30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista

Mikon aika tehdä juhlaratkaisu

Etusivu Foorumit Yleistä Mikon aika tehdä juhlaratkaisu

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 89)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mistä on lähtöisin tällainen virtsapäinen ajatus, että Ilosen tulisi pelata ensi vuonna CT:lla tai jollain alemmalla tasolla ja panna asioita kuntoon? Ei kai ET:lla pelaaminen harjoittelua estä. Eihän Tiger Woodskaan kuuluisaa svingiremonttia tehdessään mihinkään vuorille vetäytynyt paineita pakoon vaan harjoiteli ja harjoittelee koko ajan kilpailujen ohessa. Se kun on näitten työtä!

    Tahko Pihlalan aikaista ajattelua, että Mikon pitäisi pestautua jonkin Nakkila Golfin caddiemasteriksi jotta saisi rauhassa hinkata lyöntiään. Että retriitti Lintulan luostarissa ja pari henkevää sessiota isä Mitron kanssa saisi putin tippumaan. Ja sittenkö nöyrin mielin aloitettaisiin ensi vuonna huhtikuussa Meri-Teijolla pikkukisojen merkeissä eikä heti draiverilla ollenkaan, ei ei, sehän voi mennä vinoon, perkeleen paha maila kun on, katsotaan sitten Juhannuksen jälkeen ettei tule paha mieli ja sillä viisiin…

    Ongelma on se, että näitten ammatti on julkista puuhaa ja jokainen luulee tuon homman osaavansa! Vaan eipä osaakaan!

    Minäkin ihmettelen XXL:n tavoin näitä kirjoituksia, että Mikon pitäisi mennä CT:lle ’pätevöitymään’. Mitä ihmeen hyötyä siitä olisi? Luulen, ettei Mikko edes pärjäisi sillä tourilla. Hän ei syty, kun on tottunut suurempiin ympyröihin. Ei hän CT:llä jaksanut pelata kuin muutaman kisan (huonolla menestyksellä) silloinkaan, kun ei omistanut täyttä ET-korttia.

    CT kyllä todennäköisesti on nyt edessä ellei jotain pian tapahdu. Walesin kisassa Italian Tadini oli voittotaistossa melkein alusta loppuun. Voittoa ei vielä tullut, mutta muhkea rahapotti kylläkin ja rahalistalla siirto kaukaa Mikon takaa kauas eteen. Tadini oli Tyryn mukaan vaihtanut juuri valmentajaa…

    Nimetön

    Mistähän olisi ajatus lähtöisin. Kovasti pinnistämällä keksit sen itsekin.

    Toivon totisesti, että se olen minä joka on väärässä ensi vuoden tourin suhteen.

    – Ilos-fani myös vastamäessä

    en todellakaan tiedä, miksei valmentaja ja urheilija voisi odotella vähän pidempään kuin ensi viikonloppuun, se liittynee jotenkin iltapäivälehtien urheiluliitteen painoaikatauluihin

    Jostain syystä kuitenkin jääkiekon ja potkupallon valmentajanvaihdokset tuntuvat ajoittuvan loppukauteen, ja vaihdokseen uhratut rahat eivät voi mitenkään olla perusteltavissa muuten kuin sillä, että uudella valmentajalla on joku kikka takataskussa, jota hän ei edellisessä työpaikassaan ehtinyt käyttää ennen edellisiä potkuja ja epäpäteväksi julistamista.

    ja Ilonen on IHan vain kaikkien golfpisteen tietäjien harmiksi -2 US Openin karsinnan ekan rundin jälkeen (T11, noin suurinpiirtein kahden kentän takia)…Ehkä Ilonen ei siis vaihdakaan valmentajaa eikä siirry Paloheinään klubiin, vaikka siellä onkin ylivertainen range.

    On tosin kyllä noi US Open- paikat alennusmyynnissä (9 53:sta pääsee sisään), vaikka osallistujat aika tasokkaita onkin.

    Nimetön

    mistä löysit tuon tuloslistan päivän karsinnoista? voisitko laittaa linkin, kiitos.

    EFC

    tässä

    Lue lisää: us karsinta

    EFC

    linkissä

    Lue lisää: tulokset

    Mikon toisen kierroksen tulokseksi US Openin karsinnoissa tuli DQ. Tietääkö kukaan, mikä aiheutti diskauksen ja mikä olisi tulos ollut ilman DQ:ta?

    Jos katsotaan Mikon kehitystä pitkällä aikavälillä, niin lyöntitekniikka on tasaisesti heikentynyt riippumatta jonkin yksittäisen kilpailun menestyksestä tai kierroksen tuloksesta.

    Tämä johtuu vain yhdestä ja ainoasta asiasta. Mikon mielikuva golfsvingin dynamiikasta on päin peetä. Hän oppi sen vahingossa junnuna ja oman svingin analyyttinen tarkastelu ja harjoittelu ei vie kehitystä oikeaan suuntaan.

    Valitettavasti on vain tsäkästä kiinni, saako hän nyt vedettyä oikeasta narusta. Valmentajan vaihdos olisi yksi yritys, muttei sekään välttämättä johda toivottuun tulokseen.

    Miehen atleettisissa ja henkisissä ominaisuuksissa ei ole mitään vikaa. Putit alkavat uppomaan, jos draiverin tekniikka tulee kuntoon. Lähipeliguruja tai mentaalihemmoja ei tarvita, kaikki on peruslyönnistä kiinni.

    Kaikki suomalaiset, kädet ristiin.

    Nyt se Mikko on vissiin jotain juhlaratkaisua yrittänyt, kun on kerran diskattu US Openin karsinnoissa…

    Nimetön

    Ei se mikko vain yrittänyt sitä juhlaratkaisua,VAAN TEKI SEN JUHLARATKAISUN.

    Nimetön

    Katsotaanpa mielenkiinnon vuoksi mitkä ovat pisimpään Euroopan touria (vuodesta 1997) kiertäneen suomalaisen, Riikka Hakkaraisen taustapirut:

    – kokonaisvalmennus: Timo Karvinen

    – golfvalmennus: Chuk Cook

    – fysioterapeutit: Jarmo Ahonen ja Hannu Hovilainen.

    Ja raudat tietysti myös Callaway X 16 Pro Series Constant Weight -varsilla (viim. lause provo).

    Taas alkoi Mikon kisat hieman tahmeasti, +7 eka kierros. Statistiikka kertoo hieman missä on ongelmia.

    Eagles/Better

    Birdies 2

    Pars 9

    Bogeys 5

    D bogeys/Worse 2

    Driving Distance (yards) 255

    Fairways per round 2 / 14

    Greens in Regulation (gir) 8

    GIR Putts Per Round 16

    Putts Per Round 32

    Scrambles from Missed GIR 4 / 10

    Sand Saves from Bunkers

    0 Putt Greens

    1 Putt Greens 5

    2 Putt Greens 12

    3 Putt Greens 1

    Vain kaksi väyläosumaa ja 8 greeniä. Scrambletkään eivät vakuuta. Putti peli takkuaa, nyt onneksi vain yksi kolmen putin greeni..

    Jotain pitäisi keksiä, mutta mitä? Kun dropitkaan ei enää onnistu..

    Nimetön

    ’Odotan innolla näkeväni päivän kun joku potkupalloilija tunnustaisi, että tällaisesta pelaajamateriaalista ei ole tämän enempää irroitettavissa…’

    Nyt sinun ei tarvitse enää innolla odottaa. Forssell totesi Urheiluruudussa, että Muurisen kritiikki on ollut kohtuutonta ja että Suomen materiaali ei riitä huippumaita vastaan.

    ’Odotan innolla näkeväni päivän kun joku potkupalloilija tunnustaisi, että tällaisesta pelaajamateriaalista ei ole tämän enempää irroitettavissa…’

    Niin, tilannehan ei kuitenkaan kummankaan lajin osalta ole aivan näin mustavalkoinen.

    Ei Suomen naisten futismaajoukkueen materiaalinkaan pitänyt olla euroopan neljänneksi vahvin. Ja tässä pari vuotta taakseppäin Latvian miesten jengi pääsi myös arvokisoihin….eikä varmasti niidenkään materiaalin ’ois sinne pitäny oikeuttaa’. Mutta kun tuo asia ei ratkase nykypäivänä läheskään kaikkee. Niin joo…ja Kreikkakin taitaa olla hallitseva Euroopan mestari.

    Ite uskon, että futisjengin materiaali riittää kyllä…kaikkien palasten pitää vaan loksahtaa….

    Mut sitten takas golffiin. Se voi tuo Mikonkin tilanne olla ’pienestä’ kiinni. Tosin tällä hetkellä vaikuttaa, että sen kohdalla nuo loksahtamista vailla olevat palaset on aika levällään. Taito siltä ei voi olla kadonnut mihinkään..(British Openin 9. sija)…se pitäis jotenkin saada taas esiin, ja sit vielä taso pitäs vakiinnuttaa. Helppo nakki :).

    Mut en tiää…ehkä se valmentajan vaihdos tois tohon taapertamiseen uusia tuulia.

    Älä nyt hyvä mies vähättele naisten saavutuksia, kolmanneksi parhaitahan ne oli

    Nimetön

    Suomen naiset sijoittuivat kolmanneksi mikä sijoitus jaettiin. Pronssiottelua ei pelattu, joten kumpikin kolmonen sai jonkinlaisen mitalin kunniakirjoineen.

    ’Suomi pronssilla jalkapallon EM -kisoissa’ – kyllähän sitä maiskuttelee.

    Jep….näinhän se menee….

    Eli siis eihän Suomen naistenkaan ois pitänyt sijottua KOLMANNEKS EM-kisoissa materiaalinsa puolesta. Happy?? 🙂

    Eipä tullut tytöille pronssia, eikä edes jaettu 3. sijaa.

    Virallinen sijoitus oli (Uefan sivuillakin) 3.-4. ja mitaleja ei jaettu lainkaan. Tästäpä SLU tai joku muu taho Suomessa lähtikin itse kehittämään ideaa, että tytöille annettaisiin Suomessa itse tehdyt mitalit muistoksi…

    Niin, mikä se asia olikaan…???

    Naisten potkupallo ei vois vähempää kiinnostaa.

    Jos palataan golfiin, niin jokohan tulevana viikonloppuna Kakko (510.) menee Ilosen ohi (463.) maailmanlistalla? Ei hyvältä näytä.

    Nimetön

    Paljon vähemmän kuin naisten jalkapallo kiinnostaa allekirjoittanutta se, ohittaako joku suomalainen kolopalloilija toisen suomalaisen ranking-listan hännillä.

    Miksi sitten täällä roikut?

    Tuon suuremmoisen urheilusuorituksen (,jossa varteenotettavia osallistujia taitaa olla yhtä monta kuin EM-kisoissa osallistujia) hehkuttamiseen löytynee varmasti paikkoja netti pullollaan.

    Mitäs se Rautiaisen Pasi sanoikaan naisten jalkapallosta?

    Ote http://www.urheilulehti.fi numerosta 24:

    ’Viikon rehellinen. Pasi Rautianen sanoi Iltalehdessä suoraan, ettei ole kiinnostunut naisten jalkapallosta. Mitäpä sitä kiertelemään, jos asia on näin.’

    Hyvä Pasi

    Lue lisää: Urheilulehti

    Uutispommi:

    ’Mua ei kiinnosta mikä Pasia kiinnostaa tai ei kiinnosta.’

    Hyvä minä… 😉

    Jep, ja sitten takaisin golffiin. Tänäänkin on oiva päivä lähtee kiekalle.

    PS. tänään en slaissaa kertaakaan.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 89)
Vastaa aiheeseen: Mikon aika tehdä juhlaratkaisu

Etusivu Foorumit Yleistä Mikon aika tehdä juhlaratkaisu