-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nimetön
Liikuntaa, toisten voittamista, itsensä voittamista, pakoa kotioloista ja vaimosta, omaa aikaa, luontoa, uhoa, vai mitä? Miksi pelaat golfia?
Ja kohteliaana ihmisenä kerrot myös Juusto sinä, miksi pelaat golfia?
Mulla se on ainakin itsensä voittamista. On sen verran vaikea laji, ettei koskaan voi olla liian hyvä. Ja mikäs se on hyvässä porukassa kiertää ja tarinoida.
NimetönItsensä voittamista, kavereiden kanssa harrastamista, uusien ihmisten tapaamista sekä _täydellistä_ työasioista irtautumista.
NimetönNo tietysti….
Se on kesäpäivänä ruohon tuoksua, lämmintä kesätuulta, hyvän osuman ääni, pallon kaunis kaari, se on teen painaminen hyvin hoidettuun tiiauspaikan nurmeen ja pallon asettamista siihen päälle tai pallon kolahdus kuppiin pitkällä putilla. Ei kierroksen jälkeinen olokaan ole hullumpi hyvässä seurassa puhumattakaan hyvän tuloksen aiheuttamasta tunteesta.
Onnistumisen iloa, muiden asioiden painamista taka-alalle, itseni kehittämistä myös muuten kuin pallon lyöjänä… arjesta, muttei perheestä, irtautumista. Ulkoilmassa oloa. Mukava harrastus Hyvien Ystävien kanssa.
Myös leikkimielinen työ, josta voi vielä joskus tulla ammatti (ainakin omissa unelmissani).
NimetönSeurapeli johon menee aivan liian paljon rahaa 🙂
NimetönHei! Ei kai se ruohon tuoksu tuu sun piipusta! ?:-D
NimetönBosco, 🙂
Ja mitä golf on minulle….nautinto.
NimetönGolf on nautinnon maksimointia kokonaisuudessaan.
Hauska urheiluharrastus parin muun lajin ohella.
Haaste. Ennen golfin aloittamista luulin, että lumilautailu on vaikein harrastamani laji.
Itsensa voittamista, itseensa tutustumista, henkisten esteiden ylitse paasemista. Ja hauskoja hetkia!
Niin askenkin, silla myin ebay:ssa entisen draiverini kaverille, joka asuu (IHAN OIKEASTI!) South Park:ssa, Pennsylvaniassa 😀
Miksikö?
Ulkoillakseni,
liikkuakseni,
tyhjentääkseni mielen työasioista,
pelatakseni hyvässä seurassa,
tutustuakseni uusiin ihmisiin,
kuluttaakseni aikaa,
nauttiakseni kesäsisestä vihreydestä,
haastaakseni itseni,
ja niin edelleen…
1. Vapaa-aikaa puolison kanssa
2. ulkoilua ja urheilua kavereiden kanssa,
2. itsensä voittamista,
3. nöyrtymistä,
4. parasta ajanvietettä,
5. laadukasta elämää laadukkaassa ympäristössä
Elämäntapa, ja pysyn poissa baareista.
Tällä hetkellä… Ajatusten pois saamista työ- ja ihmissuhdeasioista, stressin poistamista ja ulkoilua/kuntoilua kavereiden kanssa. Itsensä voittamista, mielen kehittämistä, itse hillinnän parantamista…
Ovi vapauteen
’ woonden kneen intiaanien squawin ja lasten kanssa katsomaaan miljoonien buffaloiden laumoja preerialla. ’
Sporttista liikuntaa 4h hermoja kutkuttavalla tavaal.
Luontoon kurkistanmista.
Kilipalu jänmnnityyst.
kolohvin jälke4ist rerlääxxii , suannnaa ja palkoitnmojern sekä tilisten tilosten kattelu,.
Tähän on nyt aikas vaikee vastata kun en ylipäätään ymmärrä miksi edes harrastan koko lajia.
Minulle golf on mukavaa ja rentouttavaa yhdessäoloa puolison ja ystävien kanssa, pystyn unohtamaan pelin ajaksi kaikki työ- ja muutkin murheet, nautin kesän tuoksuista ja pelin antamasta haasteesta, itsensä voittamisesta, terveellisestä liikunnasta puhumattakaan.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)