16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Miksi Caddimastereiden puhelinnumerot ovat maksullisia?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi Caddimastereiden puhelinnumerot ovat maksullisia?

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Eli pieniä gallup, paljonko maksaa puhelu kotikenttäsi Caddiemasterille? Huomasin että tuossa eräälle kentälle soittaminen maksaa 0,78 euroa minuutti, myös jonotusmusiikista.

    Ihmettelen vain että miksi lähtöajan varaamisesta pitää maksaa, kun ei mikään viihdelinja ole kyseessä.

    KL1

    Pvm, mitä se sitten onkaan.

    0,76 + ppm maksaisi, mutta firman omistamalla liittymällä en pysty soittamaan 0600 alkuisiin numeroihin…

    pjs

    Joku voisi ottaa yhteyttä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon ja tuoda esiin, että käytäntöön olisi syytä puuttua. Kulutushyödykesopimuksen tehneille kuluttajille ei ole laillista tarjota sopimusasiointiin kuin perusmaksullista puhelinnumeroa. Voisi hyvinkin ajatella, että jos on hankkinut kentälle pelioikeuden, mm. kierrosten varaaminen on tällaista sopimusasiointia. Tämä ei sen sijaan koske kuluttajia, jotka eivät ole vielä mitään hyödykettä hankkineet.

    Tämä on totaalisen väärä tapa yrittää ohjata käyttäjiä digi-palveluihin. Jos löytyy todella näppärät, toimivat ja helppokäyttöiset verkkopalvelut, väitän, että iso osa käyttää niitä mieluummin kuin puhelinta. Mukaanlukien meikäläisen ikäiset papparaiset puhumattakaan nuorista, jotka ei edes tiedä että kännykällä voi soittaakin. Sitten tosiaan jäätetään vielä todella iso osa työsuhdepuhelimia käyttävistä ulos kokonaan. Toivoisi, että käyttäjät äänestäisivät jaloillaan, ja varaisivat tii-aikansa jostain muualta. Muu tuskin auttaa.

    KL1

    Osaako joku kertoa kuinka suuri on matkapuhelinmaksu (mpm) ? En löytänyt Telian, DNAn enkä Elisan hinnastoista. Aina tuo mpm kuitenkin lisätään joka paikkaan palvelumaksun päälle, joten olisi kiva tietää kuinka suuri se on.

    KL, kyllä se hintatieto varmaan löytyy liittymäsopimuksestasi.
    Tässä on Elisan sivulta poimitut tiedot omasta Saunalahti Tarkka 100M- liittymästäni, josta kiinteä maksu on 8,90 €/kk:
    * Puhelut normaalihintaisiin kotimaan numeroihin vain 0,069 e/min ja viestit 0,069 e/kpl
    * Liittymän matkapuhelinmaksu (mpm) on 0,129 e/min
    * Rajaton netti ilman datakattoa 100 M nopeudella 4G-verkossa
    Jossain toisessa liittymätyypissä nuo puhelinmaksut on leivottu sisään kuukausimaksuun.

    KL1

    KL, kyllä se hintatieto varmaan löytyy liittymäsopimuksestasi.

    No eipä löydy. Lienee sitten leivottu sisään kuukausimaksuun.

    Kyse ei olekaan absoluuttisesta hinnasta, vaan periaatteesta. Pitäisikö siitä, että pääsee ostamaan (maksamaan) vielä maksaa kynnysraha?

    Kyse lienee minusta siitä, miten golfkentän kustannukset jaetaan.

    Ääriesimerkkinä osakas/jäsen maksaa vuosittain kiinteän summan, johon sisältyy kaikki portin sisäpuolella – käytit palveluita tai et. Jokainen ymmärtää, että vuosimaksu on silloin suurempi ja siitä ruikuttavat ne, jotka eivät halua tai ehdi käyttää palveluita.

    Toinen laita on sitten se, ”pay & play” ulotettuna kaikkeen. Eli kaikki kustannukset pyritään kattamaan käyttömaksuilla – jolloin periaate on ”se maksaa, joka käyttää”. Silloin mm. henkilökohtainen puhelinpalvelu maksaa per minuutti, kuten esimerkissä. Tästä puolestaan ruikuttavat ne, jotka ovat tottuneet käyttämään palveluita paljon ja ilman lisämaksuja.

    Siinä on kaksi erilaista hinnoittelumallia, joilla kummallakin on puolensa. Osakkaiden enemmistö päättää, mikä on meille paras.

    Oma toimintatapani on se että en soita maksullisiin numeroihin, joskus hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, jos on ihan pakko. Niihin poikkeuksiin eivät todellakaan kuulu golfkentät

    Nimetön

    Minusta kaikkien palveluiden hinnoittelu on hölmöä. Ymmärtäisin jos se puhelinsoitto olisi ydinpalvelu mutta kun ollaan menossa pelaamaan. En soittele CM:lle sen vuoksi että haluan jutella juuri hänen kanssaan. Ei CM ole mikään lääkäri joka neuvoo ja kirjoittaa reseptin. Sellaisesta pitää maksaa.

    Onneksi vielä kaupassa saa käydä ilmaiseksi.

    Mielenkiintoisia kommentteja maksullisista numeroista, joiden tavoite on pyrkiä kustannusvastaavuuteen ja sitä kautta ohjaamaan ihmisiä itsepalveluun. Sama menettely toimii mm. pankeissa, joissa jotkut edelleen itsepintaisesti haluavat jonottaa kassalle maksaakseen laskunsa.

    Sixties ei halua soittaa maksullisiin numeroihin, mikä on minusta ihan ok – vaihtoehtona on käyttää digipalvelua, vaihtaa kenttää tai olla kokonaan pelaamatta. Möllikän mielestä kaikkien palveluiden hinnoittelu on hölmöä ja peräänkuuluttaa ”ilmaispalveluita”. En tiedä, miten Möllikkä hoitaa laskunsa – onko pankkiasioinnissa valmis itsepalveluun?

    Lopulta kyse lienee kahdesta asiasta:
    1. Pyritään ohjaamaan ihmisiä itsepalveluun, jolloin henkilökunta voi tehdä muita tehtäviä
    2. Kustannusvastaavuus tarkoitaa sitä, että a) ne ihmiset, jotka käyttävät digipalveluita hyötyvät tästä ja b) ne jotka haluavat käyttää puhelinpalvelua maksavat siitä aiheutuvat kulut itse (eivätkä maksata muilla).

    jos palveluissa ei pyrittäisi kustannusvastaavuuteen, se nostaisi Greenfeen tai osakkaan vuosivastikkeen hintaa. Tällöin siis myös ne maksaisivat kalliin puhelinpalvelun kustannuksia, vaikka itse käyttävät digipalveluita. Sama logiikka toimi pankkiasioinnissa – niin miksei sama ole ok golfkentällä?

    KL1

    jos palveluissa ei pyrittäisi kustannusvastaavuuteen, se nostaisi Greenfeen tai osakkaan vuosivastikkeen hintaa. Tällöin siis myös ne maksaisivat kalliin puhelinpalvelun kustannuksia, vaikka itse käyttävät digipalveluita. Sama logiikka toimi pankkiasioinnissa – niin miksei sama ole ok golfkentällä?

    Pankissa tai cädärin toimistossa paikan päällä asioiminen ei maksa mitään. Pitäisikö sekin hinnoitella?

    Jotta tuo P-Pn logiikka toimisi kokonaisuudessaaan, maksulliseen numeroon soitettaessa jonotuksen pitäisi aina olla maksuton, koska odotusajalta ei saa mitään palvelua. Jos taas jonotus on maksullinen, puheluun pitäisi vastata heti. Sellaisissa tapauksissa maksullinen puhelinnumero on paikallaan, muussa tapauksessa mielestäni ei ole.

    Sama menettely toimii mm. pankeissa, joissa jotkut edelleen itsepintaisesti haluavat jonottaa kassalle maksaakseen laskunsa.

    Tämä vertaus ei oikein toimi, koska laskun maksaminen paikan päällä maksaa erikseen palveluhinnastossa kuvatun summan. Niinpä esittämäsi kustannusvastaavuuden saavuttamiseksi myös ilmoittautuminen tai ajanvaraus cädärin toimistossa pitäisi hinnoitella.

    Nimetön

    En pidä suomalaisesta itsepalveluun tähtäävästä ajattelusta ollenkaan. Siihen ollaan valmiita satsaamaan vaikka miljoonia kunhan ihminen saadaan pois töistä. Maksulliset puhelinpalvelut elättävät lähinnä operaattoreita, kentille ei juuri mitään heru. Kysymys on periaatteesta mutta minullakin on omani. En käy ollenkaan itsepalveluravintoloissa.

    Näiden kustannusvastaavien maksujen ja itsepalvelun kehittämisessä ei ole mitään loppua. Kuittaan kierroksen Nexgolfilla mutt jotkut käyvät tiskillä. Pitäisikö heille laittaa saranamaksu? entä koko klubi talo, kuka sen maksaa? Pukuhuonemaksu, suihkumaksu, pyyhemaksu..

    Lopulta kaikille pelaajille voitaisiin antaa ruohonleikkurit mukaan. Itsepalvelua.

    KL1

    pyyhemaksu

    Jossain OLI pyyhemaksu, en enää muista missä ja siitä on jo jokunen vuosi.

    Näissä maksuissa on tietenkin perinteitä, jotka muuttuivat ajan kuluessa ”saavutetuiksi eduiksi”. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli tavallista, että pelaajat ottivat omat pyyhkeet mukaan – siis samalla tavalla kuin lähes kaikissa muissa urheilulajeissa. Toisaalta aikanaan myös kärryt olivat maksullisia, samalla tavoin ne ovat edelleen maksullisia monessa maassa (kuten Espanjassa ja Briteissä). Lyijykynätkin joillakin kentillä maksavat euron kappale ja aika usein tiitikut maksullisia.

    Kustannusvastaavuuden ja tuottavuuden parantamisen lisäksi tärkeä näkökulma on tuhlaamisen vähentäminen. Onko järkeä, että pyyhe pesetetään jokaisen käyttökerran jälkeen – ja erityisesti maissa, joissa vedestä on pula tai vesi valmistetaan merivedestä energiaa tuhlaten. Olisiko golfkentillä syytä hieman parantaa vastuullisuuttaan näissä tuhlausasioissa?

    KL1

    Onko järkeä, että pyyhe pesetetään jokaisen käyttökerran jälkeen – ja erityisesti maissa, joissa vedestä on pula tai vesi valmistetaan merivedestä energiaa tuhlaten. Olisiko golfkentillä syytä hieman parantaa vastuullisuuttaan näissä tuhlausasioissa?

    Mikään ei estä jokaista ympäristöasioista huolissaan olevaa tuomaan omaa pyyhettä mukanaan, vai mitä?

    KL1

    Toisaalta aikanaan myös kärryt olivat maksullisia, samalla tavoin ne ovat edelleen maksullisia monessa maassa

    En malta olla kertomatta muuatta tapausta reilusti yli vuosikymmenen takaa kärryjen maksullisuuteen liittyen.

    Katinkullassa oli aikanaan valtava ongelma kärryjen riittävyyden kanssa, koska viikko-osakkaat pitivät kentän kärryjä omilla mökeillään koko viikon. Pahimmillaan 18. griinin vieressä oli jonossa ihmisiä odottamassa kentältä poistuvilta vapautuvia kärryjä. Mainitsin täsä ongelmasta nuorelle cädärille, ja käytiin seuraavanlainen lyhyt keskustelu:
    Cädäri: Ensi vuonna ongelma poistuu, koska meille tulee kärryt, joissa on kahden euron pantti!
    Minä: Miten se muuttaa tilannetta? Viikon alussa laitetaan pantti kärryyn ja pois lähdettäessä pantti otetaan pois.
    Cädäri: Ai joo…

    Edelleen kyseisessä kohteessa on viljalti niitä k-päitä, jotka katsovat oikeudekseen pitää kentän omistamaa kärryä koko viikon omassa käytössään seisottaen sitä suurimman osan aikaa tyhjän panttina. Mänttejä riittää.

    Nimetön

    Kattelin ett Torrequebradassa kärry maksaa 10 € per kerta. Se on aika suolainen hinta kun kaupasta saa halpis kärryn 40 €.

    Mutta verrannollista olisi jos kärryn varaaminen maksaisi erikseen vaikka 2 €. Ja pelkkä kysyminen saman vaikka ei olisi vapaanakaan. Kustannusvastaavaa toki.

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
Vastaa aiheeseen: Miksi Caddimastereiden puhelinnumerot ovat maksullisia?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi Caddimastereiden puhelinnumerot ovat maksullisia?