10.–17.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][2]
KilpailuaSuomalaista

Mikä on lyöjän vastuu?

Etusivu Foorumit Yleistä Mikä on lyöjän vastuu?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #1296553 Ilmoita asiaton viesti

    tuli mieleen tuossa pelatessa tällainen.

    Tilanne: Pelaan Hiekkaharjun par3 kentän ykkösväylää. Avauslyöntini harhautuu kevyenliikenteen väylälle, joka on aivan vieressä. Yritin huutaa ”fore”, mutta kukaan ei kuullut. Pallo osuu harmillisesti vastaan pyöräilevää Mairea (74 v.) ohimoon. Maire kaatuu ja loukkaa lonkkansa. Ambulanssi vie pois, leikataan, toipuminen vie kuukausia ym. normaalia.

    Kuka mielestänne on vastuussa?

    pelaaja, koska hän löi pallon varomattomasti?
    caddiemaster, koska laski minut pelaamaan, vaikka kerroin hänelle, että olen aloittelija ja tämä olisi minun ensimmäinen kierros?
    toimitusjohtaja, koska hän on laatinut ohjeet pelaamisesta, eikä ole huolehtinut turvaverkkojen rakentamisesta tai kentän muuttamisesta turvalliseksi
    hallitus, koska ei ole valvonut toimitusjohtajaa tai ei ole huolehtinut kentän turvallisuudesta?
    Vantaan kaupunki, koska on rakentanut kevyen liikenteen väylän kentän halki?
    Itse en ole mielestäni ainakaan isossa vastuussa, koska minulle on kerrottu, että turvallisuudesta on oltu aikaisemminkin huolissaan, mutta sille ei ole tehty mitään. Enkä kyllä syyttäisi caddiemasteriakaan, hän on varmasti toiminut ohjeiden mukaan.

    Muiden kolmen osalta tilanne onkin sitten vaikeampi ja vastuu voisi osua kehen tahansa. Vai mitä mieltä olette?

    Onneksi tilanne on kuvitteellinen. Mutta miksi kyseiselle väylälle ei laiteta asiankukaista turvaverkkoa millä minimoidaan se että
    vahinkoa ei käy. Nyt kentää on remontoitu mutta kentän turvalisuutta ei ole parannettu. Onko niin ,että tämä osa kentää on se joka voi jäädä asuntojen alle ja siksi turvallisuuteen ei panosteta enään.

    #1296556 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Kuka mielestänne on vastuussa? Pelaaja, koska hän löi pallon varomattomasti? Caddiemaster, koska laski minut pelaamaan, vaikka kerroin hänelle, että olen aloittelija ja tämä olisi minun ensimmäinen kierros?

    Kyse on siis sinun ensimmäisestä kierroksestasi golfkentällä ja ensimmäisestä lyönnistä sellaisella, näin ymmärsin tuosta yllä lukevasta.

    Näitkö Mairen tulevan pyörällään? Olitko varma, että sinun oli turvallista lyödä? Olisitko jotenkin voinut välttää tuon onnettomuuden omalla toiminnallasi (enkä tarkoita lyömällä väylälle pyörätien sijaan) ?

    #1296557 Ilmoita asiaton viesti

    Mielestäni sillä ei ole väliä loppu peleissä onko lyöjä ensikertalainen vai ammattilainen. Lähtökohta on se ,että pelaaja pelaa kentällä
    joka on tarkoitetu golfin pelaamiseen. Vahinko kun voi sattua kenelle tahansa pelaajista. Mutta kuka on vastuussa siitä kun pallo karkaa
    kentän ulkopuolelle ja tekee vahinkoa. Tässä kyseisessä tapauksessa tarvittava turvaverkko puuttuu kävelytien ja kentän välistä.
    Iso kysymys on se miksi suojaamaton kävelytie kulkee täysin saman suuntaisesti väylän kanssa.

    #1296558 Ilmoita asiaton viesti

    Tämä case ei ole ihan tuulesta temmattu. Vuosia sitten taisi Aulangolla käydä tällainen tapaus ja se ei päättynyt kovin onnellisesti.

    Vastuuasioissa kentän tulee toki huolehtia ohjeistuksesta (sekä kentän lähellä liikkujille että pelaajille) ja mahdollisesti vaarallisten paikkojen pelijärjestelyistä, siten että vaaratilanteita ei pääse syntymään. Mutta viime kädessä pelaajalla on vastuu tarkkailla ulkopuolisia liikkujia ja huolehtia, ettei oma lyönti päädy sinne missä voi aiheutua vahinkoa. Jos ei taidot riitä jossain kohdassa lyömään turvallisesti niin sitten pitää jättää lyömättä. Tai valita maila, jolla vahinkoa ei pääse tapahtumaan.

    Esimerkiksi Talissa liikkuu runsaaasti ”ulkopuolista” väkeä, joka ”ei osaa huolehtia omasta turvallisuudestaan”, jolloin pelaajien tullee olla erityisen huolellisia muutamilla väylillä.

    #1296572 Ilmoita asiaton viesti

    Tuota lyöjän/palaajan vastuuta tekemistään on puitu muistaakseni tälläkin sivustolla joskus sekä ainakin golflehdesäs oli täsä
    juttua joskus takavuosia. Aina tämä aihe silloin tällöin putkahta esiin milloin missäkin mediassa.

    Lyhyesti vastaus kuuluu seuraavasti: Vastuu on aina palloa lyövällä! Vastuita ei poista tai edes hiventäkään vähennä fore! -huuto! Golfkentillä on vastuuvakuutus sekä jäsenmaksun maksaneilla pelaajilla on vakuutus jotka tässä kohtaa astuvat esiin. Mutta vakuutusten korvausten yläraja tule ehelposti vastaan joten saatta joutua pelajaakin kaivamaan taskujaan enemmän kuin sen omavastuun! ..oliko se nyt se 100 euroa?

    Nimimerkki kerran auton lokasuojaan golfpallon saaneena yleisellä tiellä!

    #1296586 Ilmoita asiaton viesti
    MOD Q8
    Moderaattori

    Vakuutushan on tämä OP:n vakuutus:

    Vastuuvakuutus (16-240-611-4)
    Vakuutettuina ovat Suomen Golfliiton jäsenseurojen jäsenmaksunsa maksaneet henkilöjäsenet. Lisäksi vakuutettuina ovat henkilöt, joilla ei ole Green Cardia, jotka harrastusmielessä kokeilevat lajia osallistumalla Suomen Golfliiton tai Suomen Golfliiton jäsenseurojen organisoimaan koulutukseen tai tapahtumaan (esimerkiksi Green Card kurssi) golfkentällä tai harjoitusalueella. Harjoitusalueita ovat range, puttiviheriöt ja lähipelialueet. Lisäksi harjoitusalueeseen kuluvat harjoituskentät, jotka eivät ole slope mitattuja. Vastuuvakuutus on lisäksi voimassa golfkenttä alueen ulkopuolella silloin kun kyse on Suomen Golfliiton tai Suomen Golfliiton jäsenseuran organisoima tapahtuma.
    Vakuutuksesta suoritettavat korvaukset
    • henkilövahingot 170 000 €
    • esinevahingot 250 000 €
    Omavastuu: Vahingonaiheuttajan omavastuu jokaisessa vastuuvahinkotapauksessa on 100 €. Vahingonaiheuttaja on velvollinen maksamaan
    omavastuuosuuden, mikäli hän käyttää vastuuvakuutusta.

    Varsinaista vastuutahan tämä ei poista.

    #1296587 Ilmoita asiaton viesti

    ”Varsinaista vastuutahan tämä ei poista” Aivan! joku kantaa vastuun tapahtuneesta ja mikäli vakuutusyhtiö katsoo ,että
    joku on toiminut vastoin vakutuuksen ehtoja tai aiheuttanut tapahtuman törkeällä piittaamattomuudellaan niin vakuutus perii saatavansa tässä tapauksessa golf kentältä. Joten tämän tapaiset asiat ovat myös osakkeen omistajien asioita. Vakuutusyhtiö lähtee siittä olettamasta ,että olosuhteet kentällä ovat sellaiset ,että itsestään selviin vaaran paikkoihin puututaan ja vaara poistetaan. Tässä tapauksessa vaara koskee
    ulkoilijoita kävelytiellä. Vaaran paikka on niin ilmeinen.

    ”Vastuu on aina palloa lyövällä! Vastuita ei poista tai edes hiventäkään vähennä fore! -huuto!” Asian on juurikin noin. Mutta vastuuta ei voi yksin laittaa lyöjän piikkiin. Pelaaja/lyöjä lähtee siitä olettamasta ,että kenttän turvallisuus on hoidettu niin ,että on erittäin epätodennäköistä ,että hänen epäonnistunut lyönti osuisi väylän ulkopuolella kulkeviin ihmisii. Pelaajan on luotettava siihen että kenttä on suuniteltu pelattavaksi turvalliseksi.
    ”kävelyti ja väylä” toisissaan kiinni vain pieni oja välissä. Tästä ko. väylästä ei saa turvallista muuten kuin sulkemalla joko ko:väylän tai kävelytie suljetaan. Suoja verkon asentaminen noin 300 metriä ei takaa turvallisuutta
    koska ei ole mahdollista asentaa niin korkeaa verkkoa että se toimisi varmuudella.

    Ongelma ei ole uusi. Asiasta on puhuttu jo ennen uusia omistajia. Ongelmaa vaain ei silloin ratkaistu. Varmasti moni
    Hiekkaharjussa pelaava haluaisi kuulla uusien omistajien ajatukset siitä miten asia hoidetaan kuntoon nyt.

    #1296588 Ilmoita asiaton viesti
    MOD Q8
    Moderaattori

    Pallo voi osua myös kentällä oleviin henkilöihin ja ehkä jopa suuremmalla todennäköisyydellä.

    #1296589 Ilmoita asiaton viesti

    Pelaaja voi aina valita lyöntinsä ja toisaalta valita hetken jolloin palloa lyö! Esim aulangolla sattunut vahinko muutaman vuoden takaa jossa pallo osui ulkoilijaa kupoliin meni puhtaasti palloa lyöneen pelaan piikkiin tai siis vakuutuksen jossa pelaaja maksoi sen omavastuun. Lyöjä löi palloa aika paljon vinoon aiotulta lyöntilinjalta. Aika vaikea on saada kenttää tai siis yhtiötä vastuuseen näistä golfkentän ulkopuolisille sattuneista osumista.

    JOs kenttäyhtiö joutuisi vahingon korvaajiksi huonosti suunnitelluista kohdista kentillä niin ne poistuisivat aika äkkiä sieltä. esim sellaisia sokkoväyliä joissa on jokin kello tai merkkisysteemi joilla ed ryhmä vapauttaa väylän seuraavien avauksille. Entä jos sinne alastuloalueeelle tuleekin marjastaja sattumalta ja siihen osutaan? Lyöntipaikalstahan sitä ei näe. Osuma ihmiseen voi aiheuttaa reilusti suuremmat vahingot kuin mitä vakuutuksen ylärajat ovat!

    #1296590 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Pelaaja voi aina valita lyöntinsä ja toisaalta valita hetken jolloin palloa lyö!

    Juuri tätä hain omilla kysymyksilläni. Ei ole aivan pakko lyödä silloin, kun Maire ajaa pyörätiellä lyönnin kantaman sisällä. Etenkin, jos kyse on aloittelijasta tai muuten epävarmasta lyöjästä.

    #1296592 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Agentti kirjoitti:

    Pelaaja/lyöjä lähtee siitä olettamasta ,että kenttän turvallisuus on hoidettu niin ,että on erittäin epätodennäköistä ,että hänen epäonnistunut lyönti osuisi väylän ulkopuolella kulkeviin ihmisii. Pelaajan on luotettava siihen että kenttä on suuniteltu pelattavaksi turvalliseksi.

    Missä näin mahdetaan määrätä tai määritellä?

    Jokaisella golfkentällä on jonain hetkenä useampia henkilöitä kuin yksi samaan aikaan. Niinpä on täysin mahdollista ja joskus jopa todennäköistä, että jonkun pelaajan lyöntikantaman päässä on toinen henkilö, kenties toinen pelaaja, kenttähenkilökuntaan kuuluva työntekijä tai vaikkapa ulkoilija kentän halki kulkevalla kävelytiellä. Tämä tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että lyöjän on aina ja jokaisessa tilanteessa varmistuttava siitä, että hänen on turvallista lyödä.

    Hiekkaharjun kentän reunassa kulkeva kevyen liikenteen väylä ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Jo mainittujen Talin ja Hugon lisäksi esimerkiksi Luukin ja Lakiston kentän läpi kulkee erilaisia julkisia väyliä, joita käyttää epälukuinen joukko aivan muita ihmisiä kuin golfin pelaajia. Heidän turvallisuutensa on varsin paljolti ko. kentillä pelaavien pelaajien vastuulla, etenkin kun mikään FORE!-huuto ei golfiin vihkiytymättömälle kerro yhtään mitään.

    #1296604 Ilmoita asiaton viesti

    Tällä foorumilla tähän asiaan tuskin saadaan pitävää vastausta. Mutta siitä luulisi ,että kaikki ne henkilöt jotka ovat vastuu tehtävissä golf kentillä ja yhtiöissä selvittäisivät asian
    Juristin ja vakuutusyhtiön kanssa. Koska jos sitten se osuma tulee siellä kävelytiellä ja joku loukkaantuu pahoin niin sitten asia nousee esille. On varmaa että keskusteluun nousee kysymys kentän vastuusta jos loukkaantuminen tapahtuu kentän ulkopuolella. Oma juttunsa on jos vakuutusyhtiö lähtee kierrokselle kentille ja katsoo kenellä turvallisuus ei ole kunnossa.
    Näiden kenttien kohdalla voi vakuutukset loppua. Eli vakuutusyhtiö ei vakuuta kyseisen kentän toimintaa. Jos joku pyöräilijä päättää soittaa vakuutusyhtiöön ja kertoa, että tarkastakaa kenttä se on vaaraksi pyöräilijöille niin tästä voi lähteä iso ongelma liikkeelle. Se ,että asiat on toiminut tähän asti näin ei meinaa sitä että asiat olisivat juridisesti kunnossa.

    #1296606 Ilmoita asiaton viesti

    Hugon ysillä ehtii lyödä avauksen ilman mitään mahdollisuutta huomata tuhatta ja sataa ajavaa pyöräilijää, joka kaartaa yleiseltä tieltä väylän poikki kulkevalle kävelytielle hidastamatta. Auttaisiko edes nopeusrajoitus? Hidasteet todennäköisesti aiheuttaisivat onnettomuuksia ja golf-kentän syyksihän sekin lopulta menisi.

    #1296607 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Tällä foorumilla tähän asiaan tuskin saadaan pitävää vastausta. Mutta siitä luulisi ,että kaikki ne henkilöt jotka ovat vastuu tehtävissä golf kentillä ja yhtiöissä selvittäisivät asian
    Juristin ja vakuutusyhtiön kanssa. Koska jos sitten se osuma tulee siellä kävelytiellä ja joku loukkaantuu pahoin niin sitten asia nousee esille. On varmaa että keskusteluun nousee kysymys kentän vastuusta jos loukkaantuminen tapahtuu kentän ulkopuolella. Oma juttunsa on jos vakuutusyhtiö lähtee kierrokselle kentille ja katsoo kenellä turvallisuus ei ole kunnossa.
    Näiden kenttien kohdalla voi vakuutukset loppua. Eli vakuutusyhtiö ei vakuuta kyseisen kentän toimintaa. Jos joku pyöräilijä päättää soittaa vakuutusyhtiöön ja kertoa, että tarkastakaa kenttä se on vaaraksi pyöräilijöille niin tästä voi lähteä iso ongelma liikkeelle. Se ,että asiat on toiminut tähän asti näin ei meinaa sitä että asiat olisivat juridisesti kunnossa.

    Joko olit yhteydessä itse kentän omistajiin?

    Meinaten, jos huolesi turvallisuuden parantamisesta on todellinen, niin tuskin tilanne täällä kirjoittelusta kohenee. Paitsi tietenkin, jos tämän ketjun myötä jokainen golffari ymmärtää, että hän on viime kädessä vastuussa siitä, onko lyöminen tilanteessa turvallista vai ei ja toimii sen mukaisesti.

    #1296610 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    On varmaa että keskusteluun nousee kysymys kentän vastuusta jos loukkaantuminen tapahtuu kentän ulkopuolella.

    Tästä tuli mieleeni, että Talman Masterin nelosreiän viheriön vasemmalla puolella on muutama asuintalo ja niiden pihat rajoittuvat kenttään, ts. ovat siis kentän ulkopuolella. Jos nyt kävisi niin onnettomasti, että pelaaja vetäisee mahtivänkyrälyönnin vasemmalle ja pallo osuu omalla pihallaan käyskentelevään henkilöön, niin onko syy kentän, pelaajan vai pihallaan käyskentelevän tontinomistajan?

    #1296618 Ilmoita asiaton viesti
    MOD Q8
    Moderaattori

    Miten ampumaradoilla, jos ammun vahinkolaukauksen about 180 astetta sivuun ja osun parkkipaikalla olevaan henkilöön. Onko verrannollinen tilanne ja kenen on vastuu?

    #1296619 Ilmoita asiaton viesti

    Ampumarata vertaus on sinänsä huono koska sellaista ampumarataa ei Suomessa ole jossa radan vieressä kulkisi yleinen tie. Mutta muun muassa hiekkaharjun harjoituskentän väylä yksi kulkee koko matkan saman suuntaisesti kuin kävely/pyörätie. Kentän ja tien erottaa vain puolen metrin pieni oja. Tämä kyseinen tie on vilkkaassa käytössä. Voidaan sanoa , että hyvällä ilmalla aina kun Joku pelaa väylällä niin samaan aikaa joki kulkee tiellä.

    Mutta tämän asian tiimoilta golfpisteen toimitus voisi tehdä jutun ja selvittää nämä vastuu kysymykset ja tutvallisuus asiat. Ongelmaa ei pidä peitellä. Asiat pitää korjata jos korjattavaa on. Toni se tietää lisää kustannuksia.

    #1296620 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Mutta muun muassa hiekkaharjun harjoituskentän väylä yksi kulkee koko matkan saman suuntaisesti kuin kävely/pyörätie. Kentän ja tien erottaa vain puolen metrin pieni oja.

    Hmmm… kyseessä on lievä dogleg vasemmalle ja ainakin ennen ko. reikä avattiin hieman pois päin tuosta kevyen liikenteen väylästä. Toki pitkälyöntiset saattoivat yrittää suoraan griinille, mutta aloitteleva tuskin tekee niin.

    #1296621 Ilmoita asiaton viesti

    Vielä tämän viikon alussa punaisilta pelaavat avasivat väylältä tien vierestä. Avauspaikan ja tien välissä ei ole mitään suojaverkkoa. Tässä kohtaa turvallisuutta ei ole edes yritetty miettiä. Hieman ihmetyttää asenne miten asioihin suhtaudutaan. Mutta jos olen oikein ymmärtänyt niin uusi omistaja on ollut mukana Petikon golf hankkeessa omistajana. Näitä Petikon epäselvyyksiä tutkitaan monesta suunnasta. Laiminlyöntejä jne…

    #1296623 Ilmoita asiaton viesti

    Mutta tämän asian tiimoilta golfpisteen toimitus voisi tehdä jutun ja selvittää nämä vastuu kysymykset ja tutvallisuus asiat.

    Tämä on ihan ajanokohtainen aihe ja varmaan toimitus tarttuu vinkkiin. Ei siis mitenkään Hiekkaharjua koskien, vaan jokaisella kentällä on paikkoja, joissa pallo saattaa vahingoittaa sivullisia – etenkin näin syksyllä, kun kentän laitamilla on marjastajia. Myös näitä kentän ja vakuutusyhtiön korvausvastuukysymyksiä olisi hyvä ihan asiantuntijavoimin selvitellä, sen verran epäselvä oli tuo toisessa ketjussa kuvattu Kytäjän parkkipaikan episodi. Olennaista lienee myös se, missä tilanteissa pelaajalla on vastuu tekemisistään niin, ettei vakuutuksetkaan niitä kata (tuottamuksellinen tai törkeä huolimattomuus, tms)

    #1296624 Ilmoita asiaton viesti

    Pelaajalla on vastuunsa, vaikka sitä on kentälläkin.

    Ko. Hiekkaharjun väylä on aivan relevantti ei niin hyvälle pelaajalle ja aloittelijoille, joille tuo kenttä on suunnattu.
    Minne yrittää pelata on se ensimmäinen turvatekijä.
    Jos lyö ideana melko suoraan väylälle jopa sen vasemmalle sivustalle ja lyönti epäonnistuu niin suurempi riski, että menee kevyelle väylälle.
    Jos lyö varman päälle enemmän oikealle, niin kärsii sen normaalitason epäonnistuneekin lyönnin ettei mene pyörätielle.

    Toiseksi pitää odottaa, että kävely&pyörätie on tyhjä kun lyö. Se vaara tietysti tulee siitä kovaa pyöräilevästä Mairesta, joka tulee hollille sinä aikana kun tähtää ja lyö eikä katso sinne pyörätielle.

    Eli pelaajan vastuu on pelata niin huolellisesti ja turvallisesti kuin mahdollista. Kentän vastuu on minimoida vahingon mahdollisuus. Verkkoa lisää ja out-rajaa siirretään reippaasti enemmän kentän puolelle tulevat nyt ensimmäisinä mieleen.
    E: Pelaajan vastuulla on tietää kykynsä pelaajana. Ei se oikeasti yllätyksenä tule, että vaikka joka neljäs avauslyönti ei menekään suoraan vaan meneekin pahasti sivulle. Leveällä turvallisella väylällä voi vetää silmät kiinni sankarilyötejä, mutta riskipaikoissa ei.

    #1296626 Ilmoita asiaton viesti

    Maailma (lue suomalainen holhousyhteiskunta) on muuttunut sellaiseksi että huudetaan ulkopuolisia apuun ja vastuuseen sellaisistakin asioista jotka kaiken järjen mukaan kuuluu ihmisen itsensä hoidettavaksi.

    Lähtökohtaisesti golfkentällä pelaaja on itse vastuussa tekemisistään. Pitää ensisijaisesti huolehtia siitä ettei omalla toiminnallaan (siis lähinnä pallon lyömisellä) aiheuta haittaa/vahinkoa muille pelaajille, kentän henkilökunnalle tai ulkopuolisillekaan.
    – silti, kaikesta varomisesta huolimatta, saattaa aiheutua vahinkoja.
    – siis, vahingon aiheuttaja on aina vastuussa tekemisistään.

    Kuten monessa muussakin yhteydessä (esim. liikenteessä, omaisuuden ja terveyden osalta jne.) yksittäisillä ihmisillä on vakuutuksia jotka normaalitilanteissa auttavat taloudellisesti korvaamaan aiheutuneuita vahinkoja. Lisäksi erilaiset yhteisöt (esim. firmat, golfkentät jne.) yleensä vakuuttavat omille asiakkaille ja ulkopuolille mahdollisesti aiheutuvat riskit.
    – vahingon sattuessa näillä vakuutuksilla voidaan korvata aiheutuneita taloudellisia seuraamuksia.
    – vakuutus ei kuitenkaan ole mikään automaattinen korvauksen maksaja eikä vakuutusyhtiö ole koskaan syyllinen tapahtumiin.
    – jokainen olisi hyvä ymmärtää että korvaukset maksetaan/ei makseta vakuutusehtojen mukaisesti.
    – vahinkotapauksiin voi liittyä muitakin vastuita kuin taloudellisen haitan korvaaminen (mahd. oikeudellinen,moraalinen jne. vastuu). Näiltä ei voi suojautua vakuutuksillakaan.
    – ja vaikka olisikin vakuutukset kunnossa jää aina mahdollisuus että vahingon aiheuttaja joutuu itse (myös taloudelliseen) korvausvastuuseen tekemisistään.

    Sanoisin että kaikkien pelaajien tulee mieluummin kiinnittää ensimmäiseksi huomio omaan tekemiseensä eikä niinkään ulkopuolisten tekemisiin. Jos havaitsee kentällä vaarallisen kohteen (esim. suoja-aita puuttuu, henkilöitä liikkuu ”vaaravyöhykkeellä”) niin suosittelisin ottamaan tämän huomioon omassa tekemisessään. Tottakai epäkohdista voi huomauttaa henkilökunnalle, mutta sekään ei aina ratkaise/ehkäise kaikkia mahdollisia tilanteita. Eikä tällaisesta huomauttaminen siirrä automaattisesti vastuuta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta.
    – enkä sano tätä varsinaisesti syytösmielessä. Varmasti meille jokaiselle on sattunut tilanteita jossa lyöty pallo on karannut täysin tietämättömiin.

    Eli, summa summarum. Viime kädessä jokainen vastaa itse tekemisistään. Niin golfkentällä kuin muuallakin.

    #1296636 Ilmoita asiaton viesti

    Päätin laitta tämän vielä tänne. Sain yhteyden oton missä kerrottiin ,että nykyisin Tukes valvoo golf kenttiä ja niiden turvallisuutta.
    Golf kentät rinnastetaan liikutapuistoihin ja se joka tarjoaa palvelua kentällä on vastuussa yleisestä turvallisuudesta. Asia on kuulema uusi mistä monikkaan ei kuulemma tiedä. Mutta onko asia näin? Kuten jo moneen otteeseen tullut selväksi pelaajalla on vastuu mutta myös kentän pyörittäjällä on vastuu toiminnasta.

    https://tukes.fi/artikkeli/-/asset_publisher/-valvontakaynti-kertoi-meille-etta-olemme-oikealla-tiella-

    Urheilupaikkojen ylläpitäjien ja sivullisille/katsojille syntyneidenvahinkojen vastuukysymyksistä on Suomessa käyty oikeutta ylempiä oikeusasteita myöden jo vuosikausia sitten. Ehkä merkittävimpänä casena on jääkiekko-ottelussa katsojan kiekosta saama vahinko ja oikeuden perustelut siitä, kuka on tällaisessa tilanteessa vastuussa vahingosta. Perustelut sopii analogisesti hyvin varsin moneen tilanteeseen myös golfkentällä. Toki eroavuuksia myös löytyy paljon.

    Tuossa Hörhön mainitsemassa tapauksessa on aika monta eroavaisuutta golfkentällä sattuneisiin vahinkoihin. Mm vastuuseen ei haettu hallin omistajaa tai ylläpitäjää, joka tässä Raksilan hallin tapauksessa olisi hallin omistaja Oulun Kaupunki. Toiseksi kyseessä oli kaupallinen tilaisuus, jossa lipun ostaneelle ulkopuoliselle sattui vakava vahinko.

    Kun analogioita haetaan golfkenttiin, eteen tulee monta kysymystä, kuten mikä on ry:n (esim. klubikisojen järjestäjänä) ja oy:n (golfkentän omistajana) vastuu eli kumman velvollisuutena on huolehtia riittävästä turvallisuudesta. Edelleen, jos minä pelaan kavereitteni kanssa ”höntsäkisaa”, pitääkö meidän jotenkin huolehtia turvallisuudesta vai voimmeko luottaa siihen, että golf oy:n tehtävä on huolehtia kentän turvallisuudesta. Näyttö jää kuitenkin aika lailla vahingon kärsineen vastuulle, eikä esim. autolle parkkipaikalla sattuneet vahingot välttämättä ole ry:n, oy:n tai pelaajien itsensä vastuulla – varsinkin jos näyttö on puutteellinen (kuten esim. se, että ”joku kenttähenkilökuntaan kuulunut oli leikannut trimmerillä ojan reunoja”)

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Mikä on lyöjän vastuu?