16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Mihin jäseneksi?

Etusivu Foorumit Yleistä Mihin jäseneksi?

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olen nyt ns. etäjäsenenä. Innostus golfiin on kuitenkin kasvussa ja olen harkinnut kotikentän vaihtoa. Asun pääkaupunkisudulla ja olen 16 vuotta vanha. Kotikentän valintaan vaikuttaa etenkin itse kenttä, hintataso (liittymis-, jäsen- ja pelikausimaksu) ja liikenneyhteydet (bussiyhteys on plussaa). Kysynkin nyt teiltä, mitä ehdottaisitte kotikentäkseni. Itse olen harkinnut EGS:ää (kuulemma vaikea päästä jäseneksi), SHG:tä tai Vuosaarta. Onko vielä muita mahdollisia? Kiitoksia neuvoista ja mielipiteistä jo etukäteen.

    Mikäli kentän pitää olla Kehä III:n tuntumassa tai sisäpuolella niin SHG ja Vuosaari ovat sijaintinsa puolesta varmasti ok. Lisäisin vielä Espoon ringsidegolfin, Espoon Gumbölegolfin ja Vantaan Keimolagolfin. Ja jos kukkaro antaa periksi niin myös Espoon Mastergolf. Näissä kaikissa siis kriteerinä se, että ne eivät ole kovin kaukana Helsingistä/Espoosta katsottuna. Kenttien luonteet muilta osin vaihtelevat enkä niihin sen enempää ota kantaa…

    EGS:n jono on aavistuksen pitkä, viime kesänä oli otettu jäseneksi henkilöitä jotka olivat laittaneet jäsenhakemuksen vetämään sinun syntymävuotenasi…

    Onko EGS:ään pääsy junioreiltakin noin hankalaa? Ja kukkaro ei valitettavasti anna periksi Master Golfiin liittymistä. Parhailta vaihtoehdoilta vaikuttavat nyt SHG ja Gumböle Golf. Näistä SHG on hintatasoltaan melko selvästi Gumböleä alempana, mutta Gumböle on jonkun verran lähempänä. Onko kellään tietoa, milloin Gumbölen laajennuksen olisi tarkoitus valmistua? SHG:ssä pääsee ymmärtääkseni pelaamaan pelikausimaksulla kahta eri kenttää, mikä on sekin plussaa. Täytyy vain selvittää, otetaanko sinne enää jäseniä.

    KL

    kolopallo1 kirjoitti: (28.4.2007 11:33:47)

    Soitto SHG:n toimistoon olisi varmaan paikallaan. Käsittääkseni jäseneksi pääsee ilman kommervenkkejä, joko pelipaketin kanssa tai pelioikeuden oston/vuokraamisen kautta.

    Gumbölen osalta luulisi tietoa löytyvän kentän kotisivuilta.

    Shg:ssä on paljon samanikäisiä kuin sinä. Missäspäin pk-seutua tarkalleen asut?
    Egs kannattaa unohtaa samantien.

    Asun Espoon Nuottaniemessä. Täältä on julkisilla helpoin päästä SHG:n kentille varmaankin Helsingin keskustan kautta. Matka-aika on kuitenkin siinä tunnin kieppeillä, tosin sen vähemmällä ajalla ei taida muillekaan kentille päästä. Joukkoliinneyhteydet ovat sen takia niin keskeisessä asemassa, koska vanhempani eivät pelaa. Ns. turhan takia eivät he jaksa minua edestakaisin kuskailla.

    KL

    kolopallo1 kirjoitti: (28.4.2007 20:05:19)
    Asun Espoon Nuottaniemessä. Täältä on julkisilla helpoin päästä SHG:n kentille varmaankin Helsingin keskustan kautta. Matka-aika on kuitenkin siinä tunnin kieppeillä, tosin sen vähemmällä ajalla ei taida muillekaan kentille päästä. Joukkoliinneyhteydet ovat sen takia niin keskeisessä asemassa, koska vanhempani eivät pelaa. Ns. turhan takia eivät he jaksa minua edestakaisin kuskailla.

    Osta mopo, sillä pääsee mukavasti, jopa bägin kanssa.

    SHG on kyllä Nuottanimestä katsottuna kauempana (kuin Gumböle), mutta siellä on erittäin vireä junnutoiminta, sekä nuo 2 kenttää. Jäsenmääräällä ei käsittääkseni ole mitään kattoa, joten sekään ei ole esteenä.

    Kyllä tuo SHG vaikuttaa nyt parhaalta vaihtoehdolta. Taidan soittaa sinne huomenna.

    Toisesta shg:n kentästä en tiiä mutta toista en viime syksyn kunnon perusteella kutsuisi kentäksi.

    jokaputtihuti! kirjoitti: (29.4.2007 20:58:39)
    Toisesta shg:n kentästä en tiiä mutta toista en viime syksyn kunnon perusteella kutsuisi kentäksi.

    Sitten kannattaa käyttää sitä toista 🙂 Eli viime syksynä toinen kenttä oli kovan remontin alla joka lauantain perusteella oli aika onnistunut. Tosin muutamaa remontoitua tiipaikkaa säästellään vielä. Minun mielestäni toisen kunnossa ei juurikaan ollut mitään vikaa. Itse omaan osakkeen myös Kytäjällä, joten kontrastia löytyy mutta silti pelaan mielelläni Luukissa ja Lakistossa (siis toisessa ja toisessa).

    Mutta mielipiteet ovat kuin rektumit. Kaikilla on omansa 🙂

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Mihin jäseneksi?

Etusivu Foorumit Yleistä Mihin jäseneksi?