjoitti: (20.2.2008 10:56:02)
    Jep, jos pelaaja lyö ’harkinta-ajan’ jälkeen selkeästi vierasta palloa tarkoittamatta sitä oman pallon pelaamiseksi rankut tullevat harjoittelusta kierroksen aikana. Sama sääntö kuin esim. rangen viereisillä väylillä missä usein on eksyneitä rangepalloja ja pelaaja palauttelevat niitä takaisin.

    Joo, tästä muistan lukeneeni jonkun deccarin, josaa asiaa käsiteltiin. Rangaistus tuli siinä vaiheessa, jos pelaaja löi rangepalloja muutoin kuin puolihuolimattomasti huitaisten. Keskittynyt suoritus tulkittiin harjoitteluksi.

    KL kirjoitti: (20.2.2008 11:35:39)

    Näitä ei taida voida käytännössä varsinaisesti erottaa…

    Pallojen takaisin lyöminen, esim kävellessä, yhdellä kädellä lyöden ei taida olla harjoittelua, mutta jo se, että otat stanssin ja täydellä svingillä (chippitreenihän on esim boksissa sallittua) lyöt palloja rangen aidan sisäpuolelle, tulkittaisiin harjoitteluksi.

    dec. 7-2/5:

    ’In some circumstances the hitting of a practice range ball back towards the range during the play of a hole would be a breach of Rule 7-2, but the casual flicking of a range ball, apparently only for the purpose of tidying up the course, is not a breach.’

    KL

    StiX kirjoitti: (23.2.2008 10:37:58)

    KL kirjoitti: (20.2.2008 11:35:39)
    Joo, tästä muistan lukeneeni jonkun deccarin, josaa asiaa käsiteltiin. Rangaistus tuli siinä vaiheessa, jos pelaaja löi rangepalloja muutoin kuin puolihuolimattomasti huitaisten. Keskittynyt suoritus tulkittiin harjoitteluksi.

    Näitä ei taida voida käytännössä varsinaisesti erottaa…

    Pallojen takaisin lyöminen, esim kävellessä, yhdellä kädellä lyöden ei taida olla harjoittelua, mutta jo se, että otat stanssin ja täydellä svingillä (chippitreenihän on esim boksissa sallittua) lyöt palloja rangen aidan sisäpuolelle, tulkittaisiin harjoitteluksi.

    Varminta on olla huitomatta mitään palloja kilpailun aikana. Tuo asiaa koskeva deccarikin antaa hieman osviittaa käyttämällä muotoa ’a range ball’ eikä ’range balls’. Viiden pallon lyöminen alkaa mielestäni jo muistuttaa harjoittelua, vaikka pallot löisikin yhdellä kädellä.

    Tästä muuten tuleekin taas mieleeni kysymys, johon en koskaan ole saanut vastausta. Onko käpyjen lyöminen harjoittelua?

    KL kirjoitti: (25.2.2008 10:13:28)

    Sanoisin ettei ole. Käpyä ei mielestäni voi rinnastaa palloon, vaikka olisi miten pyöreä.

    Rule 7-2, Note 1 :

    ’ A practice swing is not a practice stroke and may be taken at any place, provided the player does not breach the Rules

    Definitions :

    ’A ’stroke’ is the forward movement of the club made with the intention of striking at and moving the ball …’

    KL

    jykitee kirjoitti: (25.2.2008 11:26:24)

    Toisaalta muovisen reikäpallon lyöminen on kiellettyä harjoittelua, vaikkei tämäkään täytä pallon määritelmää….

    askitformore2 kirjoitti: (19.2.2008 17:52:05)
    …meidän taakse tuli kahden naisen ryhmä pelaajia… Mutta mitä olisi tapahtunut jos olisin ottanut kahden metrin päähän pudonneen pallon ja käynyt ojentamassa sen takana tulleelle ääliölle? Olisinko saanut rankkuja?

    Jos takana tullut pelaaja olisi sattumalta ollut puolisosi niin et olisi saanut mitään,

    pitkään aikaan…

    KL kirjoitti: (25.2.2008 12:01:57)

    Toisaalta muovisen reikäpallon lyöminen on kiellettyä harjoittelua, vaikkei tämäkään täytä pallon määritelmää….

    Totta tosiaan, tuostahan on erillinen deccari. Hmmm.. Säännöt eivät todellakaan ota kantaa siihen, milloin harjoitusswingin kohteeksi joutunut irrallinen haittatekijä tai liikuteltava haitta muistuttaa riittävästi palloa aiheuttaakseen sääntörikkeen. Uskoisin suurimman osan pelaajista kuitenkin kohdistavan harjoitusswinginsä johonkin (esim. pudonnut lehti, ruohon korsi tms.). Tuskin käpy harjoitusswingissä antaa enempää infoa kuin koivunlehti.

    Itse en pitäisi käpyä pallon kaltaisena objektina.

    KL

    jykitee kirjoitti: (25.2.2008 22:50:13)

    En minäkään, mutta kiva olisi saada absoluuttinen varmuus.

    Jos hieman miettii tuommoisen reikäpallon lyömistä ja vertaa vaikapa kävyn lyömiseen, niin kumpikaan ei anna mitään tietoa pallon käyttäytymisestä lyönnin seurauksena eikä oikean pallon rullaamisesta viheriöllä. Itse asiassa painava männynkäpy antaa lyötäessä paremman vastuksen lavalle ja suoritus on siten todenmukaisempi kuin kevyttä reikäpalloa lyötäessä. Liekö loordien ajatuksena ollut, että reikäpallo on kuitenkin jonkunlainen ’pallo’ ja siksi sen lyöminen on kiellettyä. Mene ja tiedä, Paksussa Kirjassa on paljon muitakin epäloogisen tuntuisia deccareita.

    Ehkäpä reikäpallon tulkitseminen laittomaksi pohjautuukin sääntöön 14-3:

    ’…during a stipulated round the player must not use any artificial device or unusual equipment…that might assist him in making a stroke or in his play…’

    Tämähän kyllä jättää kävyt ja muut luontoon kuuluvat asiat tulkinnan ulkopuolelle.

    KL

    jykitee kirjoitti: (26.2.2008 22:51:54)
    Ehkäpä reikäpallon tulkitseminen laittomaksi pohjautuukin sääntöön 14-3:

    ’…during a stipulated round the player must not use any artificial device or unusual equipment…that might assist him in making a stroke or in his play…’

    Tämähän kyllä jättää kävyt ja muut luontoon kuuluvat asiat tulkinnan ulkopuolelle.

    Tjaa…. tuskin reikäpallon lyöminen kenenkään peliä auttaa. Eikä taatusti kävyn lyöminen!

    Luulen, että uskallamme tulla siihen tulokseen, että käpyjä saa vapaasti hakata kierroksen aikana.

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Mitä olisi tapahtunut?